Mieheni lähtee yksin etelään? Mitä mieltä olette?
Kommentit (65)
Päinvastoin on hienoa, että luottamusta löytyy ja että toinen saa mennä omille reissuilleen ilman mitään turhaa skitsoilua. Sama oikeus pitää tietty olla kummallakin osapuolella.
Ja pakko todeta loppuun kun aina joku vetää ton pettämiskortin esille; pettää voi vaikka lounastunnilla, ei siihen etelänreissua tarvita...
Heillä on vain oman suhteensa kortit paremmin framilla.
Tällä palstalla kun pyörii paljon niitäkin, jotka ovat juuri sen toisen suhteen (eli varsinaiselle perheelle näkymättömän/tietämättömän suhteen) osapuolia. Se on realismia vain.
olla vapaaehtoisesti perheestä viikkoa erossa, ja tiedän, että miehenikään ei ikimaailmassa sitä tekisi! Miksi haluaisi olla erossa, en kyllä tajua mitään muuta syytä, paitsi tosiaan sen, että haluaa olla siitä perheestä erossa vähän aikaa.
niin asioita tulee katsottua vähän eri kantilta. Viikko sinne tai tänne ei ole mitään *haluaa olla erossa perheestään* -juttua vaan ihan sitä itseään, eli lomailua ;)
realiteetin tajusta vaan jostain hysteriasta ja mustasukkaisuudesta. Erityisesti tää on huvittavaa, kun vaikkapa tällä palstalla vakiovastauksena on aina se, että nyt täytyy olla toinen nainen kyseessä. Edelleenkin olen sitä mieltä, että pettäjä pettää vaikka lounastunnilla, ei siinä vahtaaminen auta.
Heillä on vain oman suhteensa kortit paremmin framilla.
Tällä palstalla kun pyörii paljon niitäkin, jotka ovat juuri sen toisen suhteen (eli varsinaiselle perheelle näkymättömän/tietämättömän suhteen) osapuolia. Se on realismia vain.
Itse olin juuri viikon kaupunkilomalla parin ystäväni kanssa. Mies kolmen lapsen kanssa kotona. Asiasta ei edes keskusteltu että siinä olisi ollut jotain outoa. Käytiin ystävieni kanssa musikaalissa, näyttelyissä, museoissa jne. jonne en miestä kuitenkaan olisi saanut lähtemään. Mies viettää vapaaviikkonsa sitten kalareissulla. Minusta ihan ok. En minäkään haluaisi sinne rantaheinikkoon lähteä kökkimään kun ei vaan kiinnosta. Koko perheellä vietetään suurin osa lomista (ja vuodesta muutenkin), ei ole keltään pois nämä erikseen vietettävät lomat. Minusta ainakaan avioliiton ei tarvitse olla mikään vankila tai omia harrastuksia tai mielenkiinnon kohteita hävittää sen myötä. Millanen loma ap:n miehellä kyseessä, joku harrastus vai ihan pelkkä rantaloma? Voithan tarjota niitä isompia lapsia mukaan jos et sitä yksivuotiasta raaski matkalle ottaa. Minusta kyllä tuollainen ihan pieni on matkoilla ollut kaikista helpoin matkakaveri.
Heillä on vain oman suhteensa kortit paremmin framilla.
Tällä palstalla kun pyörii paljon niitäkin, jotka ovat juuri sen toisen suhteen (eli varsinaiselle perheelle näkymättömän/tietämättömän suhteen) osapuolia. Se on realismia vain.
on kumppanin potentiaalinen pettäminen :p
Jos sulla on mahdollisuus lähteä viikoksi etelään kavereiden kanssa niin lähdetkö sä juoksemaan sinne munan perään? Jos lähdet, niin sitten mä ymmärän sun realismisi...
AP nimenomaan toteaa, että "Meillä ei ole varaa lähteä koko perheen voimin...". Eli perheen isän yksin meno vie samalla tavallaan koko perheen tulevaa lomaa matkan hinnan verran kauemmaksi. Mielestäni on todella itsekästä lähteä yksin reissuun, jos peruste on tuo. Eli en ymmärär ollenkaan. Jos puolestaan rahaa on ja mahdollsuus mennä myös perheen kanssa, niin silloin tuo on OK.
[

eikä sitä että onko mies itsekäs lähtiessään matkalle yksin, kun koko perheen ei ole varaa lähteä matkalle. Mun mielestäni tässä on taas pieni vivahde-ero
AP nimenomaan toteaa, että "Meillä ei ole varaa lähteä koko perheen voimin...". Eli perheen isän yksin meno vie samalla tavallaan koko perheen tulevaa lomaa matkan hinnan verran kauemmaksi. Mielestäni on todella itsekästä lähteä yksin reissuun, jos peruste on tuo. Eli en ymmärär ollenkaan. Jos puolestaan rahaa on ja mahdollsuus mennä myös perheen kanssa, niin silloin tuo on OK.
Se nyt vaan menee niin. Mutta jos kestätä sen niin mikäs siinä.

niin tilaisuuksia tulee kyllä ilman ulkomaanreissujakin. Luuletteko että siihen joku kyttääminen, vahtiminen ja kahlitseminen auttaa? Päinvastoin.
