Baari-illan päätös: Pikkuvauva kuoli humalaisen äitinsä viereen Tampereella
Lainaus Ssmulehden nettisivuilta. Voi poloista pientä. Harmi ettei vanhempiaan voi valita. Viddu mitä ääliöitä nuokin vanhemmat. Itkettää pienen elämän päättyminen noin kamalalla tavalla.
17.03. - 12:41 (Luotu: 12:16)
31-vuotiasta äitiä syytetään 7-viikkoisen vauvansa kuolemantuottamuksesta. Vauvan isää syytetään heitteillepanosta.
Tapaus sattui viime toukokuussa Tampereella. Lapsen äiti oli ollut ravintolassa ja palannut humalassa kotiin illalla. Kotona hän oli mennyt sängylle lepäämään ja ottanut pikkulapsen viereensä.
Tällöin lapsen isä oli lähtenyt puolestaan ravintolaan.
Kun isä palasi kotiin ennen puoltayötä, hän huomasi lapsen olevan eloton. Äiti nukkui lapsen vieressä.
Isä heti soitti hätänumeroon, mutta lasta ei voitu enää pelastaa.
Tapaturma?
Molemmat vanhemmat olivat humalassa. Isällä oli 1,15 promillea, äidillä 1,5.
Kuolinsyyselvityksen tehnyt professori Pekka Karhunen määritteli vauvan kuolinsyyksi hengityksen mekaanisen estymisen. Karjusen käsityksen mukaan kyseessä on tapaturma. Äiti ei ole ilmeisesti maannut lapsensa päällä, mutta sen verran lähellä, ettei lapsi ole päässyt hengittämään.
Isä ja äiti olivat kauhuissaan ja järkyttyneitä. Äidillä oli ollut tapana nukkua sängyllä päiväunia lapsensa kanssa.
Tampereen käräjäoikeus antaa tapauksessa tuomion vielä tänään iltapäivällä.
Kommentit (174)
Jos kyseessä ollut kätkyt kuolema, ei sitä voi välttää nukkui vauva yksin tai viressä...
sitten johtuu, että kätkytkuolema kohtaa vauvoja vaunuissa, pinnasängyssä ym. nukkuessa? Koskaan en ole kuullut kätkytkuolemasta perhepedissä.
Ja nyt en ottaisi lukuun jotain 70-luvulla sattunutta tapausta... Silloin ei varmaan promilleja tai lääkeaineita tutkittu verestä kuten nykyään ja tietysti perhepedissä täytyy huolehtia, että itse sänky on turvallinen lapselle. Eli ettei lapsi voi pudota mihinkään rakoon, ei liian pehmeitä patjoja/paksuja peittoja ym.
suomessa tappanut vauvaansa kierähtämällä sen päälle tai muuten tukehduttamalla. Ainakin näin jostain luin, missä oli selvitetty perhepedin riskejä. Siis että äiti on itse aiheuttanut vauvan kuoleman. Kätkytkuolemiahan varmasti tapahtuu, vaikka äiti nukkuisikin vauvansa vieressä, vaikka perhepeti ilmeisesti vähentää niiden riskiä - vauva ei pääse yhtä syvään uneen äidin vieressä tai jotain...
En ole tuon tekstin kirjoittaja, mutta meitä ihmisiäkin on niin erilaisia ja reagoidaan erilailla eri juttuihin... Viiniä en juo, mutta viimeksi baarireissulla meni 7 drinkkiä ja muutama viinashotti... Ja juodun toteamaan,että en ollut missään kaatokännissä,pienessä hiprakassa.. Enkä ole alkoholisti,juon tähän tyyliin kerran tai kaksi vuodessa... Ja muuten en laisinkaan... =(
Kalliiksi käy mun kännit... Asian vierestä,tiedän...
Suosittelen yhteydenottoa lähimpään aa-kokoukseen. Sulla on selkeesti alkoholiongelma. Kyllä viinipullon jälkeen on kaatokännissä kaikki muut, paitsi ehkä alkoholistit!
