Lue keskustelun säännöt.
Muita, joiden miehet eivät ole perhekeskeisiä?
24.02.2009 |
OIkein naurattaa, kun jotkut valittelevat, etteivät mummot tai vaarit ota lapsenlapsia hoitoon. Itsellä on juuri tilanne, että olisi kiva ilta tiedossa tuttujen naisten kanssa, mutta tiedän, etten pääse, koska mies ei halua olla lasten kanssa illalla.
Minun mieheni ei tee kotitöitä. Saattaa joskus täyttää astianpesukoneen tai heitellä pyykkejään _pyykkikoriin_, mutta muuten hänen mielestään riittää, että hän tuo leivän taloon (minä en saa mitään tukia).
Olen itsekin laiska, enkä tee mitään ylimääräistä, mutta pakkohan jonkun on huushollia pyörittää. Mies kysyy minulta, missä se ja se tavara on, jonka hän on kädestään johonkin jättänyt (ja usein tiedän, missä ovat, mikä ärsyttää, koska ehkä hän oppisi, jos en tietäisi?). Pidän huolta lasten tavaroista (he sentään raivaavat huoneensa), menoista, ruoista yms. Siivoan, pesen pyykit, käyn kaupoissa, huolehdin menot ja merkkipäivät koko perheelle. Lapset tekevät oman osansa tiskien laitoissa, roskien viennissä yms. mutta ovat sen verran pieniä, ettei heistä vielä ole huimaa apua.
Mies tekee töitä omassa firmassaan asuntomme työhuoneessa. Siellä hän istuu päivät pitkät, jos ei ole sitten jossain palaverissa (ehkä kerran viikossa) tai sitten tulee olohuoneeseen tietokoneensa kanssa ja tekee samalla töitä ja katsoo televisiota. Silloin lasten pitää olla pois olohuoneesta, koska hän saattaa katsoa K-15-elokuvia vaikka keskellä päivää. Hän osallistuu lasten kanssa ehkä kerran päivässä 5-20 -minuuttia riehumalla pojan kanssa ("painia") tai kyselemällä tytöltä jotain tyyliin: "jos sinulla on kaksi omenaa ja minä annan sinulle kaksi lisää, montako omenaa sinulla on". Hän ei lähde ulkoilemaan kanssamme, paitsi, jos mennään esimerkiksi huvipuistoon tai museoon tai muuhun mielenkiintoiseen kohteeseen.
Välillä hän sitten innostuu esimerkiksi selostamaan lapsille jotain juttua. Niin kuin vaikka äsken hän kertoi lapsille (3 ja 4 v) metsien tärkeydestä. Usein nämä tuokiot sattuvat huonoon aikaan niin kuin nyt kesken iltatoimien (nukkumaanmeno viivästyi yli puoli tuntia), mutta en viitsi keskeyttää, kun lapset kerrankin saavat olla isän kanssa...
Joskus saan hänet olemaan keskenään lasten kanssa, esim. vetoamalla siivoamiseen (hän vie lapset vaikka kirjastoon ja minä jään siivoamaan), mutta se edellyttää neuvotteluja ja aina pitää siis olla joku syy. Jos minulla on pakollisia menoja (max kerran kuussa) hän näyttää pitkää naamaa, mutta suostuu lopulta. Joskus illalla (ehkä myös kerran kuussa) saan hänet laittamaan lapset nukkumaan, kun oikein vetoavasti pyydän.
Hän ei halua, että lähdemme esim. kavereiden luo toiseen kaupunkiin viikoksi lomalle, mutta kun olemme kotona, hän ei kuitenkaan vietä aikaa kanssamme.
Olenko ainoa tai onko jotain keinoa, jolla pitää pää kasassa tässä tilanteessa?
Kommentit (71)
Sä nyt vain näet tuollaiset isät normaaleina, koska sun oma isäs on tuollainen ap:n kaltainen mies ollut! Mutta ei se normaalia ole. Jos näkisit todella osallistuvan isän niin tietäisit mitä se on. Mulla on todella läheinen suhde isääni.
Oli munkin isä yrittäjä kun mä olin pieni, silti HÄN oli mulle enemmän läsnä kuin äitini joka oli kotona. Eli isä välitti musta, hän teki mun kanssani asioita. Sama sisarusteni kanssa.
