Mitä vikaa mun lapsissa on?

vieminen on meillä edelleen vaikeaa, itku tulee molemmilla lapsilla joka aamu, mutta loppuu nopeasti. En enää tiedä mitä tehdä. Tuo eilinen kommentti tuntui minusta jopa asiattomalle, mutta niinhän se asia taitaa olla. Ihan kamala olo itsellä.

Hyvä että viihtyvät pk:ssa, eikös silloin ole kaikki ok!

tuollaisia kommentteja :-( Eilinen hoitaja pohti myös, että kun hän ei tiedä mikä se reitti olisi, että saisi meidän lapsen puhumaan. No, mistä minä tiedän?! Hänhän siellä pk:ssa on töissä ja ei kuuluisi kaataa minun niskaan omaa ahdistusta, kun ei tiedä mitä tehdä lapsen kanssa. Tuli vain ihan sellainen tunne, että lapsi on ihan omituinen, kun ei puhu mitään :-(



ap

päiväkodissa ja kouluussa aletaan helposti epäilemään sitä, Nykyään kaikkien pitäisi olla reippaita ja ulospäinsuuntautuneita:(

kommentoi on tehnyt vaikka mitä saadakseen lapseni puhumaan. Uskon että todella tekevät töitä sen eteen, mutta lapsi vain naureskelee ja hymyilee. Muiden lasten kanssa ei ole uskaltautunut leikkimään. Ulkona leikkii lapsiryhmässä tai isoveljensä kanssa. Kotona todellakin puhetta piisaa ja leikkii ihan normaalisti.

älä niin kovin huoli. Itsellä on ollut ryhmässä hiljaisia lapsia, jotka jotenkin aikuisia jännittää. Sitten piiiitkän ajan päästä alkavat aikuisiinkin tottua. Kuitenkin kyllä sitä sivusta kuuntelee miten leikkiivät lasten kanssa niinkuin muutkin, ei varmasti tarvitse huolestua.



Viime vuonna ryhmässä oli yksi tyttö, joka oli tosi hiljainen. Kuitenkin toisaalta reipas, iloinen. Sitä seurailtiin hieman sivummalta, että miten on toisten lasten kanssa, ja koska heidän kanssaan oli rohkea, ei sitten huolestuttu suuremmin. Aikuiselle puhui niin, että vastasi kysyttäessä. Aloin kumminkin tekemään niin, että tietoisesti vitsailin paljon juuri tämän lapsen kanssa, ja istuin aika usein hänen pöytäänsä syödessä ja jututin pöydän lapsia. Siitä hän alkoi ainakin minun kanssani sitten avautua, ja melkoinen tänttä sieltä paljastui. :)



Jos olet huolissasi, pyydä päiväkodin tätejä vähän juttelemaan lapsesi kanssa arjessa enemmän. Pukemistilanteet on siihen hyvät, ja sitten vaikka niin, että opettaja ottaa pari lasta johonkin erityisleikkiin joskus mukaan. Tai lautapeliin. Tai vaikka juuri ruokapöydässä. Toisilla lapsilla vaan kestää tottua vieraisiin aikuisiin.



lto

no jopas on ollut ketju jos on ujot luokiteltu aspergereiksi! Höpöhöpö!



se lto

lapsi alkaisi puhumaan? Jos sinulla olisi esim. kokemusta "tällätavalla se alkoi juttelemaan enon kanssa".



Nyt itsetunnon kohotuskuurille mars mars. Ei kaikki keskustelu ole hyökkäystä äitiyttäsi vastaan!

niin sehän on heidän persoonallisuutensa. Ei kenenkään luonnetta voi muuttaa. Mutta ymmärrän kyllä huolesi. Nykyään kun arvostetaan vain rohkeita ja sosiaalisia lapsia. Jos olet hiljaisempi ja ujompi, niin sinussa on aina jotain vialla.

Toivottavasti te vanhemmat ainakin ymmärrätte tukea lapsienne omaa persoonallisuutta.Ei kaikkien tarvitsekaan olla samanlaisia!

älä suotta murehdi, vaikka väkisinhän sitä tekee.



Meillä 5v itki aamut ja oli muuten hiljaa kolme kuukautta uuteen päiväkotiin mennessään. Vanhassa ei olut ongelmia, mutta hän on hitaastil lämpeävä ja ujo.

Päiväkodin tädit jo pyysivät lupaa, että saavat pyytää kertolta apua, kun eivät ole ennen moiseen törmänneet.

Itse en ollut huolissani kun tunsin lapseni ja sanoikin asia olevan normaalia hänelle, mutta toki voivat pyytää apuja jos sitä tarvitsevat.

No sitten tuli lapseni synttärit ja sovimme kutsuttavan muutaman päiväkotikaverin meille. Siinä sitten tapahtui käänne eli nämä lapset tulivat tarpeeksi tutuiksi ja hän alkoi puhumaan heidän kanssaan ja siitä sitten pikku hiljaa muille ja aikuisillekin.

Kertoa ei siis koskaan tarvittu.



Olisiko teillä mahdollista pyytää jotain lasta teille leikkimään? Siitä voisi olla iso apu. Kysy lapselta ketä vaikuttaa kivoimmalle ja pyydä sitä.

Mutta tuo viimevuotinen tyttö oli ryhmässä parikin vuotta. Itse olin siinä ryhmässä vain viime vuoden, mutta kertoivat työkaverit, että kovasti oli hiljainen aiempana vuonna.



