Lue keskustelun säännöt.
En jaksa enää lastani
20.05.2015 |
Meillä on kaksi tytärtä, 3,5v. ja 7kk ikäiset. Vanhemmalla on pahimman luokan uhmaikä päällä ollut jo parisen vuotta eikä loppua näy. Kaikki päivät ovat pelkkää tappelua, ainutkaan asia ei suju ilman huutoa. Tyttö ei tottele ketään, vaikka selkeät säännöt ja johdonmukainen kuri on ollut alusta asti. Vauvan tulo ei ole muuttanut asiaa suuntaan tai toiseen, paitsi vienyt entisestään voimavarojani. Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että sekä minä että mieheni ollaan lopen uupuneita tytön käytökseen. Tottakai hän on rakas esikoisemme, mutta iloista hetkeä hänen kanssaan ei olla nähty kuukausiin. Emme jaksa enää jatkuvaa taistelua joka asiasta. Jokapäiväistä huutoa, kiljumista, riehumista, tottelemattomuutta ja sitä virnuilua jota esitetään kun jotain kielletään tekemästä. Tyttö on vilkas, mutta melko varmasti ei mikään adhd tai muu oikeasti 'hoitoa tarvitseva', ainoastaan kovatahtoinen uhmaikäinen. Vieraiden ihmisten seurassa ollaan vähän ujoja ja kiltimpiä, joten kukaan ei voi ymmärtää millainen hirviö kuoriutuu kun tulemme kotiin ja suljemme ulko-ovesta sisään. Olen jopa välillä miettinyt, että hänen olisi parempi jossain muualla, hänen käytöstään paremmin jaksavien kanssa. Välillä tulee jopa vaikeuksia itsehillinnän kanssa, vaikken ole koskaan ollut aggressiivisuuteen taipuvainen. Vertaistukea tai muuta pelkkää juttuseuraa en kaipaa enkä usko niiden hyödyttävän mitään. Neuvolassa olen ottanut puheeksi, mutta kaikki pistetään uhmaiän piikkiin naurahtaen. Lastensuojelusta en uskalla pyytää apua, koska pelkään leimausta huonoksi äidiksi ja siten menettäväni myös kuopuksemme, jonka kanssa ei mitään ongelmaa ole ollut. Poden myös huonoa omaatuntoa, koska haluaisin olla hyvä ja rakastava äiti lapselleni joka on aina ollut elämäni suurin unelma. Sen sijaan voin suorastaan sanoa vihaavani lastani. Mitä ihmettä teemme? Ja se ei lohduta, että vaihe on ohimenevä. Voimat on loppu nyt ja apua kaivataan tähän hetkeen mahdollisimman nopeasti.
Kommentit (118)
Meillä tytär ihan samanlainen.Meillä siis esikoispoika ja tyttö tuli siihen väliin joka on muuten pirun hankala tapaus.
Itku tulee joka asiasta ja tappelua ja riehumista..ymmärrän sua niin hyvin..se oli jossain vaiheessa aivan kestämätöntä.Tyttö osoitti joka asiasta mieltään ja itki ja huusi ihan pikkuasiastakin.Ja ikäväkseni täytyy sanoa että nyt kohta neljä vuotiaana on melko pitkälle samanlainen..Nyt vielä aloittanut änkyttämisen kun yrittää selittää jotai..
En ole myöskään hänelle ja meille saanut mitään apua..kun oikein jaksoin häntä joka päivä huomioida ja halata ja lohduttaa joka ikinen kerta kun kiukutti niin se auttoi..aina ei vaan jaksa..
toivon todella että sulla olis jaksuja koittaa tätä ihan älytöntä huomioimista ja lohduttamista vaikka se tuntuu tosi typerältä kun se huutaa ja kailotta ihan turhaan!!Mut koita sitä..se auttaa aina meillä kun se saa huomioo vähän enemmän kuin veljensä..kai ne on jotenkin niin pirusti herkempiä toiset ja sellainen mielenlaatu..
Ja hei..ihmeesti siihen tottuu..mutta joka päivä asia vaivaa muakin että mikä' helvetti tuota lasta vaivaa..voimia!;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisääntyminen luvanvaraiseksi. Eipä olisi AP:kaan täällä piipittämässä.
"]Teit sitten kuitenkin vielä toisen? [/quote]
Tykkään lapsista ja olen aina halunnut ison perheen. Nyt ei vaan enää tällaisen viilipytynkään hermot kestä tuota käytöstä. -ap"
Voi sinulla on vasta juhlat alkamassa... tuo 3,5-vuoden lapsen uhmaikä on todella pientä, kun sitä vertaa vaikka murrosikäisen kehitysvaiheeseen ja nykyään usein äidillä on siinä vaiheessa myös vaihdevuodet.
Sinun tykkäämiset lapsista ja unelmat omasta suurperheestä perustuvat ainoastaan omaan mielikuvitusmaailmaasi, sillä todellisuus on aivan toinen, eikä se ole pelkkää hymyä ja auringonpaistetta. Miettisit nyt asiaa uudestaan, kun sinulla on jo vähän kokemusta, kun tykkäämiset ja mielikuvitus harvoin vastaavat todellisuutta.
