Lue keskustelun säännöt.
Mieheni ei usko, että synnyttäminen sattuu
21.02.2009 |
Odotamme esikoistamme. Minua synnyttäminen pelottaa ihan kauheasti, pelkään kipua ja sitä, että alapääni "repeää". Mieheni mielestä synnyttäneiden naisten repeämistarinat ovat täyttä puppua ja esimerkiksi tuskasta kiljuminen synnyttämisen aikana pelkkää filmaamista ja huomion kerjäämistä.
Hän ei osaa eikä edes halua yrittää rauhoitella minua ja tukea minua pelkojeni kanssa painivaa hermorauniota. Hänen tapansa on väittää, ettei synnytyksessä mitään kipua ole, eikä synnytykseen voi kuolla.
Miten voisin vakuuttaa miehelleni, että tarvitsen hänen tukeaan, enkä suinkaan pelkojeni vähättelyä. Lääkäreitä hän ei usko, vaan väittää tietävänsä synnyttämisestä enemmän kuin alan erikoislääkärit. Hän on itse insinööri.
"Tietonsa" synnytämisestähän perustaa siihen, että yhden hänen työkaverinsa vaimo synnytti jokin aika sitten, ja tällä naisella kaikki meni hyvin.
Taidan olla naimisissa idiootin kanssa.
Kommentit (75)
Ihan naurettavaa ajatella että alkaisi kirkumaan siinä tilanteessa, kyllä mäkin tietty inisin ja älähtelin supistusten kourissa, mutta eipä tullut mieleen kirkua, vaikka tekikin kipeää :)Ja ponnistusvaiheessa tosiaan on oikeastaan mahdoton huutaa ja ponnistaa tehokkaasti samalla...
se 2 kertaa kirkumatta synnyttänyt
Ei voi ruveta oman kokemuksensa perusteella sanomaan, että joku käytös on tyhmää synnytyksessä! Ei siitä huutamisesta varmasti ole hyötyä, jos äiti käyttää kaiken energiansa siihen, mutta tietyssä vaiheessa synnytystä on kiva purkaa se raivo ja pelko kunnon karjaisuun. Mä olen erittäin vokaalinen ihminen, puhun paljon, huudan nautinnosta sängyssä, huudan vihaisena ja kiljun riemusta, jos siltä tuntuu. Pitäisikö synnytyksen sitten olla ainoa paikka, jossa olen ihan hipihiljaa ja kerron tuskastani "ynisten"? Jumaliste.
T: Huutaja, jota kätilö kuvasi täydelliseksi synnyttäjäksi. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en kyllä huutanut, enkä ole kahden synnytyksen aikana kuullut kuin kerran viereisessä salissa jonkun huutavan. Mutta kyllä mulla tuskia oli, epiduraalikaan ei tehonnut. Kätilö katsoi silmiäni -jotka varmaanki pyöri päässä- ja totesi huolestuneena 'sulla taitaa käydä TODELLA kipeää'
ja olen kyllä miehesi kanssa samaa mieltä siitä, että tuskasta kiljuminen ja kirkuminen on filmaamista ja elokuvia varten :D
Ääri harvoin on niin kivuliaita juttuja salissa että pitäisi kirkua sentään. Paitsi kauniissa ja rohkeissa.
Ehdollista se seuraavaan koemenettelyyn:
Loogisen ajattelun perusteella naisen ulkoisiin synnytyselimiin mahtuu ilman kipua ainakin peniksen kokoinen objekti (halkaisia 3 - 4 cm). Lapsen pään halkaisija on noin 10-12 cm (tosin ei ole täysin pyöreä...). Vartalo voi olla jopa pyöreämpi, joten ulkoiset synnyttimet joutuvat venymään noin 3-4 -kertaisiksi synnytyksessä. Kohdunsuulle taas tuo lapsen pään ja vartalon aiheuttama venytys on suurempi, sillä luontaisesti sen läpi ei tungeta objekteja.
