Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä vikaa mun lapsissa on?
24.03.2009 |
Meillä lapset aloittivat päiväkodin viime lokakuussa. Molemmat lapset ovat ujoja. Esikoinen puhuu päiväkodissa, jos tädit häneltä jotain kysyvät. Muuten ei kauheasti juttele, menee lapsiryhmän mukana, mutta ei uskalla kauheasti puhua muille lapsille. Esikoisella on ikää kohta 5v. Hoitajat eivät kauheasti stressaa esikoisen ujoudesta, mutta mua se huolestuttaa.
Toinen lapsi täytti juuri kolme vuotta ja eilen kun hain hänet hoidosta niin hoitaja tokaisi minulle, että "enpä ole ennen tavannut xxx laista lasta, jolla kestää näin kauan tuo puhumattomuus, hymyilee kyllä ja nyökyttelee, mutta ei puhu". Minusta tuntui todella pahalle tuo kommentti. Minä en tiedä miksei pienempi lapsemme puhu mitään pk:ssa. Kotona kälättää minkä ehtii. En ole ollut pienemmästä lapsesta edes huolissani, koska hän on ilmiselvästi kuitenkin viihtynyt pk:ssa ja kertoo sieltä kivoja juttuja. Ei vain puhu hoitajille tai muille lapsille.
Nyt on itsellä ihan kamala olo ja mietin, että mikä lapsissa on vialla vai onko vika meissä vanhemmissa :-( Itkettää koko asia.
Kommentit (61)
että 4-v. esikoisella voi olla hoitoon lähtiessä samanlaisia ongelmia. Itseasiassa melkein odotankin, että saattaa tulla pidempi sopeutumisaika. Saattaahan lapsi yllättääkin, en sitä sano, mutta on sen luonteinen, että saattaa hyvinkin pitkään katsoa sivusta, jos ei saa oikeanlaista rohkaisua aikuiselta lähteä leikkiin mukaan.
Mä en vaan osaisi ottaa loukkaavana hoitajan kommenttia, miten se olisi pitänyt muotoilla toisin? Hoitaja luultavasti halusi olla rehellinen tilanteesta ja toisaalta avasi keskustelun siinä tarkoituksessa, että vanhempi osaisi kertoa vinkkejä. Ongelma voi tosiaan olla siinä, että hoitajat ovat vaan lähestyneet lasta väärin. Meilläkin poika menee lukkoon, jos häntä väärällä tavalla maanitellaan puhumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on ihan tavallisia lapsia, nykyään vaan kaikkien pitäisi olla niin puheliaita ja päällepäsmäreitä.
Anna lapsesi olla sellainen kuin on, kyllä hän aikanaan oppii luottamaan päiväkodin ihmisiin.
Me olemme erilaisia, aikuisetkin. Huomaathan jossakin työpaikan kahviporukassa sen joka on suunapäänäpäsmäri selittämässä kokoajan ja sen joka hymyillen kuuntelee toisten juttuja, mutta harvoin sanoo mitään- Kumpi sinä itse olet? Tarkkailija vai hölöttäjä?
miten keskustelu jatkui, mitä sanoit hoitajalle? Mitä hän ajatteli asiasta? Tuo hoitajan sanominen oli pelkkä avaus. Kerro lisää keskustelustanne! Ihan turha pahoittaa mielensä siitä, että toinen kuvailee jotain havaintoaan. Lapsesi ovat varmasti ihan OK. Ja vanhemmat samoin.
Itsellänikin hitaasti lämpenevä ja ujo 5v tyttö ja sitten tempperamentiltaan aivan toisenlainen 3v tyttö.
Aloittivat syksyllä päiväkodissa. Varasin totuttelemiseen aikaa ja hoitajat katsoivat " vähän kieroon " kun vietin kokonaisia päiviä lasten kanssa p - kodissa. Kumma juttu, että Helsingissä niin muodissa kasvatus kunppanuus - periaatteet ja oikein toivotaan, että vanhemmat rauhassa tutustuttavat lapsensa päiväkotiin. Täällä pienemmällä paikkakunnalla toinen juttu. Ei ole kuulemma yksikään vanhenpi ennen minua viettänyt kokonaista päivää päiväkodissa lasten kanssa! No, minä tunnen lapseni ja tiesin että oma tapani toimia oli oikea.
