Jari Sinkkosen opit ovat hanurista.

Meidän pihan tytöt pelkää ja poikani leikkii meidän talon pihalla.

T.24

Ei minulla ole mitään asenteita, sillä olen sitä mieltä, että poikien on hyvä leikkiä myös empaattisia leikkejä, niinkuin Sinkkonenkin sanoo. Poikani paras kaveri on tyttö, joka on häntä yli vuoden nuorempi.

Esimerkiksi miestutkija Arto Jokinen on tutkinut paljon väkivallan ja maskuliinisuuden suhteita ja sitä, miten väkivaltaa rakennetaan ja luonnollistetaan miehiseksi käyttäytymismalliksi.



Kyllähän se väkivaltaisuuden ihannointi näkyy monella saralla, aina viihteestä ja peleistä armeijaan. Tai käykääpä vain katsomassa tavaratalon leluosastoa, jossa tytöille myydään vaaleanpunaisia nukkeja ja siivoustarvikkeita, ja pojille aggressiivisia mustanpuhuvia örkkejä.



Itse olen miettinyt kulttuurin käsitystä sankaruudesta, ja se on mielestäni täysin vinksallaan. Sankaruus liitetään nimenomaan mieheen ja "yksinäiseen ratsastajaan", joka päihittää kaikki vihollisensa näyttävästi ja kostaa ankarasti. Mikä voisi olla vaihtoehtoinen miehisen sankaruuden malli?



Tai välillä voitaisiin puhua myös naisten sankaruudesta. Esimerkiksi siitä, että aina viime vuosisadalle asti naiset asettuivat sankarillisesti hengenvaaraan aina tullessaan raskaaksi ja synnyttäessään, ja myös tiesivät sen itse. Tai eräs kuva naisten sankaruudesta: luin kerran lehdestä, miten Intian rannikolla tulvissa enemmistö hukkuneista oli naisia ja lapsia, koska äidit yrittivät pelastaa pienokaisensa oman henkensä uhalla. Kyllä siinä pyssynheiluttelu ja uhoaminen jäävät toiseksi.



Ja vielä huomautan, että eivät kaikki pojat halua painia ja nahistella. Ainakin meidän poikamme on aina vältellyt ja pelännyt kaikenlaista tappelua. Pojatkin ovat yksilöitä.

Missä tilanteessa? ...Lasta pitää kasvattaa käyttämään miekkaa oikein ja oikeissa tilanteissa ja pokien on saatava painia...

Ihanaa!! Joku tajusi minua. Turha vain näköjään yrittää puhua kulttuurisesta sukupuolirooleihin kasvattamisesta, kun yleinen käsitys näköjään on, että "sukupuoli on selvä asia, siitähän sen näkee mitä on jalkojen välissä". Eikä vähäisintäkään halua pohtia mitä JÄRKEÄ tuollaisessa tosi jyrkässä jaossa on.



Ihana ihminen. En ole yksin. =D



ap

En edes tiedä mikä ruulainen on. =)

väärin miekkailu on silloin, kun sillä sohitaan, yritetään osua ja satuttaa.

Missä tilanteessa? ...Lasta pitää kasvattaa käyttämään miekkaa oikein ja oikeissa tilanteissa ja pokien on saatava painia...

Ja turpaan vetäminenkään ei niin vaarallista ole. Eli ainakin minun kanssani hän on jyrkästi eri mieltä. .

Ei oo vieläkään tullut lähdettä. Helposti sen luulisi löytyvän, jos tosiaan uskotte, että Sinkkonen noin tarkoittaa. Vaan kun ei tarkoita, ja siksi ette sitä lähdettäkään löydä.

En tiedä missä päin maata vaikutat, mutta kyllähän nuo sinun näkemykset ovat hyvin menneiltä ajoilta.

Tärkein asia, jota ET tajua,on nimenomaan tuo väkivallan ja terveen "painimisen" ero. Väkivalta on yksiselitteisesti kiellettyä. Piste. Jokainen vastuullinen vanhempi tajuaa ja tietää tämän. Eri asia on sitten se pieni joukko meistä vanhemmista, jotka eivät ylipäänsä välitä kasvatuksesta tai lapsistaan.

Se, että lapset/pojat saavat painia ja nujakoida leikkimielisesti ei tietenkään ole mitään väkivallan ihannointia. Pelkkä ajatuksesi on varsin sairas. Ihan yhtä sairas on mielipiteesi "sankaruudesta". Oikeasti: noin oli ehkä 30-50 vuotta sitten, kun sanot, että miessankaruus rinnastetaan johonkin "yksinäiseen ratsastajaan, joka päihittää vihollisensa" tms. Aivan silkkaa puppua. Miten oikein perustelet tätä mielikuvituksesi tuotetta? Sinun lisäksi ei kovin moni muu ajattele miehisestä sankaruudesta noin. Kenties sinulla itselläsi vain on huonoja kokemuksia aiheesta?

Juu, toki on totta, että osa pääasiassa pojille suunnatuista leluista on liian väkivaltaisia jne., mutta älä nyt hyvänen aika tästä vedä johtopäätöstä, että mitä koko kulttuuri maassamme on!

