Lue keskustelun säännöt.
Kotiäidit, viihdyttekö oikeasti kotona?
11.06.2015 |
Te kaikki, jotka olette olleet lapsen/lasten kanssa kotona useamman vuoden putkeen, nautitteko oikeasti kotiäitinä olosta? Vai oletteko te kotona esimerkiksi siksi, että mies ei suostu olemaan tai koska miehellä on parempi palkka?
Minua kiinnostaa tämä siksi, että täältä saa usein lukea, kuinka rankkaa kotona on. Minä itse en millään osaa nähdä itseäni minään kotiäitinä monen vuoden ajan, vaikka lapsia haluankin (ei siis vielä ole). Ahdistaa kovin ajatus siitä, että pitää olla samojen seinien sisällä vuosikaudet ja tipahtaa ulos työelämästä. En siis edes uskaltaisi jäädä kotiäidiksi, sillä koulutukseni menisi hukkaan.
Jotenkin vaikuttaa myös siltä, että vuosien kotiäitiys pilaa parisuhteet siten, että sen jälkeen ollaan pysyvästi jumissa 50-lukulaisissa sukupuolirooleissa, joissa äiti hoitaa kodin ja lapset ja isä tekee mitä tahtoo. Alustavasti olemme puhuneet miehen kanssa, että hän hoitaa oman osansa vanhempainvapaista jos ja kun saamme lapsia. Tämän palstan perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että miehet ovat kovia lupailemaan mutta huonompia toteuttamaan kun huomaavat, miten rankkaa lasten kanssa on.
Miten teillä siis on, valitsitteko itse kotiäitiyden vai päättikö mies puolestanne? Kertokaa toki myös kokemuksia koti-isistä :)
Kommentit (113)
En viihtynyt. Siksi olinkin vain äitiysloman + 3 kk kotona ja nuorimman lapsen kanssa ä-loma + 2 kk kotona.
Nyt olemme kaikki paljon iloisempia, kun olen takaisin töissä =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 14:37"]En viihtynyt. Siksi olinkin vain äitiysloman + 3 kk kotona ja nuorimman lapsen kanssa ä-loma + 2 kk kotona.
Nyt olemme kaikki paljon iloisempia, kun olen takaisin töissä =)
[/quote]
Saitko paljon paheksuntaa lähipiiriltäsi, vai onko kotiäitiys hyvän äidin mittari vain AV:lla? Oliko isä lasten kanssa ollenkaan kotona? Mihin saitte noin pienet hoitoon?
.
Pahoittelut kysymystulvasta, tuo vaan kuulostaisi minullekin juuri sopivalta :)
En nauttinut ja poden siitä huonoa omaatuntoa vieläkin. Ei ollut hirveästi mitään sosiaalista elämää, vaikka leikkipuistoissa tapasikin muita. Monesti laskin tunteja, että mies tulisi kotiin ja saisi puhua jonkun järkevän aikuisen kanssa. Lapseni on aivan ihana tyyppi, mutta en vain selvästikään ole kotiäitityyppiä.
Välillä mietin, miten mummoni on jaksanut arkea useamman lapsen kanssa ja minä en edes yhden kanssa, mutta ilmeisesti mummo ei erityisesti leikkinyt lasten kanssa vaan puuhaili omiaan. Itse koin, että lapsen kanssa täytyy olla koko ajan läsnä henkisesti ja fyysisesti, tai muuten tulee traumoja lapselle. Olemiseni oli enemmänkin hampaat irvessä pinnistämistä kuin aitoa ja innostunutta läsnäoloa. Tämä harmittaa. Toki meillä on ollut paljon ihania hetkiä, mutta kyllä henkinen helpotus oli suuri kun pääsin tekemään osa-aikatyötä. Varmasti helpottavampaa olisi ollut, jos olisin saanut joskus ns. omaa aikaa, mutta tukiverkostoja ei ole lähellä ja mies oli paljon töissä.
Eli näin meni ja traumojen jälkipuinnit käydään viimeistään sitten kun lapsi on aikuinen.
No meillä on vain yksi 9 kk poika, mutta tämän ajan perusteella sanoisin, että kotiäitiydessä on hyvät ja huonot kautensa. Yhden vastasyntyneen kanssa oli todella tylsää, talvi oli pitkä ja pimeä, olin landella jumissa ilman omaa autoa. Vauva stressaantui kaupoissa ja huusi vaunuissa, minnekään ei voinut mennä.
