Mieheni ei usko, että synnyttäminen sattuu

se että lapsi on alle kolmekiloinen ei todellakaan tarkoita automaattisesti helpompaa synnytystä.

t. yhden alle ja yhden yli 3kg synnyttänyt, ja kyllä pienemmän synnytys oli tuhat kertaa kipeämpi.

siis esim. pitamaan kadesta? Sanoiko han, etta no enpa viitti? Miten han on tuon kivunlievitysasian todennut? Ihan noilla sanoilla - vai tulkitsitko hanen puhettaan?

Hänkin insinööri. Hänestä naiset jotka käyttävät kivunlievitystä ovat ihme luusereita, jotka ei pientä kipua kestä.

Meillä on 2 lasta ja molemmissa synnytksissa ollut mukana.

En huutanut, mutta synnytykset olivat pitkiä ja kivuliaita. Mitään tukea en saanut häneltä. Mitä nyt ilokaasumaskia antoi aina pyydettäessä tai kävi lämmittämässä jyväpussia mikrossa välilä. Ei edes kädestä pitänyt.

Kun kuopus syntyi 18 tuskaisen tunnin jälkeen, niin tämä totesi, että sepäs kävi helposti. Itse nukkui synnytyssalissa suurimman osan aikaa.

mutta tuolla joku totesi, että nopea synnytys voi olla kivuliaampi. Mielestäni ihminen toimii synnytyksessä vaistonvaraisesti niin kuin on parasta eli helpoin olla. Mulla takana kaksi kivuliasta synnytystä mutta toinen oli kyllä ihan eri sfääreissä ja silloin en tiennyt mitä suustani päästin. Ensimmäisessä synnytyksessä ääntelin loppuvaiheessa aika lujaakin mutta en huutanut. Toisessa synnytyksessä kohdunsuu aukesi YHDESSÄ tunnissa kokonaan, siis 1-10cm, ja viimeisen puoli tuntia pystyin vain huutamaan ja kirkumaan, meno oli niin rajua! Jalat eivät kantaneet, en pystynyt kuitenkaan olemaan paikallani. Supistuksilla oli taukoa vain muutama sekunti enkä tietenkään ehtinyt saada mitään kivunlievitystä. Paniikki VALTAVAn kivun jatkumisesta oli jo kova mutta samalla luotin siihen, että tilanne etenee nopeasti, niinkuin kävikin. Ponnistusvaiheessa kipu olikin sitten lähes poissa enkä huutanut, vaan keskityin ponnistamaan.

Jälkeenpäin ihmettelin itsekin huutamistani mutta kätilö totesi, että se oli varmaankin minulle ainoa keino selvitä tilanteesta, ja että kivunsietokykyni on ilmeisen hyvä. Siitä en kyllä tiedä, sillä tuntia kauempaa en moisia kipuja olisi kestänyt!

miksi sen miehen pitäisi ymmärtääkään miltä se synnytys tuntuu. Mitä se auttais, vaikka se kuinka kertois ymmärtävänsä, en käsitä.

Ei kai se autakkaan mitään mutta jos asenne on kuten ap:n miehellä niin kyllähän se käy nyppimään, sellainen mies joutaisi kyllä tuta hiukan synnytyskipuja joka kehtaa sanoa ettei synnytys satu..

En minä kaipaa siä, että mies ymmärtää täysin miltä synnytys tuntuu, vaan sitä, ett lakkaisi vähättelemästä ja suhtautumast minuun kuin johonkin ääliöön kun sanon, että pelottaa.

Esimerkki: Minä sanon, että pelottaa se kipu ja repeäminen, niin mies vastaa: "Älä sekoile, ei se mitään satu ja repeämisjutut on paskapuhetta, yhdenkään naisen paikat ei ole koskaan synnytyksessä revennyt. Ja se voihkiminen muka kivusta on ihan pelkkää teeskentelyä ja huomion hakemista. Lakkaa valittamasta."

Tuo äskeinen oli siis sanatarkka lainaus. Ja minä en uikuta peloistani jatkuvasti. Olen maininnut asiasta ehkä kolme kertaa ja miehen reaktio on aina tuo sama. Minua ärsyttää se, että mies kieltää ihan selvät faktat väittäessään, ettei kukaan koskaan repeä tai ettei synnytys satu. Eikä usko edes lääkäreitä.

Mies siis oikeasti kuvittelee, että vauva vain jotenkin "liukuu" ulos äidistä. Ilman tuskaa, verta ja repeämisiä. Ja luulee, että supistukse tuntuvat lähinnä vatsalihasliikkeiltä tai joltain jumppaamiselta.