No, miehen peräaukko lienee ehkä hieman ahtaampi kuin keskiverrot ulkosynnyttimet, joten voitte kokeellisesti tunkea miehen anaaliin esim. 8-10 cm halkaisijaltaan olevan objektin (kysy sopivaa putkea vaikka rautakaupasta). Siittimen virtsaputken aukko on paljon ahtaampi, joten samassa kokeellisessa menettelyssä otatte vertailuun sen ja työnnätte sinne esim. 2 - 4 cm halkaisijaltaan olevan objektin.
Koska synnytyshetkeen liittyy myös muita kuin näitä penetraatiotuntemuksia (joita useat siis kuvaavat "kivuiksi"), täytyy kokeen ajaksi luoda vastaava tilanne. Lääkärituttavat ovat kertoneet, että hieman vastaavia tuntemuksia aiheuttaa tilanne, jossa on ollut useita päiviä kestävä ummetus ja sitä avitetaan oikein reilulla annoksella risiiniöljyä. Tilannetta auttaa, jos koehenkilöllä on laktoosi-intoleranssi ja hän nauttii ennen risiiniöljyhuikkaa runsaasti esim. vaniljajäätelöä.
Saadaksenne varmistuksen tähän tuntemusten vahvuuteen pitää koejärjestely luonnollisesti toistaa useita kertoja kuten tieteelliseen lähestymistapaan kuuluu. Esim. 4 toistoa lienee riittävä.
Heti kun miehesi sitoutuu tähän menettelyyn ja voi sen läpikäytyään sanoa, ettei satu, niin asia pihvi.
Please, raportoi tulokset täällä!
Mutta tuosta huutamisesta vielä, ei mullakaan olisi paukut riittäneet tarkoitukselliseen kirkumiseen tms. ja esikoisen synnytinkin enempiä metelöimättä. Kakkosen synnytysessä taas musta lähti ponnistaessa kauhea mekkala, itkua ja muuta ääntä joille en mahtanut mitään. Kummallakaan kerralla en ajatellut että nyt en huuda tai nyt huudan, ne vaan meni tuolla tavalla. Kakkosen synnytys oli tosin vaikeampi, olin kipushokissa ja kauhuissani siitä, että ehkä joudun sektioon, joten itku ja mölinä johtui varmaan siitä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älkääs nyt unohtako sitä, te kirkumatta synnyttäneet. Kyllä moni älähtää ihan siinä avautumisvaiheessa, ja se heille suotakoon. Itse ainakin uikutin kuin kidutettu koira, kun avautumisvaihe kesti 20 tuntia eikä kivunlievitykset vaikuttaneet. Turhaan kiillotatte omaa kruunuanne.
Eli siis, jos ei valehtele kiljuneensa, kiillottaa omaa kruunuaan??
että lääketieteellisessä kipu-kirjassa synnytyskipuja verrataan raajan amputoimiseen ilman puudutusta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mies myös vähättelee asiaa, mutta luulen sen kanssa olevan jonkinlainen vastareaktio ja yritys pelastautua tilanteesta, jossa ei voi auttaa.
Raivostuttavaa, koska kuitenkin itse joudun kärsimään ja toinen vain vähättelee!?!??
Kuitenkin, kun tilanne on se, että vauva on tulossa ja se tulee halusit tai et, on pakko koittaa sopeutua tilanteeseen ja hyväksyä edessä oleva synnytys tai sectio kipuineen.
Miehet ei voi koskaan tietää, miltä se tuntuu, koska emme mekään voi tietää naisina ennen, kun se on koettu.
Itse en tiedä huusinko mutta kuulin kuin ulkoa kirkaisseeni kerran, kun esikoisen pää repäisi jostain kohtaa syntyessään. Olin kuin ulkona koko tilanteesta, tuntui, kuin olisin kiljunut täysillä, mutta mies sanoi minun olleen hiljaa. - Niinpä, kuin teuraalle menevä lammas.
