Äskettäin (maalis-huhtikuussa) plussanneita lapsettomia?!

Suuri halaus Yksis sinulle ja teille. Ihan kyyneleet tulee silmiin, kun ajattelen teitä ja kohtaamaanne surua. Voimia, jaksamista ja halauksia koko perheelle. Niin epäreilua tää elämä valillä on. Tule kertomaan kuulumisia, jos suinkin jaksat ja haluat.



Huiskis

Tuollaisia uutisia on aina surullista kuulla, sanat ei riitä :/



Smilla

Jotenkin nyt en tahdo toipua tuosta Yksiksen uutisesta. Olin aikeissa kommentoida teille tuosta herkkyydestä josta olitte kirjoittaneet, että mua ei vaan itketä nykyään juuri mikään, vaikka normaalisti olen aika itkupilli, mutta nyt itkettää ihan kamalasti tuo juttu. :(



Kaikkia muita elämän vääryyksiä vähättelemättä täytyy sanoa, että kaikkein julmimmalta kuulostaa se, että joutuu itse päättämään raskauden päättämisestä. Tietenkään juuri muita vaihtoehtoja ei ole, mutta mahdotonta edes kuvitella miten vaikeaa on päättää paljon toivottu raskaus. :(



Ja vielä varmaan mulla tämä tuli siksi niin lähelle, kun Yksiksen kanssa me ollaan kirjoiteltu tiiviisti samoissa pinoissa jo kauan sitten, kun heilläkään ei vielä ensimmäistä tyttöään ollut.



Toivon niin paljon voimia teille, jos vielä Yksis jaksat täällä käydä joskus lukemassa!



Killa

Tänää uskalsin sen tehdä, vaikka gyne AVA:lta sanoi et testi luotettava virtsasta vasta 5.6. Etovaa oloa ollut jo viikon, mut olen laittanut sen Lugesteronin piikkiin. Viimeyön kärsin pahoinvoinnista heti kunnolla...ja mahdottomasta alamahakivusta, onkohan se huono merkki?



Gravidan-testi näytti heti plussaa, viiva joskin heikompi kuin kontrolliviiva. Huomenna verikoe, saa nähdä mitä se sanoo-jännittää!



Olemme 39 vuotiaita ja kärsineet lapsettomuudesta pitkään. Minulla graavi endometrioosi, tehty useita laparoskopioita ja yki laparotomia. Lahjamunasoluhoito ja ISCI olivat ainoat vaihtoehdot, onhan se ihanaa jos eka kerta tuottaa tulosta. Olimme mieheni kanssa jo adoptio"jonossa", mutta siinä tuli vastoinkäymisiä.



Jännittävin ja odottavin mielin terveisin

vuorotteluvapaalla oleva lastensair.hoitaja

Sanos Killa muuta, varmasti järjettömän rankkaa kun joutuu tekemään tuon päätöksen :/ Tämä on oikeasti sellainen asia, että en edes oikein pysty ajattelemaan, sillä alkaa ahdistaa niin pahasti. Väistämättä alkaa miettiä, että mitä jos sama päätös on itsellä edessä muutaman viikon päästä.



Toisaalta mukava että pinossa on parempiakin uutisia, toivottavasti huomenna veritesti vahvistaa plussan ja saamme uuden odottajan joukkoomme :)



Smilla

Voi mitä uutisia!! Tuhat kiloa lohtuhaleja Yksikselle ja koko perheelle!! :-( :-(



Meidän kaveripariskunnalle kävi samanlainen juttu pari vuotta sitten. Se oli tosi rankkaa, mutta ajan kanssa ovat toipuneet tapahtuneesta.



Sanat ei riitä nyt, mutta Yksis olet mielessäni.

Kille

Kauhea tilanne teillä nyt, paljon voimia sulle!!



Hevioso

Olen tietysti iloinen plussasta, mutta silti jotenkin pelottaa. 1.Ultra vko 25. Koskaan ei voi tietää seuraavasta hetkestä, seuraavasta päivästä. Täytyisi vain jaksaa luottaa ja toivoa parasta.