Heti kun poika alkoi ryömiä 5 kk ikäisenä ja viihtyä rattaissakin, muuttui arki paljon mielenkiintoisemmaksi :) Nyt tulossa toinen lapsi heti perään osittain siksi, etten halua laittaa alle 2 v. päiväkotiin mutta en myöskään jaksa olla kovin montaa vuotta kotona, ja toinen lapsi kuitenkin halutaan.
Eli kotona olon miellekkyys riippuu paljon siitä, nyhjääkö vain kotona vai järjesteleekö päivään muutakin ohjelmaa. Nyt arki on paljon mukavempaa kun voidaan liikkua ja lapsesta on seuraa :)
Sain paheksuntaa ystävältäni, joka on itse toimeentulotuen varassa itse kotona hoitamassa alle 3-vuotiastaan... eli toisinsanoen luule, että hän paheksui minua lopulta vain siksi, että oma elämä ei ole ihan niin kuin toivoisi. Nyt hänkin on ihan sinut tämän asian kanssa, eikä enää piikittele minua jatkuvasti päätöksestäni.
Mieheni ei ollut kummankaan lapsen kanssa kotona. Vaan sitten kun minä menin tämän vuoden alussa töihin, niin lapset menivät päiväkotiin. Meidän kaupungissa alle 3-vuotiaat menevät ensisijaisesti perhepäivähoitajalle, mutta minä halusin lapsille hoitopaikan päiväkodista sen sijainnin vuoksi. Ja ehkä myös siksi päiväkoti oli valintamme, etten halua kenenkään hoitavan lapsiani omassa kodissaan yksinään.
Ja hoitoon meno jännitti aluksi tosi paljon... aivan kuten aiemmallakin kerralla, nyt kolmevuotiaan aloittaessa päivähoidossa. Mutta molemmilla kerroilla lasten hoidon aloitus meni tosi hyvin. Nyt jo 1-vuotiaskin menee iloisena leikkimään. Ekoina viikkoina istui aamulla ensiksi hoitajan sylissä ja katsoi kun muut leikki.
Älä anna kenekään tehdä päätöksiä puolestasi! Minä ainakin tiesin, että olen itse tyytyväinen ja sitä kautta myös parempi äiti, kun pääsen töihin.
Itse meidän perheemme tietää, mitkä ovat meille parhaat ratkaisut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin 7vuotta lasten kanssa kotona 3(lasta, pienellä ikäerolla).
Vanhin ei päiväkodissa ollut kuin eskarin ja nuoremmat meni päiväkotiin vasta nuorimman ollessa 3 ja minun mentäessä töihin. Isä vietti isyyslomat kotona meidän kanssa.
eihän se arjen pyörittäminen joka päivä herkkua ollut mutta nautin siitä ja otin kaiken ilon irti pienistä lapsistani koska tiesin sen kestävän vain sen hetken. Nuo vuodet meni nopeasti ja välillä jopa haikailen niihin aikoihin takaisin. Nykyään kun lapset koulussa ja vanhemmat töissä, yhteinen aika jää iltaan ja viikonloppuihin eli välillä jopa kaipaan lapsiani ja sitä niiden touhotusta ja uusien asioiden ihmeitä :)
toisille se kotona olo sopii paremmin kuin toisille enkä ole ketään kyseenalaistanut joka on lapsen kanssa kotona vain sen hetken. Jokainen tekee päätökset itse enkä tuomitse mutta minusta ei siihen taas ollut :)
7 oli siis vastaus 4:lle =)
Ja aloitin molemmilla kerralla 4-päiväisellä työviikolla. Se oli aika mukava työpäivien määrä ja lapsille hieman lyhyempi hoitoviikko =) Nyt teen jo täyttä viikkoa.
t. 7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä viihdyn paremmin, välillä huonommin. 2 lasta ja 4 vuotta olen ollut kotiäitinä. Nuorempi täyttää kohta 2 vuotta ja nyt alkaa tuntumaan että töihin olisi mukava mennä mutta koska yöt ovat vielä niin huonoja niin en varmaan jaksaisi.. Miehelle on ihan sama oonko töissä vai kotona, kummassakin puolensa.
No oletko koskaan ajatellut että kaikilla ei välttämättä ole niin hirveän suurta eroa palkassaan verrattuna kotihoidontukeen + säästetyt päiväkotimaksut? Ihan sen takia varmaan moni onkin kotona kun ei viitsi lähteä roudaamaan pikkulapsia päiväkotiin ja itse töihin, jatkaa työpäivää kotona, ostaa säkällä oma auto töihinmenoa varten jne jne. Se on monilla pienipalkkaisilla aivan yks ja sama rahallisesti, meneekö töihin vai ei.
