Lue keskustelun säännöt.
Miksi Downien omaiset aina hehkuttavat vammaisensa ihanuutta?
24.04.2015 |
Eräässä harrastusryhmässä netissä törmäsin taas samaan: isoäiti oli ottanut kuvan lapsenlapsestaan, jolla on Downin syndrooma. Lapsi oli soma kuten lapset aina. Mutta. Erikseen mainittiin, että lapsi on "downiainen", minulle ainakin aivan uusi termi.
Sitten kilvan kehuttiin lapsen kauneutta, iloisuutta ja etenkin sitä, kuinka hirvittävän paljon se vammainen lapsi tuo iloa kaikkien maailman ihmisten elämään ja kuinka etuoikeutettuja ovat he, kenellä vammainen lapsi suvussaan on. Moni muu vammaisen lapsen omainen kiiruhti ketjuun kertomaan oman vammaisensa ihanuudesta ja erityisyydestä. Kuviakin lisättiin, eräs laittoi kuvan isosta, kenties jo parikymppisestä Down-pojastaan ja ylisti hänen ihanuuttaan. Kuva ei saanut kovin montaa tykkäystä, aloittajan pikkutyttö yli tuhat.
Miksi? Aivan kuin vammainen lapsi ei olisi yhtä rakas vanhemmilleen kuin tervekin. Aivan kuin pitäisi erikseen korostaa, että kyllä minä sitä rakastan, vaikka se onkin vammainen. Ja että minusta lapseni on ihana, kaikesta huolimatta, ja että olen etuoikeutettu, koska minulla on lapsi.
Minulla on vammainen lapsi. Rakastan häntä vähintään yhtä paljon kuin terveitä sisaruksiaan. Kuitenkin hän on joskus käsittämättömän rasittava, aivan kuten sisaruksensakin. En näkisi mitään järkeä siinä, että hänet pitäisi nostaa jotenkin korkeammalle kuin terveet lapset.
Ja koska joku ei osaa kuitenkaan lukea kuin otsikon, tähdennän, että rakastan vammaista lastani kuten sisaruksiaankin.
Kommentit (210)
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessani/nuoruudessani 80-luvulla Samoilla kulmilla asui down-poika. Sellainen lyhyt ja hyvin vaaleahiuksinen sekä ihoinen, melkein albino..
..nökötti milloin missäkin housut nilkoissa mulkku kädessä, myöhemmin alkoi seurailla tyttöja ja pyrki halailemaan!
. Oli ihan helvetin ahdistavaa ja aikuiset vielä kuittasivat asian " kun se ei tajua".
kerran ryntäsi vyötään räpläten ja möykäten perään kun tulin iltahämärissä kirjastolta, heitin paniikissa kivellä otsaan. Olin noin 12, poika ehkä 14 tai 15.
Tämän jälkeen alkoi selvästi pelätä minua ja myöhemmin sitten katosi kokonaan maisemista..
en todellakaan ymmärrä, että tuollainen raiskari saa juoksennella vapaana ja asia kuitataan " eihän se tajua mitä tekee".
Erikoista kyllä, kun down miehillä ei ole sellaisia seksuaalisia tarpeita kuin muilla. Heillä ei hormonitoiminta tue seksuaalisia haluja eivätkä he ole lisääntymiskykyisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
184 puhuu nyt kyllä aivan totaalista paskaa!!!
Tää ketju vahvistaa sitä, että vammaisista koetaan olevan vaivaa ja eiesaa meille vähän paremmille, eli terveille. Siksihän meillä on luonnollisesti oikeus päättää heidän arvottomuudestaan ja abortoida tai suorittaa vähän aktiivisempi eutanasia.
Vierailija kirjoitti:
184 puhuu nyt kyllä aivan totaalista paskaa!!!