Ymmärtäisin miehen käytöksen jotenkin jos olisin itse vängällä tehnyt tämän vauvan, mutta kun se oli nimenomaan mies, joka mankui ja vaati, että tehdään lapsi. Itse olisin halunnut vielä odottaa.

miksi sen miehen pitäisi ymmärtääkään miltä se synnytys tuntuu. Mitä se auttais, vaikka se kuinka kertois ymmärtävänsä, en käsitä.

Itse olen synnyttänyt kaksi lasta, epiduraalilla ja ilman kiljumisia. Synnytykset olivat helppoja, koska lapset olivat alle kolmikiloisia. En yhtään kuitenkaan ihmettele, että joillekin synnytys voi olla hankalaa ja todella kivuliasta.

Mutta antakaa niiden ukkojen olla rauhassa, miksi niitä pitää höykyttää ja vaatimalla vaatia ymmärrystä? Kyllä mullakin oli mies mukana, mutta sanoin, ettei mua tarvitse paijata tms kun kyseessä ei ole sairaus vaan ihan luonnollinen synnytys. Eli tsemppiä ja rohkeutta kehiin.

mutta kyllä synnyttäminen jonkun verran sattuu. Tekeehän paperihaavakin kipeää vaikkei sitä synnytykseen voi verrata.



Itse en ollut ehtinyt ajatellakaan koko asiaa kunnes esikoinen ilmoitti tulostaan hieman etuajassa. Siinä vaiheessa kun oltiin salissa ei mieskään sen paremmin asiasta mitään tiennyt oli hän ponnistus vaiheessa estradipaikalla. Ilme oli sanoin kuvaamaton ja tapauksesta viisastuneena on tukenut minua seuraavissa synnytyksissä kädestä kiinni pitäen. Minulla kaikki neljä synnytystä ovat olleet helppoja. Toki on tikattu mutta max 5 tikkiä ja palautuminen oli hitainta esikoisen jälkeen.



Jos synnyttäminen olisi miesten hommaa ei siitä mitään tulisi. He ovat jo niin kipeitä jos pieni flunssa iskee....

tältä palstalta löytyy erinäisiä tarinoita miten synnytys sattuu, jos hän uskoisi toistarinoita.



Nyt kerro sille insinöörille, että vaikka luuleekin tietävänsä monesta asiasta paljon, niin ei tarkoita että hän tietää sitten kaikesta kaiken. Ei voi olla niin i****tti että väittää tietävänsä näinkin naiselämää koskevasta asiasta mitään.

Ehkä luulee vain lohduttavansa ja auttavansa sua. Sano siinä tapauksessa ei kiitos sille avulle.

Mielikuvaharjoitteille ei vissiin miehiltä riitä kapasiteettiä, muuten kehoittaisin miestä kuvittelemaan itselleen todella pahan ummetuksen, jonka tiimoilta sitten joutuu punnertamaan ulos kulmikkaan vesimelonin. Tunteja. Ja sekin vain ponnistusvaihe.



Auttaisikohan miehelle työlista synnytykseen, jos luulee olevansa siellä viraton, niin voisi sitten räpeltää cd-soitinta, tarkkailla supistuskäyrää, pyyhkiä otsalta hikeä ym. voisin kuvitella että toimisi moneen insinööriin.



Muuten en ala kommentoimaan mitään, muuten ei juttu loppuis ollenkaan.



nimim. Itse insinöörinä insinöörin lapsia 3 liki luomusti ja huutamatta synnyttänyt, miesinsinöörien joukossa töitä tekevä.



Ja vielä ap:lle, kehoittaisin panostamaan nyt aikaa rentoutusharjoitusten tekemiseen (CD.itä markkinoilla), ne konstit saattelivat itseni synnytykset läpi.

saa keuhkot tyhjäksi. Mua alkoi ihan huimata kun haukoi vaan henkeä, mutta millään ei saanut sitä ulos.

kuka ees sanoo tollast? hanki uus mies. selvästikin idiootti.

tuntiin ennen ponnistusta kun koko keho huutaa, että kohta kuolet, niin kipu loppuu. Sitä vaan hikisenä haahuilee ympäriinsä ja tarraa ihan mihin tahansa hakeakseen voimaa. Mä kannoin vesikannua ihan krampissa ja tuntui, että se oli ainoa asia joka vei mut läpi synnytyksen :)

Onko sun miehelläsi ollut mitään pelkoja tai vastenmielisiä asioita elämässä? Onko valittanut armeija-aikoja tms.? Olisi hyvä löytää joku juttu, jota miehesi olisi valittanut joskus ja lyntätä tämä valitus vastaavanlaisella tavalla. Väheksyä koko juttu ja syyttää miestäsi asennevammasta. Ehkä sitten hiukan miettisi koko juttua.



