Hemmetti toi Luukkainen on tyhmä. Eikö ne saa erotettua sitä ettei tee lisää tuhoa persuille?
Ihan kuin se ei edes haluaisi, että persut pääsee hallitukseen käyttämään valtaa. Onko se joku vasemmiston ujuttama myyrä?
Kommentit (135)
Luukkainen on hieno mies ja oikea guru persuille. Kateelliset pilkkaa. Hävetkää.
Eihän Luukkainen kuitenkaan ole kansanedustaja. Onneksi.
MIksi persuilla on noin tärkeässä tehtävässä noin osaamaton ihminen? Tuollainen möläyttely kuuluu amatööripoliitikoille.
On kyllä tyhmä.
Oli parempi ennen poliitikoksi ryhtymistään.
Itse on persut puoluesihteerinsä valinneet. Ja Purra ylistää Luukkasta.
Luukkainen on aikamoinen tauno ja mielestäni hänen tulisi pysyä vain rivikansanedustajana
T: Persu
Ihan on puolueensa näköinen ukko puheitaan myöten. Hävettäisi äänestää persuja jo pelkästään tuonkin urpon vuoksi.
Savolainen Savonlinnasta. Ei sitä kaikki ymmärrä. Eikä ymmärrä sitäkään että Persuista kaivetasn joka ikinen sopiva lause tikunnokkaan.
Oikeassahan hän oli, Keskusta on hylännyt kaikki entiset aatteensa ja kannattajansa persuille ja se näkyy nyt puoluekartalla missä persut voittivat kaikki Keskustan maakunnat itselleen eijä Keskusta saa niitä ikinä takaisin. Saarikkokin on on demari eikä mikään keskustalainen.
No eipä se ollut yhtään fiksumpaa ennen vaaleja jo ilmoittaa ettei tiettyjen puolueiden kanssa sitten hallitukseen lähdetä.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009503500.html
Poutsalo käytännössä hoitaa puoluesihteerin työt.
Vähän kyseenalainen tämä Luukkanen...
Vierailija kirjoitti:
Ihan on puolueensa näköinen ukko puheitaan myöten. Hävettäisi äänestää persuja jo pelkästään tuonkin urpon vuoksi.
Onko vaimoaan pettävä Mäkynen jotenkin vähemmän urpo? Mies on kuin suoraan jostain 70-luvun halvasta saksalaisesta p o r n o leffasta.

Mäkynenhän on cool. Naisetkin pyörii ympärillä. Ei tarvitse kopeloida puolueenjohtajaa.
Vierailija kirjoitti:
Savolainen Savonlinnasta. Ei sitä kaikki ymmärrä. Eikä ymmärrä sitäkään että Persuista kaivetasn joka ikinen sopiva lause tikunnokkaan.
Oikeassahan hän oli, Keskusta on hylännyt kaikki entiset aatteensa ja kannattajansa persuille ja se näkyy nyt puoluekartalla missä persut voittivat kaikki Keskustan maakunnat itselleen eijä Keskusta saa niitä ikinä takaisin. Saarikkokin on on demari eikä mikään keskustalainen.
Mitä väliä onko oikeassa, nyt koitetaan kasata hallitusta ja se ei onnistu päätä aukomalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan on puolueensa näköinen ukko puheitaan myöten. Hävettäisi äänestää persuja jo pelkästään tuonkin urpon vuoksi.
Onko vaimoaan pettävä Mäkynen jotenkin vähemmän urpo? Mies on kuin suoraan jostain 70-luvun halvasta saksalaisesta p o r n o leffasta.
Mäkynenhän on cool. Naisetkin pyörii ympärillä. Ei tarvitse kopeloida puolueenjohtajaa.
Ihmettelen minkälainen nainen pitää häntä puoleensavetävänä, miehekkyyttäkään ei ole minkään vertaa.
Harmi että tällaiset teuvo hakkaraiset tai arto luukkaiset leimaavat puoluetta, josta muuten pidän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Savolainen Savonlinnasta. Ei sitä kaikki ymmärrä. Eikä ymmärrä sitäkään että Persuista kaivetasn joka ikinen sopiva lause tikunnokkaan.
Oikeassahan hän oli, Keskusta on hylännyt kaikki entiset aatteensa ja kannattajansa persuille ja se näkyy nyt puoluekartalla missä persut voittivat kaikki Keskustan maakunnat itselleen eijä Keskusta saa niitä ikinä takaisin. Saarikkokin on on demari eikä mikään keskustalainen.Mitä väliä onko oikeassa, nyt koitetaan kasata hallitusta ja se ei onnistu päätä aukomalla.
Jokaisessa puoluetoimistosaa puhutaan asioita joita ei ole tarkoitettu kaikkien kuultavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan on puolueensa näköinen ukko puheitaan myöten. Hävettäisi äänestää persuja jo pelkästään tuonkin urpon vuoksi.
Onko vaimoaan pettävä Mäkynen jotenkin vähemmän urpo? Mies on kuin suoraan jostain 70-luvun halvasta saksalaisesta p o r n o leffasta.
Mielummin 70-luvun po rno tähden näköinen kuin joku Luukkainen siansilmäinen mätisäkki 🤮
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan on puolueensa näköinen ukko puheitaan myöten. Hävettäisi äänestää persuja jo pelkästään tuonkin urpon vuoksi.
Onko vaimoaan pettävä Mäkynen jotenkin vähemmän urpo? Mies on kuin suoraan jostain 70-luvun halvasta saksalaisesta p o r n o leffasta.
Mäkynenhän on cool. Naisetkin pyörii ympärillä. Ei tarvitse kopeloida puolueenjohtajaa.
Ihmettelen minkälainen nainen pitää häntä puoleensavetävänä, miehekkyyttäkään ei ole minkään vertaa.
Todennäköisesti miehekkyys merkitsee sinulle suurta mahaa, Karjala-lippistä, metsästyskivääriä ja seitinohutta pääsiäisputkea. Jotain tuon tyyppistä.
🤣 peruspersu, mikän ei ole muuttunut vaika jotkut luulee että puolue on nyt salonkikelpoisempi.