Paljonkohan äiti on juonut? Itse ainakin joskus viinipullollisen jälkeen tunnen itse olevani vielä vauvankäsittelykunnossa (vaikken käsittele silloin vauvaa, olemme tästä sopineet miehen kans et jos yli 2 annosta toinen juonut niin toinen hoitaa yksin vauvan).
Eli äiti ei ehkä ole tuntenut olevansa juovuksissa. Ja eivät ole jättäneet lasta yksin, eli ovat kuitenkin olleet mielestään huolehtivia.
Tuntuu ihan kamalalta, vauvan ja vanhempien puolesta. Eivät varmasti ole vauvaa halunneet vahingoittaa, eikä äiti selviä syyllisyydestä varman koskaan.
vauvaa jopa 42 asteen kuumeessa, eli käytännössä ei pysty hoitamaan ja varmasti vastaa pahempaa kuin 1,5 promillen humala.
oli tukahduttanut lapsen vahingossa (nukkui vanhempien välissä). Tästä syystä se avioerokin heille tuli, miettivät sitten että kumman vika se oli ja kumpi halusi vauvan sänkyyn :(
Ja tämä on muuten ihan tosi juttu, ei mitään propagandaa. Minusta perhepeti on periaatteessa ihan ok, vaikka itse olemme suosineet pinnasänkyä ihan sängyn vieressä.
39
Eli jos perheessä sikeästi nukkuva isä, niin silloin perhepedin turvallisuuden kannalta lapsen pitäisi nukkua esim. äidin ja seinän välissä. Isillä noita samoja kierähtämisvaistoja ei ole, ja ainakin teoreettisesti olisi mahdollista, että isä tukahduttaisi vauvan... ehkä tässäkin sitten käynyt niin. Tai kenties syynä oli liian paksu peittö tai jotain.
Lapsi ei ole koskaan kuollut SELVINPÄIN olleen äidin viereen
Minun isoisäni sisaruksista yksi tukehtui, kun äiti unissaan kierähti päälle, oli selvinpäin. Tämä kulkee suvussa onnettomuuden nimellä, tosin olen kuullut, että tuohon aikaan näitä tapahtui enemmänkin, eikä aina niin vahingossa...? En tiedä.
onko sulla rankasti ylipainoa? Sehän voisi myös selittää tuota viinansietokykyä...
En ole tuon tekstin kirjoittaja, mutta meitä ihmisiäkin on niin erilaisia ja reagoidaan erilailla eri juttuihin... Viiniä en juo, mutta viimeksi baarireissulla meni 7 drinkkiä ja muutama viinashotti... Ja juodun toteamaan,että en ollut missään kaatokännissä,pienessä hiprakassa.. Enkä ole alkoholisti,juon tähän tyyliin kerran tai kaksi vuodessa... Ja muuten en laisinkaan... =(
Kalliiksi käy mun kännit... Asian vierestä,tiedän...Suosittelen yhteydenottoa lähimpään aa-kokoukseen. Sulla on selkeesti alkoholiongelma. Kyllä viinipullon jälkeen on kaatokännissä kaikki muut, paitsi ehkä alkoholistit!
Paljonkohan äiti on juonut? Itse ainakin joskus viinipullollisen jälkeen tunnen itse olevani vielä vauvankäsittelykunnossa (vaikken käsittele silloin vauvaa, olemme tästä sopineet miehen kans et jos yli 2 annosta toinen juonut niin toinen hoitaa yksin vauvan).
Eli äiti ei ehkä ole tuntenut olevansa juovuksissa. Ja eivät ole jättäneet lasta yksin, eli ovat kuitenkin olleet mielestään huolehtivia.
Tuntuu ihan kamalalta, vauvan ja vanhempien puolesta. Eivät varmasti ole vauvaa halunneet vahingoittaa, eikä äiti selviä syyllisyydestä varman koskaan.
tapposyytteitä vaatii. EIköhän näiytä vanhempia ole rankaistu jo ihan riittävästi.
:(
siitä syystä että äiti (tai isä) olisi selvin päin (ei alkoa, lääkkeitä..) päälle kierähtänyt. Ihan varmasti joskus ihmiskunnan historiassa tällaistakin on tapahtunut.. Varmasti on erittäin harvinaista kyllä.