Perustele
Äitini on hoitanut kehitysvammaisia, suuri osa heistä oli DS-lapsia ja -nuoria. Eivät todella kaikki ole aurinkoisia, mutta varmasti elämäänsä tyytyväisempiä kuin keskiverto terve ihminen raha- ja työhuolineen. Monella DS-ihmisellä oli väkivaltaista käytöstä jota oli haastavaa yrittää kitkeä pois. He kun ovat usein todella vahvoja ja suuttuessaan kyvyttömiä kontrolloimaan tunteitaan. Äitini sai ns. turpaan aika usein, mutta sitä pidettiin vain työhön kuuluvana varjopuolena.
Minulla on ikävä kokemus DS-naisesta. Olin 6kk vauvani kanssa kaupassa ja yht'äkkiä joku löi minua voimakkaasti selkään ja juoksi pois. Se todella sattui. Silminnäkijän mukaan kyseessä oli DS-nainen ja hän oli ottanut oikein vauhtia minua lyödäkseen. Tämä silminnäkijä kertoi olevansa töissä kehitysvammaisten parissa ja ehdotti että etsimme naisen huoltajan ja kerromme asiasta. Lähdimme siis naisen perään. Tuo nopealiikkeinen nainen targetoi lapsia kaupassa. Ehti ennen väliin menoamme lyödä tai tönäistä kahta lasta. Joku oli jo hälyyttänyt vartijankin paikalle ja nainen pysäytettiin. Siinä vaiheessa paikalle saapui naisen arviolta seitsemänkymppinen isä. Kerroimme hänelle mitä nainen oli tehnyt ja sanoin, että näkemäni perusteella naisella on vihaa lapsia kohtaan ja onneksi löi minua, eikä rattaissa ollutta lastani. Isä totesi vain, että "niinhän se tuppaa tekemään". Jäin sanattomaksi. Tunsin kovaa sääliä tuota omaishoitajavanhusta kohtaan ja mietin, että nainen ei ollut enää heidän kontrolloitavissaan. Toivottavasti on laitettu jo laitoshoitoon, muuten voi saada rumaa jälkeä aikaan.
Itse olisin abortoinut DS-sikiön heti tiedon varmistuttua. Ei minusta ole hoitamaan kenties erittäin hankalaa DS-aikuista elämäni loppuun saakka ja stressaamaan mitä hänelle tapahtuu, kun itsestä aika jättää. Armollisempaa kaikille lopettaa elämänsä jo kohdussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Downit erittäin harvoin ovat väkivaltaisia. Joku taitaa nyt luulla kaikkia keh. vammaisia downeiksi.
Vierailija kirjoitti:
Downit erittäin harvoin ovat väkivaltaisia. Joku taitaa nyt luulla kaikkia keh. vammaisia downeiksi.
Minulla on myös pelottava kokemus aggressiivisesta downmiehestä. Odotin pimeässä syysillassa bussia ja paikalle ilmestyi downmies ja mekkaloi aggressiivisesti . Ihmiset vain väistivät ja itsekin yritin seistä syrjässä, ettei mies kiinnittäisi huomiota minuun. Kun bussi sitten tuli ja lähdin sitä kohti, tunsin yhtäkkiä voimakkaan lyönnin selässäni. Menin ihan lukkoon ja nousin äkkiä bussiin, ja vilkaisin nopeasti taakseni niin tämä down heppu tuijotti vihaisesti. En ollut millään lailla provosoinut häntä tai mitään muutakaan. Hän vain järjettömästi pamautti nyrkillä selkääni tosi kovaa, selkään tuli mustelma. Tärisin bussissa yksikseni eikä kukaan suomalaiseen tyyliin edes kysynyt sattuiko tai mitään. Itselläni tuli sellainen raivon tunne kun selvisin alkujärkytyksestä, miksi ihmeessä hän löi minua, viatonta bussinodottajaa. Sen jälkeen olen kammonnut miespuolisia downeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikeasti ihmiset eivät tajua, että kaikki kehitysvammaiset eivät ole downeja. Aggressiivisuus tai seksuaalinen ahdistelu ei siihen syndroomaan kuulu , eli on todella harvinaista.
keh.vam.hoitaja
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti ihmiset eivät tajua, että kaikki kehitysvammaiset eivät ole downeja. Aggressiivisuus tai seksuaalinen ahdistelu ei siihen syndroomaan kuulu , eli on todella harvinaista.
keh.vam.hoitaja
Pidätpä nyt muita kuin ammattilaisia kovin tyhminä? Down-syndroomaisen tunnistaa kasvojen piirteistä todella helposti. Ja kyllä niitä väkivaltaisia downeja on valitettavan paljon, jostain syystä maaseudulla enemmän kuin kaupungeissa.
