Mitä vikaa mun lapsissa on?

lapsillasi ei ole hätää, tulevat äitiinsä :-) Lapsesi miettivät omia asioitaan, mistäs tiedät mitä einsteineja niistä tulee. Kai muuten tiedät että Albert Einstein OPPI PUHUMAAN vasta nelivuotiaana.

Eikös se ollut niin, että kulkevat siellä tarhassa muiden mukana ihan ok? Meidän lapsia normitetaan nykyään liian ankarasti, kamalasti on diagnoosia ja joka asiaan perustetaan kriisiryhmää. Ajattele meidän vanhempien ikäpolvea - ihmisiä niistäkin tuli! Vaikka kasvoivat nykymenoon verrattuna kuin pellossa.



Yleisellä tasolla sanoisin, että ihmisten arkisista kommenteista ei kannata ottaa niin itseensä. En osaa mitenkään kuvitella että hoitaja muuta kuin kuvaili omaa kokemustaan ja siihen hänellä on oikeus. Joskus täällä palstalla esitetään niin kovia vaatimuksia ihmisten kommunikaatiolle, että jos ne kaikki täyttäisi, ei kukaan sanoisi koskaan kenellekään mitään (kts. esim keskustelu Susanna Rahkamon kommentista Miia Nuutilan tanssiasennosta)..



Hyvää kevättä sulle ja sun tarhalaisille!



24

Jos ap sinulla on kielitaitoa niin etsi tietoa ulkomaisilta sivuilta. Luki jossain ettei ole tietoa saatavilla kovinkaan paljon suomenkielellä.

Miten kukaan voi täällä tehdä diagnooseja? Ihan naurattaa into lokeroida ap:n lapsi jonkin diagnoosin alle. Ihan turhaa huolta vain aiheutatte ap:lle jonka lapset todennäköisesti ovat vain temperamentiltaan hitaasti lämpiäviä. Mutta tätähän se nykypäivänän on. Lapsesta etsimällä etsitään jokin vika jos ei muuta keksitä.

Onni, että meillä on palstalla noin taitava diagnostikko! Sieltähän se tuli: vika on perheessä, jossa on jotain hämärää, insestiä, väkivaltaa, perhesalaisuuksia jne. Tai tarkemmin sanoen tietenkin äidissä, sillä äitihän se aina on se kaiken pahan alku ja juuri.

Tällainen käsitys on joskus esitettykin, mutta toivottavasti myös sinä päivität asiaa koskevan tietosi tälle vuosituhannelle.



Ystävällisesti,

viallisen lapsen äiti

jos lapsi on ujo anna rauhassa olla.

Kaikkein pahinta jälkeä itsetunnolle voi saada aikaan sillä, että "pakottaa" lapsen reippaaksi, jolloin hän kokee että häntä ei hyväksytä sellaisena kuin hän on.



Jos lapset viihtyvät päiväkodissa, niin mitä sillä on väliä ovatko ujoja.

Toki jos ujous on niin hankala, että sen vuoksi mikään ei suju mutta vaikea kuvitella, silloin jos lapsetkin varmasti reagoisivat siihen.



Lapsia voi rohkaista positiivisesti, että he huomaavat kuinka ihania ovat.

Jos he itse kärsivät ujoudestaan, niin toki sitten voi miettiä miten ryhmässä tilanteita voisi saada heille semmoisiksi ettei tarvitse ujostella.



Meillä yksi lapsista on kotona aivan tauotta äänessä ja puhuu jopa liian kovalla äänellä, mutta kerhossa tms missä ollaan kotoa pois ei puhu mitään tai kuiskaa ja jos kysytään kerhossa esim. jotain, niin vastaa kyllä lyhyesti ja hiljaa.

Mutta siis aivan kuvailemasi kaltainen tilanne.

Tulee hurjan hyvin toimeen muiden lasten kanssa ja nauttii kerhosta.

Hänen kohdallaan olen nähnyt hyvin selvästi, miten hän pikkuhiljaa reipastuu.



Olen itse sellainen että kaikki pitävät minua sosiaalisena ja avoimena, vaikka tosiasiassa olen aika ujo.

