Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
70-luvun kasvatus ja vihamielinen suhtautuminen lapsiin
28.07.2015 |
Tää liittyy vähän siihen 70-luvun äidit ketjuun mutta näkökulma on yleinen, ei yksilökohtainen. Tunnistitteko muut 70-luvun lapsetseuraavia asenteita:
- lapsiin suhtauduttiin vihamielisesti, siis esim aina jos lapsi teki jotain väärin niin huudettiin jotain tyyliin "taasko tyhmä teit väärin", "ikinä et osaa", "senkin idiootti", "susta ei tule koskaan mitään"
- lapselle naurettiin ivallisesti, pilkattiin, naurettiin jos lapsi tosissaan hritti jotain, tai kommentoitiin halveksivasti että onpa lapsellista. Lapsellisuus oli siis paheista suurin, lapsen piti olla looginen ja analyyttinen pikkuaikuinen
- lapsen saavutukset mitätöitiin (samaa tehdään aikuiselle lapselle)
- lapsen epäonnistumisella retosteltiin ja naurettiin/ivattiin ("sanoinhan ettet onnistu")
- isompana lapseen suhtauduttiin kilpailijana eli lapsi ei saa saavuttaa samoja asioita kuin vanhempansa (esim suhtaudutaan kaunaisesti jos lapsi saakin oaremman koulutuksen tai elintason)
- lasta kuritettiin fyysisesti ja usein, ja aivan mitättömistä asioista (unohtaa sulkea oven, unohtaa maitopurkin pöydälle).
Oma lapsuus oli järkyttävän kurja, keskiluokkaiset vanhemmat olivat täysin tunnekylmiä hirviöitä ja v***umaisia lapsilleen. Aloin miettimään että mikä ihme tuota vuosikymmentä vaivasi? Lisäksi omat vanhemmat lähes heittivät lapsen pihalle kun 18v tuli täyteen ja missään ei ole autettu koskaan. Ei opiskelussa, ei rahapulassa, ei lastenhoidossa, ei kriisi tai hätätilanteessa. Penniäkään rahatukea tai yhtään henkistä tukea ei tullut. Ja aina olin kiltti, hiljainen lapsi joka vain yritti miellyttää vanhempiaan.
Suuret ikäluokat ovat kummallisia. Tiedän rttä kaikilla ei ollut tällaista, oli hyviäkin perheitä, mutta aika järkyttävän monella meno oli tätä. Ja ne vanhemmat....ne oli hirviöitä sillon, ja samanlaisia nyt. Itsekkäitä, aina ajattelivat omaa etuaan, ei koskaan lapsen. Surullista.
Kommentit (211)
Vanhempien auttamiseen en ole esimerkkiä saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt 1960 ja kaikki ap:n listan kohdat ovat tuttuja, jos eivät omalta kohdalta niin läheltä. Ja kyllä se oli ihan kasvatuksen valtavirtaa tuollon, samaa harrastettiin kouluissa. Myös koulussa oli yleistä sanoa oppilaalle, että sinusta ei tule koskaan mitään. Tottahan se tietysti onkin, ettei jokaisella ole edellytyksiä kaikkeen, mutta usein arvio meni mönkään. Jotkut tuosta traumatisoituivat, toiset sisuuntuivat ja pättivät näyttää.
Minä kuulun niihin, jotka halusivat näyttää pilkkaaville ja aliarvioiville vanhemmilleen. Kirjoitin luokkani parhaana 6 laudaturia ja menin suvun ensimmäisenä yliopistoon. Arvatkaa vaan, riittikö se isälleni. Ei tietenkään. Minulle on vasta kymmeniä vuosia myöhemmin paljastunut, mitä vanhempani arvostivat yli kaiken ja arvostavat edelleen.
Se on maaomistus, jonka voi siirtää miespuoliselle, samaa nimeä kantavalle jälkeläiselle. Tyttöjä ei koskaan kannustettu, autettu eikä tuettu, koska oletus oli, että he eivät vie isänsä nimeä eteenpäin, vaan liittyvät vähintään nimellisesti aviomieheen sukuun. Myös veljistäni yhtä syrjitään edelleen: sitä, jolla ei ole jälkeläisiä. Sellainen mies yhtä arvoton kuin jokainen nainen.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 12:17"]
En usko, että tämä on mikään erityisesti 70-luvun juttu.
[/quote]
Nimenomaan, täällä on hirveetä yleistystä menneistä vuosikymmenistä. Että kun kotona tehtiin paskaa ruokaa 80-luvulla, niin silloin ei tehty missään terveellistä ruokaa. Ja kun jollain oli huono koti 70-luvulla, niin se tarkottaa, että kaikilla oli.
Kylläpäs tuli paha mieli AP:n ja muiden huonoista kokemuksista :( Miten ihmiset on voineet olla niin kylmäkiskoisia ja suorastaan kusipäisiä pieniä lapsia kohtaan? Olikohan heillä jotain päänsisäisiä ongelmia? Siis kun minäkään en isäksi tule vielä varmaan vuosikymmenneen, mutta ei silti tulisi mieleenkään alkaa viattomia lapsia kiusaamaan.
