PASKIN kirja jonka olet lukenut, tai yrittänyt lukea?

Twilight-sarjan kolmas osa. Eka osa oli ihan menevää fiktiota, toinen jo huomattavasti ontuvampi mutta kolmannessa osassa alettiin selittää ihmissusien leimautumisesta mm. lapsiin. Alkoi oksettaa enkä saanut kirjaa luettua. Neljännen osan luin kuitenkin myöhemmin mutta tuo kolmas on yhä lukematta. Onnetonta proosaahan kirjoitus on joskin 50 shades -sarjaan verrattuna Nobel tasoa. Viimeksi mainittua pääsin n. 100 sivua eteenpäin. Ei pysty.

Minttu Vettenterän Jonakin päivänä kaduttaa.

Assburger kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Punainen viiva. Aivan hirveän ärsyttävästi kirjoitettu.

"Jaa no oliskohan.. Kai se olisi... Jospa sitä menisi...Enpä tiedä..." -tyyliset vuorosanat saivat veren kiehumaan päässä. En oikein siedä kolmea pistettä lauseen perässä, saati sitten kirjaa, jossa niitä on jokaisen vuorosanan välissä ja perässä.

Siinä kuvataan ihmisiä, jotka puhuivat noin.

Sulkeutuneita, korvessa raatavia, kouluttamattomia ihmisiä.

Kasvatettu vaatimattomuuteen ja nöyryyteen, alemmuudentuntoon.

Elämä potkii päähän raskaimman jälkeen.

Luin armeijassa toimiessani pataljoonan esikunnan päivystäjänä.

Kirja oli pystyssä piilossa pöydän sisällä, koska lukeminen tietenkin oli kielletty palveluksessa.

Kyllä minä sen tiedän, mutta syy ei tee kirjoitustavasta yhtään vähemmän ärsyttävää. Todella raskaslukuista ja tympivää tekstiä semmoinen.

Mahdotonta sanoa yhtä.

Virginia Woolfin Aallot.

Paulo Coelhon Piedrajoen rannalla istuin ja itkin.

Herman Hessen Arosusi.

Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys.

Dante Alighierin Jumalainen näytelmä.

Camusin Sivullinen.

Näitä suuri klassikoita en siis jaksanut. Osa niistä kuului kirjallisuustieteen opintoihin. Monia muita klassikoita olen kuitenkin lukenut ilolla, kuten Sinuhe, egyptiläisen, Täällä Pohjantähden alla, Huomenna hän tulee, Olemisen sietämättömän keveyden, Teurastamo 5:n ja niin edelleen.

Rabbi David Paskin: The Search for the Sacred: Is Holiness a State of Space, Time or Mind?

Yritin lukea Twilight-sarjan ensimmäistä osaa. En olisi uskonut että niin suosittu kirja on niin huonosti kirjoitettua moskaa.

Vierailija kirjoitti:

Sieppari ruispellossa ei myöskään kolahtanut yhtään. Tosin syy voi olla vanha käännös, joka oli vain niin käsittämättömän kökköä kieltä nykyaikana luettuna, että se vei huomiota juonelta.

Arto Schroderuksen uusi käännös kolahti minuun paremmin kuin Saarikosken. Minulla jäi aikoinaan lukematta sen sietämättömän kielen takia, uusi on ns. selkokielinen ja pidin siitä kovasti.

Kauko Röyhkä: Silvia. Kirja yritti kaiketi olla ironinen rokkielämän kuvaus, mutta itseäni lähinnä ällötti keski-ikäisten miesten sekstailut teinityttöjen kanssa.

Kristiina Vuoren Filippa. Luin kyllä muistaakseni loppuun, sivuja silmäillen... Puinen ja tylsä verrattuna muuhun tuotantoon. Ehkä haasteena todellinen henkilö; tosin Valpurista kirjoitti hauskasti ja intohimoisesti.

Joku Harry Pottereista, luin vaivalloisesti ekan luvun, johon se sitten jäi.

Maria Rusko: äidit

Todella naisilla tavalla ja kielellä kerrottu juttu. Tuli mieleen jonkun yläasteikäisen, angstaavan ja täynnä unelmia olevan teinin päiväkirja.

Hauska ketju, löytyy omiakin inhokkeja : Anna Karenina, 50 shades of Gray, Rikos ja rangaistus, Täällä pohjantähden alla.

Seitsemän veljestä.

Scifi-eroottinen kirja triaxen. En muista tekijää. Oli hirveän huonosti kirjoitettu. Tönköti tönköti kieltä. Kirjailija oli siviiliammatiltaan asianajaja. Luen kirjoja genrestä genreen, ja yleensä kieli on luettavaa, mutta tuo oli aivan mahdoton.

Vierailija kirjoitti:

Fifty shades of grey. Tai no luin mä ne seksikohdat :-D

Tämä, muttei niissä seksikohtauksissakaan ollut mitään ihmeellistä, ellei lasketa sitä kuinka ihmeellisen huonoja ne ovat. Hyvää (ja jotenkin oikeaa seksiäkin muistuttavaa) eroottista kirjallisuutta löytyy pilvin pimein, mutta tämä on sen vastakohta.

Ennen päivänlaskua ei voi. Tarina on liian omituinen, että siitä voisi löytää mitään samaistuttavaa, eikä kirja herättänyt mitään tunteita tai ajatuksia. Paitsi että miten tällainen paska on saanut Finlandia-palkinnon?

Riikka Pulkkisen Vieras olen lukenut jopa kahteen kertaan, koska se on naiiviudessaan, filosofioinnissaan ja angtisuudessaan huvittava. Pulkkinen selvästi kuvaa itseään ja omia haaveitaan. Kirjasta tulee mieleen Sinä minä -lehden romanttiset lukijakertomukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raamattu. Yritin ihan tosissani lukea ja n. 15. sivun kohdalla luovutin.

eiks se alku olekin pelkkää nimiluetteloa?

Alussahan on luomis- syntiinlankeemus- ja vedenpaisumustarinat, siinä vähän nimilistojakin.

Todennäköisesti ei ole yritystä/kykyä lukea juuri mitään jos 15 sivua suht. selkeää tekstiä tekee tiukkaa.

Pelkät nimiluettelot voi hyppiä yli.

Linnunradan käsikirja liftareille, ihan kuraa koko kirja, ei pystynyt lukemaan

Vierailija kirjoitti:

Ennen päivänlaskua ei voi. Tarina on liian omituinen, että siitä voisi löytää mitään samaistuttavaa, eikä kirja herättänyt mitään tunteita tai ajatuksia. Paitsi että miten tällainen paska on saanut Finlandia-palkinnon?

Muistelen siinä olleiden epäuskottavuuksien häirinneen. Se tossun alla oleva "postimyyntivaimo" oli outo.