Terv. Toinen keva-hoitaja (lähäri)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja puhuu asiaa, ei mielestäni ole oikein saattaa tieten tahtoen kehitysvammaista lasta tähän maailmaan, eihän Down-ihmiset pärjää samalla tavalla kuin muut. Voin vain kuvitella miten raskasta on hoitaa kehitysvammaista lasta, ihan kuin lapsen hoitaminen ei muutenkin olisi tarpeeksi henkisesti rankkaa. Säälittää ne ihmiset, jotka ovat siinä tilanteessa että joutuvat hoitamaan Down-lasta kotona tämän ollessa jo aikuinen, mistä kehitysvammaisten lasten vanhemmat saavat sitä energiaa ja kärsivällisyyttä moiseen hommaan, mistä he sitä oikein repivät? Se on takuuvarmasti henkisesti uuvuttavaa, olla jatkuvasti varuillaan että mitä se lapsi nyt saa päähänsä, hänen jokaista liikettä pitää vahtia silmä kovana. En todellakaan haluaisi tuollaista elämää itselleni, se olisi yhtä helvettiä. Sorry jos nämä sanat osuvat jollekin liian voimakkaina mutta mielestäni asioista pitää pystyä puhumaan juuri niin kuin ne ovat, lässyttäminen tai asioiden kaunistelu ei auta ketään. Herääkin kysymys, miten usein Down-lapsi itse tiedostaa olevansa kehitysvammainen? Kuten ketjussakin on moneen kertaan todettu, se myytti että he ovat aina yhtä auringonpaistetta on täysin väärä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on varaa huolehtia vammaisista. Ennen kun oli tiukat ajat, sai moni vammainen kuolla pikku hiljaa nälkään, kun ei ollut varaa elättää työtätekemätöntä, josta oli vielä huolehdittava. Näin on vieläkin kehitysmaissa.
1900-luvulla oli jo paremmin, mutta silti vielä maaseudulla terveydenhoitajat kiersivät 50 vuotta sitten eläinten karsinoist etsimässä sinne kahlehdittuja vammaiIa, joita sieltä vietiin parempiin oloihin.
Hyvä, että nyt eletään niin yltäkylläisyydessä, että ymmärretään jokaisen ihmisarvo.
Miten kehitysmaissa on varaa pitää työtätekemättömiä miehiä kuitenkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta tehdään kehitysvammaisille ja heidän omaisilleen hallaa, kun aina kehutaan, kuinka iloisia he aina ovat ja rikastuttavat muiden elämää. Kai kehitysvammaisillakin on ne hyvät ja huonot hetkensä/puolensa, jolloin vanhemmat hermostuvat ja lapsi ei olekaan niin ihana. Se, että kehitysvammaisten sanotaan olevan aina iloisia, vie paljon pois heidän persoonastaan eivätkä he saa olla, mitä ovat.
Ihanuuden ykspuolisesta korostamisesta ja vaikeuksien hyssyttelystä tulee myös mieleen, ettei downin syndroomaa tai vastaavaa sairastavia vieläkään nähdä ns. kokonaisina, vaan heidät kutistetaan jonkinlaisiksi maskoteiksi (en nyt parempaakaan sanaa keksi)...