Oma miehenikin on TODELLA osallistuva. Lasten kanssa hän on jopa ehkä enemmän kuin minä nykyään (teen nykyään töitä aika paljon). Tänään hän on ollut pulkkamäessä heidän kanssaan, nyt pelaa X-boxilla vanhemman pojan kanssa.
Lapsillemme isä on erittäin tärkeä. He ikävöivät häntä aina hänen lähtiessä pois. Isommalle pojalle joka on 7-v, isä on tullut yhä tärkeämmäksi. Sanoisin että se johtuu siitä, että ovat todella paljon yhdessä. Tekevät kivoja juttuja yhdessä.
Meillä myös isä vie hammaslääkäriin, neuvolaan, katsoo läksyt, vie harrastukseen. Pukee vaatteet pienimmälle, pesee pois kakat. Syöttää ja laittaa ruokaa. Imuroi.
*****
Tällaistakin ap voi olla. Minusta tilanteenne on ensinnäkin surullinen. Minusta kuulostaa siltä, että mieheltäsi on jotenkin elämänhallinta hukassa. Ensinnäkin hänen tulisi laittaa tarkat rajat työnteon ja vapaa-ajan välille. Hänen PITÄISI ehdottomasti olla välillä vain lastenkin kanssa! Miten saat hänen se tajuamaan, sitä en tiedä. Surullista tuo kuitenkin on.
Itsekin olen yrittäjä, joten tiedän että vapaa-ajan ja työnteon välinen aika on häilyvä. Istunhan itsekin tässä koneella "työssä". Välillä on vaan pakko ottaa töistä lomaa ja esim. huomisen ja ylihuomisen otin hiihtolomaa, enkä vastaa puheluihin tai meileihin niinä päivinä. OLen perheen kanssa. Luulen että naisilta tämä luonnistuu paremmin. Miehet elävät helpommin työlleen:((.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mene nyt ihmeessä duuniin, sullahan tuntuu mies jo totaalisesti nitistäneen itsetunnon. "emmä voi" on ihan tuubaa.
Kuten olen sanonut, en ole mitenkään nitistetty.
Työtä en voi tehdä, koska minulla ei ole asuinmaassamme työlupaa, enkä usko, että sellaista saisinkaan.
alkuperäinen kirjoittaja
Olisi pitänyt jo ajat sitten jättää ne lapset miehelle aluksi vaikka pariksi tunniksi illalla. Eihän se mies muuten opi niiden kanssa elämään.
Tällaistakin ap voi olla.
Kuulostaa hienolta. En edes tarvitsisi noin paljon, mutta vähän...
On noloa, kun jotkut tuttavat kyselevät, että missä se teidän mies on, kun olen joka tapahtumassa lasten kanssa keskenään. Sitten vain pitää selitellä, että se on taas töissä. :(
Olisi pitänyt jo ajat sitten jättää ne lapset miehelle aluksi vaikka pariksi tunniksi illalla. Eihän se mies muuten opi niiden kanssa elämään.
Kun minulla on ollut pakollisia menoja, joihin ei voi ottaa lapsia mukaan.
Esimerkiksi esikoisen ollessa 1v 10 kk ja kuopuksen 9 kk. Olin lääkärireissussa neljä tuntia (epäiltiin keuhkokuumetta). Kun tulin kotiin, molemmat olivat sängyissään hereillä ja isompi itki. Ilmeisesti olivat olleet koko ajan sängyissä ja mies selitti, että kun nukkuivat niin pitkään.
Tai, kun piti viedä esikoinen lääkäriin nyrjähtäneen jalan vuoksi puolisen vuotta sitten. Kuopus (silloin 2,5v) nukkui kotiin tullessa lastenhuoneen lattialla pissat housussa. Olin jättänyt ruoan valmiiksi hellalle, mutta ei kuulemma ollut halunnut syödä. Ja sitten olikin tullut tärkeä työjuttu, ja kuopus oli käsketty lastenhuoneeseen. Oletan, että lapsi oli karjuttu lastenhuoneeseen, kun oli kehdannut jotain inahtaa ruoasta, eikä uskaltanut tulla sieltä pois edes pissalle.
Varsinkin siis äkillisten tai muuten vastentahtoisten menojen kanssa on ihan mahdotonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärsinkö oikein että et ole Suomessa? Onko lapsillanne kuitenkin Suomen kansalaisuus? Sekö tekee ero ajatuksesta mahdottoman?
