Miksi ET ole alkanut sijais/tukiperheeksi? Heistä on huutava pula koko Suomessa.

Esim. Helsinki maksaa vauvan sijaisvanhemmille noin 1600 euroa tukea.

Siis pitäisikö olla valmis jäämään kotiin 1600 e/kk korvauksella? Ja tuosta vielä kenties verot pois? Siinäpä selkeä vastaus, miksi sijaisperheistä on pulaa. Jos on vähänkin kouluttanut itseään, niin palkkatyöhön verrattuna jäisi reilusti tappiolle. Ja sijaislapsen mukana tulee vielä ne sekopäävanhemmat ja muut ongelmat, eli ei kiitos.

Olen myös niin itsekäs, etten halua altistaa omia lapsiani muiden ongelmille. Nyt eivät joudu näkemään ns. ongelmaperheiden menoa läheltä ja elävät onnellista, suojattua elämää.

Tiedän yhden naisen joka on ollut tukiperheenä, lähinnä viikonloppu- & kesäajan tukiperheenä lapselle. Eikä nyt ruveta saivartelemaan että onko yhden hengen talous perhe ;)

Tukiperheeksi voi ruveta vuodeksi kerrallaan. Kerran kuussa tai muuten sovittuun aikaan tulee tukilapset kylään, he ei tartte mitään terapiaa vaan ihan tavallinen perheen kanssa touhuaminen riittää.



Lapsetkin tykkää kun on viikonloppuseuraa. Omaa huonetta tukilapset eivät tarvitse.

Voisin hyvin kuvitella, että myöhemmin ottaisimme sijaislapsia.

Verrattuna äitiyslomalaiseen kyllä minusta sijaisperhe saa ihan kohtuullista korvausta. Harvan äitiyspäiväraha ylittää tuota 1600 euroa kuussa. Ja korvaustahan saa myös työssäkäyvät vanhemmat hoitopalkkion ja kulukorvauksen muodossa, harrastuksiin saa myös tukea.



Ja jos oma palkka on joku 5000 euroa kuussa ja niin ahdistaa tulojen tippuminen, kannattaa tosiaan jättää sijaisperheenä toimiminen jollekulle muulle. Motiivina kun pitäisi olla halu auttaa lasta eikä raha. Ei myöskään ole lapselle kiva nimitellä hänen vanhempiaan tai pelätä omien lasten "altistusta" ihan kun olisi kyse jostain ruttotautisista.

Me ollaan ainakin tavallinen perhe. Ei kovin epätasapainosia vaikka itse kehunkin!



Ollaan harkittu alkaa, miestä vaan mietityttää alkaa aikuiseksi moniongelmaiselle teinille, mutta lämpeni nuoremmasta lapsesta.



Meillä on kolme pientä ja tulossa uusi niin tähän tilanteeseen ei oteta että voimavarat pysyy. Samalla minusta olisi oikein sille tulokkaalle ettei perhe kasva ihan heti vaan se saa heti tuntea itsensä tervetulleeksi eikä kaikki ihaile sitä meille syntynyttä vauvaa.

mutta ensimmäisenä tulee mieleen että huoliiko ne nuoria siihen? Jotenkin tuntuu että ei. Ja tällä hetkellä on toinen lapsi tulossa. Sitten kun molemmat vähän isompia ja minäkin jaksan paremmin niin kyllä voisin ottaa.

Tilaa kyllä on, mies ei kaihda ajatusta. Itsekin olen ongelmaperheestä kotoisin ja ei niinkään hirvitä edes kohdata niitä vanhempia.

Mutta kysymys tosiaan kuuluukin että kelvataanko me siihen? Voihan se olla että tyrmäävät ajatuksen heti tai miettivät sentään asiaa.

mutta mies on melko alkoholisoitunut, joten ei taida olla hyvä paikka meillä viikonloppuisin (joskus tekis mieli viedä omatkin lapset pois)

me emme ole saaneet omia lapsia ja ikääkin on jo yli 40v. mutta koska emme ole ns. tavallisia suomalaisia niin ei onnistu, vaikka olemme molemmat työssä hoito-alalla. Meidän erilainen uskontomme asettaa esteen, vaikka emme ole edes mitään kiihouskovaisia.



45.

