Kesätyö vai kesä lasten kanssa?

Lapset 5v ja kohta 4v. Olen siis opiskelija nyt ja vakityöpaikka odottamassa, lapseni ovat ehdottomasti ansainneet piiiiiiiiitkän kesäloman ja tietysti myös minä, eihän tämmöisiä vapaita ole tiedossa kun palaan takaisin töihin.

onkin aivan eri tilanne, kun vakityöpaikka on tiedossa.

23

huh-huh sanon minä



Eiköhän työtä ehdi elämässä tehdä vaikka kuinka paljon, mutta lapset ovat vain kerran pieniä.

olisi hyvä saada työkokemusta.



Voitko tehdä liukuvaa työtä esim. menisit ajoissa töihin jolloin pääsisitkin pois suh ajoissa. Mies voisi viedä lapset hoitoon. Ja onhan miehellä kesäloma.

huh-huh sanon minä

Eiköhän työtä ehdi elämässä tehdä vaikka kuinka paljon,

ainakaan sellaista mistä pitää ja mistä maksetaan kohtuullista palkkaa. Siis jos pistää kaiken muun aina sen työn edelle.

huh-huh sanon minä

Eiköhän työtä ehdi elämässä tehdä vaikka kuinka paljon,

ainakaan sellaista mistä pitää ja mistä maksetaan kohtuullista palkkaa. Siis jos pistää kaiken muun aina sen työn edelle.

Jos lapset menee työn edelle niin onko se sitten "aina kaikki"?!! Huh huh.

Että kyllä ymmärrän senkin, että lasten kanssa lekottelu houkuttaa, mutta joskus kannattaa ajatella kauaskantoisesti. Eri asia jos kyseessä olisi pienemmät lapset.

Kauaskantoista ei mielestäni ole kituuttaa vain siksi, että saa paljon ja nopeasti. Omien lasten kustannuksellakin. Mitä väliä on loppupeleissä oletko tuossa vaiheessa 29 vain 31v? Vähemmillä uhrauksilla olisit nyt tuossa pisteessä ehkä pari vuotta vanhempana, mutta tyytyväisenä kun olet antanut aikaa myös lapsillesi. Onhan se nyt ihan eri asia viettää aikaa lasten kanssa aamusta iltaan kuin neljän jälkeen! Minusta asenteesi nimenomaan ei ole kauaskantoista. Tai ehkä sitten, jos elämän tavoite ja arvot on työssä. Mitä ihmettä ap menettää jos hän tarttuu elämänsä työtilaisuuteen vuoden päästä? Vai meinaatteko, että sitä ei enää tule? Niin, mistä sen tietää... Ainoa mistä voi olla varma on se, että lapset eivät ainakaan pysy pieninä ikuisesti!

ja opiskelijalla on talvella helpommat 'työajat' kuin töissäkäyvillä.



Ottaisin työn. laskusuhdanne ja kaikki.

työllistyä, valitisin työn. Yrittäisin hankkia isovanhemmat tai jos isä on kuvioissa isän hoitamaan lapsia kotiin tai jonkun muun.



Itse olen valmistumassa alalle, josta on erittäin vaikea löytää työtä. Ainoa mahdollisuus on "saada jalkaa oven rakoon" työharjoittelun kautta ja sen aikana luoduilla kontakteille - niin ne työt monella "pienellä" alalla menevät!

Eipä ole jalkaa oven raossa - olen ollut kesät kotona - ja nyt siis valmistun aivan tyhjän päälle - ei hyvä. Joudun siis kitkuttelemaan hanttihommiin ja varmaan jäänkin lopun iäksi työelämän katvealueelle - ellen hanki jotain toisen alan koulutusta tähän jatkoksi.



Mieti ap tosi tarkoin siis mitä teet.

Olin esikoisen kanssa kotona kotihoidontuella 2 vuotta samalla kun mies opiskeli, ja oltiin ihan persköyhiä. Ja sekin oli uhraus. Ja syksyllä kun syntyy toinen, niin olen toiset 2 vuotta kotona.

Mutta kun tässä taas mennään tällaiseen äärilaitakeskusteluun, ja todetaan, että kaikki, jotka ei ole kymmentä vuotta kotona lasten kanssa, ovat valinneet väärin, niin kuule - anna tulla vaan.

Mulla on hirmuisen onnellinen ja empaattinen 3-vuotias lapsi, joka ei myöskään sitten isompana joudu kärsimään siitä, että elelen vain jollain kela-korvauksilla, enkä pysty kustantamaan hänen harrastuksiaan tms. Toisaalta olen köyhistellyt pari vuotta, jotta saimme olla yhdessä kotona.

Ja niin joo - tällaisia työpaikkoja, kuin minkä olen vuosi sitten ottanut vastaan, ei ole tarjolla vuosittain. Elämä on kuule moniulotteinen kokonaisuus, ja myöskään kun mieheni nettotulot ovat huikeat 1071€ /kk, niin uskallan väittää, että meidän perheessä myös toisen vanhemman on käytävä töissä, niin mukavaa kuin se lutuinen kotona ja rannalla löhöily olisikin. Ja kuten sanottua, nyt se kesä on meillä edessä. Kaksi kesää vietin lapseni kanssa kotona, yhden hän oli päiväkodissa, tänä kesänä vietämme viiden viikon loman, ensi kesänä ja seuraavana olemme pikkusisaren kanssa kotona.

JA sitten - APUA - palaan töihin. Loppupeleissä sulla ei ole hajuakaan mun elämäni tavoitteista ja arvoista, mutta on tosi helppoa todeta niiden olevan työelämässä, kun olet lukenut parin rivin vastauksen, jonka ap:lle kirjoitin.

t. mikä sitten numeroni olikaan

Että kyllä ymmärrän senkin, että lasten kanssa lekottelu houkuttaa, mutta joskus kannattaa ajatella kauaskantoisesti. Eri asia jos kyseessä olisi pienemmät lapset.

Kauaskantoista ei mielestäni ole kituuttaa vain siksi, että saa paljon ja nopeasti. Omien lasten kustannuksellakin. Mitä väliä on loppupeleissä oletko tuossa vaiheessa 29 vain 31v? Vähemmillä uhrauksilla olisit nyt tuossa pisteessä ehkä pari vuotta vanhempana, mutta tyytyväisenä kun olet antanut aikaa myös lapsillesi. Onhan se nyt ihan eri asia viettää aikaa lasten kanssa aamusta iltaan kuin neljän jälkeen! Minusta asenteesi nimenomaan ei ole kauaskantoista. Tai ehkä sitten, jos elämän tavoite ja arvot on työssä. Mitä ihmettä ap menettää jos hän tarttuu elämänsä työtilaisuuteen vuoden päästä? Vai meinaatteko, että sitä ei enää tule? Niin, mistä sen tietää... Ainoa mistä voi olla varma on se, että lapset eivät ainakaan pysy pieninä ikuisesti!

tartu tilaisuuteen, voi olla, ettei toista mahdollisuutta niin vain tulekaan. Kun valmistuu eikä pariin vuoteen saakaan oman alan töitä, sitä ajautuu ehkä jonnekin muualle töihin ja sitten oman alan töiden saaminen vaikeutuu - löytyy vasta valmistuneita ja/tai työkokemusta omaavia ihmisiä jotka otetaankin töihin mielummin. Useinhan samaa työpaikkaa hakee satakunta hakijaa, ainakin akateemisilla aloilla ja näillä hankalammin työllistävillä.



Kun valmistuu eikä ole alan työkokemusta, helpommin ajautuu pätkätöihin ja vakityön löytyminen voi olla jollain aloilla vaikeaa.