kuka korvaa, jos ip-kerhosta katoaa lapsen vaattetta?
Pojalta joku vienyt vahingossa viime viikolla ulkoiluhousut naulakosta. Kyseilyistä huolimatta kukaan ei housuja ole palauttanut. Hiukan harmittaa....ostettiin housut kuukausi sitten, Reimateckin housut, joten ei ihan ilmaiset olleet. Housuissa oli vielä sen verran kasvuvaraa, että mahtuisivat lapselle vielä ensi syksynä.
Edellisen kerran katosi POP:n topparukkaset talvella eivätkä nekään ikinä palautuneet takaisin. Kaikissa vaatekappaleissa nimi.
Kyseessä vielä pieni ip-kerho. lapsia ainoastaan 12kpl, joten luulisi että kukaan ei tahallaan pidä itsellään toisen omaisuutta.
Kommentit (19)
Ei niitä kukaan korvaa. Neuvo lastasi olemaan huolellisempi
Ihan itse korvaat. IP-kerhoikäiselle lapselle ei kannata ostaa turhan kalliita, korvaamattomia vaatteita. Liian suuri vastuu lapselle ja liian suuri riski kamojen katoamiselle. Aina mahtuu mukaan yksi pitkäkyntinen vanhempi joka tasan tarkkaan tunnistaa Reimatecin Cirafista tai 8 lapsen vanhempi, joka ei muista kenellä lapsella on millaisetkin mustat housut. Omalla riskillä laitat lapsellesi vaattet päälle.
kolmonen.miten se on lapseni vika, jos esim häneltä ulkoiluun lähtiessä kadonneet ulkoiluhousut naulakosta? Housut ripustettu siihen naulakkoon tuntia aiemmin kun ip-kerhoon tulivat.
Onko koulun löytötavaralaatikot jo katsastettu? Jos ei, niin kannattaisi tutkia. Yllättävän moni löytäisi sieltä "varastetun" pipon tai rukkasparin ym.
Todennäköisesti ip kerho on koulun yhteydessä. Ja todennäköisesti niitä ei kukaan vie vaan lapsi jättää ne sinne tai sitten koulun naulakkoon. Käy tutkimassa löytötavaroita.
Meillä oli alakoululaisella pojalla aina jotain hukassa. Vähintäänkin toinen hanska.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 12:33"]kolmonen.miten se on lapseni vika, jos esim häneltä ulkoiluun lähtiessä kadonneet ulkoiluhousut naulakosta? Housut ripustettu siihen naulakkoon tuntia aiemmin kun ip-kerhoon tulivat.
[/quote]
No kenen sun mielestäsi pitäisi korvata?
eli tämän mukaan kaikkien kannattaa varustaa lapsensa jollakin risoilla kirppisvaatteilla siinä vaiheessa kun siirtyvät iltapäiväkerhoon? Tai ostaa kuteet mahdollisimman halvalla jostakin ale-laarista?
löytötavaralaatikko tarkistettu moneen kertaan.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 12:33"]
kolmonen.miten se on lapseni vika, jos esim häneltä ulkoiluun lähtiessä kadonneet ulkoiluhousut naulakosta? Housut ripustettu siihen naulakkoon tuntia aiemmin kun ip-kerhoon tulivat.
[/quote]
Oletko varma? Lapsi on jättänyt koulun naulaan tai muualle. Jos ne on tunti sitten siihen laitettu, on ne helppoa myöskin löytää.
Varkauteen en usko
Minusta hoitajilla on vastuu valvoa, ettei kenenkään vaatteita varasteta.
Meillä loppui hukkaaminen kun annoin pojalle isoveljen vanhat reikäiset housut jalkaan. Pysyy tallessa, sitä ennen katosi kahdet kohtuulliset toppahousut.
koulu ja ip-kerho samoissa tiloissa, eli vaatenaulakot eivät vaihdu missään vaiheessa.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 12:38"]
Minusta hoitajilla on vastuu valvoa, ettei kenenkään vaatteita varasteta.
[/quote]
Mä taas ajattelen, että hoitajilla on vastuu valvoa niitä lapsia. Tosi ikävää, että tavaraa katoaa, mutta miten käytännössä on mahdollista, että ip-kerhon ohjaaja valvoo ulkovaatteita?
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 12:38"]
Minusta hoitajilla on vastuu valvoa, ettei kenenkään vaatteita varasteta.
[/quote]
On lapsen oma vastuu vahtia vaatteitaan. Lapsi on jo kouluikäinen ja sellaisen pitäisi osata itse hoitaa vaateasiansa. Opeta lapsesi huolellisemmaksi. Ohjaajan tehtävä ei ole vahtia kenenkään vaatteita.
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 12:43"]
[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 12:38"]
Minusta hoitajilla on vastuu valvoa, ettei kenenkään vaatteita varasteta.
[/quote]
On lapsen oma vastuu vahtia vaatteitaan. Lapsi on jo kouluikäinen ja sellaisen pitäisi osata itse hoitaa vaateasiansa. Opeta lapsesi huolellisemmaksi. Ohjaajan tehtävä ei ole vahtia kenenkään vaatteita.
[/quote]
Miten se on lapsen huolellisuudesta kiinni, jos tavaraa varastetaan?
15
Kannattaisko kysellä niiltä ohjaajilta, että kuka oli poistunut ip-kerhosta sen tunnin aikana, jolloin housut olivat varmuudella naulakossa?
Outoja vastauksia. Tottakai maailmaan varkaita mahtuu.
Ainpa keino on tuoda housut, rukkaset ja pipo ip kerhoon sisälle.
Esikoisen koulussa oli varas. Jäi kiinni, mutta kaikkia tavaroita ei koskaan saatu takaisin.
Laita ip kerhoon isot laput varkauksista. Kulkevat kaikki silmät auki. Lisäksi kannattaa kyselöä muilta vanhemmilta onko tavaroita kadonnut.
Hyvin epätodennäköistä, että vatteita varastetaan. Meidän koulussa tästä mainittiin. Löytötavaralaarit on täynnä "varastettua" tavaraa
Toinen asia on, että alakouluikäiset on kovia hukkaamaan tavaroitaan, kun ovat niistä ekaa kertaa vastuussa itse
Ei kukaan.