Siksi. On vaan helkkaristi yksinkertaisempaa hoitaa ne vaippa-ajat himassa. Ja voi toki olla että joissain perheissä joku iskä vaatii tällaista perinteistä menettelyä mutta kyllä mä omalla kohdallani ihan itse totesin asian laidan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10 lisää vielä että meillä ei ainakaan oo jämähtänyt parisuhde vaikka kotona olenkin. Mies osallistuu illat ja viikonloput lastenhoitoon ja mulla on vapaa-aikaa yhtä paljon kuin miehellänikin ja jos ei vielä enemmänkin.
Aika moni kotiäiti on ammatiltaan sellainen, että mielummin on kotona kuin siellä duunissa. Matalasti koulutettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut lapsen kanssa kotona nyt vuoden. Työelämään en tunnu kelpaavan (FM) niin tässäpä sitten olen.
Eihän ap kysynyt av:laisten palkkoja vaan sitä, viihdyttekö oikeasti kotiäiteinä.
Katkerat, matalasti koulutetut mammat kiihtyy sekunnissa nollasta sataan, jos joku oikeasti haluaa tehdä töitä...
HUOH!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nauttinut. Suoraan sanottuna ahdisti, ja siitä minulle on kyllä jäänytkin syyllisyydentunne... Jaksoin kummankin kohdalla (4 vuotta ikäero) olla sen vuoden kotona.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 14:26"]
Te kaikki, jotka olette olleet lapsen/lasten kanssa kotona useamman vuoden putkeen, nautitteko oikeasti kotiäitinä olosta? Vai oletteko te kotona esimerkiksi siksi, että mies ei suostu olemaan tai koska miehellä on parempi palkka?
Minua kiinnostaa tämä siksi, että täältä saa usein lukea, kuinka rankkaa kotona on. Minä itse en millään osaa nähdä itseäni minään kotiäitinä monen vuoden ajan, vaikka lapsia haluankin (ei siis vielä ole). Ahdistaa kovin ajatus siitä, että pitää olla samojen seinien sisällä vuosikaudet ja tipahtaa ulos työelämästä. En siis edes uskaltaisi jäädä kotiäidiksi, sillä koulutukseni menisi hukkaan.
Jotenkin vaikuttaa myös siltä, että vuosien kotiäitiys pilaa parisuhteet siten, että sen jälkeen ollaan pysyvästi jumissa 50-lukulaisissa sukupuolirooleissa, joissa äiti hoitaa kodin ja lapset ja isä tekee mitä tahtoo. Alustavasti olemme puhuneet miehen kanssa, että hän hoitaa oman osansa vanhempainvapaista jos ja kun saamme lapsia. Tämän palstan perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että miehet ovat kovia lupailemaan mutta huonompia toteuttamaan kun huomaavat, miten rankkaa lasten kanssa on.
Miten teillä siis on, valitsitteko itse kotiäitiyden vai päättikö mies puolestanne? Kertokaa toki myös kokemuksia koti-isistä :)
[/quote]
Kaipa se miehen luonne vaikuttaa asiaan paljon. Jos mies on kaljoilla kavereiden kanssa ja lukuisissa harrastuksissaan viihtyvää sorttia, voi kotiäitiys alkaa ottaa pannuun ja tasa-arvokysymykset nousta pinnalle. Jos taas mies on tasavertainen, arvostaa naista ja osallistuu yhdessä lasten ja kodin elämään, se toimii hienosti eikä ketään ota pannuun. Silloin ei tasa-arvokysymykset muistu edes mieleen, koska se on tasa-arvoista. Kyse on kuitenkin valinnanvapaudesta, Suomessa. Jos se olisi alistettua ja pakonomaista, se alkaisi kaihertaa naista. Keskinäinen kunnioitus kun vallitsee, sukupuoliroolien mukaisia asioita voi vallan mainiosti olla parisuhteessa, eikä se todellakaan ole kenenkään arvoa kyseenalaistavaa, vaan erittäin toimivaa.
Kyllä, viihdyin kovasti. Kotiäitiaika oli samanlaista kuin opiskeluaika, spontaania, sosiaalista, hauskaa, rentoa. Joka päivälle oli joku häppening, ja koska kenelläkään ei ollut mikään kiire minnekään, sai usein nauraa vatsansa kipeäksi siinä samalla kun vahdimme yhdessä lapsia. Se oli ihanaa. Meillä oli oma porukka ja järjestimme yhdessä kaikenlaista kivaa.
