Erakkoluonteiset tai joilla on puoliso joka aristaa sosiaalisia tilanteita!!

Tai että tätä voi tapahtua nykyään päiväkodissa, koulussa helpostikin.

Olen ns. yksinäinen susi ja minun on erittäin vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin. Ilmeisesti olenkin persoonallisuudeltani estynyt, vaikka sitä ei ole mitenkään diagnosoitu. Haluaisin uusia ystäviä, mutta en koskaan tee aloitteita koska pelkään torjutuksi tulemista. Yleensä en saakaan ihmisiltä vastakaikua, vaikka yritänkin olla ystävällinen. Toisaalta minua eivät liiemmiin kaikkien ihmisten asiat kiinnosta enkä kestä jatkuvaa puheenkälkätystä vaan pidän enemmän hiljaisuudesta. Taustassani on myös koulukiusaamista, minkä vuoksi en erityisemmin luota ihmisiin enkä pidä ihmisistä, joissa havaitsen tällaisia "koulukiusaajan" piirteitä. Onneksi on sellaisiakin, joissa näitä piirteitä ei ole.

Olen aina viihtynyt parhaiten yksin. Pystyn kuitenkin toimimaan "normaalisti" ja monet pitävät minua jopa sosiaalisena ja puheliaana (mitä en todellakaan luonnostaan ole).



Tästä erakkoudesta on hyötyä näin kotiäitinä. En kaipaa lainkaan aikuisten seuraa tai työelämää vaan viihdyn kotona. (Isompi lapsi saa ikäistään seuraa kerhossa.)

Tein ton testin viikonloppuna ja se avas mun silmät. Ymmärrän nyt itseäni paremmin mitä enemmän sitä mietin. Eilen illalla miehen kaveri piipahti tyttöystävänsä kanssa ja huomasin etten olin rennompi kuin yleensä enkä vetänyt niin hirveää tekopirteää hauskuuttavan kotirouvan roolia kuin yleensä, vaan onnistuin olemaan hieman enemmän oma itseni, ehkä jopa 50%:sesti. Jotenkin se että noilla luonteenpiirteilläni on nimi auttoi minua ymmärtämään itseäni ja antamaan itselleni luvan olla enemmän oma itseni kun tajusin etten kuitenkaan voi aspergeriin kauheasti vaikuttaa mutta elää sen kanssa voin vallan mainiosti. Jos olen syrjäänvetäytyvä ja hiljaisempi niin saan sitä olla, ei ole pakko ottaa puheliasta roolia kahvipöydässä vaan voin olla ihan rauhassa kommentoimatta joka asiaan jotain. Ihanan vapauttavaa. En välitä enää mitä minusta puhutaan, voinhan piiloutua outouksieni kanssa Aspergerin taakse enkä ota niin henkilökohtaisesti :).

ongelma mulla on lähinnä se, että jännitän sosiaalisia tilanteita niin paljon, että mieluummin sitten keksin tekosyitä, että ei niihin tarvitse mennä. Ikävä juttu on, että haluaisin mennä, mutta en vaan voi. Jos vaikka lapsen päiväkotikaverin äiti pyytää kahville, niin keksin tekosyyn, koska se olisi mulle liian kamala paikka. Sitten harmittaa kamalasti koska olisin niin kovasti halunnut mennä :(.

että ujoa harmittaa ettei pysty lähtemään sinne kahville päiväkotikaverin äidin luo, mutta AS:sää ei oikeastaan edes kiinnosta koko touhu, eikä harmittele sitä ettei kahville lähde?

ongelma mulla on lähinnä se, että jännitän sosiaalisia tilanteita niin paljon, että mieluummin sitten keksin tekosyitä, että ei niihin tarvitse mennä. Ikävä juttu on, että haluaisin mennä, mutta en vaan voi. Jos vaikka lapsen päiväkotikaverin äiti pyytää kahville, niin keksin tekosyyn, koska se olisi mulle liian kamala paikka. Sitten harmittaa kamalasti koska olisin niin kovasti halunnut mennä :(.

sain tuosta testistä 140 pistettä. minua on aina lapsesta saakka sanottu ujoksi, vaikka en mielestäni ole. minua ei vain kiinnosta, enkä toisaalta osaakaan olla sosiaalinen. en vain ymmärrä miten esimerkiksi tuollaisessa kahvitilanteessa käyttäydytään. mistä jutellaan jne. minun ätytyisi tuntea etukäteen millainen keittiö kuläpaikassa on, mitä tarjottavaa, kuinka kauan tulee menemään, mistä jutellaan. en osaa kuvitella kuinka tuollaisesta tilanteesta lopulta irrottaudutaan, varmaan keksisin jonkun tekosyyn, tyyliin, "bussi menee vain kerrn tunnissa, pakko lähteä juuri nyt".

että se erilaisuus voi olla sellainen piirre, joka vaikeuttaa arkielämää, mutta jonka kanssa pärjäämiseen voi saada apua, kuten on juurikin AS:n kanssa.

