Millainen lapsiluku alkaa jo herätellä sinussa myötähäpeän tunteita?

Mulla ei niinkään se lasten määrä vaan se onko äiti vaan kotona. Koska tunnen monia 4 ja 5 lapsen äitejä jotka siis pyöräyttelee noita lapsia ja pitää äippäloman ja muutaman kuukauden hoitovapaata ja sitten lapsi menee päivähoitoon n.vuoden ikäisenä. Ja millään muotoa ei tulisi mieleenikään että ovat jotain yhteiskunnan elättejä tai sosiaalipummeja koska lapsia on noin monta. Näissä tuttavaperheissä miehet on kovapalkkaisissa hommissa ja naiset on opettajia ja sairaanhoitajia ja myyntipäälliköitä sun muita. Eli en osaa millään muotoa kategorisoida heitä pummeiksi tai muiksi. Veroja maksavat jne.

Sen sijaan mun lapsuuden kaverini jolla on vaan yksi lapsi joka on sekin päiväkodissa ollut pienestä pitäen, tämä äiti se vaan on kotona. En tiedä todellakaan mitä se tekee koska asunto on aina hyrskyn myrskyn mutta ei se koskaan elämässään ole töitäkään tehnyt ja jo 30v on mittarissa silläkin. Hänen kohdallaan on pikku hiljaa alkanut hävettämään.

Sallikaa mun nauraa. Ikinä en ole sossun luukulla vieraillut, olemme miehen kanssa eläneet tulojemme mukaan opiskeluaikana ja muuten elättäneet itsemme työllä...

Omassa kodissani mulla oli viisi sisarusta, vanhemmat myös akateemisia, ja kummallakin vanhemmalla urat, joilla on veromarkkoja tienattu.

Mistään en koe jääneeni paitsi lapsuudessa (vaikka materialla ei meidän perheessä ollut mitään isoa osaa, muut arvot on aina olleet tärkeämpiä), eivätkä jää lapsenikaan.

Sisarukset ovat rikkaus ja voimavara. Tietysti jokainen vanhempi päättää voimavarojensa mukaan lapsilukunsa, toinen uupuu yhdenkin kanssa, jollekin kolme lasta olisi kauhistus ja kolmannelle ne kymmenenkään lasta eivät ole liikaa.

Hauskoja on kommentit, mutta ihmettelen kovasti miten jonkun mielestä usealapsinen perhe on yhteiskunnan elätti? Tai itsekäs?



Meillä on viisi lasta, kuudennesta haaveilemme. Yhteiskunnan elätti en kyllä kuietnkaan koe olevani. Opiskelin ennen ekan lapsen syntymää sairaanhoitajaksi, tuon jälkeen olen opiskellut lisää aina äitiysloman aikana. Sitä ennen tehnyt töitä aika rankaa tahtia, ja aina lasten välissäkin. Ei yhteikunnan rahoilla millään elättäisi suurperhettä, ei sitten millään jos e halua todellakin elää köyhyysrajan alapuolella.



Tälläkin hetkellä teemme työtä miehen kanssa niin, että mies on aamut töissä, minä illat. Lapset eivät ole hoidossa, sillä toinen meistä hoitaa kotona lapsia kun toinen on töissä. Mies tekee viikonloput töitä, ja minä silloin jos mies on kotona esim. lauantaina teen kotoa käsin töitä. Ja tämä siitä syystä, että saamme maksettua ison talon (jonka tällainen katraas tarvitsee) autoa pitää maksaa( iso kun tarvitaan) samoin ruoat jne pitää kustantaa eikä missään päin suomea yteiskunta kyllä ole valmis kustantamaan suurperhettä. kyllä sitä elää yksilapsisetkin perheet yhteiskunnan tuilla, saman verran monilapsiset perheet saavat. Eli ei yhtään enempää elätettävää kohden kuin muutkaan. Joten mielestäni naurettavaa ajatella usealapsisia perheitä yhteiskunnan elätteinä.