Olen töissä lasten teho-ja tarkkailuosastolla ja paljon olen hoitanut hyvin pieninä keskosina synyneitä lapsia. Monenlaisia ongelmia voi olla...Ehkä tiedän liikaa. Olen mielikuvissani nähnyt kohdallamme monenlaisia tilanteita. kait se on psyykkaamista kaiken pahan varalle-en tiedä.



Oma ikäkin toisaalta vähän hirvittää-40 v, kun mahdollinen lapsi syntyy. Nyt täytyisi vain nauttia alkuraskaudesta eikä heti alkuun ajatella mitä jos- asioita. Uusi ja ihmeellinen tilanne meille, ei tahdo uskoa.ONNELLISIA OLEMME!



Odottavin mielin

maalainen, last sh

Itselleni on niin tuttua tuo ettei uskalla luottaa, vaikka miten haluaisi. Nyt kun raskaus on viikolla 9+jotain, alkaa hiljalleen jo luottaa. Mutta sitten tulee aina sellainen olo, että ei voi. Nyt jos iloitsee liikaa, niin heti se kostautuu ja tapahtuu jotain kamalaa. Toisaalta yritän ajatella niin, että koska tämä raskauden saaminen alkuun oli niin vaikeaa, ei enää voi elämä potkia päähän.



Liikaa ei vain voi murehtia, kyllä sen elämän pitää joskus hymyilläkin.



Smilla

Tänään mieli ollut rauhallinen ja levollinen. Soitin heti aamusta AVA:lle, että hcg 242-onnittelivat tietysti. UÄ jo 18.6, koska klinikka kiinni 3 vkoa sen jälkeen. Voi olla et alkion sydän ei vielä syki siinä vaiheessa-mulla silloin 6+2 rv- vasta.

Pullia olen leiponut urakalla miehen siskon pojan rippijuhliin. Mukavalta tuntuu. Välillä nippasee vatsasta ja oikeaa kylkeä jomottaa jostain syystä-toivottavasti ei mitään vakavaa.



Odotus jatkuu....



maalainen, last.sh

Hei kaikki,



minäkin uskaltauduin tänne kirjottamaan. Olen nyt 13. viikolla raskaana ja tammikuussa kokenut keskenmenon. Mulla on ollut aika raskas alkuraskaus: vaikka kaikki on ollut ok (ei vuotoja ym.) olen ollut aivan kauhuissani, jos kaikki ei olekaan oikein. Alkuraskauden ultra ei ihan hulluna rauhoittanut, edellinen Nuppumme kuoli ilmeisesti viikolla 8. Olimme viime tiistaina ultrassa ja siellä näkyi, pikkuisella oli kaikki hyvin. Ensin se nukkui, sitten säpsähti hereille ja venytteli. Sitten sätki kamalasti käsillä ja jaloillaan. Ihana pieni. Hieman sain huokastua helpotuksesta. Tänään taas alkoi kauhea pelko: mitä jos ja mitä jos. Äh. Hitsi kun osaisi vain ajatella järjellä: tämä raskaus ei ole sama kuin viimeksi ja nyt jo keskenmenon mahdollisuus on pieni. Kaveritkin (ne harvat, jotka tietää) käskevät vain iloitsemaan ja raskauskirjassa neuvotaan "ajattelemaan kauniita asioita". Voi kun olisi joku nappi, jolla pelot saisi pois...

Taas pitkästä aikaa koneella (tai kyllähän töissä kaikki päivät kuluu koneella, mutta kun siellä ei ehdi kuin paiskia niitä töitä...), olipa hurjaa lukea viestejä, niin surullisia ja ahdistaviakin viestejä joukossa. Paljon jaksamista kaikille, joiden maailma on mennyt palasiksi huonojen uutisten takia. Ei siinä auta kyllä mikään muu kuin aika.



Onneksi hyviäkin uutisia on tipahdellut! Ja ehkä hyvien uutisten määrä lisääntyy viikkojen edetessä, kun kaikkien alkuraskauden pahimmat viikot ovat takana, toivotaan niin.



