Yskää ja rohina 3kk rokotteesta
Onko ollut muillakin yskää ja rohina sekä nikottelua rokotusten jälkeen? Jos olisin tiennyt että oireet ovat näin helposta, niin olisin rokotuttanut viivästetyllä aikataululla. Ei näin pienen tarvitsisi kärsiä..
Kommentit (14)
a) Rokote ei estä yskään sairastumista.
b) Jos reaktio on rokotteeseen, se kertoo siitä että lapsesi saa kunnon vasta-aineet. Hyvä.
Meillä ei tullut 3 kk rokotteesta muita haittavaikutukisa, kuin se, että lapsi 2-3 vrk rokotuksen jälkeen pääasiassa nukkui. Sen jälkeen rupesi nukkumaan yönsä kellon ympäri heräämättä edes syömään. Oikein mieleinen haittavaikutus oli =)
Rokotteen jälkeen: lievää lämpöä, pientä ikuisuutta, huulet vapisevat välillä reilusti ja tosiaan yskä sekä hengityksen rohina joka alkoi pian rokotteen jälkeen. Myös minulle tuli kurkkuun tuntemuksia sekä selässään oli nokkosihottuman kaltainen reaktio. Vauvalle tai lisäksi ripulointia. Omat "oireeni" ihmetyttänyt, mutta jostain luin että sisaruksen rokottaminen antaa jonkinasteisen suojan myös saman talouden rokottamattomalle. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa vai ei, että olisinko minäkin saanut samalla suojan ko. Rokotteesta?
Joka tapauksessa kävimme lääkärissä. Lääkäri sanoi, että yskä on voinut tulla sisaruksista. Kerroin että ainoa lapsi, johon lääkäri totesi että yskä ja rohina voi tulla mistä vain. Korosti perään, että rokotukset ovat tosi tärkeitä ja ne pitää ottaa. Emme siis edes keskustelleet yskän ja rahisevan hengityksen sekä rokotteen mahdollisesta yhteydestä.. Tuli sen verran napakasti lääkärin kommentti.
Itseäni kyllä arveluttaa mihin tämä maailma on menossa, saammeko parin vuoden päästä "kymppirokotteet" jossa on kaikki entiset ja nykyiset bakteerit ja virukset? Esimerkiksi nyt viitosrokotteessa on kolme eri virusta polioon.. Plus kurkkumätä, Hib taudit ja jäykkäkouristus. Onko parin vuoden päästä samassa rokotteesta nämä ja plus kymmenen muuta variaatiota ja muuttunutta viruskantaa, koska taudithan muuttuvat ja näin ollen voi olla ettei vanhan kannan rokote enään pure..
Joka tapauksessa esim. Jäykkäkouristuksen koin olevan tärkeä rokote. Seuraavaksi mietin sitten rokkorotuksia..
Kannattaa antaa viivästetysti, Suomessa ollessa yksikään 3 kk ei tarvitse vielä rokotteita.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:18"]
Kannattaa antaa viivästetysti, Suomessa ollessa yksikään 3 kk ei tarvitse vielä rokotteita.
[/quote]
Niin, se joku alle rokotusikäinen vauva kuoli Suomessa keväällä.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:15"]Myös minulle tuli kurkkuun tuntemuksia sekä selässään oli nokkosihottuman kaltainen reaktio. Vauvalle tai lisäksi ripulointia. Omat "oireeni" ihmetyttänyt, mutta jostain luin että sisaruksen rokottaminen antaa jonkinasteisen suojan myös saman talouden rokottamattomalle. Tiedä sitten pitääkö paikkaansa vai ei, että olisinko minäkin saanut samalla suojan ko. Rokotteesta?
[/quote]
Kuulostaa siltä, että teillä on molemmilla ollut sama flunssa. Rokotetun tuoma suoja rokottamattomalle perustuu laumaimmuniteettiin, eli kun rokotettu ei sairastu hän ei myöskään tartuta rokottamatonta. Immuniteetti ei itsessään mitenkään leviä ihmisestä toiseen, eli rokottaminen on todella tärkeää ellei jokin vakava sairaus sitä estä (kyseessä lähinnä immuunipuolustuksen häiriöt). Laumaimmuniteetin avulla myös rokottamattomat pysyvät terveinä, mutta se toimii vain jos kaikki kykenevät ottavat rokotteet.