No, mutta jokainen näkee asiat eritavalla. Itse en tiedä tuttavapiirissä ollenkaan suurperheitä, joissa vanhemmat eläisivät yhteiskunnan tuilla. Kyllä kaikki ovat töissäkäyviä ihmisiä. Ainakin me haluamme laadukkaan elämän lapsille ja itsellemme, emme halua väkisin kituuttaa köyhyydessä. Tiedä sitten muista, mutta se vähän mitä yhteiskunta meille tarjoaa...ei kiitos. Ennemmin luksuselämä usean lapsen kanssa:)

Mutta suurperheiden lapset erottuivat siinä, että vaatteet olivat selvästi käyneet läpi useampia lapsia: oli nyppyä, parsittuja reikiä ja muuta kulumaa, käsineetkin joskus eri paria ja luistimet kolme kokoa liian suuret. Kyllähän ne lapset väistämättä vähän sääliä herätti. Moni näistä joutui myös säännöllisesti kaitsemaan pikkusisaruksiaan ja omia harrastuksia ei ollut tai jos oli, sinne piti ottaa mukaan pikkuvelikin.

Tuo kuvaus osuu tismalleen naapurin perheeseen, jossa on insinööri-isä ja lastenlääkäri-äiti. Siis tulotasosta ei varmaan ole kiinni. Jotkut vain arvostavat eri asioita, eikä ulkoinen olemus tms merkkaa mitään.

Minä olen kotiäiti ja meillä 7 lasta. Olemme vl:iä. Emme ole koskaan edes hakeneet minkäänlaista apua sosiaalitoimistosta, asumistukea emme saa, emmekä mitään muutakaan ylimääräistä avustusta. Kodinhoitajaa tms meillä ei ole koskaan käynyt.

Elämme miehen palkalla, minimi äitiyspäivärahalla/kotihoidontuella ja lapsilisillä.

Meillä on uusi omakotitalo ja uudehko tila-auto. Joka kesä käymme 1,5 viikon lomareissun jossain päin suomea ja se reissu tehdään lasten ehdoilla ja heidän toiveita kuunnellen. Lisäksi tietysti lomailemme mummuloissa useamman kerran vuodessa ja vietämme aikaa mökillä. Ulkomailla emme käy, mutta se on kiinni siitä ettei se meitä viehätä.

Ihmettelen, millä tapaa olemme sosiaalipummeja? Kotihoidetut lapset ovat EHDOTTOMASTI yhteiskunnalle halvempia kuin päiväkotihoidetut, se on varma fakta. Ja nuo suurperheiden lapset maksavat kaikki aiheutuneet kustannukset moninverroin takaisin uusina veronmaksajina. Pääministerikinhän kehoitti suomalaisia talkoisiin taantumaa ja ikääntymistä vastaan, siis tekemään lapsia. Siksi myös korotettiin lapsilisää 5. lapsesta ylöspäin, kun se olisi yhteiskunnalle niin kannattavaa.

Meillä kiinnitetään erityistä huomiota lasten vaatetukseen ja varusteisiin. En halua että joutuisivat arvosteltavaksi tai kiusatuksi niiden vuoksi. Eikä tätä ketjua lukiessa ole ihme, että niitä kiusaajia lapsista aina vain löytyy kun vanhempien asenne on tuollainen. Myyn kirpparilla kaikki pois ennen kuin ehtivät kulahtaa tai muuttua "vanhanaikaisiksi" ja ostan uudet tilalle.

Minun kotona oli 10 lasta, enkä KOSKAAN kokenut sitä millään tavalla negatiivisena asiana, päinvastoin.

Myös meillä lapset ovat riemusta kiljuen ottaneet aina vastaan tiedon uuden vauvan odotuksesta. Jos he kokisivat, ettei vanhemmilla riitä aikaa ja rakkautta, eivät he olisi uudesta vauvasta niin onnellisia. Odotus on koko perheen yhteinen ja lapset tunnustelevat vatsan päältä vauvan liikkeitä ja kyselevät, minkä kokoinen se nyt on yms. Kyllä meillä lapset niitä vauvoja haluavat ja kaksosiakin toivovat.