Ilman vaikeuksia kaikki alkoikin. Mutta vuodenvaihteessa muuttivat uusiin tiloihin. Vaikka hoitajat ja lapsiryhmä oli sama, aiheutti tämä muutos vanhemmalle lapselle suurta stressiä. Ja minulla ei ollut mahdollisuutta olla alkuun mukana. Pari viikkoa meni niin että tyttö alkoi jo illalla itkemään ettei halua mennä. Aamut olivat hankalia. Leikitkään kevereiden kanssa ei oikein sujunut ja itku tuli helposti. Hoitajat lisäksi kertoivat, ettei tyttö anna koskettaa ja lohduttaa itseään pahan mielen tultua.
Kyllä lähdin eräänkin kerran töihin itku silmässä! Lto:n kanssa keskustelin tilanteesta ja hän sanoi, että seurataan muutama kuukausi ja jollei tilanne silloin rauhoitu, niin katsotaan mitä tehdään. Itse en halunnut lasta siirtää pienempään ryhmään, koska pakko on oppia tulemaan toimeen isossakin ryhmässä ja lapsijoukossa.
Kokosin itseni aamuisin ja ihan napakasti sanoin tytölle että nyt rauhoitutaan ja mennään oikein reippaasti päiväkotiin. En lähtenyt mukaan voivotteluun vaan yritin muistuttaa mitä kaikkea kivaa siellä tapahtuu. Välillä tytön käytös meni ihan överiksi ja hysteeriseksi. Silloin napakkuus auttoi. Tyttö huomasi itsekin, että kaverit kaikkosi ja olivat hämillään jos kovasti itki. Toki sanoin että kaikki itkevät välillä ja sanoin että se on ihan normaalia. Mutta kerroin myös että se saattaa pelottaa toisia lapsia.
Meidän tilanteen pelasti ensi-ihastus! Tyttö on kuuden aikaan nykyisin villahousut jalassa että joko lähdetään. Poika tunnustaa rakkauttaan tytölleni ja kertoo kaikille muillekin kuinka ihastunut on ja on aina valmis leikkimään tyttöni kanssa. En tiedä onko tyttöni itsetunto vahvistunut, vai mitä, mutta ihastus on auttanut.
Itse aioin jatkossakin uusissa ja vaikeissa tilanteissa tukea tyttöäni tunteiden käsittelyssä. Se, että kun vähän rauhoittuu, eikä anna hysterialle valtaa, auttaa kummasti. Samoin niitä tilanteita joissa täytyisi puolustaa itseään täytyy opetella aivan konkreettisesti. Se nyt vaan on niin, että pelon ja jännityksen kanssa on opittava tulemaan toimeen. Maailma on kova ja ihan pelottaa etukäteen kouluun siirtyminen! Jokaisen lapsen sosiaaliset taidot kehittyy omaan tahtiinsa ja persoonallisuuden mukaan.
Ainakaan meidän ujot ja arat lapset eivät ole niitä jotka ovat ensimmäisenä pomottamassa ja kiusaamassa muita! Olenkin opettanut tytölleni, että jos hän näkee lapsen, jota jännittää samallalailla kun häntä itseään välillä, pitää mennä lapsen luo ja jutella jotain, pyytää leikkimään. Näin hän toivoisi itselleenkin tehtävän.
ja sano se tarvittaessa myös tädeille. Kyllä ne puhuu sitten kun asiaa tulee! Asettuminen hoitoon saattaa kestä yllättävänkin kauan. Voi olla että loppukeväästä tilanne jo muuttuu paremmaksi. Ja miksei lapset sais olla sellaisia kuin ovat, jos ovat varovaisempia luonteeltaan niin se kai pitäis hyväksyä. Ei kaikkien tarvitse olla yltiösosiaalisia jokapaikan tohottajia. Kaikki on kunnossa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä leikkinyt vieraiden lasten kanssa. Kukaan ei sanonut minulle, että se on ongelma. Vasta aikuisena olen kuullut, kuinka lto:t pitivät hätäkokousta takiani, että rupeaisin puhumaan. Seurailin muiden touhuja ja tykkäsin kyllä olla siellä, mutta odotin kuitenkin kotiin pääsyä. Koulussa ei ollut ongelmia, sain kavereita ja osasin toimia ryhmässä. Mikään aktiivinen viittaaja en kuitenkaan ollut.
