Lue keskustelun säännöt.
Tuohon "perheeni on vankilani" -juttuun
11.03.2009 |
oli niin pitkä ketju siinä, että aloitin tämän - tuttua tuo juttu oli, olisi melkein voinut olla minun kirjoittamaani. Minulla rasitteena tuon lisäksi toistuva masennus ja väsymys jo ilman lapsiakin, mutta lasten tulo (mm. kaksoset) kärjistivät "kärsimykseni". Aloin pikkuhiljaa juomaan "päästäkseni pois" tuosta oravanpyörästä ja lopputuloksena mies otti eron. Nyt asun yksin ja nautin tästä hiljaisuudesta ja rauhasta... olen varmaan itsekäs, mutta minä en tuota elämää kestänyt (tietysti sairauteni vaikutti myös). En koskaan, koskaan enää hanki lapsia, enkä varmasti uutta parisuhdettakaan. Sekin tuntui joskus liian vaativalta minun päälleni...
Rakastan toki lapsiani, olen heihin yhteydessä päivittäin ja lapsilleni olen rakas, mutta yhteiselämä oli liian rankkaa. Äidin lähtö yhteisestä kodista oli varmasti meille kaikille paras ratkaisu.
Kommentit (81)
liian vähän ymmärretään sitä, että jos itse on saanut vain vähän huolenpitoa elämänsä aikana, lähtökohdat perheen rakentamiseen eivät ole läheskään samat kuin heillä joilla on itsestäänselvä perusturva, itsetunto, rakkaus ja tukiverkot päälle.
mä olen tottunut silloin yksin suremiseen ja siihen, ettei ketään kiinnosta.
Vaikea oppia olemaan perheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ymmärrä tätä ketjua ollenkaan. Siis kun luen näitä, niin en voi uskoa että puhutaan omasta perheestä ja lapsista. Ikään kuin lapset olisi joku syöpä tai rutto joka vaan imee äidin verta ja tappaa tämän.
Ja kyllä, meillä on valvottu ja sairasteltu ja kiukuteltu ja silti en pääse tähän keskusteluun ollenkaan sisään. Ymmärrän, että voi olla monenlaisia ongelmia perheessä, mutta kun näistä saa kuvan että ihan perusarjen pyörittäminen 1-2 lapsen kanssa olisi ihan kohtuuton taakka joka ikiselle äidille.
Se söi pienenä pettuleipää ja kävi joka kolmaspäivä koulussa siskojen kanssa samoilla kengillä talvella kun ei ollut varaa omiin kenkiin kaikille., Oisko se ok sulle? Lapset 13 ja 9 vois nyt olla iloisia tästä tahdista jos niille ehdotais...;)
ajatuksesi ovat tismalleen samat kuin omani. Kaikkea ei tarvitse edes aina saada ja ketään ei ole tänne tehty hauskaa pitämään. Ja kun pistää viitseliäisyyttä kehiin, niin eiköhän sitä jotain kivaakin voi tehdä. Hanskat tiskiin-periaatteella sitä ei ainakaan saa
Menkää välillä töihin ja lapset hoitoon, niin saa omaakin aikaa. Sitten voi olla ihan kiva ajatella taas vaikka jäädä kotiin sen nro kakkosen tai kolmosen kanssa.
t. nimim. kohta saa taas jäädä kotiin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan elätän perheeni. Ja kannatan perhevapaiden puolittamista. Mutta olin myös pitkään kotona enkä pahemmin viihtynyt.
Eiköhän moni nainen jää kotiin "koska se on äidin tehtävä ja niin kuuluu hyvän äidin tehdäkin"? Luulenpa että harva nainen oikeasti nauttii pitkistä hoitovapaista, ellei hänellä ole sitten tosi hyvät tukiverkot = isovanhemmat auttavat viikoittain tai hänellä on paljon äitiystäviä joita tapaa usein.
Kaikki lapset eivät luonnostaan nuku öitä, vaan heitä täytyy OPETTAA.- - - -
Tuo sairastelu on tietysti ikävää ja siihen on vaikeampi itse vaikuttaa, varsinkin jos lapset päiväkodissa, mutta jotain voi itsekin tehdä.
Vauva valvottaa, sille ei tällä hetkellä paljon voi.
Leikki-ikäisilä on vilkas mörkökausi menossa, joten valitettavasti pahat unet vaivaavat usein. Ei siihen Wahlgrenin lukeminen auta.