Muistan kuinka minäkin siskoni kanssa äidiltä anelin, että saatais vielä edes yksi vauva, vaikka lapsia oli jo 10.

Olen aina rakastanut lapsia ja haaveillut suuresta perheestä. Onneksi myös mieheni on lapsirakas ja erittäin hyvä isä ja -aviomies. Pyöritämme tätä perhettä 100% yhdessä.

Lapsimäärän taustalla on myös vakaumuksemme.

Joskus mietinkin, mitäkähän naapurit meiståä ajattelevat, mutta väliäkö tuolla.

Tuskinpa ainakaan kovin huonoa ajattelevat, kun lapsemme ovat niin suosittuja kavereita naapureiden mukaan uimaan, kirjastoon, skeittiparkkiin, puistoon yms yms.

Päinvastoin. Oon todellakin ylpeä lapsistani, ja voin kehuskella kuin hyvin olen heidät kasvattanut ja kuinka he ovat oikea ylepyden aihe meille vanhemmille.



Ja mitä yhteiskuntaan tulee, eivät he meitin elämää kustanna, vaan me itse tekemällä työtä.



Lapset on hoidettu kotona, ja olen ylpeä myös siitä. Teen töitä kotoa käsin. Mulla on oma firma, jonka perustin ollessani äippälomalla kolmosen kanssa. Sen jälkeen on firma tuottanut sen verran, että vapaatakin voi pitää. Mies työskentelee omassa firmassa, joten ei tartte yhteiskunnalta almuja hakea.



Itte säälin tuttavaa, jolla kaksi lasta ja sossun varoilla elää kun ei viitsi töitä tehdä. Lapset hoidossa, äiti kotona. Siksi olen ylpeä omasta viisilapsisesta katraasta. Koen että musta on johonkin muuhunkin kuin istumaan himassa ja valittamaan. Lestat ehkä hieman eri juttu, lapsiluku ei ole heillä oma valinta, toisin kun meillä onnellisilla.

Itsekkyyttä on haluta ura ja useampi lapsi.Sinne vaan lapset päiväkotiin muiden hoidettaviksi. Onneksi olen saanut hoitaa omat lapseni itse,pian palaan hoitamaan toisten lapsia saadakseni palkkaa.



Vai hävetä pitäisi omaa perhettänsä?

t.viiden lapsen äiti joka ei todellakaan häpeä ihania lapsiansa

__

Kyllä muakin kadehduttaa kun näen suurperheen, tosin hyvissä ajoin olen aloittanut ja nyt 20v haaveilen toisesta lapsesta ja aiomme tehdä niin monta kun vaan jaksan/saamme. Olkaa vaan "häpeissänne" kaikessa rauhassa, kun ette jostain syystä ole uskaltaneet enempää lapsia saada...

Eihän tällä palstalla ole ainoatakaan normaalijärkistä ihmistä. On jos jonkin näköstä häepän aihetta. Kukapa sitä lapsia hankkis jos niitä häpeäis. Mun mielestä hieman outoa, että muut "häpeää" usealapsisia perheitä jne. Mitäs hävettävää siinä on? Hävettävää on oikeasti ainoastaan hävetä perhettään, täytyy olla päästä sairas jos niin oikeesti tekee.

t: viidettä odottava TYÖSSÄKÄYVÄ onnellinen äiti, jolla lapset ihan rakkauden tulosta.

Kyllä muakin kadehduttaa kun näen suurperheen, tosin hyvissä ajoin olen aloittanut ja nyt 20v haaveilen toisesta lapsesta ja aiomme tehdä niin monta kun vaan jaksan/saamme. Olkaa vaan "häpeissänne" kaikessa rauhassa, kun ette jostain syystä ole uskaltaneet enempää lapsia saada...