Me olimme tällä viikolla ekaa kertaa virallisessa ultrassa, ei siis lapsettomuusklinikalla vaan ihan tavallisessa sairaalassa. Vko 11 ultra siis ja jännitimme sitä molemmat ihan hirveästi, viimeksi kun olimme ekaa kertaa yhdessä ultrassa, todettiin molemmat sikiöt kuolleiksi. Tämän raskauden alussa klinikan ultrasta mies myöhästyi! Ihan uskomaton tuuri, varsinkin kun siellä on rampattu vuosia myöhästymättä. :) Mutta tämä ultra palkitsi kaiken, lapsi näkyi jo niin selvästi ja jotenkin yllätyimme molemmat, kun tyyppi heilui siellä jo kun heinämies! Itse kuvittelin, että tuon ikäinen vain makaa hiljaa paikallaan ja keskittyy kasvamiseen. :)



Ja kaikki näyttäisi olevan kunnossa, niskaturvotusta ei näkynyt ja nenäluu näkyi - viittaa kuulemma siihen, että downin syndroomaa ei pitäisi olla, down lapsilta kuulemma puuttuu uloin nenäluu, ihan uusi tieto mulle. Hieman epäröiden sitten menin siihen ultraan liittyvään verikokeeseeenkin, oletteko te muut käyneet siinä 10-12 viikolla?

Tervetuloa Tintti, viestisi oli tipahtanut ilm juuri kun kirjoitin omaani! Lyhyesti peloista - itse kärsin myös aika lailla alussa pelosta, sain keskenmenon loka-marraskuussa. Silloin en kertonut asiasta kuin lähimmille ystäville ja sinnittelin töissäkin keskenmenon jälkeen kuin ei mitään...



Tässä raskaudessa päätin etten enää jaksa salailua, kävi miten kävi. Niinpä hullunrohkeana kerroin töissäkin esimiehelleni jo viikolla 9, ajattelin että jos sitten pahin tapahtuu, voin ainakin helpommin olla poissa töistä selittelemättä sen enempää. Nyt olen viikolla 12 ja olen jo avoimesti kertonut ystäville ja ihan koko työporukallekin! Jotenkin omaa oloa vahvistaa se, että saa olla avoimesti raskaana: vedellä välipaloja joka välissä ja olla selittelemättä sitä, ettei osallistu mihinkään iltarientoihin. Rehellisesti sanoen, tässä asiassa on ihanaa tulla kaapista! Muiden onnittelut vahvistavat omaa uutta identiteettiä, joten harkitse josko se voisi auttaa myös sinua? Jokainen toki toimii tavallaan, mutta minua avoimuus on auttanut selättämään pahimmat pelot. Tsemppiä!

Hei Melvina,



kiitoksia sanoistasi :). Meillä tilanne tuon muille kertomisen kanssa just päinvastoin: ekaa raskautta julistin suunnilleen lyhtypylväillekin heti plussan jälkeen. Olin huoleton, enkä pelästynyt edes viikolla 11 alkanutta vuotoa. Km olikin sitten aikamoinen shokki, nyt soimaan itseäni, että olisi pitänyt arvata kun vuoto alkoi. Tyhmää, tiedän kyllä, suru olisi ollut aivan yhtä suuri vaikka olisinkin etukäteen osannut pelätä pahinta. Nyt sitten en ole kertonut monellekaan, ihan siksi, että mun on vaikea itsenikään käsittää tätä. Pieni ihminen kasvaa mahassani ja mun pitäisi uskaltaa luottaa siihen, että tällä kertaa saan nähdä hänet ja pitää jo puolen vuoden kuluttua sylissäni...