Esimerkiksi miestutkija Arto Jokinen on tutkinut paljon väkivallan ja maskuliinisuuden suhteita ja sitä, miten väkivaltaa rakennetaan ja luonnollistetaan miehiseksi käyttäytymismalliksi.

Kyllähän se väkivaltaisuuden ihannointi näkyy monella saralla, aina viihteestä ja peleistä armeijaan. Tai käykääpä vain katsomassa tavaratalon leluosastoa, jossa tytöille myydään vaaleanpunaisia nukkeja ja siivoustarvikkeita, ja pojille aggressiivisia mustanpuhuvia örkkejä.

Itse olen miettinyt kulttuurin käsitystä sankaruudesta, ja se on mielestäni täysin vinksallaan. Sankaruus liitetään nimenomaan mieheen ja "yksinäiseen ratsastajaan", joka päihittää kaikki vihollisensa näyttävästi ja kostaa ankarasti. Mikä voisi olla vaihtoehtoinen miehisen sankaruuden malli?

Tai välillä voitaisiin puhua myös naisten sankaruudesta. Esimerkiksi siitä, että aina viime vuosisadalle asti naiset asettuivat sankarillisesti hengenvaaraan aina tullessaan raskaaksi ja synnyttäessään, ja myös tiesivät sen itse. Tai eräs kuva naisten sankaruudesta: luin kerran lehdestä, miten Intian rannikolla tulvissa enemmistö hukkuneista oli naisia ja lapsia, koska äidit yrittivät pelastaa pienokaisensa oman henkensä uhalla. Kyllä siinä pyssynheiluttelu ja uhoaminen jäävät toiseksi.

Ja vielä huomautan, että eivät kaikki pojat halua painia ja nahistella. Ainakin meidän poikamme on aina vältellyt ja pelännyt kaikenlaista tappelua. Pojatkin ovat yksilöitä.

..vielä jatkan, että tässä ketjussahan on jo vaikka kuinka monta kertaa korostettu sitä, että lapset ovat yksilöitä. Se, ettei sinun poikasi tykkää painimisesta ei tarkoita sitä, etteikö suurin osa pojista siitä tykkäisi. Ymmärrätkö jo? Pojat siis YLEENSÄ, ei aina, pitävät painimisesta enemmän kuin tytöt.

Miksi pojat tykkäävät painimisesta enemmän kuin tytöt noin yleensä? Ettei sillä olisi jotein tekemistä sen kanssa, että lapsille suunntatut lelut, elokuvat yms. kulttuurituotteet ovat väkivallan kyllästämiä...

mutta harvalle parivuotiaalle niitä kuitenkaan vielä ostetaan. Ainakin meillä lelut on dubloja, nalleja, leikkijuna, pallot, jne. Ei oo kotona yhtään örkkiä, eikä niitä kaupassakaan katsella, kun ne on eri hyllyssä kuin pienten lasten lelut. Vaan kummasti ilman niitäkin pojat osaa taistella ja nujakoida.

Itse tappelin vielä alakouluiässä naapurin poikien kanssa niin että veri lensi. Yleensä tosin vain nenästä, mutta kuitenkin. Isä rohkaisi aina mukaan paineihin, josta olen hänelle ikuisesti kiitollinen, sen verran monta kertaa olen joutunut vielä aikuisiälläkin puolustamaan omaa reviiriäni ja pari raiskausyritystäkin olen hanskannut kylmällä harkinnalla ja harkitulla voimankäytöllä, yhdistettynä jämäkkään äänen käyttöön... Nämä taidot kehittyivät nimenomaan poikien kanssa tapellessa. En tietenkään sano, että pystyisin puolustautumaan sadistista ja selvää miestä vastaan, mutta ns. normaalin, lievästi humalaiset "rakastuneet" miehet olen kyllä saanut pidettyä kurissa. Niin että oma kokemukseni on, että kovien otteiden oppiminen ei ole tässä maailmassa tytöillekään mikään huono juttu.

masturbointia kutsutaan unnuttamiseksi.

KUKAAN tutkija, saati sitten sinä, pystyy erottamaan sukupuolieroista mikä on biologista ja mikä kulttuurista.

kun tuuli käy siitä suunnasta. Kuule, tee ihan testi. Ruiskuta itseesi säännöllisesti testosteronia ja katso miten käy.

Ja anteeksi, "biologiauskovainen" :D

Outoja juttuja. Aggressio on vahingoittamisen halua/pyrkimystä, joka voi olla fyysistä, sanallista tai epäsuoraa (juonittelu, syrjintä ym.). Ei se mitenkään metsästämiseen liity, ei metsästäjä pyri aiheuttamaan saaliille kärsimystä, ellei ole jotenkin häiriintynyt ihminen. Itsepuolustuskin on aivan eri asia kuin vihamielinen vahingoittamisen halu. Leikkimisen ja aggressiivisuuden erottaminen on sitten oma kysymyksensä, mutta luulen että pojille sallitaan liikaa väkivaltaisuutta "pojat on poikia"-ajattelutavalla. Toisaalta voi olla, etten tyttöjen äitinä ymmärrä asiasta mitään...

että metsästys on vaatinut aikoinaan aggressiota. Se kun ei ole ollut ihan samanlaista hupimetsästystä kuin nykyään. Joko saat ruokaa tai kuolet, ja samalla se luolassa oleva imettävä nainen kuolee. Ja tietysti jälkeläinen. Petoeläimet olivat yleisimpiä ja omaa laumaa oli suojeltava. Kahinat muiden heimojen kanssa olivat myös yleisiä. Sopivaa elintilaa ei ihan hirveästi ollut.