Meillä on kolme lasta, vanhin jo 15v ja nuorimmatkin kohta koulussa. Meillä mies reissaa todella paljon työkseen, joten homma jäisi aika pitkälti minun vastuulleni. Itseäni taas mietityttää, millaista olisi kiintyä lapseen, joka sitten täytyy pahimmassa tapauksessa luovuttaa takaisin epämääräisiin olosuhteisiin ja kuinka kauan tuota veivaamista voisi jatkua. Eli kestäisinkö sen epävarmuuden ja hädän lapsen puolesta. Mutta tokihan olisi fiksua tehdä edes jotain, kuin jättää kokonaan tekemättä. Itseäni lastensuojeluala kiinnostaa muutenkin, joten meillä tilanne on vielä avoin, päätöksiä ei olla tehty suuntaan tai toiseen vielä. Ja vauvakuumettakin vielä pukkaa :)

vaikka tällä palstalla pyörinkin. Kodittomia eläimiä voisin kyllä ottaa hoitoon.

Suurin osa täällä käyvistä on varmaankin kiinnostunut lapsia/lapsiperheellisiä joten miksi et auttaisi toisia, hädässä olevia lapsia?

Jos sellaiseen rupeaisin, kiintyisin niihin lapsiin liikaa. En kestäisi sitä, että ne kenties palautetaan epäluotettaville vanhemmilleen. Minä olen sellainen tyyppi, joka pelastaa myyrän kaivosta, kuivattelee hellan vieressä muovilaatikossa ja syöttää sille siemeniä ennen kuin päästää sen vapaaksi. En henkisesti kestäisi sitä stressiä, että voin menettää sen lapsen epämääräisiin oloihin.

Se on ihan eri asia hoitaa pahoinpideltyä vauvaa joka saa kauhukohtauksia kuin "tavallista" ja rakastettua pilttiä.

Suomessa on niin korkea kynnys ottaa lapsi huostaan että sijoitetut lapset ovat yleensä ainakin henkisesti erittäin huonossa kunnossa.

Vaatii käsittämättömän määrän sitoutumista ja sitten yksi päivä sosiaalitädit päättävät että lapsi menee takaisin biologisten vanhempien luokse (jotka ovat aijemmin hakanneet lapsen jalat poikki jotta pääsevät baariin, jättäneet vauvan yksin päiväkausiksi, tai myyneet lasta..).

Kenen pokka pitää siinä vaiheessa. Varsinkin narkkarien lapset on erittäin kovia kokeneita ja kun olet ollut jonkun aikaa kuivilla saat lapsesi takaisin. Niin se vaan on.

1) ollaan vielä nuoria, 27-vuotiaita ja oma lapsikin vasta 4

2) asutaan ahtaasti

3) molemmat päivätöissä, sijaislapsien kanssa tulisi käsittääkseni toisen kyetä olemaan kotona

4) meidän elämäntilanne on sellainen ettemme muutenkaan ryhdy nyt sitoutumaan sijaisperheeksi



On kyllä ollut mielessä, että sitten kun oma lapsiluku on täynnä ja isompi asunto alla ja taloudellisesti vakaa tilanne, sijaisvanhemmaksi ryhtyminen on jotain mihin tahtoisin ryhtyä. Mutta se riippuu sitten miehestäni aikanaan.

koti on pyhä, sosiaaliduunia voi tehdä kodin seinien ulkopuolella, mutta ei sisäpuolella

Ei kiinnosta. En erityisemmin pidä muista kuin omista lapsistani. En siis olisi lainkaan sopiva sijaisvanhempi.

Meille tosiaankin ehdoteltiin sijoituslasta adoptioneuvonnassa ollessamme ja ihan vakavasti sitä harkitsimme. Aika kovasti tuntuivat meitä sijaisvanhemmiksi haluavan, olisi järjestynyt pieni terve vauva jne, suurinpiirtein ihan mitä vain olisimme halunneet...



En nyt muista meidän kunnan korvausta, joka kuitenkin olisi ollut huomattavasti pienempi kuin ansiosidonnainen päiväraha jota adoptiolapsesta saa. Ansiosidonnainen päivärahani kun on yli 4000 euroa kuussa, joten sijaisvanhempana olisin jäänyt huomattavasti tappiolle. "Lisäbonuksena" se, että olisin joutunut irtisanoutumaan työstäni, koska en olisi virkavapaata saanut. Adoptiotapauksessa voin jäädä vanhempainvapaalle ja hoitovapaalle ja siten säilyttää työpaikkani.