Minusta kuulostaa siltä, että miehesi on kyvytön tunnistamaan omien lastensa tarpeita. On vaikea uskoa että sitä taitoa voi muiden opettamana oppia! Olisiko miehesi masentunut? Onko hänen käytöksensä muuttunut hiljattain, vai onko aina ollut samanlaista? Jokatapauksessa lapsiaan rakastava, huolehtiva vanhenpi ei noin käyttäydy. Kotitöistä laistamisen vielä ymmärrän, mutta on käsittämätöntä ettei osaa vastata omien lastensa perustarpeisiin.
Miten on, rakastatko miestäsi? Rakastaako miehesi sinua?
Tarvitsette apua ilman muuta ja ehdottomasti ammattilaiselta! Onko teillä mitään tukiverkostoa? Ystäviä? Sukulaisia? Pakkohan sinun on välillä jonnekin itseksesi päästä! Entä jos oikeasti sairastut?
Ymmärsinkö oikein että et ole Suomessa? Onko lapsillanne kuitenkin Suomen kansalaisuus? Sekö tekee ero ajatuksesta mahdottoman?
Emme asu Suomessa. Olemme kyllä kaikki (vain) suomen kansalaisia ja muuttaneet tänne monta vuotta ennen lasten syntymää.
Ei se sinänsä ole eron kannalta mahdotonta, mutta pelkään, että työttömänä ja siis varattomana lapset jäisivät isälle ja se on itselleni mahdoton ajatus.
Minusta kuulostaa siltä, että miehesi on kyvytön tunnistamaan omien lastensa tarpeita. On vaikea uskoa että sitä taitoa voi muiden opettamana oppia! Olisiko miehesi masentunut? Onko hänen käytöksensä muuttunut hiljattain, vai onko aina ollut samanlaista? Jokatapauksessa lapsiaan rakastava, huolehtiva vanhenpi ei noin käyttäydy. Kotitöistä laistamisen vielä ymmärrän, mutta on käsittämätöntä ettei osaa vastata omien lastensa perustarpeisiin.
Ensimmäisen kerran kiinnitin erityisesti huomiota miehen käytökseen, kun esikoinen oli puolivuotias. Oli siitä aiemminkin ollut viitteitä, mutta en ollut niin tullut ajatelleeksi, kun pienen vauvan kanssa olin imetyksen vuoksi niin kiinni.
Mies ei tosiaan tee kotitöitä, eikä huomioi lapsia juuri lainkaan. Kun tarkemmin ajattelen, kohtelee molempia saman kaltaisesti: Kuin ei tosiaan huomaisi, että maitopurkki jää pöydälle tai lapsi ruokkimatta.
En usko masennukseen, koska aikuisseurassa hän on aivan normaali. Lähinnä, nyt kun mietin, niin aivan kuin hän vain olisi radio, joka ei vastaanota lähetyksiä lasten taajuudella. Tai kotitöiden taajuudella. Ja sitä mitä ei "kuule" ei kuule, vaikka erikseen sanottaisiin, että kuuntele nyt, tässä se vika on... Tässäpä vasta miettimisen aihetta - kannatti kirjoittaa tänne.
Miten on, rakastatko miestäsi? Rakastaako miehesi sinua?
Rakastan kyllä, vaikka tämä pään hajoamisen tunne välillä vähän tunnettä väljäännyttää. Uskon myös, että mies rakastaa minua.
Tarvitsette apua ilman muuta ja ehdottomasti ammattilaiselta! Onko teillä mitään tukiverkostoa? Ystäviä? Sukulaisia? Pakkohan sinun on välillä jonnekin itseksesi päästä! Entä jos oikeasti sairastut?
Pitää miettiä tuota avun hakemista ja saamista. Rahaa ei ole liikaa, joten täytyy miettiä, miten onnistuu. On meillä ystäviä, mutta sukulaiset ovat kaikki Suomessa.
Pääsen joskus harvoin yksin jonnekin, kun on esimerkiksi vanhempainilta tms. Joskus myös vien lapset kauppakeskuksen ilmaiseen lapsiparkkiin ja käyn rauhassa kaupassa.
Toisaalta toivon, että pääsisin sairaalaan vaikka viikoksi. Se olisi ihanaa. Mutta pelkäisin tietysti koko ajan lasten puolesta. Yritän olla varovainen ja huolehtia terveydestäni, etten kuolisi tai sairastuisi pahasti.
