Kuolemansairas ihminen ja lapset (kysymys)

Meillä ei ole mahdollisuus saada lapsille hoitajaa silloin kun käymme siellä kylässä, koska mahdolliset hoitajat siis ovat myös kyläilemässä. Pidämme lapset siis samassa isossa talossa, mutta leikkiköön muualla tiloissa. Emme heitä kuitenkaan kiellä katsomasta oven reunalta, isin tai äidin sylistä tms. kyseistä kuolevaa henkilöä jos he ovat luonnollisen uteliaita.

Muistan vieläkin viimeisen kerran kun hänet näin. Hän oli tullut kotiin ja kävimme häntä katsomassa. Kurkkasin ovelta ja pelästyin miltä hän näytti. En olisi uskaltanut mennä lähelle, mutta aikuiset "patistivat". Mummini sanoi, että olen ihan sama mummisi, ole kiltti ja tule halaamaan. Menin, vaikka pelotti. Mummini kuoli parin päivän päästä. Olen sitä mieltä, että oli hyvä että kävin hyvästelemässä mummini, vaikken sitä asiaa sillä hetkellä niin nähnytkään. Pelkäsin tilanteessa, mutta muistoihini on kuitenkin jäänyt lämmin tunnelma ja oma rakas mummini joka oli minulle erittäin tärkeä ja läheinen.



Ap, mielestäni asiassa ratkaiseen miten läheisestä ihmisestä on kyse ja mikä on hänen oma toive. Lähtökohtana on, että menette tapaamaan ko. henkilöä, ette esittelemään lapsille kuolevaa. Ehkä tämä olikin itsestäänselvyys ja nämä kommentit turhaa sanohin takertumista? Kuolemasta saat varautua puhumaan käyntinne jälkeen. Mielestäni lapsillekin parasta on olla rehellinen ja avoin. Surrakin saa, ja pitää, sehän on kuolemassa luonnollinen tunne. Itse en usko taivaaseen joten siitä en lapsillekaan kertoisi. Toivoa voi antaa vaikka yhteisillä muistoilla ja sillä, että kuollut ihminen on aina osa meissä. Meihin ei vaikuta vain nykyhetki ja ne ihmiset jotka pystymme näkemään eikä meillä ole tunteita (rakkautta, ikävää) vain niitä kohtaan jotka ovat fyysisesti lähellämme.

Kiitos tekstistäsi. Tarkoituksena tosiaan olisi jättää mahdollisimman lämmin tunnelma lapsillekin. Olemme valmistautuneet kuuntelemaan lapsiamme ja vastaamaan heidän kysymyksiinsä sekä annamme heille mahdollisuuden työstää koko asiaa. Edessä on kuitenkin hautajaisetkin vielä joten kysymyksiä riittää. Emme ole uskovaisia, tuo taivas- ja suojelusenkeli-juttu kuitenkin kuuluu tässä vaiheessa "kasvatusmentaliteettiimme". Ainoat uskonnoliset jutut lapset sitten saavat normaaleista tarhan juhlista tms. Lapsemme yllättäin kaipaavat "ei koskaan näkemäänsä" isovanhempaansa, joten tarina sieluna taivaassa asuvasta isovanhemmasta on auttanut käymään läpi ihmetystä ja surua, jota heillä isovanhempansa puuttumisesta on.

"Elämä on kuolemista", sanoi Juicekin. Suomessa tuntuu syvässä olevan juurtunut se tapa, että lapset eivät saa nähdä kuolemansairasta, saati sitten kuollutta henkilöä. Kuolema on erottamaton osa elämää.

oma äitini kuoli syöpään ja kyllä hän viime hetkillään oli niin surullista ja ahdistavaa katseltavaa että asia kummittelee mielessä. Itse hän ei halunnut lapsiani katsomaan itseään, ei jaksanut heidän hölinäänsä eikä pitänyt saattokotia lapselle sopivana paikkana

Olimme olleet todella läheisiä ja mummi siis vain hävisi, koska ensin oli täysin terve ja yht´äkkiä häntä ei ollutkaan. Näin pitkään painajaisia tilanteesta. Ehkä olisi ollut parenpi kun olin ehtinyt hyvästellä..



Mummi vielä kuoli nuorena (54 ), joten koko suku oli jokseenkin järkyttyneitä, eivätkä ymmärtäneet ahdistustani. Sain mm. kuulla liikaa yksityiskohtia aiheesta, mikä ehkä osaltaan aiheutti painajaiset.