Ehkäpä ne myötähäpeäjät eivät voi saada enempää lapsia tai mies pihtaa ihan vimosen päälle ja pistää hanttiin. Pitäähän se paha olo jotenkin purkaa.

Meillä on 5 lasta eikä todellakaan olla mitään yhteiskunnan elättejä.Kummatkin vanhemmat käydään töissä.

paljon niitäkin äitejä, jotka ovat varautuneet siihen, että kun lapsi/lapsia tulee, niin mikään ei ole enää kuten ennen, suurin piirtein.



On tosiaan, kuten kerrot, ihmisestä, olosuhteista ja viitseliäisyydestäkin johtuvaa, kuinka kotiasiat sujuvat, oma mielenterveys jne.



Tärkeysasiat ja maalaisjärki. Kun osaa katsoa pidemmälle, ymmärtää ettei lasten tuoma työmäärä ole ikuista, jotkut vaan eivät osa ajatella tuonnemmaksi ja näkevät asiat kaoottisesti.



Sinä osaat järjestää elämänne niin, että siihen mahtuu lapset ja muutakin, ihan niormaalia. Minä myös useamman lapsen äitinä muistan, kuinka ensimmäinen ja nopeasti eroten entinen mieheni jäi taas kerran johonkin, niin en jäänyt "sormi suuhun" ihmettelemään, apua en kahden vuoden välein syntyneille lapsille ollut muutenkaan häneltä saanut, joten ajattelinpa lähteä risteilylle silloiseen Leningradiin lasten kanssa. En olisi nauttinut matkastani jos olisin jättänyt hyvin hoitavalle äidillenikään lapsia, vaan lapset olivat minulle tärkeitä ja pärjäsin.



Toinen lapsista oli 1v8kk ja toinen oli 7kk ikäinen. Kantokassin otin jossa vauva nukkui hytissä ja kannettavan "muovisitterin",...eräs rouva tuli luokseni ja sanoi kuinka olin lasten kanssa kun hän nimen omaan lähti vain 10v tytön kanssa ilman 2-vuotiasta, halusi vähän lomaa.



Tämä ihana nainen halusikin auttaa minua lasteni kanssa, vaikka olisin ihan itsekin selvinnyt.



Isompi istui esim. aamiasipöydässä nätisti odottaen kun hain ruokia, pienempi köllötteli sitterissään. Ei minun ainakaa tarvinnut olla kotona murehtimassa. Ihan hauska reissu ja auttavasta tädistä tuli myöhemmin seuraavan lapseni kummi, ihana ihminen. Muutaman vuoden kuluttua lähdin kolmen lapsen kanssa bussilla silloiseen Leningradiin, nykyinen mieheni oli kiinni työssään, mutta isäni lähti mukaan. Muut matkustajat kertoivat myöhemmin, että luulivat lasten tulevan saattamaan minua, ja lapset olivatkin matkalaisia iät 1v, 4v ja 5v.. Nautin viiden päivän matkasta, koska lapset olivat siinä ja nyt mukanani, en jättäisi koska eivät he minua rasita, hyvätapaisia ja rauhallisia, uskovat mitä sanotaan. Minulla oli lääkärituttu jonka luokse menimme, asuimme leirimajoituksessa "Repinassa" käyden kylässä "Weralla".



Isona perheenä uudessa liitossa olemme hankkineet OK-talon,vuokranneet kesämökkejä kesäisin, minun päästessä työelämään, ostimme lomamökin, kävimme nuorimpien kolmen lapsen kanssa ostamassa asuntoauton Saksasta ja kiertelimme monet maat.



Osa lapsista nyt työelämässä, osa opiskelee ja kun viimeinen "iltis " oli syntymässä, lääkäri oli hyvillä mielin ja sanoi, - Hyvä kun niitä veronmaksajia saadaan.