Nykyäänkään en ole ylisosiaalinen vieraiden kanssa ja olen aika varautunut muutenkin, mutta en koe sitä ongelmaksi. Se on osa luonnettani, olen vähän erakko.
automaattisesti sosiaalisia. Minun äiti juttelee kaikille vastaantuleville ummet ja lammet ja itse en todellakaan ole sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sen kummemmin jatkunut, koska hoitaja huikkasi kommentin meidän lähtiessä päiväkodista pois. Menin itse ihan puihin.
Joku kysyi, että puhutaanko meillä kotona ja puhunko muille ihmisille. No, puhutaan ja puhun kyllä. Itsekin olen ujo ja hitaasti lämpiävä, mutta en tuppisuu :-D
Mutta toivon mukaan nuo lapset nyt ei ois ihan kieroon kasvaneita ja sosiaaliset taidot alkaisivat kehittyä...
ap
sen kummemmin jatkunut, koska hoitaja huikkasi kommentin meidän lähtiessä päiväkodista pois. Menin itse ihan puihin.
Joku kysyi, että puhutaanko meillä kotona ja puhunko muille ihmisille. No, puhutaan ja puhun kyllä. Itsekin olen ujo ja hitaasti lämpiävä, mutta en tuppisuu :-D
Mutta toivon mukaan nuo lapset nyt ei ois ihan kieroon kasvaneita ja sosiaaliset taidot alkaisivat kehittyä...
ap
http://vanhemmat.mll.fi/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy/jokainen_on_yksilo.php
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutismi
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mutismi tarkoittaa lasten puhumattomuutta. Puhumattomuus voi olla pysyvää tai valikoivaa. Valikoivaa puhumattomuutta (F94.0) kutsutaan selektiiviseksi mutismiksi (lat. mutismus electivus, mutismus selectivus; engl. elective mutism, selective mutism).
Selektiivinen mutismi on poikkeava käyttäytymisen muoto, jossa ihminen kieltäytyy puhumasta vaikka on jo oppinut puhumaan. Selektiiviseen mutismiin liittyy usein merkittäviä persoonallisuudenpiirteitä, kuten sosiaalista ahdistuneisuutta, vetäytymistä, herkkyyttä tai vastarintaa.lähde? Puhumattomuutta voi kestää kolmesta kahteentoista vuotta.lähde? Keskimääräinen kesto on kahdeksan vuotta.lähde? Pitkään jatkuneessa mutismissa lapsi voi olla roolinsa vanki ja elämäntilanteen muutos (esimerkiksi ryhmän tai luokan vaihtaminen tai muutto toiselle paikkakunnalle) saattaa auttaa.
Selektiivisen mutistisuuden syitä ei tunneta kovin hyvin. On arveltu, että syynä voi olla esimerkiksi kielellinen neurologinen erityishäiriö, kehitysvammaisuus, autistisuus, kuulovamma tai psyykkiset tekijät. Puhumattomuus voi olla myös esimerkiksi vallan väline tai pelkoreaktio; esimerkiksi reaktio äidistä eristämiseen. Mutistien käyttäytymisessä sosiaalisissa tilanteissa on autistisia piirteitä. Tämän vuoksi heitä voidaan helposti luulla autisteiksi, vaikka mutistisuuden taustalla ei olisikaan mitään autismiin liittyvää. Älykkyydeltään mutistit eivät poikkea keskitasosta.lähde?
Selektiiviseen mutismiin ei ole vakiintunutta hoitokäytäntöä. Monia erilaisia hoitomuotoja, kuten leikkiterapiaa, psykodynaamista psykoterapiaa, kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa, puheterapiaa ja ryhmäterapiaa on käytetty. Yleisin mutistilasten hoitomuoto on perheterapia yhdistettynä joko käyttäytymisterapiaan tai psykodynaamiseen terapiaan.
Kommunikointia voi mutistin kanssa harjoittaa muuten kuin puhumalla. Hyviä välineitä ovat sähköposti, tekstiviestit tai perinteinen kynä-paperi-yhdistelmä. Päivähoidossa tai koulussa on tärkeää antaa mutistille selkeä oma reviiri. Turvallisuuden tunteen luominen ja luottamuksen rakentaminen mutistin kanssa auttavat kommunikoinnin mahdollistamisessa. Kuntoutumisen näkökulmasta turvallisten sosiaalisten tilanteiden luominen on tärkeää.
kuulostaisiko tutulta :)
Minun poikani on juuri tuollainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä kyse ole siitä että lapsi kieltäytyy, kannattaa katsoa googlettamallla, ja suomalainen Wikipedia on jälleen kerran osoittanut pätemättömyytensä, jos toi teksti on sieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin lasten äiti menisin yhdeksi päiväksi mukaan päiväkotiin eli ottaisin palkattoman vapaapäivän työstäni.