Ja hävettää myöntää, mutta itse pelkään jossain määrin kehitysvammaisia. Tuli tuosta työssäoppimisesimerkistä mieleeni, että olen muutaman kerran törmännyt teini-iän ohittaneisiin miespuolisiin (diagnoosista en ole varma, mutta down tai jotain vastaavaa), jotka ovat seikkaperäisesti kertoneet, mitä haluaisivat tehdä kanssani. Ovat olleet sen verran isokokoisiakin, etten tiedä, miten olisi käynyt (en ole itse kovin kookas enkä voimakaskaan), jos olisivat päättäneet yhtäkkiä siirtyä sanoista tekoihin. Eiväthän he tekemisiään varmaankaan tajunneet, mutta pelkäsin yhtä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Tuli paha mieli tämän lukemisesta. Odotan down-vauvaa, ja olen (alkujärkytyksestä selvittyäni) ollut hänestä jo viikkoja tosi onnellinen ja ylpeä. Olen ajatellut, että kun huolella hänet kasvatamme, hänestä tulee vaikka mitä ihanaa ja ihmiset tulevat pitämään hänestä. Nyt sainkin kuulla, että monelle mahassani asuva reipas potkurivauva saattaakin tulevaisuudessa olla kauhea iljetys. Aborttioikeus umpeutuu ensi viikolla, mutta en voisi kuvitellakaan luopuvani tästä jo niin rakkaaksi käyneestä ihmisestä. Mietityttää vain, että miten sitä jaksaa kestää muiden ihmisten suhtautumisen, jos he eivät näekään lapsessani samaa hyvää kuin minä.
Miksi sinä välittäisit siitä, että mitä muut ajattelevat? Tottakai olet aina ollut tietoinen siitä, että kukaan ei tieten tahtoen halua vammaista lasta, olis hän sitten down tai jollakin muulla tavalla vammainen.
Tässä ketjussa oli mielestäni kyse siitä, että miksi down -lasten vanhempien pitää erikseen hehkuttaa sitä, että kuinka mahtavaa ja ihanaa on se, että heille syntyi vammainen lapsi. Hän on ihananmpi kuin terve lapsi ja päivääkään ei vaihtaisi pois ja jos saisi valita niin mieluummin ottaisi vammaisen kuin terveen lapsen.
Jokainen täysijärkinen tietää, että tuo on valetta ja myös vammaisen lapsen vanhempi olisi mieluummin synnyttänyt terveen lapsen. Häneltä voisi kysyä, että kun hän sai terveen lapsen (mikäli hänelle ennestään niitä on) niin oliko hän pettynyt kun ei saanutkaan sitä parempaa vaihtoehtoa, eli vammaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Downit erittäin harvoin ovat väkivaltaisia. Joku taitaa nyt luulla kaikkia keh. vammaisia downeiksi.
Minulla on myös pelottava kokemus aggressiivisesta downmiehestä. Odotin pimeässä syysillassa bussia ja paikalle ilmestyi downmies ja mekkaloi aggressiivisesti . Ihmiset vain väistivät ja itsekin yritin seistä syrjässä, ettei mies kiinnittäisi huomiota minuun. Kun bussi sitten tuli ja lähdin sitä kohti, tunsin yhtäkkiä voimakkaan lyönnin selässäni. Menin ihan lukkoon ja nousin äkkiä bussiin, ja vilkaisin nopeasti taakseni niin tämä down heppu tuijotti vihaisesti. En ollut millään lailla provosoinut häntä tai mitään muutakaan. Hän vain järjettömästi pamautti nyrkillä selkääni tosi kovaa, selkään tuli mustelma. Tärisin bussissa yksikseni eikä kukaan suomalaiseen tyyliin edes kysynyt sattuiko tai mitään. Itselläni tuli sellainen raivon tunne kun selvisin alkujärkytyksestä, miksi ihmeessä hän löi minua, viatonta bussinodottajaa. Sen jälkeen olen kammonnut miespuolisia downeja.
Ihan hauska agressiivinen Down-mies -juttu. Keksitkö itse?