Krooniselle sairaudelle on tehty niin paljon kun on voitu. Korvatulehdukset on aika "kevyttä kamaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos tulisi ihan todellisia ongelmia... Kun kaikki pyörii akselilla , mua ei enää huvita tää juttu. Miettikää nyt ihan tosissanne kuinka helpolla te pääsette elämässänne ja kuinka paljon te viitsitte valittaa! Ihan hävettää kun ajattelee, millaista isoäitienne elämä on ollut
joka kohteli kuin kukkaa kämmenellä. Isoäidin ei koskaan tarvinnut tehdä ruokaa eikä hoitaa lapsia. Kyllä niitä 5 syntyi, mutta ikinä ei ollut yövalvomisia ja muita - talo täynnä taloudenhoitajia ja piikoja.
Isoäiti pukeutui sievästi, kävi ulkomailla, matkusteli ja harrasti. Ja kävi töissä, tosin ei minään pikkuapulaisena vaan sai ihan heti JOHTAJAN paikan. Hän jäi nuorena varakkaaksi leskeksi, hummaili, rakastui, matkusteli ja eli leveästi.
Hän oli syntynyt v. 1914 ja kuoli vuonna 2003.
Toisella isoäidilläni oli vähän kovempaa, mutta hänenkin miehellään oli kovat tulot, eikä ikipäivänä tarvinnut omista lapsista huolehtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsillasi tulee olemaan varmasti tasapainoisempi ja onnellisempi elämä, kun jos asuisitte samassa taloudessa.
Olen katsonut ja kuunnellut liian läheltä juuri edellisten kirjoittajien
kaltaisen ihmisten elämää. Lähipiirissäni ei ole yhtäkään perhettä, jossa
useampi lapsi olisi AIDOSTI toimiva ratkaisu, tai mitään sellaista mitä haluaisin
omalle perheelleni.
Meillä on ihanaa näin. Nautin lapsestani suunnattomasti, ja jaksan tehdä hänen kanssaan kaikkea. Perheenä olemme mahtava tiimi, ja viihdymme loistavasti yhdessä. Yhden kanssa on helppoa mm. matkustaa, joka onkin koko perheemme yhteinen, rakas harrastus.
Minä ja mieheni pystymme helposti harrastamaan liikuntaa molemmat 1-2 krt/vko, kun toinen vanhempi on aina mielellään sen ajan lapsen kanssa.
Jaksamme kutsua ystäviä kylään ja kestitä heitä. Raha ei ole niin tiukalla niinkuin usein perheessä, jossa on useita lapsia.
Yhden lapsen saa helpommin hoitoon kuin monta, jos joskus tarvetta on.
Ja me hoidamme usein lapsemme serkkuja, sekä kummilapsiamme koska meillä on siihen mahdollisuus, aikaa ja energiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En koskaan voinut käsittää, että äitiys on näin rankka laji. Ja mitähän kela tästä maksoi "palkkaa", muutaman satasen: olin äiti, lastenhoitaja, siivooja, kokki, sairaanhoitaja jne 24/7. Minä väsyin ja aloin juomaan ja sitten (herran kiitos) mies potkaisi ulos kämpästä. Äitiys on mielestäni rankkaa... ja sitten vielä noi miehen miellyttämiset siihen päälle... Ei ole minun ala, EI!
muistakaa arvon naiset että lapset ovat vain lainassa teillä ja se on oikeesti ni pieni hetki ku ne on pieniä.....teidän pitäs nauttia eikä valittaa.....mitä te sit kuvittelitte et perhe elämä on?se hiljaisuus ja yksin oleminen tulee kun lapset isoja....ajatelkaa hetki lapsianne.....mä kasvoin ilman äitiä koska äiti ei voinu huolehtia musta....ja mä oisin oikeesti nii kaivannu äitiä....ekat menkat,piti isälle kertoa....kun olen nyt aikuinen on oma äiti sanonut et sitä harmittaa ku ei ollut mun ja veljen elämässä....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos on väsyny ja uupunut sileen"normaalisti" en tarkoita masennusta siis.
Ei sullas tartte olla vaikka kuin toinen lapsista ns. "vaativan temperamentin" lapsia ilman mitään ADHD-dignooseja...kyllä se vie voimia kun uhma ja tahtojen taistelu kestää siitä 2 vuodesta varmaan sinne aikuisuuden kynnykselle. Aamusta iltaan, päi
Päälle rikkonaiset yöt, flunssat jne, niukka aika puolisonkanssa ja taloudellinen tiukkuus mikä monessa perheessä on myös ILMAN niitä asuntolainoja. ..kyllä se vaan uuvuttaa ajan mittaan , kaikista näistä pienistä uuvutuksen puroista!