Olisin mukana lasten arjessa ja luomassa tuttavuuksia ja kaverisuhteita ja avaamassa keskustelua muiden lasten kanssa.
Ilmeisesti lapsille on kohtuuttoman vaikeaa alkaa puhumaan koska ovat olleet jo kauan hiljaa siinä ympäristössä. Vaikea murtaa jäätä omin avuin, ovat hiljaisuutensa vankeja.
Kenties heillä on pelkotiloja siitä miten muut reagoivat jos he avaavat suunsa ja toki on mahdollista että muut olisi huuli pyöreänä että osaako noikin puhua.
Wikipediasta en tiedä onko teksti oikeaa tai missä iässä diagnooseja tehdään mutta ystäväni lapsella tuo diagnoosi on yhtenä muiden joukossa.
Tuolla joku sanoi, että kyse ei ole selektiviisestä mutismista eli valikoivasta puhumattomuudesta, mutta ehkä sellaisestakin on hyvä olla tietoinen. Diagnoosia ei todellakaan tehdä tällä palstalla, vaan lastenpsykiatrian poliklinikalla tms.
Maallikon on hankala tietää, milloin on kyse ns. pelkästä tavallisesta ujoudesta ja milloin valikoivasta puhumattomuudesta.
Oma lapseni puhumattomuus tuli ilmi, kun hän aloitti päiväkodin. Siitä on nyt kolme vuotta. Hän on koko ajan kehittynyt, ja välillä jopa puhunut siellä sekä aikuisille että lapsille. Tällä hetkellä hän puhuu joillekin lapsille. Myös hän on kotona varsinainen höpöttäjä, eikä ikinä uskoisi, että mitään ongelmaa onkaan.
Diagnoosia ei meilläkään ole, mutta on selvää, että selvästi mutistisia piirteitä hänellä on.
Tärkeintä on, että lasta ei patisteta puhumaan. Päiväkodin aikuiset voivat puhua lapsellesi aivan samoin kuin muillekin: kysyä, antaa mahdollisuus vastata, mutta ei tivata vastausta. Jos lapsesi kerran kommunikoi eleillä (nyökkäämällä, pudistamalla päätään, hymyilemällä), kysymykset voi asettaa niin, että hän pystyy vastaamaan eleillä.
Tuo kavereiden kutsuminen kotiin on hyvä idea. Samoin kannattaa perheenä hakeutua tilanteisiin, joissa olette tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Ei väkisin, vaan teille sopivalla, luontevalla tavalla.
mutismi diagnoosia! Ja vielä kolme vuotiaalle, joka on ollut hoidossa puoli vuotta...
t. psykiatrinen sairaanhoitaja
samoin tuossa vanhemmassa joka ei juurikaan puhu muille lapsille.
Onkohan perheoloissa jotain salattavaa ja lapset ovat ahdistuneita, pelkäävät paljastavansa jonkun suuren perhesalaisuuden kenties.
Alue: Aihe vapaa
Pitkan paivakotiuran omaavien lasten vanhempana minusta on vain hyva merkki etta hoitaja miettii lapsesi viihtymista ja on oikeasti kiinnostunut hanesta henkilona. Toisaalta, jos lapsi viihtyy niin ehka hoitajan huoli on turha, ja voit sen myos sanoa hanelle. Itse pidan positiiviisina tallaisia keskusteluja, se kertoo etta kommunikaatio hoitopaikan ja kodin valilla toimii. Tietysti osan kommenteista otan ihan silta pohjalta etta "toisesta korvasta ulos" (esim. meilla on yksi hoitaja, joka on todella kiva ja asialleen omistautunut, mutta minusta vahan liikaa Freudilaisen teorian lumoissa, joten aina kun sielta rupeaa pukkaamaan oidipaalista vaihetta tms. niin hymyilen natisti ja nyokkailen, mutta itsekseni ajattelen etta joopa joo).