Ja lämpimästi tervetuloa uusille munkin puolestani! :) Ja tosiaan tuosta plussaamisen ajankohdasta, että eipä se niin tarkkaa ole, vaikka ketjun aloitinkin sen perusteella. Silloin ei vielä ollut myöhemmin plussanneita! ;)



Hevioso: enpä ole kuullutkaan, että julkisella puolella pääsee noin tiheästi ultraan. Me tosin ollaan oltu yksityisellä hoidossa, joten julkisen käytännöistä ei omakohtaista kokemusta olekaan. Kiva kyllä, että pääsette pian uudelleen kurkkaamaan pikkuista! Mulla rv 9+4 ultrassa kaveri oli jo tosi valloittava tapaus. :)



Noista peloista kommentoin minäkin: tuntuu, että harva lapsettomuustaustainen pystyy täysin rinnoin nauttimaan raskaudestaan ilman mitään pelkoja. Ja asiaa vielä pahentaa, jos taustalla on huonosti päättynyt raskaus, kuten täälläkin monella. Itselläkin ultrat aina hetkeksi helpottivat huolta, mutta parin päivän kuluttua taas huoleniaheet nousivat mieleen.



Viimeksi taisin kirjoittaakin, että on hyvä fiilis, kun ne kriittisimmät viikot on takanapäin, mutta niinpä sitä taas vaan on hermoilu alkanut. Tässä vaiheessa kun vatsan kasvukin on lähinnä turvotusta, eikä ole mitään mistä itse voisi päätellä kaiken olevan hyvin (alkuraskauden oireetkin helpottaneet), on jatkuvasti mielessä, että mitäpä jo elämä sisällä on sittenkin päättynyt tietämättäni. Samoin rakenneultra mietityttää. Varsinkin noiden Yksiksen uutisten jälkeen sitä miettii, että vielä sielläkin saattaa selvitä jokin vakava kehityshäiriö. :( Mulla on onneksi mahdollisuus töissä kuunnella Dopplerilla sydänääniä ja nyt parina viikkona ne ovatkin löytyneet ihan helposti. Kohta vain alkaa loma, joten en tiedä miten sitten pärjään...



Melvina: minäkin kävin tuossa veriseulassa, vaikka mietin sitä kyllä. Sillä kuulemma saadaan 80%:n varmuudella tieto, onko Downin syndroomaa, kun ultran luotettavuus on vain 60%. Tulosta en ole vielä saanut (piti tulla viikossa, ja eilen tuli viikko täyteen) ja sekin nyt tietenkin vielä mietityttää, että mitä jos siinä sittenkin selviää jotain huolestuttavaa.



Minä en ole vielä kovin laajalle kertonut. Läheiset kaverit toki tietää ja nyt vanhempien lisäksi tädit ym. lähimmät sukulaiset. Töissä tietää vain muutama ja koitan vielä salata asian lopuilta hetken ja sitten onkin kesäloma. Loman jälkeen maha on varmaan jo sen verran kasvanut, että alkaa olla vaikea salailla asiaa. :) Mietin kanssa, että olisinko kertonut jo kaikille töissäkin, mutta meillä on niin iso työyhteisö, että tuntui, etten halua ihan niiden kaikkien tietävän.



Tintti: meillä on varmaan sama raskauskirja, sillä minua oikein ärsytti tuo neuvo ajatella kauniita asioita! Helpommin sanottu kuin tehty...



Hyviä vointeja kaikille! :)



Killa rv 12+5

Hei Killa,



mä kävin kans just tiistaina siinä veriseulassa, ja mulle sanottiin, että tulokset tulevat kahdessa viikossa. Kätilö kuitenkin lisäsi, että jos riski on kohonnut, tulokset tulevat nopeammin. Eli, se että tulokset viipyvät on luultavasti merkki negatiivisesta testistä :).



Olen miettinyt tuota kotidopplerin tilaamista... En ole vielä vauvelin sydänääniä kuullut (kahdesti kyllä nähnyt, ensin ihan pienenä vilkkeenä vko 7 -> en tiennyt näinkö sykkeen vai värisikö näyttö :D ja nyt ti ihan oikeasti). Siinä siis pitäisi kuulua jo näin aikaisin?