Kiva, että sinä olet onnellisessa suurperheessä kasvanut, minä en. Lestoja oovat vanhempani ja jäin täysin vaille raukkautta, hellyyttä ja hoivaa lapsena. Isompien "piti" pitää huolta, niin siis toisten LASTEN. Ei se kampaamaton tukka vaan VANHEMPIEN kiireet, kun aina oli vauva talossa. Sorry vaan, mutta minä kannatan pienperhettä ja aborttiakin, jos tarpeen.

Toki jokainen saa tehdä mitä haluaa, mutta kyllä me täällä rikkaassa pohjollassa olemme todella ITSEKKKÄITÄ! Se on vaan "taivaan" tosi.

Ja kunhan tosiaan saataisiin nuo mnykynuoretkin tekemään noita "hanttihommia", kuten hoitajan töitä. Itse olen heitä yrittänyt rekrytoida, mutta ei kiinnosta, kun työ raskasta ja pieni palkka... PS. meilläkin oli/on varakas perhe, jos sillä nyt jotain merkitystä

Onko käynyt mielessäsi, että ongelmat perheessänne on johtuneet hieman muista asioista kuin suuresta lapsiluvusta? Itse olen hoitajana nähnyt(vaikka hanttihommia mielestäsi teenkin) millaista vahinkoa lestadiolaisuus tekee monen nuoren mielenterveydelle. Olen pahoillani puolestasi. Kovin syvällistä sairaanhoidon tai terveydenhuoltoalan tuntemusta sinulla ei näemmä ole, koska kykenet arvioimaan hoitajan työn noin alas. Ei siis ihme, ettei tuolla asenteella saa rekrytoitua porukkaa.

aloittajan kirjoitus. Minusta kenenkään ei tarvitse lapsilukuaan hävetä. Toiset ajattelevat asioista eri tavoin, arvostavat muita asioita jne. Eikö ole hyvä, että meitä on erilaisia perheitä ja vanhempia? Ei se perheen onnellisuus tai onnettomuus ole lapsiluvusta kiinni, vaan muista asioista. Onhan kansanedustajiakin, joilla on useita lapsia, joten eivät kaikki ole jotain pummeja. Tähän ketjuun vastanneet taitavat itse olla niitä parikymppisiä just synnyttäneitä yhden lapsen äitejä, jotka eivät vielä itsekään tiedä mitä haluavat elämältään...

Te kuvittelette pätevänne noilla erinäisillä opinnoilla ja työvuosilla!

Minä kadehdin aina lapsena niitä kavereita, joiden äidit olivat kotona kun lapset tulivat koulusta kotiin. Oma äitini oli opettaja ja koulun rehtori, siis työelämässä. Olisin riemumielin ne tittelit ja kovat palkat vaihtanut saman tien siihen että hän olisi ollut aina kotona. Minulla on ihana äiti ja välit ovat edelleen läheiset.

Nyt haluan olla kotona lapsiani vastassa kun he koulusta tulevat. Oli aivan KAMMOTTTAVAA joutua vielä iltapäiväkerhoon koulupäivän päätteeksi, mutta kotiinkaan en yksin halunnut mennä.



t. Olikohan 84, "lesta"-äiti

Aiti oli kotona meidan lasten kanssa ja erinomainen aiti olikin, moni nainen ei siihen pysty.



Voin kuvitella suurperheen itsellenikin ja oli lapsia kuinka monta tahansa, yhteiskunnan elattia meista ei ole. Asumme ulkomailla ja tietoisesti pysymme erossa yhteiskunnan palveluista; korkeatasoinen koulutus ja terveydenhuolto on yksityselta sektorilta.



Ja nain on myos muilla ystavapiirimme suurperheellisilla: miehilla on hyvat tulot ja he ovat korkeasti koulutettuja (lakimiehia, laakareita jne.), vaimot on kotiaiteja ja lapsia arvostetaan.