Näin mäkin ajattelen. Jotenkin jopa ajattelen, että toisen saa helpommin pettämään tällä kyttäyksellä, vahtimisella ja kahlitsemisella. Ainakin itse olen tyytyväinen siihen, että voin omassa suhteessani reissata ystävienkin kanssa (ainahan pariskunnan mielenkiinnon kohteet eivät ole samat). Niin reissaa mieskin. Tää passaa meille hyvin :)
niin tilaisuuksia tulee kyllä ilman ulkomaanreissujakin. Luuletteko että siihen joku kyttääminen, vahtiminen ja kahlitseminen auttaa? Päinvastoin.
ja sinne etelään voi mennä koko perheen voiminkin tai sitten tehdä pieni Suomi/Ruotsi-kierros sen sijaan. Itsekään en jättäisi 1-v viikoksi yhtään minnekään. Pe-su kaupunkiloma olis voinut tulla kyseeseen kun pienin jotain 2v. Mutta me ollaan kyllä menty koko perheen voimin tai sit jätetty menemättä. Mutta että toinen yksin...? Noup, ei meillä.
olla vapaaehtoisesti perheestä viikkoa erossa, ja tiedän, että miehenikään ei ikimaailmassa sitä tekisi! Miksi haluaisi olla erossa, en kyllä tajua mitään muuta syytä, paitsi tosiaan sen, että haluaa olla siitä perheestä erossa vähän aikaa.
niin asioita tulee katsottua vähän eri kantilta. Viikko sinne tai tänne ei ole mitään *haluaa olla erossa perheestään* -juttua vaan ihan sitä itseään, eli lomailua ;)
olla vapaaehtoisesti perheestä viikkoa erossa, ja tiedän, että miehenikään ei ikimaailmassa sitä tekisi! Miksi haluaisi olla erossa, en kyllä tajua mitään muuta syytä, paitsi tosiaan sen, että haluaa olla siitä perheestä erossa vähän aikaa.
niin asioita tulee katsottua vähän eri kantilta. Viikko sinne tai tänne ei ole mitään *haluaa olla erossa perheestään* -juttua vaan ihan sitä itseään, eli lomailua ;)
me ollaan oltu yhdessä 21v :-). Kertaakaan ei kumpikaan ole ollut yksin lomalla.;)
Ja jos teistä olisi jompi kumpi käynyt yksin niin teidän suhde olisi loppunut siihen?
Viron, Thaimaan, Hampurin tai Amsterdamin reissu kyllä kuulostaisi. :D
olla vapaaehtoisesti perheestä viikkoa erossa, ja tiedän, että miehenikään ei ikimaailmassa sitä tekisi! Miksi haluaisi olla erossa, en kyllä tajua mitään muuta syytä, paitsi tosiaan sen, että haluaa olla siitä perheestä erossa vähän aikaa.
niin asioita tulee katsottua vähän eri kantilta. Viikko sinne tai tänne ei ole mitään *haluaa olla erossa perheestään* -juttua vaan ihan sitä itseään, eli lomailua ;)
me ollaan oltu yhdessä 21v :-). Kertaakaan ei kumpikaan ole ollut yksin lomalla.;)
Ja jos teistä olisi jompi kumpi käynyt yksin niin teidän suhde olisi loppunut siihen?
me ollaan mieheni kanssa parhaat ystävät, miksi en haluaisi *parhaan ystäväni* kanssa lähteä matkalle, vaan mieluummin yksin tai joidenkin kavereiden kanssa?? Mikä olisi se syy, että miksi haluaisin olla hänestä erossa? Kyllähän se nyt kertoo jotain, jos haluaa olla viikon tai kaksi erossa. Jos kaipaan omaa aikaa, saan sitä vaikkapa lenkillä, ei mun sen takia tarvitse viikoksi etelään lähteä. Tottakai suhteita on erilaisia, ja voin puhua vain omasta suhteestani, mutta koska peilaan kaikkea luonnollisesti siihen, niin sen takia en voi ymmärtää, että miksi sitä haluaisi olla perheestään erossa. Sen vielä tajuan, että miehen kanssa kahdestaan haluaa sitä omaa aikaa joskus ilman lapsia, se on tosi tärkeää. Mutta ei me kyllä silloinkaan viikoksi lähdetä pois lasten luota, vaan jollekin risteilylle tai muulle viikonloppumatkalle.
enkä minäkään ymmärrä yksin lomailua. Minun näkökulmastani silloin on jotenkin kyllästynyt perheeseen tai kumppaniin, jos ei halua edes lomailla yhdessä. Meillä menisi molemmilla miehen kanssa loma pilalle, jos toinen ei olisi mukana. Ja se kai tärkeää onkin, että molemmat ajattelee samoin, niin ei tule toiminnallaan loukattua toista.
Haluan nimittäin lähteä yksin, ilman miestä ja lapsia, etelään lataamaan akkuja ja vielä joka vuosi! Joskus mennään kaikki yhdessä, joskus osa lapsista mukana tai sitten minä yksin. Mies saisi myös mennä yksin, jos haluaisi, mutta hän ei halua. Minä tarvitsen nämä lomani, niiden avulla jaksan olla parempi äiti.