.Miksi tarvitaan diagnoosi sen toteamiseksi että ihmiset ovat erilaisia?

Vaikkei mulla näemmä ole mitään syndroomaa, on vapauttavaa kuulla, että toisetkin ihmiset kamppailevat samojen asioiden kanssa. Mulla on ollut menneisyydessä tiettyjä tilanteita, joita en ole osannut itselleni selittää, olen vain käyttäytynyt "typerästi".



Esim. purskahdin 18-vuotiaana itkuun, kun poikaystäväni yritti pakottaa minut lähtemään minulle täysin vieraiden ihmisten kanssa vieraaseen paikkaan määrittelemättömäksi ajaksi (siis ihan viaton teatterireissu oli kyseessä). Ajatus siitä ahdisti mua aivan kauheasti, ihmettelin itsekin sitä reaktiota. Nyt mä ymmärrän, että se oli se tilanteen hallitsemattomuus, mikä mua ahdisti.



Samoin opiskeluaikoina mä jätin joskus menemättä luennolle, koska en löytänyt luentosalia. Tiesin olevani ihan lähistöllä, mutta vieraan oven avaaminen oli mulle ylitsepääsemätön este! Nämä kuulostaa tosi kummallisilta näin kirjoitettuna, enkä ole ikinä näistä toilailuista kellekään kertonut. Erityisesti väsyneenä lannistun tällaisissa tilanteissa helposti.



Toisaalta esitän ihmisille roolia, yleensä sellaista ihmistä, jollainen ajattelen vastaanottajan haluavan mun olevan. Aiemmin tämä piirre oli mussa vahvempi, ja jos olin sekaseurassa, ts. porukassa, jossa olin esittänyt eri rooleja eri ihmisille, menin aivan sekaisin. :) Olen yrittänyt päästä tästä eroon, sillä olen usein onneton sen takia, ettei kukaan lähimmän perheeni ulkopuolelta tunne mua oikeasti, edes lähimmät ystäväni. Toisaalta on aika vaikuttavaa, että olen luonut rooleja, jotka hämäävät jopa omat vanhempani ja muut ihmiset, jotka ovat tunteneet mut vuosikymmeniä.

minulle ainakin siksi että nyt tiedän etten olekaan mielisairas tai sekoamassa tai pahinta mitä olen ajatellut että olen vain yksinkertaisesti HUONO IHMINEN. Nyt oen alkanut ajattelemaan että en olekaan huono ihminen vaikka muista mun pelot ja käytös voi tuntua kuinka käsittämättömiltä tahansa. Se on valtaa helpotus! Samoin mieheni joka teki testin minulle hänen käsitystensä perusteella yllättyi ja sanoi että on aina luullut että olen vain hysteerinen ja jonkun hormoni tai muun myrskyn vietävissä eikä ole ymmärtänyt että kyse voi olla jostain muusta.



Mulla on ollut myös lukuisia juttuja jossa olen käyttäytynyt käsittämättömästi esim. miehen mielestä. Hän oli esim. kerran järjestänyt minulle yllätyksen (ihana ajatus) ja sanoi vain että pakkaa laukku niin että pärjäät huomiseen. Mä ahdistuin ihan valtavasti kun en tiennyt yhtään mitä tulee tapahtumaan ja loppujen lopuksi itkin sängynlaidalla tyhjän matkalaukun vieressä ja miehen oli pakko paljastaa että olemme lähdössä risteilylle ja arvaatte varmaan kuinka latistuneissa tunnelmissa lähettiin. Muutenkin miehelle joka rakastaa yllätysten järjestämistä, on ollut vaikeaa ymmärtää että mä en valitettavasti koskaan niistä innostu vaan päin vastoin ahdistun kamalasti enkä halua lähteä. Sen sentään kestän jos ostaa yllätyslahjan tai tekee yllätysillallisen, ne on ihan kivoja ylläreitä.



Mulla piti kaikki muut asperger-väittämät paikkansa paitsi ne jotka käsitteli toisien ihmisten lukemista jossa olen normaalia herkempi. Nettiä kahlatessa luin että "Toisaalta taas AS-henkilöllä saattaa olla yliherkistynyt taipumus tulkita ihmisten ilmeitä ja eleitä." jotenkin tämäkin voi kuulua asiaan. En tosin tiedä onko se opeteltu taipumus sillä olen ollut mielestäni lapsesta alkaen hyvin herkkä ymmärtämään toisten mielialoja ja tuntemaanempatiaa.