Olen vain työkseni joutunut esiintymään ja olemaan esillä ja vastuullisena, eli kykenen siihen jos tarvitsee. Enkä ole ujo sanan äärimmäisessä merkityksessä, koska rehellisyys ja avoimuus ja hyvä itsetunto tekevät sen että minun on helppo tutustua ihmisiin.

Jos voin valita, olen hiljaa, mutta kun ovat tuttuja ei minua voi hiljaiseksi kutsua :)

Näen siis kyllä lapsissa myös perimää. Mies on aika samansorttinen.



Antaa kaikkien olla oma itsensä, sillä tavalla rakentuu luottamus ja hyvä itsetunto.



Olen myöskin työkseni tekemisissä lasten kanssa joiden varhainen vuorovaikutussuhde on ollut häiriintynyt/vaillinainen ja usein näiden lasten ongelma on liika avoimuus. Voivat lähteä kenen tahansa matkaan ja jutela kelle vain.

Se voi olla tietyissä tilanteissa jopa vaarallista koska tällaisen lapsen suojeluvaisto samalla on vajaa.

Normaali lapsi on aina ujo vieraiden kanssa jonkinverran...kun tutustutaan ja syntyy luottamus, ujous hälvenee ja siinä on sitten eroja.



Lisäksi tulee mieleen että jos vaikka hoidossa kovin paljon huomautellaan "onko kissa vienyt kielen?!" tyyliin, lapsi voi alkaa ihan tietoisesti ollakin hiljaa.

Jolloin ujous ei olekaan enää syynä vaan mutismi ja sekin voi olla hyvin monenlaista ja valikoivaa.



Tuli vielä mieleeni, voiko isomman ryhmässä olla joku "pomo" tyyppi, joka käytöksellään/puheillaan tekisi tilanteet sellaisiksi että ujo lapsi ei uskalla puhua ja toimia? Siihen toki pitää puuttua.



Eli yhteenvetona, antaisin lasten kasvaa rauhassa ja sopisin hoitajien kanssa, etät lapsia tuetaan ja rohkaistaan hyvässä hengessä, ei siksi että "kyllä niiden jo tässä iässsä tai ajassa pitäisi alkaa puhua"



Aurinkoa!

Meillä ainakin lapsella meni useita kuukausia, ennekuin alkoi puhumaan päiväkodissa, eikä kyse ole mistään mutistmista. Lapsi on vain hitaasti lämpenevää sorttia. Kyllä varmaan ap:n kin lapset jotain puhuvat, jos nyt eivät tuokaan kovin paljoa itseä ilmi. Ei siinä ole kyse tosiaankaan kotioloista tai jostain kummallisesta. Päiväkodeissakin on usein niin rauhatonta ja hoitajilla vähän aikaa per lapsi, jos lapsi on tottunut kotona siihen, että hänelle on aikaa ja ymmärretään, että puheelle ja keskustelulle pitää varata aikaa ja kiireetön ilmapiiri, voi jo pelkästään päiväkodin hässäkkä hiljentää lapsen. Lapsi ei ole tottunut sellaiseen ympäristöön - siinä kun hoitaja vielä yrittää tingata lapselta puhetta, hitaasti lämpenevä lapsi helposti menee lukkoon, vaikka kyse ei mistään mutismista olisikaan. Hoitajienkin tavalla reagoida lapseen on siis merkitystä siinä miten lapsi alkaa tuntea oloaan päiväkodissa turvalliseksi ja että lapsi haluaa alkaa tuoda esille omia ajatuksiaan sanallisesti.





Mitä tulee sosiaalisuuteen, ujokin voi olla sosiaalinen. Sosiaalisuus ei tarkoita että on äänessä ja ottamassa kontaktia, vaan sitä, että pitää toisten seurasta, se tuo ihmiselle mielihyvää. Ujokin voi siis olla sosiaalinen ja ujolla voi olla hyvät sosiaaliset taidot, kun taas se joka on ensimmäisenä ottamassa kontaktia ei välttämättä ole sosiaalisilta taidoiltaan taitava, vaikka voi sitä ollakin.