Nyt elämä on sellaista, että aikaa sekä lasten kanssa, että perheenä, on vähän. Ystävien kanssa etsitään kalenterista kissojen ja koirien kanssa aikaa, että voidaan joskus nähdäkin. Lapsia hoitaa arkena joku muu 9 tuntia päivässä, ja minä saan ne illat ja aamut jolloin lapset on väsyneitä ja kiukkuisia. Se on melko kaukana siitä ajasta, jolloin minä sain jakaa lasten kanssa ne päivän parhaat hetket, sain nähdä kaikki onnistumiset ja ilot ja lohduttaa ja hoivata kun oli huonompi hetki.
Elämä menee näin ettei kotona voi loputtomasti olla, mut olen niin iloinen että sain kuitenkin olla kotona, sekin on iso etuoikeus.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 14:37"]
En viihtynyt. Siksi olinkin vain äitiysloman + 3 kk kotona ja nuorimman lapsen kanssa ä-loma + 2 kk kotona.
Nyt olemme kaikki paljon iloisempia, kun olen takaisin töissä =)
[/quote]
Venhamman elämän onnellisin aika ei välttämtäät ole sitä lapselle. Lapsi voi silloin olla oikeasti yksin ja tarvita enemmän vanhempaansa (joka nauttii omasta onnellisesta elämästään).
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 15:05"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 14:26"]
Te kaikki, jotka olette olleet lapsen/lasten kanssa kotona useamman vuoden putkeen, nautitteko oikeasti kotiäitinä olosta? Vai oletteko te kotona esimerkiksi siksi, että mies ei suostu olemaan tai koska miehellä on parempi palkka?
Minua kiinnostaa tämä siksi, että täältä saa usein lukea, kuinka rankkaa kotona on. Minä itse en millään osaa nähdä itseäni minään kotiäitinä monen vuoden ajan, vaikka lapsia haluankin (ei siis vielä ole). Ahdistaa kovin ajatus siitä, että pitää olla samojen seinien sisällä vuosikaudet ja tipahtaa ulos työelämästä. En siis edes uskaltaisi jäädä kotiäidiksi, sillä koulutukseni menisi hukkaan.
Jotenkin vaikuttaa myös siltä, että vuosien kotiäitiys pilaa parisuhteet siten, että sen jälkeen ollaan pysyvästi jumissa 50-lukulaisissa sukupuolirooleissa, joissa äiti hoitaa kodin ja lapset ja isä tekee mitä tahtoo. Alustavasti olemme puhuneet miehen kanssa, että hän hoitaa oman osansa vanhempainvapaista jos ja kun saamme lapsia. Tämän palstan perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että miehet ovat kovia lupailemaan mutta huonompia toteuttamaan kun huomaavat, miten rankkaa lasten kanssa on.
Miten teillä siis on, valitsitteko itse kotiäitiyden vai päättikö mies puolestanne? Kertokaa toki myös kokemuksia koti-isistä :)
[/quote]
Kaipa se miehen luonne vaikuttaa asiaan paljon. Jos mies on kaljoilla kavereiden kanssa ja lukuisissa harrastuksissaan viihtyvää sorttia, voi kotiäitiys alkaa ottaa pannuun ja tasa-arvokysymykset nousta pinnalle. Jos taas mies on tasavertainen, arvostaa naista ja osallistuu yhdessä lasten ja kodin elämään, se toimii hienosti eikä ketään ota pannuun. Silloin ei tasa-arvokysymykset muistu edes mieleen, koska se on tasa-arvoista. Kyse on kuitenkin valinnanvapaudesta, Suomessa. Jos se olisi alistettua ja pakonomaista, se alkaisi kaihertaa naista. Keskinäinen kunnioitus kun vallitsee, sukupuoliroolien mukaisia asioita voi vallan mainiosti olla parisuhteessa, eikä se todellakaan ole kenenkään arvoa kyseenalaistavaa, vaan erittäin toimivaa.
[/quote]
No meillä ei kyllä mies juossut, eikä juokse kaljoilla tai muuallakaan omissa menoissaan. Silti en viihtynyt kotiäitinä... eli ei se ainakaan meillä liittynyt millään lailla tasa-arvoon.
t. 7
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 15:06"][quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 14:37"]
En viihtynyt. Siksi olinkin vain äitiysloman + 3 kk kotona ja nuorimman lapsen kanssa ä-loma + 2 kk kotona.
Nyt olemme kaikki paljon iloisempia, kun olen takaisin töissä =)
[/quote]
Venhamman elämän onnellisin aika ei välttämtäät ole sitä lapselle. Lapsi voi silloin olla oikeasti yksin ja tarvita enemmän vanhempaansa (joka nauttii omasta onnellisesta elämästään).
[/quote]
Niinpä.
Up!