No jos sullakin on oireita niin silloin teillä on flunssa. Mieti nyt itsekin maalaisjärjellä, ei se lapsen saama rokote sulle oireita aiheuta. Nyt vaan sattu että saitte flunssan just rokotuksen aikaan.
Eiköhän kuitenkin kannattaisi luottaa niihin asiantuntijoihin, jotka ovat Suomen rokotusohjelmat ja -aikataulut laatineet. Tuskin niitä nyt on ihan tuulesta temmattu.
Ja Ap:lle, ikävää, että lääkäri oli tyly eikä halunnut keskustella asiasta. Hänen olisi pitänyt kuunnella sinua ja keskustella asiat selviksi, niin ettei sinulle olisi jäänyt epävarma olo. Mutta lääkäri oli kyllä oikeassa siinä, että yskä ja rohina ovat voineet tulla "ihan mistä vaan". En nyt kyllä tuon perusteella lähtisi omin päin tekemään mitään päätöksiä sen suhteen mitä rokotuksia ja millä aikataululla lapselle annetaan. Rokotukset ovat kuitenkin vauvallesi pienempi riski kuin ne taudit, mitä rokotuksilla ehkäistään.
Jos järjellä oikeasti miettii, niin on rokotteita jotka sisältävät eläviä taudin aiheuttaja bakteereita tai viruksia ja on rokotteita missä ne ovat ns. kuolleita. Elävät taudinaiheuttajat aiheuttavat taudin ja saattavat myös levittävää tautia Tämmöinen on esimerkiksi polioon kanta kaksi. Koska köyhissä maissa käytetään elävää kantaa, pitää meidät rokottaa myös täällä ko. Kantaa vastaan koska rokotteet pitävät ko. Polion elossa.
Myös 2000 luvulla on selkeitä tapauksia missä rokote on aiheuttanut hallitsemattomasti taudin. Harvinaista kyllä mutta ei mahdotonta.
Rokotukset on THL:n keksimiä ja niitä tulee kokoajan lisää koska THL saa Gsk firmalta rahaa ja ainakin 95% rokotteista on saman firman tekemiä.
Sattumaa?
Ei ole.
Rokotteen tärkeydellä ei ole mitään merkitystä vaan sillä kuinka paljon THL saa firmalta rahaa.
Aloittaja: tuossa tuo meidän pienoinen nukkuu auton turvaistuimessa, eli pystyasennossa. Hengitys rohisee todella kovaäänisesti, kuin keuhkot ja kurkku olisivat täynnä ylimääräistä
Aiheuttaako kurkkumätärokotus lievänä ko. Taudin jotta vasta-aineet kehittyisivät. Jotenkin tuntuu kamalalta pitää 3kk iästä asti kurkkumätä (+ muut samassa rokotteessa olevat) reagointi päällä kuukausia pienellä vauvalla (ko. Rokote annetaan useita kertoja). Aikuisen rokote on paljon kevyempi eikä sisällä niin paljon taudinaiheuttajia kuin pienten vauvojen..
[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 22:18"]Kannattaa antaa viivästetysti, Suomessa ollessa yksikään 3 kk ei tarvitse vielä rokotteita.
[/quote]Suomessa rokotteet aloitetaan melko myöhään.
Meillä 3kuisella sama homma eli kaikista rokotetuista taudeista tuli suunnilleen kaikki oireet. Yrjöömistä, ripulia, pihisevää yskää, 40asteen kuume kaksi päivää, kosketusarka oli kaikkialta, toinen reisi kuumotti pistoskohdasta. Tyttö ei ole nukkunut vaan itkenyt lohduttomasti viimeiset kaksi päivää. Aivan järkyttävää ja tämä on perheen kolmas lapsi mutta rokotusohjelma on ehtinyt muuttua ennenkuin tämä iltatähti syntyi. Tehosteet vielä viiden kuukauden ja vuoden iässä, että terve!
Rokote viitosrokote eli dtap-polio-hib