Toisenlaiset frendit -ohjelma mielestäni glorifioi sitä porukkaa. Aina oli kivaa, touhuttiin kaikkea hauskaa eikä kellään ollut huonoa päivää tai mitään negatiivista. Onhan se hienoa, että näistä huolehditaan, annetaan asunnot ja työpaikat. Mutta jossain kohtaa tuntuu siltä, että niille on rimaa laskettu vähän liiankin alas, kaikkea hehkutetaan ja hyssytetään. Katselin ohjelmaa varmaan kaikki jaksot, ja alkoi vähitellen tympiä se päivänsäteily. PKN-dokkari oli mun mielestä paljon aidompi ja rehellisempi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Downit erittäin harvoin ovat väkivaltaisia. Joku taitaa nyt luulla kaikkia keh. vammaisia downeiksi.
Minulla on myös pelottava kokemus aggressiivisesta downmiehestä. Odotin pimeässä syysillassa bussia ja paikalle ilmestyi downmies ja mekkaloi aggressiivisesti . Ihmiset vain väistivät ja itsekin yritin seistä syrjässä, ettei mies kiinnittäisi huomiota minuun. Kun bussi sitten tuli ja lähdin sitä kohti, tunsin yhtäkkiä voimakkaan lyönnin selässäni. Menin ihan lukkoon ja nousin äkkiä bussiin, ja vilkaisin nopeasti taakseni niin tämä down heppu tuijotti vihaisesti. En ollut millään lailla provosoinut häntä tai mitään muutakaan. Hän vain järjettömästi pamautti nyrkillä selkääni tosi kovaa, selkään tuli mustelma. Tärisin bussissa yksikseni eikä kukaan suomalaiseen tyyliin edes kysynyt sattuiko tai mitään. Itselläni tuli sellainen raivon tunne kun selvisin alkujärkytyksestä, miksi ihmeessä hän löi minua, viatonta bussinodottajaa. Sen jälkeen olen kammonnut miespuolisia downeja.
Ihan hauska agressiivinen Down-mies -juttu. Keksitkö itse?
Jokainen meistä on erilainen, toinen rauhallinen ja toinen agressiivinen. Näin on myös down -ihmisissä. Eivät kaikki downit ole flegmaattisen rauhallisia ja hymyileviä, minäkin tiedän yhden n. 30 vuotiaan down -miehen jota täällä pienellä paikkakunnalla tosissaan pelätään kun saattaa kohdalle osuessaan möläyttää jotakin hirveällä äänellä ja tuijottaa.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="25.04.2015 klo 13:01"]
Tapahtui odottavien naisten ryhmässä. Käytiin esittelykierrosta, ja naiset esittelivät itsensä ja sen, oliko heillä jo entuudestaan lapsia. Muutama nainen sanoi, että heillä on lapsia. esittelyt menivät kutakuinkin näin: "Odotan toista lastani, minulla on 4-/2-vuotias tyttö/poika entuudestaan". Eli ei siis mitään ihmeellistä. Sitten tuli yhden naisen vuoro. Hän esitteli vanhemman lapsensa näin: "Minulla on kotona maailman ihanin pieni poika, hänellä on downin syndrooma ja hän on todellinen ilopilleri. Maailman rakkain poika! Ette voi edes uskoa, millainen auringonpaiste hän on!". Me muut katsoimme häntä vähän aikaa hiljaa. Sitten yksi oman vanhemman lapsensa lyhyesti esitellyt nainen totesi, että muuten hänenkin pojallaan on down.
Kaikki kun eivät vain tee siitä mitään numeroa. Tavallisia lapsia ovat niin kuin muutkin.
Miksi tuo poikansa ihanuutta korostava toi lapsensa downin syndrooman ja ihanuuden esille. Kaikki muut vissiin eivät kertoneet lapsistaan kuin iän ja sukupuolen. Miksi siis down piti tuoda esille?