Omilla lapsillamme on harrastuksen, joiden kulut ovat noin 500 - 1000 euroa kuussa / lapsi. Noin suuriin summiin sossu ei kuulema olisi suostunut, kysyimme kyllä asiaa. Käytännössä joutuisimme siis joko kustantamaan sijoitetun lapsen harrastukset tai hän joutuisi valitsemaan erilaisen harrastuksen kuin omilla lapsillamme. Tietysti ihan lapsesta riippuvaista mitä hän haluaisi ruveta harrastamaan, mutta vähän kurjaa jos sitten haluaisi samaa mitä sisarukset eikä siihen olisi mahdollisuutta.



Ja sitten ne ulkomaanmatkat. Matkustelemme ulkomailla n. 3-4 kertaa vuodessa ja kuluja siitä tulee yhdelle lapselle ehkä noin 5000 euroa vuodessa. Myöskään näitä kuluja sossu ei maksaisi, vaan raja menee noin yhdessä euroopanreissussa silloin tällöin, siis korkeintaan muutamia satasia vuodessa.



Voitte nimitellä minua materialistiksi ihan vapaasti. Tässä ketjussa kysyttiin, miksi ei oteta sijaislasta ja tämä on meidän syymme. Adoptiolapsi tai biologinen lapsi kerta kaikkiaan on sekä taloudellisesti edullisempi, että huomattavasti helpompi, yksinkertaisempi ja vaivattomampi tapaus. Jossain menee se raja, kuinka paljon vaivaa ja rahanmenoa haluaa lapsen auttamiseksi nähdä. Nykyisillä systeemeillä sijaisperheeksi saadaan vain joko äärimmäisen auttamishaluaisia perheitä (taitaa olla vähemmän) tai sitten huonosti toimeentulevia maaseudulla asuvia perheitä, joille korvaukset ovat tuloihin ja menoihin suhteutettuna riittäviä. Hyvin toimeentulevalle pääkaupunkiseudun perheelle sijaisperheenä toimiminen on yksinkertaisesti liian kallis harrastus.



t. 12 & 43

Jos omat vuositulot ovat 200 000 euroa (pakko olla, mikäli äitiyspäivärahaa saa yli 4000 euroa kuussa), voi tietysti tuntua katkeralle menettää ne jonkun sijoitetun lapsen takia. Mutta ehkä kannattaa sitten keskittyä siihen rahan tekemiseen ja jättää sijoitetun lapsen hoitaminen muille.

Sulle numero 12 &43 pitäisi siis sossun maksaa lapsen hoidosta 5500 euroa kuussa, jotta sulle korvautuisi tulonmenetys, harrastus- ja matkakulut lapsesta. Summa ei sisällä vaate- eikä ruokakuluja, nekin varmaan pitäisi erikseen sulle korvata. Aika kallis sijaisperhe.



Onko tosiaan kohtuutonta, jos sossu ei sitoudu maksamaan sulle vähintään 5500 euroa kuussa? Vai onko suhteellisuuden taju hukassa?

1) Asunto on sen verran pieni, että ahtaaksi kävisi, jos tänne tulisi vielä sijaislapsi.

2) Käyn mieluummin töissä kuin olen kotona lasten kanssa pitempään.

3) En jaksaisi olla tekemisissä sijaislapsen vanhempien kanssa.

4) Tykkään laittaa välillä omatkin lapset mummolaan hoitoon ja olla ihan rauhassa miehen kanssa kahdestaan.



Jos sisko ja hänen miehensä kuolisivat, ottaisin kyllä heidän lapsensa meille asumaan ilman muuta, mutta jotenkaan ei tunnu siltä, että vieraiden lapsien sijoittaminen meille olisi hyvä ajatus.



Sitten kun tuo meidän tuleva vauva on jo iso teini ja kaksi vanhempaa eivät asu kotona, saatamme hyvinkin alkaa tukiperheeksi. Siihen hommaan tunnen enemmän kutsumusta.