Kannattaa lukea Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoja temperamentista, niin saa vähän käsitystä siitä, mitä tarkoitetaan sosiaalisuudella ja siitä, millaisia erilaisia temperamenttipiirteitä ihmisillä voi olla. 3 ja 5-vuotiaat ovat vielä kovin pieniä, kyllä he siitä kehittyvät ajan kanssa.

Onni, että meillä on palstalla noin taitava diagnostikko! Sieltähän se tuli: vika on perheessä, jossa on jotain hämärää, insestiä, väkivaltaa, perhesalaisuuksia jne. Tai tarkemmin sanoen tietenkin äidissä, sillä äitihän se aina on se kaiken pahan alku ja juuri.

Tällainen käsitys on joskus esitettykin, mutta toivottavasti myös sinä päivität asiaa koskevan tietosi tälle vuosituhannelle.

Ystävällisesti,

viallisen lapsen äiti

Perheissä on insestiä, väkivaltaa, hämärää, salattavaa. Olet kait tietoinen Itävallan tapauksesta joka ylitti kauheudessaan kaiken mitä edes kuvitella saattaa. Katsoin sunnuntai-iltana dokumentin aiheesta ja samantyyppisen kohtalon on kokenut eräs ranskalainen nainen jota haastateltiin ohjelmassa. Hänet isäpuoli vangitsi ja teki hänen kanssaan monta lastakin. Vasta isäpuolen kuolema vapautti naisen.

Suomessa on lukuisia insestitapauksia vaikket sitä ehkä haluaisi kuulla. Siskoni työkaverin lapsi on jotunut isänsä käyttämäksi ja on pitkässä terapiassa. Oikeusjuttu on jo ollut ja isä on tuomittu. Oma ystäväni on joutunut lapsuudessa isäpuolen hyväksikäyttämäksi.

Tälläkin hetkellä joku käyttää lastaan tai lapsipuoltaan seksuaalisesti hyväksi jossain päin maailmaa ehkä jopa lähipiirissäsi.

Suomessa lapset voi monestikin pahoin ja lasten käytös heijastelee pahoinvointia, oireet vaihtelee.

Alkuperäisestä ja sinusta en tiedä mitään joten en tiedä onko asianne kunnossa.

43

Ei sun lapsessa ole mitään vikaa.meillä sama homma.neiti on kyllä kotihoidossa kun vauva kotona mut jos menemme vieraaseen paikkaan.kauppaan tai jonnekkin muuaalle esim kylään.ei puhu mut kotona kälättää minkä ehtii.meillä lapsi on kanssa ujo ja myös vieraanvaraisuus huomataan kun on tosi kiltisti.tekemättä pahoja eikä myöskään puhu kellekkään vaan ujostelee.meillä sama homma hymyilee ja nyökkää.

neuvolassa neuvolan täti ihmetteli kun neiti ei puhu hälle mitään mutta mulle vastaa.se on vaan joittenkin lasten tapa ja itse en ole huolestunut ollenkaan.

sama oli meillä tokan tytön kanssa ei puhunut tuossa iässä muille mut nyt on 6v ja kälättää muilekkin minkä ehtii.elä pakota lasta puhumaan tai näytä et oisit ahistunut.elä myöskään puhu lapsen kuulle että oisit huolestunut koska tuon ikäinen tajuaa jo paljon.

anna lapsesi elää ja jätä sen päiväkoti henkilön jutut omaan arvoonsa.

hyvää päivän jatkoa.

t:5 lapsen äiti(kohta kuudennen)

Meillä lapset aloittivat päiväkodin viime lokakuussa. Molemmat lapset ovat ujoja. Esikoinen puhuu päiväkodissa, jos tädit häneltä jotain kysyvät. Muuten ei kauheasti juttele, menee lapsiryhmän mukana, mutta ei uskalla kauheasti puhua muille lapsille. Esikoisella on ikää kohta 5v. Hoitajat eivät kauheasti stressaa esikoisen ujoudesta, mutta mua se huolestuttaa.

