Millainen on tuntemasi asperger?
Mies vai nainen? Minkä ikäinen? Huomaako tuota mitenkään käyttäytymisestä? Tiedätkö asian oikeasti vai onko kyseessä vain vahva epäilys, että kyseisellä henkilöllä voisi olla aspergerin oireyhtymä?
Syke-sarjassa Holopainen on ilmeisesti oikein selkeä asperger, vaikka eivät kai yleensä sentään noin selkeitä tapauksia ole. Siksi alkoi kiinnostamaan.
Kommentit (45)
Minussa on piirteitä kaikista ketjussa mainituista tapauksista. Siitä huolimatta en saa diagnoosia. Tai sain viime vuonna: estynyt ja epäluuloinen persoonallisuushäiriö. Lapsuudessa ja nuoruudessa as:ää epäiltiin useaan otteeseen, mutta diagnoosi on aina kariutunut siihen että pystyn katsomaan ihmisiä silmiin ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat (joskin ne ovat intensiivisiä). Oikeasti en halua katsoa ihmisiä silmiin, vaan olen opetellut sen tavan, koska tiedän että ilman kyseistä taitoa ei elämässä selviä.
Arkeni on kaoottista, asuntoni on läävä. Työelämässä en ole koska kukaan ei halua palkata monotonisella äänellä paapattavaa, meikkaamatonta nörttiä. Viihdyn parhaiten omissa nahoissani, tulkitsen ihmisten ilmeitä negatiivisesti. Nukun huonosti. Olen ollut masentunut ja ahdistunut jo 15 vuotta, puolet elämästäni. Vanhemmista irtaantuminen oli hidasta ja pelottavaa. Koen että pahin murrosikäni, se kapinavaihe (jossa tein mm. suuria virheitä opiskelualan valinnan suhteen) oli vasta siinä kahdenkympin paikkeilla, mikä on as-ihmisillä yleistä.
Tuntemani assibei yhtään tajua, millanen on oikeesti, ei osaa lukea oikein muiden ilmeitä ja eleitä, ja siirtää omat negatiiviset ominaisuutensa muiden ominaisuuksiksi. Eli saa raivareita, valehtelee, on ylimielinen, mutta syyttää näistä aina muita, ei tajua et on itse sellainen kuin mistä syyttää toisia. Väittäävet on rauhallinen ja kiva ihminen. Ei ole. Kaikki aina muiden syytä, hän tietää kaiken ja ohjeistaa kaikkia, mitään ei tee väärin, on mielestään aina paras versio itsestään. Kaverinsa keksivät tekosyitä, jotta ei tarvitsisi olla hänen seurassaan. Hän on tosi rasittava, ei ota mitään kritiikkiä vastaan, ja kiistää tosiasiat vaikka ois päivänselvää, et hän on tehnyt jotain väärin. Ja syömään ei viitsi hänen kanssa mennä. Ainasta pizzaa ja ajanhukkaa, kun pitää aina käyttää 2 h siihen et selvittelee, mitä pizza sisältää. Muille luennoi koko ajan iltaa istuessakin, antaa ohjeita. Mitään ei hällä ole ylpeyteen perusteita. Ei käy töissä, kun ei huvita. Rahajuttunsa sekasin. Älyttömiä ostoksia tekee, vaikka ei olis varaa. Puuttuu muiden ihmisten asioihin tosi ärsyttävästi ja kommentoi niitä. Hygienianhoito huonoa.
tulkitsee muita ihmisiä väärin ja jankkaa asioita. on jopa vaarallinen koska lörpöttää kaikki asiat tajuamatta, ettei niitä olisi soveliasta kertoa. lörpöttää myös tulkintojaan muista ihmisistä, toisten aviomiehet kuulemma yrittävät kaikki saada häntä sänkyyn. oikeastaan kaikki miehet, jopa poliisi joka pysäytti liikenneratsiassa. Nainen itse näyttää omituiselta, vaatteet ylisuuria ja tukka kasvanut vuosikausia ilman huolenpitoa.toisaalta ihan mukavaa seuraa koska hieman lapsenkaltainen ajattelu joka alkaa aina naurattaa.
Eiköhän he oli niitä syntyessään säikähtäneitä kuten ennen sanottiin.
Eideettinen muisti, erityislahjakas monessa asiassa, sosiaalisesti vähän kömpelö, mutta tunnerikas ja ystävällinen.