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 12:42"]Kysymys kaikille henkisen ja fyysisen kaltoinkohtelun kokeneille: aiotteko vanhempienne vanhetessa osallistua heidän hoivaan, auttamiseen ja hyysäämiseen? Olettavatko vanhempanne tätä itsestään selvyytenä?[/quote]
En usko, että vahempani odottavat minulta minkäänlaista huolenpitoa. Olen saanut sellaisen "jokainen huolehtikoon omista asioistaan" -kasvatuksen. Emme ole läheisiä, meillä on fyysisesti pitkä välimatka toisistamme, henkisesti vielä pitempi.
Kaikesta huolimatta haluaisin, että vanhempani saavat elää ihmiarvoista elämää vanhanakin. Todennäköisesti asumme kaukana toisistamme silloinkin, kun vanhempiani alkavat tarvita apua, enkä alkaisi ajaa heidän vuokseen satoja kilometrejä harva se viikonloppu, mutta olen valmis auttamaan jonkin verran taloudellisesti tarvittaessa, käymään toisinaan.
Nuorempia sisaruksiani on mun näkökulmastani jopa paapottu (meillä on iso ikäero), ja he asuvat ainakin toistaiseksi lähempänä vanhempiani. Ehkä he haluavat ja pystyvät auttamaan enemmän, toivottavasti. Jollakin tavalla koen, että olen ollut varsinkin äidilleni jonkinlainen "harjoituskappale", johon on purettu kaikki oman lapsuuden ja elämän traumat, ja kasvatus on ollut tyyliä "koska minä en päässyt helpolla, et saa päästä sinäkään", ja nuorempien kohdalla on sitten pehmentynyt enemmän. Äiti ei ole koskaan sannut suoraan, mutta tuntuu olevan ainakin hitusen pahoillaan, että näin on käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.07.2015 klo 12:28"]
Tutulta kuulostaa, mutta nyt vallitseva toinen ääripää ei sekään ole hyvä. Joistakin nuorista aikuisista näkee, että vanhemmat ovat hurranneet jokaista onnistunutta pottaan kakkausta ja lapsille on kerrottu, että kenestä tahansa voi isona tulla mitä tahansa. Ei voi, sen verran suuria ovat ihmisten väliset kyvykkyyserot. Nyt nämä samat ex-lapset kasvattavat omat lapsensa samaan epärealistiseen maailmankuvaan potenssiin kaksi. Näille penskoille on luvassa kylmää kyytiä joskus tulevaisuudessa. Ihan oikeasti, jokaisesta ei voi tulla lääkäriä, juristia tai menestyvää taiteilijaa tms.
[/quote]
Mitä pahaa siinä on että uskoo itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa, vaikka sellaisia ei olisikaan? Kokeilemalla se selviää. Tympeä ja ummehtunut ajattelutapa tuollainen ettei kannata yrittää, koska voi epäonnistua tai että kaikista ei ole siihen mistä unelmoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Hyvin se on mennyt, kaikilla melkein omat talot ja tontit. Kun töihin pystyi lähteä, koska niitä oli"
Minusta tälle väitteelle olisi kiva löytää faktoja ja tilastoja, kun esim. 70-luvulla muutti työn perässä Ruotsiin yli 300.000 työtöntä, kun työttömyyskorvauksia ja muita tukia ei ollut, eikä minipalkkaa edes tunnettu ja avustavia töitä tehtiin todella pienellä palkalla, joita nykyisin ei kukaan suistuisi tekemään esim. kotiapulaisen työt.
Itse olen syntynyt 60-luvulla ja jos vertaan omaa elintasoani ja varallisuutta, niin se on paljon korkeampi kuin muilla sisaruksilla jo nyt, jotka syntyivät suuren ikäluokan aikana. Ja sain myös ilmaisen koulutuksen ja opiskelin pienellä opintolainalla, toisin kuin muut sisaret ottivat korkeakorkoista pankkilainaa, jossa piti olla vanhempien takaus.
Ja kun ajattelen omia ystäviäni 35-40v. heidän varallisuutensa tulee olemaan suurten ikäluokkien ikäisenä paljon suurempi, kuin edellisten sukupolvien, kun monella jo nyt on puolen milj. talot ja lisäksi vielä osakesalkut, vaikka ehtivät vielä kartuttaa kymmeniä vuosia omaisuuttaan ja siksi en millään ymmärrä, miten suuret ikäluokat muka olisivat pärjänneet elämässä paremmin, olihan heidän elintasonsa esim. 30v. todella alhainen ja monet asuivat yksiöissä ja hellahuoneissa, johon nykyään kukaan perhe ei suostuisi.
En usko, että tämä on mikään erityisesti 70-luvun juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuulostaa, mutta nyt vallitseva toinen ääripää ei sekään ole hyvä. Joistakin nuorista aikuisista näkee, että vanhemmat ovat hurranneet jokaista onnistunutta pottaan kakkausta ja lapsille on kerrottu, että kenestä tahansa voi isona tulla mitä tahansa. Ei voi, sen verran suuria ovat ihmisten väliset kyvykkyyserot. Nyt nämä samat ex-lapset kasvattavat omat lapsensa samaan epärealistiseen maailmankuvaan potenssiin kaksi. Näille penskoille on luvassa kylmää kyytiä joskus tulevaisuudessa. Ihan oikeasti, jokaisesta ei voi tulla lääkäriä, juristia tai menestyvää taiteilijaa tms.