Vihaan sitä, etten tiedä mitä tapahtuu ja jos en voi kontrolloida asioita.



Meillä mies ei voi ymmärtää, miksen halua lähteä purjehtimaan (suunnilleen kaikki ystäväpiirissä harrastaa tai on harrastanut sitä). Mutta ajatus siitä, että istuisin pienessä paatissa keskellä merta, ilman mitään mahdollisuutta pakenemiseen, on mulle ihan hirveä.



47

Mä oon tosi onnellinen että mun kaverit ymmärsi etten halua polttareita. Musta ajatus siitä että en yhtään tiedä mitä päivä sisältää sai aikaan ihan paniikinomaisen tunteen. Ihanat ystävät suunnittelivat sitten kanssani ihanan kauneus- ja hemmottelupäivän.



Telkkarista tuli just joku hääohjelma missä Vappu Pimiä patisti bestmania ja kaasoa järjestämään ylläripolttarit vaikka hääpari ei halunnut. Mä ahdistuin jo siitä niin kauheesti etten pystynyt katsomaan ohjelmaa loppuun. En tiedä miksi pari haluais ennalta suunnitellut polttarit, oliko siinä kenties jokin muu pelko kuin että olisivat kokeneet sen ahdistavana. Tässäkin kohtaa JOS kaaso tietäisi että morsiammella on asperger niin ei varmasti alkaisi väkisin järjestämään mitään yllätysohjelmaa. Jos sellaisesta ei ole kuullutkaan eikä morsian ehkä itsekään siitä olisi kuullut, niin hyvin kaaso voi ajatella että kyllä se sit kuitenkin tykkää vaikka nyt muuta sanookin eikä edes arvata sitä ahdistuksen määrää jonka aiheuttaa tärkeänä päivänä.

48

Diagnosoitu muutama vuosi sitten. Tällä hetkellä käytän lääkkeitä tosi harvoin, olen oppinut hallitsemaan oireita.

47

en halunnut mitään "hauskoja" polttareita tai hääleikkejä :/



t. se jolla 140 pistettä eikä voisi mennä kahvittelemaan noin vain

eli sosiaaliset tilanteet ovat mulle niin kamalia paikkoja, että olisi hirveää lähteä jonnekin tietämättä, että mihin joutuu. Joutuuko kahvipöytään, ottamaan shampanjalasin tarjottimelta, allekirjoittamaan jonkun paperin... Ne on mulle niitä hirveitä paikkoja, ei tarvitse kuin miettiä tuollaista niin pulssi nousee jo yli 100:n. Mulla ei varmaan ole kyse edes ujoudesta, vaan todellisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Oiskohan siihen muuta lääkettä kuin propral...? 43

tulos 138. No, samassa autismijatkumossahan ne ovat, adhd ja asperger...

Korkeintaan as-piirteitä. Isälläni sen sijaan on melkoisen varmasti asperger. Hän ei vain suostu testeisin eikä halua puhua asiasta.

Olin ahdistunut niistä etukäteen, mutta onneksi ei ollut kuin morsiamen ryöstö jossa minun ei tarvinnut muuta kuin olla ryöstettävänä. Mä kyllä selviän yllättävän hyvin vaikeista tilanteista kun ne edessä ovat sillä että otan vahvan roolin, mutta se ahdistus joka edeltää jotain tuntematonta on kauheaa.



Nouseeko muuten muilla syke kun ovikello soi vaikka ei odota ketään? Tai jos soitetaan tuntemattomasta numerosta? Mulle on tosi vaikea soittaakin jonnekin jos pitää selvittää joku epäselvä tilanne. Kampaamoon ja hammaslääkäriin soitan kyllä reippaasti kyllä mä senkin epämukavaksi koen. Ja pliis, älkää tulko meille yllätyskäynnille!!!



Olinkos mä nyt 48? vai 47 :)?

Sen jälkeen olen suhtautunut elämään ihan eri tavalla. Ennen olen ihmetellyt enkä voinut käsittää joitain toisten ihmisten tekemisiä, mutta nyt tajuan että kyse onkin minusta. Minä en voikaan ymmärtää ellei sitten joku väännä mulle rautalangasta. SIlloinkaan en ymmärrä, mutta ainakin tiedän syyn. Ennen on ollut tosi ulkopuolinen ole, mutta hassua ettei enää niin olekaan vaikka nythän se on todistettu etten ole samanlainen. Olen myös itselleni armollisempi enkä vertaa itseäni muihin.



testitulos 130

t: assi mutta onnellinen ;)