Toinen lapsi täytti juuri kolme vuotta ja eilen kun hain hänet hoidosta niin hoitaja tokaisi minulle, että "enpä ole ennen tavannut xxx laista lasta, jolla kestää näin kauan tuo puhumattomuus, hymyilee kyllä ja nyökyttelee, mutta ei puhu". Minusta tuntui todella pahalle tuo kommentti. Minä en tiedä miksei pienempi lapsemme puhu mitään pk:ssa. Kotona kälättää minkä ehtii. En ole ollut pienemmästä lapsesta edes huolissani, koska hän on ilmiselvästi kuitenkin viihtynyt pk:ssa ja kertoo sieltä kivoja juttuja. Ei vain puhu hoitajille tai muille lapsille.

Nyt on itsellä ihan kamala olo ja mietin, että mikä lapsissa on vialla vai onko vika meissä vanhemmissa :-( Itkettää koko asia.

Temperamentti, ihmisen yksilöllisyys. Siinä on paljon hyvää asiaa. Kaikki lapset eivät ole reippaita ja puheliaita heti, se on vain ajan henki, että näin pitäisi olla. Jos lapset tai ihmiset ovat erilaisia, niin se ei tarkoita, että olisi jotain vikaa.

Alkuperäisestä ja sinusta en tiedä mitään joten en tiedä onko asianne kunnossa.

43

Niinpä, et tiedäkään, mutta silti esitit epäilyksesi:

"Jos kolmevuotias puhuva lapsi on päiväkodissa mykkä niin kyllä siinä on jo jotain vikaa samoin tuossa vanhemmassa joka ei juurikaan puhu muille lapsille.

Onkohan perheoloissa jotain salattavaa ja lapset ovat ahdistuneita, pelkäävät paljastavansa jonkun suuren perhesalaisuuden kenties."

Ja kyllä, olen tietoinen noista hirveyksistä. Yritin vain puuttua tuohon arveluusi, jonka esitit ap:n ja toisen perheen tapauksesta. Insestin, väkivallan ym. ja mutismin välillä on joskus yhteys, mutta ei lähestulkoonkaan niin usein kuin aikaisemmin on luultu.

t. 49

näissä puhumattomuusasioissa. Asiat pahenevat entisestään kun heiltä tivataan puhetta.



Ja kun henkilökunta tietää, ettei puhetta tule, mitä järkeä on "kiusata" lasta vain siksi että saisi tietää puhuuko lapsi.



On olemassa mm. valikoivaa mutismia, mutta antaa sen asian vielä olla vain yleisenä tietona.



Joskus esim. hoitajan "hyökkäävyys" vaikka nyt ei oliskaan kyse sellaisesta, voi saada lapsen lukkoon, on erittäin tärkeää kuinka lapseen saadaan ensi kontakti ja luottamus lapsen ja aikuisen välillä. "Ken lapseen koskee, hän koskee herkimpään" sanoi eräs kuuluisa pedagogi.



Lapsesi on ehkä nyt huomannut, että hän ei olekaan se tärkeä asia päiväkodissa, vaan se, että puhuuko hän tädille, ja siitä on alettu tehdä numeroa. Tiedän tapauksen, jossa ensimmäisen luokan oppilas ei puhunut opettajalleen yhtään mitään. Kysyipä opettaja esim. lapsilta vuoroon viikonlopun kuulumisia, niin tämä lapsi ei omalla vuorollaan kertonut mitään, eikä koskaan muutenkaan edes kysynyt mitään. Kotona lapsi puhui normaalisti ja kavereillle, mutta ei koulun aikuisille...paitsi työllistettynä olevalle aikuiselle kahden kesken. Kun opettaja ihmetteli syksyllä, että osaakohan lapsi lukea, kun ei osallistu tunneilla lukemiseen ääneen, niin työllistetty hoiti homman kekseliäisyydellään, pelaamalla kahden kesken ja näyttämällä kuvakortteja ym. ensin muuten tutustuttaessa leikin varjolla. Ei siis suoraan lukutestiin, vaan muuta kivaa joitakin viikkoja yhdessä, vaikka oppimistavoitteita siinä sivussa.