*
Kiitos kaikille tähän mennessä kommentoineille! Lisääkin saa kommentoida. Olen saanut ketjusta paljon uusia ajatuksia.
alkuperäinen kirjoittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä sä olet perustanut perheen miehen kanssa, joka ei ilmiselvästikään ole kiinnostunut perheestä?
miksi olette tehneet 2 lasta yhdessä jos isän rooli ei kiinnosta?
en voi muuta kuin ihmetellä............
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin ehkä sinun kannattaisi ottaa asia VAKAVASTI puheeksi. Ei mitään "voisitko kulta", vaan todella vakavasti. Tyyliin nyt on sellainen tilanne, etten jaksa tällaista elämää enää. Haluan että asiat muuttuvat, tai joudun harkitsemaan eroa.
pillerit pois ja hups, olen raskaana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun mies viettää kaiken vapaa-aikansa lastemme kanssa ja laittaa ruokaa ja pesee pyykiä, siivoaa...tekee kaikkea sitä mitä minäkin kotona ollessani ja saan mennä ihan niin paljon kuin haluan, MUTTA
mun mies välitäkään minusta tippaakaan:( Ei nuku samassa huoneessa, meillä ei ole ollut seksiä kohta kahteen vuoteen, ei pyydä minua kanssaan minnekään, eikä lähden itse mun kanssa mihinkään jos pyydän:(
On siis erittäin hyvä isä, mutta aviopuolisoa mulla ei ole!:/ Lasten vuoksi kestän itse tämän tilanteen...muuten olisin jo lähtenyt!
Mies on yrittäjä ja hänellä "ei ole aikaa" olla meidän kanssa. Mies on yleensä koko päivän jossain pyörimässä työhommissa, saattaa käydä kotona syömässä ja lähtee heti uudestaan. Jos päivä loppuukin aikaisemmin (eli n klo 17-18) mies menee nikkaroimaan jotain omia juttuja tai auttamaan kavereitaan jossain. Mies käy myös hyvin usein jossain kavereitten/sukulaisten luona saunassa. Meillä ei ole omaa saunaa ja olisikin ihanaa joskus päästä mukaan näille saunareissuille, mutta ei... Mies ei kuulema jaksa sitä lasten riehumista enää raskaan päivän jälkeen.
Joskus jos mies tekee koko päivän paperihommia kotona niin se on hänestä perheen kanssa olemista. Vaikka sillo lasten pitää olla ihan hiljaa, kun isää ei saa häiritä.
Sanoin miehelle just tänään, että minulla ei ole kohta enää mitään muuta mahdollisuutta, kuin muuttaa johonkin ihan yksin asumaan ja jättää lapset miehelle. En tunne enää iloa yhtään mistään, en edes lapsista... Itkettäisi vaan koko ajan. Olen lapsillekin koko ajan niin vihainen ja ilkeä, että lapset varmasti isona ajattelee, että olen ollut todella huono äiti :(
Mutta mies ei paljon korvaansa lotkauttanut tuolle sanomiselleni. Sanoi vain "justhan minä tänä aamuna heräsin lasten kanssa ja siivosin keittiön ja tein aamupalan valmiiksi" (Minä en siis tarkoituksella noussut ylös vaan pötköttelin sängyssä, mies antoi esikoiselle voileivän, tiskasi pari lautasta ja keitti kahvit. Kahdelle nuorimmaiselle ei antanut mitään aamupalaa "kun eivät pyytäneet") Ja tämä oli taas mieheltä niin iso uhraus, että sittä saa kuulla varmaan koko vuoden...
Ja älkää kysykö miksi olen tuollaisen miehen kanssa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pillerit pois ja hups, olen raskaana
miestä ei isänä olo kiinnostakaan, ja sitten vingutaan av:lla.
miestä ei kiinnostanut ns. normaali lapsiperheen arki kuin hyvin satunnaisesti. Harmiksesi täytyy todeta, että me olemme eronneet vuosi sitten. Suosittelisin keskustelua miehen kanssa. Kerro mitä sinä toivot ja haluat yhteiseltä elämältä. Jos ei miestä kiinnosta keskustella, ehdota perheneuvolaa. Sinne voi mennä myös yksin purkamaan tuntojaan ja saamaan apua vaikeisiin tilanteisiin. Jos pääsi meinaa levitä, mieti mitä SINÄ elämältäsi haluat ja voitko toteuttaa unelmasi tämän ihmisen kanssa! Minä valitsin elämän yksin lasten kanssa, sen sijaan että olisin pysynyt yhdessä ja silti yksin lasten kanssa. Tsemppiä!
