Baari-illan päätös: Pikkuvauva kuoli humalaisen äitinsä viereen Tampereella
Lainaus Ssmulehden nettisivuilta. Voi poloista pientä. Harmi ettei vanhempiaan voi valita. Viddu mitä ääliöitä nuokin vanhemmat. Itkettää pienen elämän päättyminen noin kamalalla tavalla.
17.03. - 12:41 (Luotu: 12:16)
31-vuotiasta äitiä syytetään 7-viikkoisen vauvansa kuolemantuottamuksesta. Vauvan isää syytetään heitteillepanosta.
Tapaus sattui viime toukokuussa Tampereella. Lapsen äiti oli ollut ravintolassa ja palannut humalassa kotiin illalla. Kotona hän oli mennyt sängylle lepäämään ja ottanut pikkulapsen viereensä.
Tällöin lapsen isä oli lähtenyt puolestaan ravintolaan.
Kun isä palasi kotiin ennen puoltayötä, hän huomasi lapsen olevan eloton. Äiti nukkui lapsen vieressä.
Isä heti soitti hätänumeroon, mutta lasta ei voitu enää pelastaa.
Tapaturma?
Molemmat vanhemmat olivat humalassa. Isällä oli 1,15 promillea, äidillä 1,5.
Kuolinsyyselvityksen tehnyt professori Pekka Karhunen määritteli vauvan kuolinsyyksi hengityksen mekaanisen estymisen. Karjusen käsityksen mukaan kyseessä on tapaturma. Äiti ei ole ilmeisesti maannut lapsensa päällä, mutta sen verran lähellä, ettei lapsi ole päässyt hengittämään.
Isä ja äiti olivat kauhuissaan ja järkyttyneitä. Äidillä oli ollut tapana nukkua sängyllä päiväunia lapsensa kanssa.
Tampereen käräjäoikeus antaa tapauksessa tuomion vielä tänään iltapäivällä.
Kommentit (174)
Paljonkohan äiti on juonut? Itse ainakin joskus viinipullollisen jälkeen tunnen itse olevani vielä vauvankäsittelykunnossa (vaikken käsittele silloin vauvaa, olemme tästä sopineet miehen kans et jos yli 2 annosta toinen juonut niin toinen hoitaa yksin vauvan).
Eli äiti ei ehkä ole tuntenut olevansa juovuksissa. Ja eivät ole jättäneet lasta yksin, eli ovat kuitenkin olleet mielestään huolehtivia.
Tuntuu ihan kamalalta, vauvan ja vanhempien puolesta. Eivät varmasti ole vauvaa halunneet vahingoittaa, eikä äiti selviä syyllisyydestä varman koskaan.
En edes ota vauvaa syliini,jos en ole 100%varma, että kykenen vauvan hoitamaan.. Kyllä meillä on aina selvä vanhempi lapsia hoitamassa...
2
[/quote]
2
Meillä on nyt 11kk pikkumies eikä tämä raskaus + vauva aika ole ollut niin pitkä että olisi pakko baariin päästä! Sitten kun niin vanha että hyvillä mielin voin yön yli hoitoon laittaa niin sitten mä lähden baarin. Miten ihmiset ei vaan kestä tätä vauva aikaa?? Onko se oikesti noin liikaa?
kätkytkuolemastakin, että on todennäköisempää lapsen kuolevan omassa sängyssään, kuin äidin vieressä. Äiti vaistomaisesti kuuntelee lapsen hengitystä, unissaankin.
Mä olen kyllä pyörähtänyt, heräsin tosin siihen ennen kuin kunnolla ehdin päälle Eli lapsi ei jäänyt alle, onneksi heräsin just ajoissa! Meillä ei lapsi tarkoituksella nukkunut vauvana vieressä, tämä oli niin että olin yöimetyksellä nukahtanut ja lapsi myös. Sekä minä että mies ollaan levottomia nukkujia ja huidotaan ja kieputaan paljon unissaan, ei siihen oikein vauvaa viitsi ottaa viereen ettei unissaan mottaa kyynärpäällä tjsp.