Itse muistan pari kertaa heränneeni siinä vaiheessa kun olen ollut kierähtämässä vauvan päälle, ja säikähdin kovasti. En pidä mahdottomana, että joskus en olisikaan herännyt, olen oikein sikeästi nukkuessa ollut mm. heräämättä erittäin kovaan ääneen, johon koko muu perhe heräsi.
vauvaa jopa 42 asteen kuumeessa, eli käytännössä ei pysty hoitamaan ja varmasti vastaa pahempaa kuin 1,5 promillen humala.
Siis sä puolustelet juomista sillä, että sairaanakin pitää lapsia hoitaa, niin siksi on ok hoitaa lapsia kännissäkin? :O
Kuumeen saa laskettua lääkkeillä. Kummasti mä pystyn vauvani ja lapseni hoitamaan kuumelääkkeiden turvin sairaanakin. Sen kuumeen saa alas lääkkeillä ja jos ei saa, niin sitten on varmaan tarvetta antibiootteihin tai ainakin lääkärikäyntiin.
Tiedättekö, että vuorokauden valvominen vastaa 1 promillen humalaa??????
Pitäisikö kaikilta valvoneilta äideltä ottaa vauvat pois?
Niin, tai toisaalta, missä nyt ovat ankarat tuomitsijat, joiden mielestä pientä vauvaa ei missään tapauksessa voi antaa yöksi hoitoon esim isovanhemmille.
No, missäs nyt ovat lempeät ymmärtäjät ja ne, joiden mielestä äidilläkin pitää olla oikeus pitää silloin tällöin vähän hauskaa ja ei saa syyllistää ja kenelle tahansa voisi joskus käydä noin?
ja kantavat syyllisyyttä lopun ikäänsä, siihen päälle tämä koko suomen mittaisen yhteisön tuomitseminen, tampereesta puhumattakaan.
En ala spekuloimaan miksi ja miksi ei ja mitä tapahtui "oikeasti", tai äidin ja isin pitä päästä bilettämään vaikka heidän vauvansa on vain 2 kk vanha..
Voisin kuitenkin kuvitella että heidän mielestään ajatus on ollut hyvä, eli isä hoitaa vauvan iltapuuhat, laittaa nukkumaan, äiti ottaa muutaman viinilasillisen kavereiden kanssa ja tulee sitten kotiin nukkumaan vauvan kanssa. EHkä hän on jo ikävöinytkin vauvaansa ja ottanut siksi viereen, suloisen pienen tuhisijansa, ollut onnellinen ja iloinen vauvastaan.
JOS vauva olisi ollut omassa vuoteessaan ja kuollut kätkytkuoleman siihen, syyllisyys olisi vähäisempi.
Se, että he ovat kuitenkin tavallisia vanhempia, lastaan hyvin hotiavia ja rakastavia, viittaa sekin, miten järkyttyneitä he ovat olleet kun ovat huomanneet että vauva on eloton.
Toivon, etteivät vanhemmat saisi kovin kovaa rangaistusta, enintään sakkoja. Toivon, että he saavat terapiaa ja apua asiaansa, jostakin jonkun joka kuuntelee ja ymmärtää eikä tuomitse heitä.
Toivon, että kun he joskus uskaltavat tehdä uuden lapsen, heille se sallitaan ilman että lastensuojelukoneisto jyrähtää käyntiin ja ruttaa ihmiset alleen.
Toivon, että rike ja tuomio olisi myös yhteiskunnan silmissä joskus loppuun käyty, eikä seuraisi heitä lopun ikäänsä, vaan he voisivat elää - syyllisyys ja suru lapsen menetyksestä on mukana kuitenkin lopun ikää ja minusta siinä on jo sellainen taakka kenelle tahansa kannettavaksi, etten ymmärrä miksi pitää kivittää lisää.