Oma mieheni on paallikkona useammassa maassa ja vaikka han on uraorientoitunut, perhe on etusijalla. Olen kotona lasten kanssa, koska ihmiselama on meille arvokkainta. Vapaa-ajalla opiskelen omaksi iloksi ja kun lapset menevat kouluun, aion tyoskennella osa-aikaisesti koulupaivan ajan.

Itse kyllä käyn lenkillä pari kertaa viikossa.

Shoppailemassa, joskus myös viettämässä kavereiden kanssa viikonloppuja. Nämä ovat ihan yksinään reissuja.

Monesti saatan myös lähteä vaikkapa vauvan kanssa jonnekin. En nyt kuitenkaan joka viikko kaipaa shoppailureissuille.

Minä kyllä pidän huolta itsestäni ja omasta jaksamisestani. Jokainen äiti tarvii joskus omaa aikaa. Viihdyn kyllä kotona.

Mies on yrittäjä eikä todellakaan olla mitään yhteiskunnan loisia.

Hoitajiakin meillä käy. Pari kertaa vuodessa käydään kahdestaan viikonloppuja pois kotoa(jos on ollut vauvaikäinen niin se mukana)

Mä en ole koskaan edes ajatellut että joku tuntis myötähäpeää perheemme puolesta.

Mukavat naapurit on ja monesti sanonutkin että teillä on kyllä ihania lapsia. Lapset oppii toisiltaan paljon hyvää. (on itse ex-neuvolan terveydenhoitaja)

Ihan onnellista elämää vietetään.

Saatan kyllä mielessäni kauhistella että onneksi ei meillä (siis ajattelen että minä en viihtyisi ison lapsilauman äitinä ja ajattelen että minulle se olisi kamalaa). Joskus kyllä mietin että ehtiikö se ison perheen äiti tehdä ikinä muuta kuin hoitaa lapsia/kotia, pääsekö halutessaan reissaamaan jne. Siis mietin kuinka paljosta joutuu luopumaan, vai eikö edes kaipaa tuollaisia juttuja.

Ettekö todella ole aiemmin ajatelleet, että suuri lapsiluku todellakin aiheuttaa paheksuntaa monissa? Syitä paheksuntaan voi olla useita, niin kuin tämäkin ketju osoittaa. Suuri perhe on itsekäs valinta esim. ekologisista syistä, se ei aina suinkaan ole lapselle se onnellisin perhemalli ja toden totta näille vanhemmille syydetään enemmän yhteiskunnan tukia kuin vaikkapa kahden lapsen vanhemmalle. Jo pelkkä lapsilisä 7 lapsesta on yli 1000 €/kk. Ei kaikki suurperheiden isät suinkaan ole suurituloisia, jolloin kompensaatioita tulisi verojen muodossa.



Kahden työssäkäyvän vanhemman verotulot kattavat muuten leikiten esim. kahden lapsen päivähoitokulut +näiden lapsilisät. Ei tarvita kovin kummoista matematiikkaa sen laskemiseksi. Tämä yhteiskunta ei todellakaan toimisi jos jokaisessa perheessä olisi lapsia 4 tai enemmän ja toinen vanhemmista aina tuottamattomana kotona.

Olen itse yhdeksän lapsisesta perheestä enkä koe, että siinä olisi mitään hävettävää. Ja rakastan sisaruksiani enkä todellakaan antaisi yhtäkään pois. Haluan myös itse joskus ison perheen,jos vain pystyn saamaan...=)

jälleen yksi hyvä syy olla muuttamatta takaisin Suomeen!

On täällä ulkomailla vain hyvä asustella viiden lapsen kanssa. On kyllä ajatuksen juoksu aika monella melkoista....



Että pitäisi hävetä isoa perhettä? Kaikkea sitä tuleekin luettua!



Onneksi emme ole asuneet Suomessa kymmeneen vuoteen,olisi kauheaa jos minuun olisi sisäistynyt noin kauhea viha muita kohtaan!



Oikein oksettaa lukea näitä "yhden/kahden lapsen parempia" äitejä.(Tuskin tänne miehet kirjoittelevat).