Aborttia harkitseville voisi kertoa kuinka paljon lapsettomia on adoptiojonossa ja

ja yhteiskunnan tulisi auttaa siinä. Jos se ei sittenkään onnistu, voitaisiin adoptiota suunnitella vasta sitten.



Adoptiojonossa olijat saisivat lapsen, jos saisivat. Adoptiolasten lisääntyminen kertoo aina huonoista olosuhteista. Yhteiskunnan pitäsi kaikin keinoin estää adoptiolasten juridinen syntyminen.



Kenenkään toisen ei pidä tehdä lapsettomille lapsia. Jos lapseton saa lapsen, se olkoon ilo ja riemu, mutta siihen ei pidä pyrkiä, että heille vartavasten niitä tuotetaan.

että en ikinä suostuisi synnyttämään lasta adoptoitavaksi. Siivetön on varmasti jonossa ja antanut edustavan näytön siitä, kuinka hulluja adoptiovanhemmat voivatkaan olla.

Rakastuminen omaan sulhoon on täysin eriasia kuin kiintyminen omaan biologiseen lapseen.



Kiintymys vieraaseen lapseen on myös eriasia kuin kiintyminen omaan biologiseen lapseen.

joka tuli raskaaksi suunnitellusti, mutta hänen aviomiehensä kuoli traagisesti. Perheessä oli neljä lasta entuudestaan. Äiti teki abortin, ja mun mielestä se oli tukemisen arvoinen asia. Tänä päivänäkin uskon, että se oli viisas ratkaisu. Neljän alle kouluikäisen yksinhuoltajuudessa ja lasten surun läpikäymisessä, taloudellisessa ahdingossa ja keskellä omaa surutyötä ei olisi ollut tilaa eikä terveyttä käydä läpi tuota raskautta.



Ei elämä ole niin yksiviivaista. VAikeiden asioiden yksinkertaistaminen on heikkouden epätoivoista torjumista. Tämän ketjun Siivetön on hyvin hyvä esimerkki siitä.

Ehdottelin tuossa samoja höpöjuttuja kuin joku muu jo aiemmin. Siellähän joku sanoi että abortin vastustajien pitäisi adoptoida jokunen koditon. Ei kukaan varmaan ota tosissaan kumpaakaan juttua. Ei kenenkään tarvitse adoptoida ketään. Oli sitten abortin puolesta tai vastaan.

vaikeuksista joita sillä on ollu elämässä. Sitähän se täällä aina itkee, että mitä kaikkea on joutunut kestämään. Se haluaa, että kaikilla naisilla olisi koko ajan sellainen uhka päällä, ettei voi valita haluamansa elämän välillä ja pakotetun elämän välillä.

vaikeuksista joita sillä on ollu elämässä. Sitähän se täällä aina itkee, että mitä kaikkea on joutunut kestämään. Se haluaa, että kaikilla naisilla olisi koko ajan sellainen uhka päällä, ettei voi valita haluamansa elämän välillä ja pakotetun elämän välillä.

eli yleistä elämänkatkeruutta, siltä se vaikuttikin

analyysi minusta. : ))) Vai että itkee.... Ei ole mitään aihetta itkuun. Minulla on asiat vallan hyvällä tolalla eikä mitään tarvetta puuttua kenenkään tuntemattoman sielunelämään.

vinkuminen loppua! Ei ne mitään lapsien ystäviä ole, vaan haluavat itselleen vauvan. Leikki- ja teini-ikäisiähän olisi tarjolla adoptioon mutta eipä näytä kiinnostavan.

muuten sillä ei ole mitään merkitystä

Miten saisimme ei-toivotun lapsen ja lasta toivovan perheen kohtaamaan?

toisaalta kun viittaat siihen, että toisaalla tehdään hoitoja toisaalla huostaanottoja, niin myös hoidoilla alkunsa saaneita lapsia otetaan huostaan, samoin adoptoituja, joten nämä eivät ole mitenkään erillisiä ryhmiä