Ja EI, en itse toimisi noin, en puolustele, mutta en minä ala heitä kivittämäänkään, tilanne on heille varmasti aivan kamala.
siis vauva 7 viikkoa ja täytyy päästä vetää kännit? ei hyvänen aika.
arvatkaa vaan, saako tuo äiti mitään tuomiota? mä veikkaan että saa sakkoja ja ehdollista, koska eihän humalassa kuitenkaan voi ymmärtää mitä tekee.ja lässyn lässyn..
pitkä vankilatuomio ja sterilointi tommoselle p*skiaiselle.
myös selvinpäin olevien vanhempien kanssa.
Niin suomennetaan: Lapsi ei ole koskaan kuollut äidin, joka on selvinpäin viereen..ymmärsitkö?
Tiedättekö, että vuorokauden valvominen vastaa 1 promillen humalaa??????
Pitäisikö kaikilta valvoneilta äideltä ottaa vauvat pois?
Tuollako sinä juomistasi puolustelet?
Tiedättekö, että vuorokauden valvominen vastaa 1 promillen humalaa??????
Pitäisikö kaikilta valvoneilta äideltä ottaa vauvat pois?
Kuinka moni äiti jotuu valvomaan vuorokauden putkeen? Sitäpaitsi tuo vertaus tarkoittaa lähinnä havainnointikyvyn esim. liikenteessä huononemista valvoneena, ei sitä, että valvoneena sammuisi kuin känniläinen.
Jos minulla olis 42 astetta kuumetta niin ei siinä paljoa lasta hoideltaisiin. Soittaisin hoitajan.
Jos taas menen baariin, hommaan lapselle hoitajan. Mutta ihan erillailla sitä kännissä ymmärtää riskit ja vaarat!
Minusta se on vanhemman vastuukin näyttää järkevää alkoholin käyttöä että juo saunakaljan tai pari. Mutta ei siitä paljoa alkomittari värähdä! Varsinkin kun maksa polttaa yhen annoksen 2 tunnissa. Eli selvänä jo nukutaan.
En käsitä miksi sitä isää mollataan. Saattoi juoda kotonaankin?
Oli miten oli, ei lapsella ollut selvää hoitajaa.
Hyvää ne varmaan ajatteli mutta silti lapsella ei ollut vastuullista hoitajaa.
Minusta jokanen saa mennä juomaan vaikka suoraan synnäriltä, tai keilaamaan tai jumalanpalvelukseen ja lapsi hoitoon siksi aikaa. Varsinkin jos hoitaja on aina sama ihminen vaikka mummo niin syntyy hyvä suhdekin siinä sivussa.
Ei niin että lapsi näkee miten humallutaan ja ollaan sekasin eikä osata hoitaa.
Sääli lasta, sääli vanhempia.
42 astetta kuumetta, ei se laskenut millään lääkkeillä. toki söin antibiootteja mut eipä ne heti vaikuta jolloin jouduin hoitamaan lasta erittäin kipeänä, eli makasi ja huusi vieressäni, onneksi imetin niin sai itse syötyä rinnasta, kukaan ei voinut vaihtaa vaippoja (itsekään en päässyt edes pissalle).
pelastanut mun kuopuksen hengen. lapsi syntyi pikkasen etuaikaan (rv 36, ja oli koko ajan virkeä ja hyväkuntoinen. Kotona kuitenkin 1-2kk iässä lapsella oli todella paljon öisiä hengityskatkoja. Mulla on kaksi isompaakin lasta, ja tiedän, että ne ovat ihan normaaleja, mutta tällä kolmosella meni tosi monta kertaa niin, että hengitys ei alkanut, ennen kuin ihan selkeästi "ravistelin" häntä. Siis en siten kuin pahoinpidellään vauvoja, mutta siten, että lasta ihan oikeasti kunnolla liikutti, mikään kevyt tökkäys ei riittänyt.
Tutkittaessa lapsesta ei löytynyt mitään vikaa, ja lääkärikin sanoi, että saattoi olla todellinen onni, että lapsi oli niin lähellä.
Ja huom, mä en tosiaan ole nukkunut lapseni päällä tms. vaan ainoastaan havahtunut vaistojen avulla siihen, että lapsi ei hengitä, vaikka on ollut irti minusta ja selkä minuun päin.