Unelmieni prinssiä odotellen...
Mies on yrittäjä ja hänellä "ei ole aikaa" olla meidän kanssa.
Ymmärrän täysin, miten ottaa päähän!
alkuperäinen kirjoittaja
Olen siis alkuperäinen kirjoittaja ja vastasin useampaankin kysymykseen... No, yritän uudelleen:
Puhua olen yrittänyt, mutta hän on vakaasti sitä mieltä, että tekee paljon töitä (no, tosiasiassa hän on paljon tietokoneen kanssa, mutta puolet on uutisten katselua, pelaamista, musiikin kuuntelua ja lataamista, verkkokeskusteluja...) ja tuo leivän pöytään. Ja se on hänen osuutensa perheen töistä. Jotenkin ei jaksaisi aina samaa lätinää: olisiko jotain vinkkejä, miten asian voisi tuoda esiin jankuttamatta aina samoja juttuja?
Perustin perheen miehen kanssa, joka halusi kaksi lasta pienellä ikäerolla ja kertoili, kuinka hänen isänsä vei häntä uimaan ja hän haluaa tehdä samoin tai, kuinka hän voisi lukea omia mielikirjojaan lapselle. Mies on kova suunnittelemaan - toteutus ei sitten oikein toimi, mutta sitä hän ei huomaa. Lapsilla on tosiaan pieni ikäero, joten en voinut ennen toista lasta tietää, että todellisuus on tällaista.
En usko avioeroon minään autuaaksi tekevänä asiana. Haluaisin korjata tilanteen, mutta en tiedä, onnistuuko se jotenkin?
Onko miehesi varmasti tetoinen, miten pahalta sinusta tilanne tuntuu? Ja lapsista? Jos hanesta ei ole kertakaikkiaan yhtaan mitaan apua tai seuraa perheelleen, joudun kylla yhtymaan niihin, jotka ehdottivat eroa. : ( Tai ainakin vakavaa keskustelua sen mahdollisuudesta. Aika radikaalia muutosta tuossa tilanteessa miehelta tarvitaan, oikeastaan taytta tapojen muutosta, mika on vaikeaa, vaikka tahtoa olisikin. Tsemppia kuitenkin sinulle, toivottavasti asiat jarjestyvat!
Tietenkin voi miettiä töihin menoa, jos kotiäiti olet, näin saat itsellesi jotain omaa aikaa. Ja sitten sinun halut on se aivan yhtä arvokkaita kuin miehesi halut. Tee jotain ettet katkeroidu ja jotta elämäsi ei jää elämättä. Jos miehesi ei halua lähteä lähde lasten kanssa, ehkä tavarat sitten löytyy kun kukaan ei ole niiden paikkaa kertomassa;)
meillä oli nimittäin lapsuudenkodissa juuri tuollainen tilanne. Äiti oli kotona ja hän oli se lämmin ja osallistuva vanhempi, isä puolestaan oli etäinen, joka ei halunnut tai osannut osallistua lasten elämään. Äiti hoiti meillä kaikki kotityöt pyykinpesusta ruuanlaittoon, kävi vanhempainilloissa ja tarkisti läksyt, vei harrastuksiin, kyseli omat ja kavereiden kuulumiset. Isän kanssa kävimme kerran vuodessa pyöräretkellä, siinä oli suurin piirtein hänen panoksensa perhe-elämään plus tietysti hän toi leivän pöytään. Muistan, että jos joskus jouduin olemaan isän kanssa kahden (vaikka autossa), olo oli jotenkin vaivautunut, kun en keksinyt hänen kanssa mitään puhumista. Mutta ei tästä mitään traumoja jäänyt ja kun ikää karttui, suhde isään alkoi pikkuhiljaa lämmetä. Nyt meillä on lämmin ja hyvä suhde, ja isäni on omille lapsilleni kiva ukki.
Täällä jotkut ovat kerkeästi lyöneet ap:n mieheen luonnehäiriöisen leiman ja kehottaneet eromaan, mutta ehkä jotkut miehet eivät vain kovin luontevasti osaa olla pienten lasten kanssa tekemisissä. Tilanne voi hyvinkin parantua, kun lapset vähän kasvavat ja ap:llakin kotitöiden määrä helpottuu ja omaa aikaa jää enemmän, kun lapset menevät kouluun.