"Kaikki lapset eivät luonnostaan nuku öitä, vaan heitä täytyy OPETTAA. Opeta heille, että yöllä nukutaan, ja jos jostain syystä herätään, nukahdetaan uudelleen. Piste. "
Oikein ottaa aivoon tämä nukkumiskommentti. Meidän 8-vuotiaalla on yöaikaisia epilepsiakohtauksia eikä ole edes hereillä kun huutaa ja kävelee pitkin kämppää. Hyvinä öitä herää 2 kertaa itkemään ja huutamaan, välillä valvoo 2tuntia putkeen ja herää yhteensä 15 kertaa yössä. Että ei kaikissa tapauksissa todellakaan voi OPETTAA lasta nukkumaan. Olen valvonut siis KAHDEKSAN vuotta. Ja olen viiden lapsen yh-äiti. Nyt eron jälkeen saan joskus nukkua kun lapset käy isällään.
Meillä on siis vain yksi lapsi eikä hän ole se ongelma. Miehestä on tullut minulle ns. välttämätön paha; seksi hänen kanssaan ällöttää, inhoan sitä kun hän jättää tekemättä kotityönsä typerillä verukkeilla (ei muka ollut aikaa, silti oli aikaa mm. surffata netissä tunti) ja aina etsii tapoja viihdyttää itseään joka sekunti kun on lapsen kanssa. Nytkin tuolla kirja kourassa eikä siinä periaatteessa mitään, minä vaan ärsyynnyn nykyään kaikesta.
Emme ole ratkaisseet asiaa juuri mitenkään, mutta minä otan usein vapaata ja olen yötä hotellissa (minulla on omaa rahaa, saatu perintönä). Ensin oli kamala syyllisyys tuosta mutta nykyään yövyn poikkeuksetta sviittiä yhtä "alempana" olevassa huoneluokassa ja nautin yksinolostani.
milloin siitä maksettaisiin sen mitalla?
Perinteisesti miehelle sallitaan tuollainen ajattelu- ei naisille. Siinä, että mies ei jaksa kotielämää/lasten kanssa ilman lepoa ei ole mitään ihmeellistä. Auta armias, jos kyseessä on nainen niin on jotain pahasti vikaa ja pitäisi pääkoppa tutkia.
Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät jaksa perhearkea, sillä pelkin järkiperustein ei siihen varmaan kukaan ryhtyisi. Kaikille nyt ei vain riitä, että "omaa aikaa" ei ole kun sen kahvikupillisen verran ja koko ajan täytyy tehdä arkiaskareita. Ihmiset eivät todella ymmärrä erilaisuutta. Toiselle kotiaskareiden tekeminen ja "tavallinen perhe-elämä" on nautinto ja toisille "vankila". Se on niin yksinkertaista.
T: Kolmen lapsen äiti, joka nauttii vauhdikkaasta perhe-elämästä.
Hakusanoilla Perheeni on vankilani, perheeni, vankilani ei löydy?
Munkin mies painaa pitkaa paivaa ja on sitten tosi vasynyt. Toissakin voi tulla kaikenlaista inhottvaa eteen, tosi harvalla tuntemallani ihmisella on sellainen tyopaikka, jonne innoissaan menisivat ihan jokaikinen aamu. Lahinna se duuni on osa sita arjen rutiinia sekin. Ja meidan ystavapiirissa on vain ns. "koulutettuja" ihmisiaL lentajia, lentoemoja, laakareita, sairaanhoitajia, insinooreja, opeja, jnejne. Kaikilla sellainen fiilis, etta toissakin puristetaan ne viimeset ehut ja moni olisi niin mielellaan just niissa perhekahviloissa ja leikkipuistoissa viettamassa kiireettomampaa elamaa.
Nyt mies joutuu olemaan viikot pois perheen luota ja on tosi kypsa tahan tilanteeseen. Haluis olla just enemman siina tylsassa arjessa mukana.
Itse ajattelen siis, etta NYT olen kotiaiti, parin vuoden paasta todennakoisesti en enaa. Tassa tilanteessa on hyvat ja huonot puolensa ja duunissa omat Mutta jokaisesti elamantilanteesta on loydettava ne arjen helmet, eihan tata muuten kestais erkkikaan. ; ) Lasten hymy ja pikainen halaus, kahvikupillinen ja lehti, av-palstailu sohvalla retoutuen, baari-ilta, jumppa, kiirettomyys kotona ollessa, whatever. Elama on just nyt, vaikka paskalta maistuis joskus. Ei se tan ihmeellisemmksi muutu millaan, eli nautitaan vaan, vaikka hampaat irvessa. ; )