Kyllä aina kaikkina aikoina on ollut huonoja kasvattajia. 70-luvulla oli ihan hyvä perheitä ja onnellisia lapsia samoin kuin nykyäänkin. Silloin oli myös yleensä äidit kotona tekemässä ruokaa koululaisille. Kesät olivat kivoja kun sai äidin ja sisarusten kanssa mennä maalle mummolle ja olla siellä vaikka koko kesän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysymys kaikille henkisen ja fyysisen kaltoinkohtelun kokeneille: aiotteko vanhempienne vanhetessa osallistua heidän hoivaan, auttamiseen ja hyysäämiseen? Olettavatko vanhempanne tätä itsestään selvyytenä?
Itse olen jo vuosia sitten sanonut äidilleni, etten jaksa tavata häntä enkä puhua hänen kanssaan. En oikeastikaan jaksa. Tein aikani ns. velvollisuuskäyntejä nuorena aikuisena, kunnes tajusin, ettei ole pakko.
Jonkun verran osui tuo vähättely ja naureskelu ja mitäs minä sanoin jne.
Isovanhemmat oli kuitenkin ihan leppoisia että ei kai se heiltäkään opittua ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta, joskaan ei ihan noin pahaksi mennyt. Nuoremmat sisarukset sen sijaan saivat huomattavasti kannustavamman ja vähemmän kurinalaisen kasvatuksen, kiva tottakai heille mutta silti olen katkera.
Itse koin lapsuudessa pahimpana sen, että vanhemmuus oli mahdollisuus samanaikaisesti käyttää aikuisen valtaa (myös väkivaltaa lapsia kohtaan jota kutsuttiin kuritukseksi) ja kuitenkin päteä vitsiniekkana muiden silmissä lasten "kiusoittelun" (eli kiusaamisen/nöyryyttämisen) avulla.
Isäni harrasti tätä, eikä tosiaan olla oltu väleissä yli pariinkymmeneen vuoteen.
Hirveetä oli Porvoossa siihen aikaan. Lapsia vimmatusti vihattiin.
Olen syntynyt 1973, enkä ole ikinä kokenut yhtäkään kohtaa ap:n listalta! Ei suhtauduttu tippaakaan vihamielisesti, päinvastoin. Ei ikinä naurettu eikä pilkattu. Saavutuksia ei todellakaan mitätöity eikä epäonnistumisilla retosteltu. Koskaan ei kuritettu fyysisesti, pari kertaa sain muistaakseni tukkapöllyä. Ihme väitteitä! En tiedä ikäryhmästäni ketään, joka kokisi lapsuutensa noin. Se ei tietenkään todista, etteikö niin olisi voinut tapahtua, mutta tuskin sentään kovin yleisesti.
En tunnista sitten yhtään. Ehkä juuri siitä syystä kaveripiirini piti minua ja siskoani "hemmoteltuina".
No ei kai kukaan tuolloin julistanutkaan mitä kotona tapahtuu. Se oli tosi tärkeää, ettei omista asioista hiiskuttu ulkopuolisille. Ja lapsi nyt muutenkin häpeää tuollaisen kohtelun jälkeen kaikkea mahdollista ja yrittää kokemuksensa salassa. Tai niin minä ainakin tein. 4
Alue: Aihe vapaa
"Kyllä aina kaikkina aikoina on ollut huonoja kasvattajia. 70-luvulla oli ihan hyvä perheitä ja onnellisia lapsia samoin kuin nykyäänkin. Silloin oli myös yleensä äidit kotona tekemässä ruokaa koululaisille. Kesät olivat kivoja kun sai äidin ja sisarusten kanssa mennä maalle mummolle ja olla siellä vaikka koko kesän."
Jokaisella vanhemmalla on omat heikkoudet ja vahvuudet, joiden kanssa on vain elettävä. Ja vanhemmat kasvattavat sukupolvesta riippumatta niillä eväillä ja voimavaroilla mitä on itse saanut omassa lapsuudessaan ja nuoruudessaan tai syntyessään, samoin siinä ympäristössä mikä kulloinkin on ollut käytettävissä. Ei voi antaa kauhalla, jos on lusikalla saanut. Tämä sama pätee 70-luvun vanhempiin, kuin tämän päivän. Ja ehkä tulevaisuudessa tämän päivän lapset kyseenalaistavat oman lapsuutensa ja syyllistävät vanhempana, vaikka monet kuvittelevat olevansa täydellisiä vanhempia.
Iästä ja ajasta riippumatta jokainen sukupolvi on kuvitellut olevansa parempi kasvattaja ja vanhempi, kuin edellinen sukupolvi tai seuraava, mutta kasvatus tulokset näkyvät vasta sitten kun lapsi on aikuinen ja miten hän kohtelee omia lapsiaan ja iäkkäitä vanhempiaan tai muita heikompi osaisia.