Kuitenkin synnytyksen jälkeen oli sellainen olo, että joko se tuli! Vaikka supistukset teki kipeää, oli kuitenkin kivunlievityksenä epiduraali aivan ihanteellinen. Mielestäni jouduin kyllä kohtuuttoman kauan sitä odottelemaan.
Kuitenkaan sillä ei ole merkitystä huutaako ihminen vai ei, olennaista on se, että selviää myös henkisellä tasolla. Itselleni tuntui, kuin olisin ollut vertavuotava eläin, koira jolla ei ole mitään arvoa, kun lapseni viimein oli maailmassa.
En todellakaan tuntenut mitään lämmintä sitä rinnalleni nostettua rääpälettä kohtaan, mutta muutaman päivän päästä tilanne alkoi hiljalleen muuttua.
Salatut tunteet, joista lähes jokainen kieltäytyy kertomasta, ei voi myöntää, ettei olo ollutkaan taivaallinen saadessaan ihanan palkinnon syliinsä...
Odotan toista lastani (miehen kanssa käydyn kovan väännön jälkeen) en olisi halunnut enää alkaa ruljanssiin.. Edessä oleva synnytys ja hormonimyrsky pelottaa. Siispä se on luonnollista, että pelottaa.
En ymmärrä, minkä takia täytyy uhota, ettei se ole yhtään kamalaa tai en huuda tai jokainen synnyttää tai se on naisen osa.. ihan turhaa pätemistä joiltain naisilta. Miksi ihmisen täytyisi olla niin kova, ettei ilmekään värähdä, vaikka alapäästä tehdään jauhelihaa?
mutta kyllä se oikeasti sattuu. jokaisen oma kipukynnys määrittelee sen kivun kovuuden. ja minä kiroilin toista lasta tehdessä aivan mielettömästi, mies sanoi siinä kätilön kanssa että työnnä ja ponnista, minä vastasin et kuule työnnä vittu ite jos tuntuu niin helpolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja minua se auttoi. Nopeat synnytykset kokonaisuudessa. Kyllä sattuu, mutta kun ohi niin, jo helppaa ja lähes heti menoksi.
Itse olen synnyttänyt kaksi kertaa ILMAN KIVUNLIEVITYSTÄ, eikä kumpikaan synnytys ole mielestäni ollut kovin vaikea.
Ensimmäisen synnytin ähkimällä ja puhkimalla.
Toisen synnytyksessä supisti rajummin ja HUUSIN!
Hyviä lapsia tuli molemmista :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja olen kyllä miehesi kanssa samaa mieltä siitä, että tuskasta kiljuminen ja kirkuminen on filmaamista ja elokuvia varten :D
Olen kans samaa mieltä. Kävihän se kipeää, mutta ei se tuskasta kirkuminen siinä tilanteessa auta mitään, varmasti vaan pahentaa tilannetta, kun keskittyy huutamiseen. Kuka sitä jaksaa ponnistaa jos karjuu sydämensä kyllyydestä samaan aikaan?
Minä olen synnyttänyt neljä kertaa ja kolme ekaa meni kirkumatta, mutta neljännellä huusin koska SATTUI. Ehkäpä asiaan vaikutti se että ekaa kertaa synnytin selälläni, mikä tuntui äärimmäisen epämukavalta asennolta.
En ole muuten ikinä ymmärtänyt mitä se "jaksaa ponnistaa" oikein tarkoittaa. Ei minun ole ikinä tarvinnut mitään ponnistella, lapsi tulee supistusten voimasta ulos vaikka kuinka yrittäisi sitä vastustaa :)
Ja aikaa menee alle 5 min...
Ennen ensimmäistä lasta ymmärtää, miten paljon synnyttäminen voi sattua, koska hänen oma äitinsä oli aina hehkuttanut sitä, miten ihanaa se oli. Kyllä hän sitten paremmin tajusi kun itse näki mitä se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joille synnytys on ollut semmonen kananmunan ulospullauttaminen... Onnittelen!