]
Näinhän juuri selvä äiti reagoi ja herää siihen, että meni liian lähelle lastaan tai oli kierähtämässä. Eli sun vaistot toimi juuri niin kuin pitikin :)
AV:lläkin on ollut ketjuja, joissa monet ovat pitäneet kännien vetämistä illalla vauvan nukkuessa ihan ok asiana. Suuri osa suomalaisista ei ikävä kyllä tule toimeen viinan kanssa ja seurustelevat sen kanssa aivan liikaa. Jos on huoltaja ja vastuussa lapsesta, siihen kuvioon ei viina yksinkertaisesti sovi, ainakaan enempi kuin muutama (=2) ravintola-annosta.
Minäkin ihmettelen, miten aikuisen ihmisen omalla ajalla tarkoitetaan niin usein perskännien vetämistä - omaa aikaa ei ole kuin humalassa tai ravintolassa?
Ja se muka virkistää äitiä ja ehkäisee masennusta ja antaa elämälle sisältöä?
Eikö ihmiset osaa seurustella ystäviensä kanssa selvin päin? Eikö tosiaan löydy mitään muuta tekemistä kuin juominen?
Tämä ei siis ollut kommenttina surulliseen Tampereen tapahtumaan, vaan kommentti niille keskenkasvuisille kakaroille, jotka tällä palstalla näkevät alkoholin ja perhe-elämän sopivan hyvin yhteen.
jälkeen ei vauvaa pidä ottaa viereensä. Käsittääkseni perhepetiin liittyvät riskit liittyvät enemmän vauvan putoamiseen tai siihen, että vauva jää puristuksiin seinän ja sängyn tms. väliin jos perhepeti on rakenteeltaan vääränlainen. Suomessa ilmeisesti vauva ei ole koskaan jäänyt SELVÄN nukkuvan aikuisen alle ja siten tukehtunut. Tukehtumistapauksiin maailmallakin kait liittyy juuri päihtymistila, vesisänky tai muuten sopimaton makuualusta tai muut makuupaikan rakenteelliset tekijät.
Ihan kamalaa varmasti myös vauvan vanhemmille. Ihmettelen kyllä sitä, miksi vasta 7- viikkoisen vauvan äidin pitää päästä juomaan. Ehtii sitä myöhemminkin. Itse olen nukkunut kolmen lapseni vieressä ihan vauvasta saakka, juuri imetyksen vuoksi. Ei jaksanut sitä nostamista sänkyyn jne.. Meinaan kyllä nyt kohta neljännen kanssa samalla lailla toimia. Humalaisen ihmisen uni on aivan eri asia. Mutta ehkä tämä äiti ei ajatellut pidemmälle, vaan halusi oman ihanan vauvan viereensä - vaikkakin oli humalassa. Toivon vanhemmille jaksamista, varmasti koko loppuelämänsä syyllistävät itseään.
Paljonkohan äiti on juonut? Itse ainakin joskus viinipullollisen jälkeen tunnen itse olevani vielä vauvankäsittelykunnossa (vaikken käsittele silloin vauvaa, olemme tästä sopineet miehen kans et jos yli 2 annosta toinen juonut niin toinen hoitaa yksin vauvan).
Eli äiti ei ehkä ole tuntenut olevansa juovuksissa. Ja eivät ole jättäneet lasta yksin, eli ovat kuitenkin olleet mielestään huolehtivia.
Tuntuu ihan kamalalta, vauvan ja vanhempien puolesta. Eivät varmasti ole vauvaa halunneet vahingoittaa, eikä äiti selviä syyllisyydestä varman koskaan.
Jos on sellainen alkoholinsietokyky, ettei jossain yli 2 promillen humalassa tunne olevansa humalassa... Eli tuskin harkintakyky kovinkaan kummoinen. Eikös alkoholistit muutenkin ajattele, että enhän minä nyt niin paljoa juonut enkä ole yhtään humalassakaan...??