Tintti 12 + 2

Heh, itsekin olen tässä yllättäen taas pari päivää vain stresssannut ja pelännyt, selkeästi sitä on liikkellä :P Olen kovasti miettinyt juuri nt-ultraa ja veriseulaa, ja mitä jos sieltä selviää jotain jne. Tavallaan jo siihen olen alkanut uskoa, että tuolla on joku eikä tule keskenmenoa, mutta joku huoli näköjään on pitänyt saada tilalle.



Onneksi on tämä palsta, ei vain näilä taustoilla osaa vieläkään mennä tuonne odotus-puolelle puhumaan synnytyssairaalasta ja muista todella kaukaisista asioista. Esimerkiksi mahdollisen äitiysloman alkua en ole kalenterista uskaltanut laskea, pelkään että liikaa varmuus ja turha iloitseminen vain kostautuu.



Ja anteeksi, mutta tuo "kauniiden asioiden" ajatteleminen kuulosta ihan hirveän koomiselta :D

eli äskeisen viestin kirjoitti Smilla :)



Tai siis en ole kokeillut taas tänään että pääsenkö kirjautumaan, ei ainakaan viimeksi onnistunut. Eikä anna rekisteröityä uudestaan, ilmoittaa vain että sähköpostilla ja käyttäjätunnuksella on jo rekisteröidytty.

Kiitos samoin Smilla! Ns. luomuraskauden kokeneet ja ilman ongelmia raskaaksi tulleet ystävät kyselevät heti tosi pitkälle meneviä asioita: haluatteko tietää etukäteen lapsen sukupuolen? (en todellakaan ole vielä ajatellut asiaa, tällä hetkellä haluamme vain tietää, että lapsi on elossa ja kasvaa). Millaisen sängyn hankitte vauvalle? (mitä???, pitäisikö se olla jo ratkaistuna rv:lla 12!). Oletko ajatellut kesällä kierrellä kirppareita ja ostaa jo valmiiksi vauvanvaatteita? (nyt en ole rohjennut edes ostaa vielä isompia rintsikoita itselle, joten on tästä vielä hieman matkaa hipelöimään vauvanvaatteita...). Oletko muistanut rasvata koko kehosi aina suihkun jälkeen jotta ei tule raskausarpia? (jotenkin tässä on muita isompia huolia mielessä kuin raskausarvet!) jne.



Joten mulla ei ole ainakaan tunkua tuohon tavalliseen odotus-sivuston keskusteluun!



Mutta veriseulan tuloksista kuulin saman rauhoittelun: huonot uutiset postitetaan saman tien, ne pitäisi tulla viikossa, hyvät voivat kestää ylikin tuon kaksi viikkoa. Meillä tulee maanantaina viikko täyteen, joten toivottavasti postissa ei tipahda kirjettä sairaalasta.

Heh, juuri mietin että missähän vaiheessa sitä uskaltaa hankkia isommat rintsikat, kun nykyisistä yrittää pursuta ulos... Yksistä housuista sentään siirsin nappia, jotta mahtuvat kiinni, mutta uusia vaatteita en taida ihan vielä muutamaan viikkon uskaltaa ostaa.



Tuo on niin osuvasti sanottu, että sitä haluaa vain tietää että lapsi on elossa ja kasvaa! Sukupuoli on tässä vaiheessa on ihan toisarvoinen juttu, vauvanvaatteista puhumattakaan!



Sitä vain aina välillä miettii, että miten muille näin luonnollisesta ja tavallisesta asiasta on tullut itselleen niin vaikea? Huomaa välillä olevansa on ihan eri todellisuudessa kuin muut. Tuskin kaikkien luomusti raskautuneiden raskaus on vain vaaleanpunaista pilveä, mutta uskon että lapsettomuushoidot läpikäyneellä on vain enemmin pelissä. Esimerkiksi mahdollinen keskenmeno pelottaa jo siksi, etten voi koskaan tietää että kuinka kauan seuraavan raskauden alkuunsaaminen kestäisi vai onko tämä kenties viimeinen minulle suotu raskaus.



Ja pidetään peukkuja Melvina että teille ja muillekin tulee vain hyviä tuloksia veriseulasta ja meidän kaikkien pelkomme ovat turhia :)



Smillä 10+0