Aikuisella pitäisi olla psykologista näkemystä lapsesta, ja tässä tapauksessa hienotunteisesti toimittaisiin niin, että mahdollisimman vähän lapsi joutuisi tuntemaan erilaisuutta siitä, ettei puhu ryhmän aikuisille, vaan esim. maito kaadetaan lasiin jos muillekin (kun äiti on kertonut mitä juo), ruokaa laitetaan lautaselle sopiva annos kysymättä sen enemmin paljoa tai vähää..sanotaan - Ole hyvä, kiitos, sitten tehdään jne. normaaleja sanontoja. Lapsen täytyy saada tuntea olevansa ryhmässä siellä selviävänä. Henkilökunta vastaa lapsen hoitoajan puitteissa kuinka lapsi voi hyvin ja kehittyy, esimerkiksi.

ihan vain siitä, että häntä ahdistettiin jo pienestä pitäen keskutelemaan ja puhumaan ennenkuin hän itse oli siihen valmis ujona laspena. Kun asiasta tehtiin iso numero, lapsi meni ihan lukkoon näissä tilanteissa, missä häneltä joku puolituttu vaati sanallista ulosantia.



Itse sain ihan hyvin lapsen kanssa juteltua, kun ensin annoin hänen olla ihan rauhassa, vaikka olin häntä hoitamassa. Juttelin hänelle, huomioin, mutta en odottanut hänen vastaavan enkä siis esittänyt kysymyksiä, totesin vain asioita. Muutamassa tunnissa lapsi sitten alkoikin puhumaan, kun sai omaan tahtiin ottaa kontaktia.

Hän ei siis voi olla valikoivasti mutistinen. Lapsessasi ei ole yhtään mitään vikaa.

on ujo niin ei se tarkoita, että on mutisti tai kotiolot on huonot.

auttamatta adhd-tapauksia.

eli lapsen tulee suomalaisessa päiväkoti- ja koulumaailmassa sopia vain yhteen hyväksyttyyn keskiverto-muottiin, tai sitten siinä on jotain vikaa...

aikuisena sitten taas on toki ihailtavaa olla persoonallinen tapaus ;)

Av:llahan julistetetettiin eilisessä ketjussa että ujot on aspergereita. Myös

päiväkodissa ja kouluussa aletaan helposti epäilemään sitä, Nykyään kaikkien pitäisi olla reippaita ja ulospäinsuuntautuneita:(

Selektiivinen mutismi on osittain valikoiva puhe.Lapsi lopettaa puhumisen tietyille ihmisille,josain elämän vaiheessa...voi olla,että puhumattomuus koskee vain esim ihmisiä joilla on parta siihen ettei lapsi puhu ehkä juuri kenellekään,ehkä vain jollekin perheejäsenelle.



Se ei ole autismia. Oikeastaan se on jonkinlainen tunne-elämän häiriö.Lapsi on yleensä ujo,arka,mutta erittäin määrätietoinen ja ehkä itsepäinenkin,joillakin siihen liittyy masennusta...lapsi saattaa kotona olla sitten tosi puhelias,ehkä ylivilkaskin,kun on niissä ympyröissä joissa puhuu.



Kestoa tälle on lähes mahdoton sanoa,yleensä se alkaa n.kolmen vuoden tietämillä,taustalla voi olla jokin tunne-elämän juttu,mutta ei välttämättä.Koulussa tälläiset lapset pärjää oppimisessa siinä missä muutkin,eli yleensä oppimisvaikeuksia ei ole ja ne ei ainakaan johdu mutismista,jos niitä on.



On olemassa myös aikuisia,jotka vieläkin ovat mutisteja,useampi alkaa puhumaan jossain elämänsä vaiheessa ennenmin tai myöhemmin tai sitten jää silleen,että vastaa kun kysytään,mutta ei aloita keskustelua..jokainen mutismitapaus on varmaan omanlaisensa,tuskin yhtään täysin samanlaista löytyy tai ainakin niin olemme me mutismilaspten äidit omissa keskusteluissa päätelleet.

siellä on tapahtunut, että lapsi sairastuu mutismiin tai selektiiviseen mutismiin?

alkaa kaiken maailman epäilyt lapsen hyvinvoinnista...hei haloo, ihmiset ovat erilaisia.

Meillä on oikeasti puhumattomat lapset, tuon perusteella huolehdit turhasta.

Unohtakaa jo tuo Selektiivinen mutismi. Pliis.

AP:n lapset on vain ujoja.

t. oikeasti mutistin äiti, Se Syyllinen.