Ja miksi ei voisi tuoda esille ? Oikeastiko jotain häiritsee tälläiset asiat. Tätä ketjua lukiessa mua alkaa oikeesti kauhistuttaa tässä maailmassa se, millaisia ihmisiä meillä on kasvamassa. Onneksi ehkä olen sen verran vanha, että kaikkein pahimmat jutut jää multa näkemättä. Tällä palstalla saa ihmisistä todella kylmän kuvan, kylmiä, itsekkäitä ja typeriä. Ja lapsellisia. Nää adjektiivit ei lopu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Downit erittäin harvoin ovat väkivaltaisia. Joku taitaa nyt luulla kaikkia keh. vammaisia downeiksi.
Minulla on myös pelottava kokemus aggressiivisesta downmiehestä. Odotin pimeässä syysillassa bussia ja paikalle ilmestyi downmies ja mekkaloi aggressiivisesti . Ihmiset vain väistivät ja itsekin yritin seistä syrjässä, ettei mies kiinnittäisi huomiota minuun. Kun bussi sitten tuli ja lähdin sitä kohti, tunsin yhtäkkiä voimakkaan lyönnin selässäni. Menin ihan lukkoon ja nousin äkkiä bussiin, ja vilkaisin nopeasti taakseni niin tämä down heppu tuijotti vihaisesti. En ollut millään lailla provosoinut häntä tai mitään muutakaan. Hän vain järjettömästi pamautti nyrkillä selkääni tosi kovaa, selkään tuli mustelma. Tärisin bussissa yksikseni eikä kukaan suomalaiseen tyyliin edes kysynyt sattuiko tai mitään. Itselläni tuli sellainen raivon tunne kun selvisin alkujärkytyksestä, miksi ihmeessä hän löi minua, viatonta bussinodottajaa. Sen jälkeen olen kammonnut miespuolisia downeja.
Ihan hauska agressiivinen Down-mies -juttu. Keksitkö itse?
kuule, minua on aikuinen down mies lyönyt varoittamatta ja ilman syytä tarjottimella, päähän kun pyyhin pöytiä ! :(
( olin töissä kehitysvammaisille tarkoitetun työpaikan keittiössä)
suurin osa downeista ja muistakin oli oli harmittomia ja herttaisia, paitsi tämä yksi
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessani/nuoruudessani 80-luvulla Samoilla kulmilla asui down-poika. Sellainen lyhyt ja hyvin vaaleahiuksinen sekä ihoinen, melkein albino..
..nökötti milloin missäkin housut nilkoissa mulkku kädessä, myöhemmin alkoi seurailla tyttöja ja pyrki halailemaan!
. Oli ihan helvetin ahdistavaa ja aikuiset vielä kuittasivat asian " kun se ei tajua".
kerran ryntäsi vyötään räpläten ja möykäten perään kun tulin iltahämärissä kirjastolta, heitin paniikissa kivellä otsaan. Olin noin 12, poika ehkä 14 tai 15.
Tämän jälkeen alkoi selvästi pelätä minua ja myöhemmin sitten katosi kokonaan maisemista..
en todellakaan ymmärrä, että tuollainen raiskari saa juoksennella vapaana ja asia kuitataan " eihän se tajua mitä tekee".
Taitaa olla aika monen naisen fantasia ottaa estoton ja väkivahva down-karju seksiorjaksi.
Lapsuudessani/nuoruudessani 80-luvulla Samoilla kulmilla asui down-poika. Sellainen lyhyt ja hyvin vaaleahiuksinen sekä ihoinen, melkein albino..
..nökötti milloin missäkin housut nilkoissa mulkku kädessä, myöhemmin alkoi seurailla tyttöja ja pyrki halailemaan!
. Oli ihan helvetin ahdistavaa ja aikuiset vielä kuittasivat asian " kun se ei tajua".
kerran ryntäsi vyötään räpläten ja möykäten perään kun tulin iltahämärissä kirjastolta, heitin paniikissa kivellä otsaan. Olin noin 12, poika ehkä 14 tai 15.
Tämän jälkeen alkoi selvästi pelätä minua ja myöhemmin sitten katosi kokonaan maisemista..
en todellakaan ymmärrä, että tuollainen raiskari saa juoksennella vapaana ja asia kuitataan " eihän se tajua mitä tekee".