Tuohon "perheeni on vankilani" -juttuun

oli niin pitkä ketju siinä, että aloitin tämän - tuttua tuo juttu oli, olisi melkein voinut olla minun kirjoittamaani. Minulla rasitteena tuon lisäksi toistuva masennus ja väsymys jo ilman lapsiakin, mutta lasten tulo (mm. kaksoset) kärjistivät "kärsimykseni". Aloin pikkuhiljaa juomaan "päästäkseni pois" tuosta oravanpyörästä ja lopputuloksena mies otti eron. Nyt asun yksin ja nautin tästä hiljaisuudesta ja rauhasta... olen varmaan itsekäs, mutta minä en tuota elämää kestänyt (tietysti sairauteni vaikutti myös). En koskaan, koskaan enää hanki lapsia, enkä varmasti uutta parisuhdettakaan. Sekin tuntui joskus liian vaativalta minun päälleni...



Rakastan toki lapsiani, olen heihin yhteydessä päivittäin ja lapsilleni olen rakas, mutta yhteiselämä oli liian rankkaa. Äidin lähtö yhteisestä kodista oli varmasti meille kaikille paras ratkaisu.