Toivottavasti muutamat tähän ketjuun mustavalkoisen mielipiteensä kirjoittanut ei itse ole äiti...
Voin hyvin kuvitella että kuvaamasi lapsi koettelee ankarasti hermoja. Jos olisin sinä, laittaisin lapsen päiväkotiin ainakin muutamaksi tunniksi päivässä. Saisit itse keskittyä vauvaan ja jaksaisit sitä isomman lapsen kiukuttelua paremmin kun sitä ei tarvitse kuunnella ihan koko päivää.
Lisäksi yrittäisin tehdä tytön kanssa jotain sellaista kivaa yhdessä, mistä tyttö oikeasti tykkää, tai mistä hän saa onnistumisen kokemuksia ja ehkä kehuja ja hellyyttäkin, positiivista vahvistusta hyvälle käytökselle, koska voisin kuvitella että hän saa aika paljon moitteita osakseen.
Ei kannata tehdä niitä lapsia. Lapsettomat ovat onnellisempia. Ja mitä enemmän lapsia, sitä paskempi elämä:
"Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että lapsettomat ovat onnellisempia kuin ne, joilla on lapsia. Onnellisuus näyttäisi karkaavan yhä kauemmaksi lapsiluvun kasvaessa. Kahden lapsen vanhemmat ovat onnettomampia kuin yhden, ja kolmen lapsen vanhemmat onnettomampia kuin kahden. Tämä negatiivinen yhteys lasten määrän ja onnellisuuden välillä pätee maasta toiseen."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko ulkona riittävästi? Onko lapsella koko ajan mielekästä tekemistä? Huomioitteko lasta riittävästi? Otattako lapsen mukaa kotitöihin, että saa osallistua? Onko teillä säännöllinen vuorokausirytmi ja kuri johdonmukaista? Auttaisiko osa-aikahoito tilannetta?
Meidän esikoinen hyppi seinille, jos ei päässyt purkamaan energiaansa. Kun oltiin riittävästi ulkona, pahimmat höyryt jäivät sinne.
Supernannyn opit _oikeasti_ käyttöön. Jäähypaikka, jonne viette lapsen ja kellotatte minuutti per vuosi. Kellotus alkaa aina uudestaan, jos lapsi on poistunut jäähypaikalta kesken jäähyn. Kun palautatte lapsen jäähypaikalle, ette _sano mitään_. Kun lapsi on ollut kiltisti, _kiltisti_ jäähyllä koko ajan, menette ja laskeudutte kasvot lapsen tasolle kyykyyn ja katsotte silmiin, toteatte, että "oli jäähyllä koska xxx" ja pyydätte lapselta anteeksipyyntöä. Jos se sieltä tulee, halaatte ja sanotte saat anteeksi ja leikit jatkuu.
Kun nyt on kuitenkin niin, että teidän lapsenne on kuin onkin teidän lapsenne, teidän on ihan itse kasvatettava hänet. Minä voisin helposti saada hyvän suhteen lapseenne ihan arjessakin, mutta kun ei se yhteiskunta toimi niin, että joku muu aina hoitaa. Olette yhtä lapsellisia kuin lapsenne. Reipastukaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku harrastus liikuntakerho tms sille
Päiväkotiin, jotta saat levätä sen aikaa. Ikäinen seura ja ohjattu toiminta tekee hyvää yli 3-vuotiaalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siihen oikeesti auta mikään kamala kuri tai muukaan..on koitettu..siihen tuntuu auttavan vaan hellyys ja jatkuva älytön huomioiminen..jotkut lapset tuntuu olevan sellaisia..
Ollaan koitettu olla oikein tiukkoja ja meillä ulkoillaan ja syödään ja kaikki on ihan hyvin mutta siltikin tämä tyttö pillahtaa pienimmästäkin itkuun ja tuntuu että maailma romahtaa pienestäkin..
Hän tuntuu tarvitsevan hirveästi huomiota ja se vie kyllä vanhemmilta kovasti energiaa ja siitä ap.lle sympatiat..tiedän mitä kestät..joskus tulee se vaihe että mitä mää teen väärin mutta koita jaksaa ja huomioida..
Ei se herkkyys siitä kasvattamalla sula vaikka nuorista ja lapsettomista se saattaa siltä vaikuttaa..;)
Ja jäähy saa lapsen tuntemaan itsensä huonommaksi ja harvoin tälläinen herkkä lapsi ilkeyttään itkee ja kiukuttelee..ei saa kun sen entistä enemmän hermostumaan ja suremaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja on tosiaan meidänkin tyttö vähän ujo ja arka seurassa mutta kotona taas melkoinen tyranni ja kiusaa isompaa ja pienempää veljeään ja esin potkii ja ja kiusaa minuakin..sitten kun häntä kiellän niin itkee ja häpeää..pitäs jaksaa vaan ottaa sitä enemmän huomioon..