AIka hyvin sinultakin, joka viinipullollisen jälkeen tunnet olevasi ihan vauvankäsittelykunnossa. Ruokajuomaksiko sen vetäisit??
ei alkoholia, tupakkaa, unilääkkeitä eikä huumeita. Selvin päin kukaan ei lapsensa päälle kierähdä.
Lapsi ei ole koskaan kuollut SELVINPÄIN olleen äidin viereen
Olen sikeä nukkuja.
Niinpä en ikinä, ikinä, IKINÄ ottanut vauvaa sänkyyn viereen imetysaikana.
Paljonkohan äiti on juonut? Itse ainakin joskus viinipullollisen jälkeen tunnen itse olevani vielä vauvankäsittelykunnossa (vaikken käsittele silloin vauvaa, olemme tästä sopineet miehen kans et jos yli 2 annosta toinen juonut niin toinen hoitaa yksin vauvan).
Eli äiti ei ehkä ole tuntenut olevansa juovuksissa. Ja eivät ole jättäneet lasta yksin, eli ovat kuitenkin olleet mielestään huolehtivia.
Tuntuu ihan kamalalta, vauvan ja vanhempien puolesta. Eivät varmasti ole vauvaa halunneet vahingoittaa, eikä äiti selviä syyllisyydestä varman koskaan.
Täytyy olla melkoinen deeku, jos ei yli 1,5 promillen kännissä tiedä olevansa humalassa. Tai erittäin paljon harjoitellut - tämä taitaa sinulle olla varsin tuttua, jos et viinipullollisen jälkeen katso olevasti lainkaan humalassa.
Äitini ystävälle kävi näin aikoinaan (tämä oli 70-luvulla). Kauhea juttu, ja johti lopulta syyttelykierteen jälkeen avioeroon :(
Niin suomennetaan: Lapsi ei ole koskaan kuollut äidin, joka on selvinpäin viereen..ymmärsitkö?
Jos kyseessä ollut kätkyt kuolema, ei sitä voi välttää nukkui vauva yksin tai viressä...
ei alkoholia, tupakkaa, unilääkkeitä eikä huumeita. Selvin päin kukaan ei lapsensa päälle kierähdä.
Silloinkin voi nukkua liian sikeästi.
Suosittelen yhteydenottoa lähimpään aa-kokoukseen. Sulla on selkeesti alkoholiongelma. Kyllä viinipullon jälkeen on kaatokännissä kaikki muut, paitsi ehkä alkoholistit!
Paljonkohan äiti on juonut? Itse ainakin joskus viinipullollisen jälkeen tunnen itse olevani vielä vauvankäsittelykunnossa (vaikken käsittele silloin vauvaa, olemme tästä sopineet miehen kans et jos yli 2 annosta toinen juonut niin toinen hoitaa yksin vauvan).
Eli äiti ei ehkä ole tuntenut olevansa juovuksissa. Ja eivät ole jättäneet lasta yksin, eli ovat kuitenkin olleet mielestään huolehtivia.
Tuntuu ihan kamalalta, vauvan ja vanhempien puolesta. Eivät varmasti ole vauvaa halunneet vahingoittaa, eikä äiti selviä syyllisyydestä varman koskaan.
oli tukahduttanut lapsen vahingossa (nukkui vanhempien välissä). Tästä syystä se avioerokin heille tuli, miettivät sitten että kumman vika se oli ja kumpi halusi vauvan sänkyyn :(
Ja tämä on muuten ihan tosi juttu, ei mitään propagandaa. Minusta perhepeti on periaatteessa ihan ok, vaikka itse olemme suosineet pinnasänkyä ihan sängyn vieressä.
39
Aivan liian moni vanhempi käyttää aivan liian paljon alkoa :(. Tuokin vauva oli vain 7 viikkoinen. Piti sitten äidin ja isän sitten molempien päästä baariin ja vetämään pää täyteen :(. Helvetin juopot.
Rauha pienelle. Paremmassa paikassa on nyt, kuin tuollaisten vanhempien hoivissa.