No, kuten tässä on jo kuvailtu näitä biologisia eroja sukupuolten välillä noin KESKIMÄÄRIN. Toki etenkin myöhemmin lelut ym. asiaan vaikuttavat.

Mutta ei meidän 2- ja 4-vuotiaat ole kyllä mitään väkivaltaa nähneet Pikku Kakkosta enempää, ja silti molemmat tykkäävät painia. Eikä myöskään minkäänlaisia väkivalta- tai sotalelujakaan meillä ole. Miten selität tämän?

Miksi pojat tykkäävät painimisesta enemmän kuin tytöt noin yleensä? Ettei sillä olisi jotein tekemistä sen kanssa, että lapsille suunntatut lelut, elokuvat yms. kulttuurituotteet ovat väkivallan kyllästämiä...

miten on mahdollista että joka ikisessä maapallon ihmisyhteisössä maskuliinisina ominaisuuksina pidetään pääsääntöisesti niitä samoja juttuja, jotka meidän kulttuurissamme on maskuliinista? Esim. uhoaminen ja aggressio ovat jokaisessa kulttuurissa eristäytyneitä viidakon heimoja myöten maskuliinisina pidettyjä ominaisuuksia. Ilmeisesti on olemassa jokin maailmanlaajuinen salaliitto.



Vai olisiko asialla jotain tekemistä sen kanssa, että testosteroni oikeasti vaikuttaa ihmisen käytökseen, kulttuurista riippumatta? Vanhemmat voivat ohjailla lasten käytöstä ja huolehtia, että ketään ei satuteta. Tätähän Sinkkonenkin sanoo. Leikkimielinen nahistelu ei kuulu kiellettävien asioiden listalle.

yleiseen "pojat ovat poikia" -asenteeseen, kun puolustelevat omien poikiensa riehumista ja huonoa käytöstä, mikä kuitenkin usein johtuu vain huonosta kasvatuksesta ja rajojen puutteesta.

Hah, ei tarvitse kuin katsoa tämän illan tv-ohjelmia, joissa miessankarit pelaavat aggressiivista kontaktilajia jota kutsutaan jääkiekoksi, kaahaavat rallia, pullistelevat conan-barbaareina ja äijäilevät rock-kukkojen voimin. Tai sitten videopelit: on aika uskomatonta, että esim. ultraväkivaltainen Grand Theft Auto on hyväksytty niin täysin, että sitä markkinoidaan perhelehtien pelisivuilla.

Mitä ne uudet miehisen sankaruuden mallit sitten ovat, kun en sairaassa ajatusmaailmassani niitä ole juuri havainnut?

Perinteiset miehisen sankaruuden kuvat ovat vielä aika syvällä alitajunnassamme, samoin kuin naiseuden kuvat. Ja sitä pönkittää tällainen sokea usko sosiobiologiaan, joka näköjään voimistaa otettaan. Eli siihen, että sukupuolten ominaisuudet palautetaan biologiaan, ja niillä iänikuisilla luolamiesmalleilla selitellään ihmisten käyttäytymistä monimutkaisessa nyky-yhteiskunnassa.

Sitä paitsi tuollainen jyrkkä erottelu on aina naista alistavaa. Näkyyhän se jo kielenkäytössä. Hyvät ominaisuudet palautetaan maskuliinisuuteen ja miehekkyyteen: "se oli miehen teko". Heikkous, pelkuruus ja raukkamaisuus taas feminiiniin: "ämmämäisyys", "akkamaisuus". Jos naista kunnioitetaan, silloin hän on "hyvä jätkä". Tässä tätä sukupuoleen sidottua sankaruuden mallia edelleen jälkipolville.

Ihan yhtä sairas on mielipiteesi "sankaruudesta". Oikeasti: noin oli ehkä 30-50 vuotta sitten, kun sanot, että miessankaruus rinnastetaan johonkin "yksinäiseen ratsastajaan, joka päihittää vihollisensa" tms. Aivan silkkaa puppua. Miten oikein perustelet tätä mielikuvituksesi tuotetta? Sinun lisäksi ei kovin moni muu ajattele miehisestä sankaruudesta noin. Kenties sinulla itselläsi vain on huonoja kokemuksia aiheesta?

Juu, toki on totta, että osa pääasiassa pojille suunnatuista leluista on liian väkivaltaisia jne., mutta älä nyt hyvänen aika tästä vedä johtopäätöstä, että mitä koko kulttuuri maassamme on!

Oletteko te hänen kanssaan samaa mieltä...?