Näin olen siis aikuisena järkeillyt.

aina flunssaa. En veisi koko taloon sitä tartuttamaan.

Kiitos tekstistäsi. Tarkoituksena tosiaan olisi jättää mahdollisimman lämmin tunnelma lapsillekin. Olemme valmistautuneet kuuntelemaan lapsiamme ja vastaamaan heidän kysymyksiinsä sekä annamme heille mahdollisuuden työstää koko asiaa. Edessä on kuitenkin hautajaisetkin vielä joten kysymyksiä riittää. Emme ole uskovaisia, tuo taivas- ja suojelusenkeli-juttu kuitenkin kuuluu tässä vaiheessa "kasvatusmentaliteettiimme". Ainoat uskonnoliset jutut lapset sitten saavat normaaleista tarhan juhlista tms. Lapsemme yllättäin kaipaavat "ei koskaan näkemäänsä" isovanhempaansa, joten tarina sieluna taivaassa asuvasta isovanhemmasta on auttanut käymään läpi ihmetystä ja surua, jota heillä isovanhempansa puuttumisesta on.

Kirjoittelin tuon edellisen suunnilleen samaan aikaan kuin sinä edellisesi, eli en ollut lukenut, että olet jo puhunut lapsille taivaasta. En siis halunnut mitenkään arvostella tapaanne, tai kenenkään muunkaan tapaa. Mielestäni asia on henkilökohtainen. Ehkä paras tapa kertoa lapsille asioista onkin juuri se, mikä on itselleen luontevinta. :-)

Mielestäni myös tuo kertomasi suunnitelma kuulostaa hyvältä. Voimia!

19

No niin, nyt kun hieman tarkensit tilannetta, niin totta kai voit ottaa lapset mukaan. Viisasta on varmaan kuunnella lapsia, että mitenkä läheltä haluavat kuolevan nähdä. Mutta minä kyllä lähtisin siitä, että mennään porukalla hyvästelemään. Voimia vaikeaan tilanteeseen

Lapsissa on aina flunssaa??? Aika outo kommentti...

Tuli hyvä mieli. Voimia tosiaan tarvitaan, pelkään omaakin jaksamistani tässä tilanteessa mutta tiedän että selviän kun tukena on upea aviomies ja ihanat lähisukulaiset.



Ap.

iso-ukkia eli omaa isoisääni vanhainkotiin. Hän oli jo muutenkin melko huonossa kunnossa mutta jaksoi yleensä jutella hieman ja seurailla esim. lasten touhuja. Iso-ukki oli kuitenkin sen kyseisen päivän aikana huonontunut kovasti. Läheisiä ei oltu ehditty asiasta informoida, joten osastolla "löysimme" iso-ukin sängystään hyvin sairaana (keuhkokuume).



Lapsia ei oltu tähän osattu valmistaa mutta 3v oli kiinnostunut lähinnä käytävällä hyppelystä ja mummojen/hoitajien jututtamisesta eli hän ei tilannetta edes oikein "huomannut". Hänelle riitti se, että kerroimme iso-ukin olevan tosi kipeä. Isompaa taas tilanne kiinnosti; hän ei pelännyt mutta kyseli kaikenlaista esim. miksi iso-ukki hengittää noin, miksi hän vaan nukkuu ja kuoleeko iso-ukki. isompi myös silitti iso-ukin kättä ja kysyi mahtaako iso-ukki kuulla, että me tulimme häntä katsomaan. Tuosta keuhkokuumeesta iso-ukki vielä selvisi mutta kuoli muutaman viikon kuluttua. Hautajaisissa isommalle lapsista oli koko ajan selvää kuka arkussa on ja mitä hänelle tapahtui (pienempi oli mukana vain haudalla ja muistotilaisuudessa, kun nukkui siunauksen ajan). Mielestäni kuolema oli helpompi ymmärtää, kun oli nähnyt iso-ukin kipeänä. Isompi halusi myös päästä ruumisauton kyytiin hautajaisissa ja se on jäänyt hyvin hänen mieleensä. Lapsen kanssa ruumisauton kyydissä oli mummo ja myös toinen sukulainen. Hänen mieleensä on jäänyt myös liikenteen pysäyttäneet poliisit (veteraanihautajaiset) ja arkun laskeminen hautaan.



Jälkikäteen asiasta keskusteltiin ja kysymyksiin vastailtiin mutta loppujen lopuksi tuo yllättäväänkään tilanteeseen joutuminen ei näyttänyt lapsissa herättävän pelkoa tms.