Hoida pääsi kuntoon, että jaksat lastasi paremmin. Lapsi saattaa myös oireilla epäjohdonmukaisen ja rakkaudettoman ilmapiirin takia. Vika on sinussa, ei lapsessa. Kerro neuvolassa tuo sama mitä täällä, takuulla saat apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksiköhän mulla oli niin helppoa?
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 16:23"]Hoida pääsi kuntoon, että jaksat lastasi paremmin. Lapsi saattaa myös oireilla epäjohdonmukaisen ja rakkaudettoman ilmapiirin takia. Vika on sinussa, ei lapsessa. Kerro neuvolassa tuo sama mitä täällä, takuulla saat apua.
[/quote]
Just näin.
Meillä onneksi ilon hetkiäkin on, ja paljon, ja halitaan paljon joka päivä, eikä joka päivä tule tappeluita, mutta karseina päivinä, voi luoja....Poika, kohta 4v. Lyö suuttuessaan, nauraa kun torutaan, huutaa, heittää tavaroita. Keksii suuttumisen aiheita mistä tahansa, eim sukat on huonosti eikä silloin voi tehdä mitään....
nyt kun on ollut rauhallista (suhteellisen ainakin...) jo pari päivää taas ei edes muista millaisia ne pahimmat kotaukset ovat, mutta sitten taas kun se räjähtää niin tekisi mieli vain lukita ulos parvekkeelle. (En ole tehnyt enkä tule tekemään, ei tartte tehdö lastensuojeluilmoitusta.)
Sorrun kyllä huutamaan välillä kun jätkä sulkee korviaan kaikelta eikä kuuntele mitään, upoaa vain siihen omaan huutoon. Ei ehkä krrektia millään muotoa, mutta välillä tuntu että ainut tapa saada kontaktia on huutaa itse kovemmin. Sääliksi käy naapureita välillä...
Varaa aika neuvolapsykologille ja mietitte hänen kanssaan kuinka toimia.
Tsemppiä arkeen!
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 15:57"]Meillä tytär ihan samanlainen.Meillä siis esikoispoika ja tyttö tuli siihen väliin joka on muuten pirun hankala tapaus.
Itku tulee joka asiasta ja tappelua ja riehumista..ymmärrän sua niin hyvin..se oli jossain vaiheessa aivan kestämätöntä.Tyttö osoitti joka asiasta mieltään ja itki ja huusi ihan pikkuasiastakin.Ja ikäväkseni täytyy sanoa että nyt kohta neljä vuotiaana on melko pitkälle samanlainen..Nyt vielä aloittanut änkyttämisen kun yrittää selittää jotai..
En ole myöskään hänelle ja meille saanut mitään apua..kun oikein jaksoin häntä joka päivä huomioida ja halata ja lohduttaa joka ikinen kerta kun kiukutti niin se auttoi..aina ei vaan jaksa..
toivon todella että sulla olis jaksuja koittaa tätä ihan älytöntä huomioimista ja lohduttamista vaikka se tuntuu tosi typerältä kun se huutaa ja kailotta ihan turhaan!!Mut koita sitä..se auttaa aina meillä kun se saa huomioo vähän enemmän kuin veljensä..kai ne on jotenkin niin pirusti herkempiä toiset ja sellainen mielenlaatu..
Ja hei..ihmeesti siihen tottuu..mutta joka päivä asia vaivaa muakin että mikä' helvetti tuota lasta vaivaa..voimia!;)
[/quote]
Ai mikä vaivaa? Et sitten käsitä että se on uhmaikä ja et ilmeisesti tajua että uhmaikään kuuluu uhmittelu eikä sitä saa kitkettyä pois.
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 16:24"]
Miksiköhän mulla oli niin helppoa?
[/quote] Lapsia on erilaisia.
Aika rajua sanoa, että vihaat omaa lastasi... Lapsi on vielä niin pieni, ettei välttämättä edes hallitse omaa käytöstään. Mitään kovin hyviä neuvoja en osaa antaa, koska itselläni ei ole lapsia, mutta muutamia juttuja tuli mieleen.
Olisiko mahdollista viedä muksu johonkin liikunnalliseen kerhoon tai muuten vaan ulos purkamaan virtaa? Tai johonkin mieleiseen harrastukseen, jos tykkää vaikka askarrella tai näprätä pientä juttua. Toisena tuli mieleen vaihtoehtojen tarjoaminen esikoiselle. Esim. vaatteiden pukemisen kanssa ei ilmoiteta, että nyt laitetaan nämä, vaan annetaan lapselle kaksi vaihtoehtoa, laitatko mielummin punaisen vai vihreän paidan? Päätösvalta säilyy kuitenkin aikuisella, mutta lapsi saa kokemuksen, että saa päättää jostain itsekin. Ehkä tämä vähän hillitsisi kiukkuamiskohtauksia? Tsemppiä!