Ehkä hän ottaa vain aikaa. Ujous ei sinänsä ole mikään diagnoosia tarvitseva vaiva, ja olisihan häntä vaikea tutkiakin, jos ei uskalla sanoa mitään. Koittakaa kotona viedä häntä erilaisiin paikkoihn ja tilanteisiin, ja puhua paljon rohkeudesta. Ei kuitenkaan suoraan lapseen kohdistuen "ole nyt jo rohkeampi", mutta lainatkaa vaikka kirjastosta kirjoja, joissa on rohkeita tyttöjä. Pepit vaikka, ja Ainot ja muut, ja jutelkaa siitä kirjojen sankareiden rohkeudesta.



Jos päiväkodissa lasta koitetaan saada juttelemaan, niin miettisin vielä tekevätkö he sen niin, että hokevat lapselle "puhuisit nyt, mikset puhu" (semmoistakin on nähty) vai ihan vaan ovat lasten kanssa ja puhelevat niinkuin normaalia on. Sitäkin voi kokeilla, että kutittelee lasta. Otin tuolle viimevuotiselle lapselle jonkun lempinimen.. leppäkerttu se taisi olla, kun hänen kengästään putosi kerran leppäkerttu. KYsyin sitten aina vitsikkäästi miten leppäkerttu voi, ja onko mun leppäkerttu pitänyt siitä pudonneesta leppäkertusta huolta. Leikittelin, että hän muka pitäisi sitä leppäkerttua kotona lemmikkinä. Se oli lapsesta tosi hassua, ja hän sitä kautta alkoi vitsailemaan minun kanssani.



En osaa sanoa mitä sinun lapsesi kanssa kannattaa tehdä, mutta olen melko varma, että ajan kanssa solmut aukeavat, jos lapsella kuitenkin kotona kaikki hyvin ja on noin rakastava äiti. Syy ei ole sinun, mutta tästä eteenpäin ongelman huomattuasi voit lähteä miettimään millä tavoi lastasi tuet. :)



lto

olipa hoitajalta ikävästi sanottu.Toiset lapset vaan on hiljaisempia kun toiset ilman että heissä on vikaa. Ehkä perhepvähoito tai ryhmis olisi parempi vaihtoehto kun on pienempi ryhmä. Empä todellakaan usko että sun lapsissa on mitään vikaa!

lapset ovat erilaisia, jopa sisarukset.

Meidän kuopus meni hoitoon 4v eikä suostunut ensimmäisenä vuotena puhumaan kuin yhdelle hoitajalle.

Koulussakin on hiljainen. Osaa kyllä puhua jos haluaa ja uskaltaa. Kavereita on kuitenkin

Ehkä ovat vain hitaasti lämpiäviä temperamentiltaan. Älä siis veikkonen huoli.

että on kuin oma tyttö, joka pälättää koko ajan ja on johtajatyyppi, joka on koko ajan esillä.

Kovasti on yritetty hillitä ja kasvattaa ja pantu kuriin, mutta pälätys jatkuu vain.

siemenen, joka kytee ajatusta että lapsessa jotain vikaa:(

Ole huoleti ap, lapsesi ovat olleet vasta hyvin vähän aikaa päiväkodissa. MEidän ujo lapsi oli aivan samanlainen lähes koko ensimmäisen vuotensa päiväkodissa (aloitti 3v.). Nyt ei tuntisi samaksi lapseksi, hänellä on paljon ystäviä ja on pidetty lapsi, juttelee hoitajien kanssa, vaikkakin yhä edelleen on temperamentiltaan hiljaa lämpenevä ja ujokin. Pikku hiljaa lapset kehittyvät ja löytävät tapoja olla ryhmässä.



Vuorovaikutukseen tarvitaan aina kaksi - ilmeisesti hoitaja on enemmän pulassa lapsen kanssa kuin lapsi hoitajan - jos hän pystyy hyväksymään lapsen tavan toimia ja olla, eiköhän se keskutelukin jossakin vaiheessa luonnistu. Tuntuu, että "ongelma" on nyt hoitajalla ,ei lapsessasi.

Paljon on opettajan kans keskusteltu kun kuulemma pälättää toisten päälle ja haluaa aina sanoa mielipiteensä ja on aina suunnittelemassa jotain bändikerhoa ja tyttöjen klubia ja on päällepäsmärinä joka asiassa.



Kiltti tyttö sinänsä ja auttaa pienempiä ja osaa käyttäytyä. Mutta ilmiselvää diktaattoriluonnetta ja juorukellon vikaa, joka haluaa saada tietää kaiken, mitä tapahtuu.



Nyt on tokalla pikkuhiljaa asettunut ja tullut positiivista palautetta, että osaa pitää turpavärkkinsä joskus kiinnikin.

Siis niin, että lapsesi näkisivät sun puhuvan muille ihmisille? Jutteletko satunnaisissa sosiaalisissa tilanteissa puolitutuille tai tuntemattomille? Puhutko miehesi kanssa kotona?



Vai oletko sellainen tuppisuu, joka puhuu vain omille lapsilleen, silloinkin hyvin vähän ja säästeliäästi - vain lapsille kommentoiden, mutta ei koskaan mitään omia ajatuksia esille tuoden? Ja puolisosi kanssa vain pakolliset sananvaihdot - mutta muuten hiljaisuus laskeutuu kotiin - paitsi jos lapset kälkättävät, niin siitä sitten elämää.



Hiljaisten kotien lapset eivät näe, että vanhemmatkaan puhuisivat, eivät hekään uskalla puhua muille lapsille tai ihmisille, kun eivät koskaan ole olleet sosiaalisissa tilanteissa.

"enpä ole ennen tavannut xxx laista lasta, jolla kestää näin kauan tuo puhumattomuus, hymyilee kyllä ja nyökyttelee, mutta ei puhu"



Itse olisin varmaan sanonut, että "joo, tosi sitkeä se on". Ja sitten unohtanut koko keskustelun.