Kyllä sitä kananmunaa ähkittiin aika kauan ulos :) Mulla synnytyksen kesto oli 19 tuntia kaikkinensa, supistukset tosin alkoi 39 tuntia ennen vauvan syntymää. Ja kyllä minäkin ähisin, kirosin ja puhisin avautumisvaiheessa, mutta en huutanut ponnistaessa, niinkuin ne leffoissa tuntuu tekevän.
T. kerran kananmunan ulos pullauttanut :)
En ole muuten ikinä ymmärtänyt mitä se "jaksaa ponnistaa" oikein tarkoittaa. Ei minun ole ikinä tarvinnut mitään ponnistella, lapsi tulee supistusten voimasta ulos vaikka kuinka yrittäisi sitä vastustaa :)
Ja aikaa menee alle 5 min...
Voin kertoa, että minulla lapset ei tulleet supistusten voimalla vaan niitä piti ihan oikeasti ponnistaa, että ne sai ulos. Ja siinä samalla jos huutaa, niin ponnistusteho on heikompi kuin silloin, jos keskittyy siihen mitä on tekemässä eikä huuda kurkkuaan käheäksi. Ehkä jos ne lapset olis vaan itsestään tulleet ulos eikä vois itse yhtään hallita tilannetta, minäkin olisin huutanut :)
joille synnytys on ollut semmonen kananmunan ulospullauttaminen... Onnittelen!
Kyllä sitä kananmunaa ähkittiin aika kauan ulos :) Mulla synnytyksen kesto oli 19 tuntia kaikkinensa, supistukset tosin alkoi 39 tuntia ennen vauvan syntymää. Ja kyllä minäkin ähisin, kirosin ja puhisin avautumisvaiheessa, mutta en huutanut ponnistaessa, niinkuin ne leffoissa tuntuu tekevän.
T. kerran kananmunan ulos pullauttanut :)
Esimerkiksi minä olen koko ajan puhunut huutamisesta avautumisvaiheessa, mutta en tajunnut sanoa sitä. Ponnistusvaihehan on aivan lastenleikkiä siihen verrattuna. Ei mullekaan olis tullut mieleenkään huutaa ponnistusvaiheessa, mutta se avautumisvaihe!!! Varsinkin eka synnytys, jossa sain oksitosiinia oli aivan hirveä ja huusin, kunnes lopetin koska kipu oli niin kova, että meinasin pyörtyä.
Nimim. Toinen ponnistusvaihe kolme tuntia ja toinen puolitoista.
Kipukynnyksellä taas ei juurikaan ole tekemistä sen kanssa, millaisiksi synnytyskivut kokee. Ne kivut riippuvat niin monesta asiasta...
NKipukynnyksellä taas ei juurikaan ole tekemistä sen kanssa, millaisiksi synnytyskivut kokee. Ne kivut riippuvat niin monesta asiasta...
Käykää pelkopolilla keskustelemassa asiasta. Jos vain saatte vielä ajan.
Synnyttäminen ei ole kivutonta, mutta siitä selviää. Ja jos oikeasti pelkäät, pelkopoli olisi sinulle tosi hyvä juttu. Pelkopolikäynnistä jää papereihin merkintä ja voit pyytää, että siellä olisi merkintä esim. siitä, että kivunlievitystä on tarjottava mahdollisimman nopeasti.
Minäkin olen naimisissa yhdensortin idiootin kanssa. Hän ei millään tajua, miten hormoonit heittelee naista kuukautiskierron mukaan. Enkä ole edes mitenkään paha PMS-akka :D
hyvä 20, ei sinun toki tarvitse kirkua, kun se ei sinua auta. Mutta toisia se voi auttaakin. Parempi keskittyä vaikka äänen tuottamiseen kuin kivun tunnustelemiseen. Olet ällöttävä, kun leimaat idiootiksi ne, jotka päästävät ääniä kivuissaan.