Sinuna etsisin netistä tai jostain mahdollisimman hätkähdyttävän synnytysvideon, jossa näytetään kaikki ja läväyttäisin sen miehesi eteen. Jos sanoo, ettei katso, niin kysyt miks et? Sehän on ihan piece of cake -juttu, miksi sitä ei voisi katsoa. Ja jos katsominen tuntuu jo pahalta, niin miksi sitten ei varsinainen toiminta tuntuisi miltään??

En oikeastaan ymmärrä, että miksi tuollaisesta pitää miehellä olla edes mielipide, koska hän ei voi koskaan omalla kokemuksella saada mitää todisteita.

Mutta voishan sitä verrata, että sattuisko miestä, jos virstaputken läpi yrittäis työntää tennispallon...Tai on sitten vähintän kaksi viikkoa kakkimatta ja urittää pitää sitä sisällän ja ponnistaa ei saa...

Mutta en toki halua sinua pelotella synnytyskivuilla. Ne tosiaan vaihtelevat, mutta en ole ikinä kuullut, etteikö se olisi yhtään ketään sattunut. Joillakin todella helpot synnytykset ja toisilla sitten taas ei.

Onneksi on lääkkeitä ja en todellakaan ymmärrä, miksi niitä ei käyttäisi, jos kerran on mahdollista.

Luulen, että miehesi mieli muuttu, kun yhden synnytyksen käy katsomassa. Ja voithan vaikka kysyä joltakin (esim. tältä synnyttäneeltä naiselta) miehesi kuullen seuraavasti: Mieheni on sitä mieltä, ettei synnytys satu yhtään ja jos joku sitä vaittää, niin valehtelee ja hakee huomiota. ONletko samaa mieltä? Sattuiko sinua yhtään missään vaiheessa?

Insinööri=idiootti ja tässä sen näkee oikein selkeästi.

Onko teillä ollut joku puudutus tms. jos ette ole sitä tunteneet? Itse synnytin ilman kivunlievitystä, ja kyllä minusta se repeäminen sattui! Kamala kirvely ja tuli sellainen tunne etten millään voi ponnistaa tai koko alakerta repeää tuhannen kappaleiksi!!! Vasta kun kätilö vannoi (oli leikannut jo episiotomiankin antamaan lisää tilaa) etten repeä "peruuttamattoman pahasti" vaan ns. turvalliseen suuntaan, uskalsin antaa kaikkeni ja ponnistaa vaikka se todellakin sattui! Kipua en niinkään pelännyt, vaan niitä kauhukertomuksia joita täältä lukee... Miten on revennyt peräaukkoon tai virtsaputken suulle niin pahasti, että on joutunut korjausleikkauksiin tms... Tämä on siinä mielessä kyllä ihan vihon viimeinen palsta ensisynnyttäjälle, täällä pelotellaan ihan heikkopäiseksi :)



Mutta ap. Se ei todellakaan tehnyt niin kipeää ettei siitä selviäisi! :) Avautumisvaiheessa kipu oli todella luonnollista, tiesin ettei minulla tai vauvalla ole mitään hätää. Olin pelännyt että synnytyskipu on jotain sellaista johon pelkää kuolevansa, kammottavaa, raastavaa.. Se ei ollut mitään sellaista. Se oli kovuudessaan kuitenkin pehmeää. Se teki kipeää, mutta ei liikaa. Ja kun supistus meni ohi, oli taas pari minuuttia täysin kivutonta aikaa, saatoin hengitellä ja valmistella itseni seuraavaa supistusta varten. Liikkuminen auttoi tosi paljon, keinuttelin itseäni kotona kuljeskellessani. Yhden supistusken aikana taisin vähän itkeä tirauttaa, se ei meinannut laueta sitten millään.. Tuolloin sanoin miehelle että nyt kyllä lähdetään sairaalaan.

Sairaalaan mennessämme olin jo 9cm auki. Menin aivan paniikkiin kun käsitin etten saisi epiduraalia, spinaalia, nuijanukutusta ym. kokovartalopuudutusta.. Eihän sen näin pitänyt mennä! Minä haluan kaikki mahdolliset lääkkeet!!! Mutta kätilö hymyili ja sanoi höpsöksi. Että nyt on suurimmat kivut jo takanapäin ja kohta on vauva sylissä.

Ja niinhän siinä kävikin. Ei kivuitta, ei kyyneileittä, mutta ilman huutoa ja kiljumista. Aivan rauhallisesti ja harkitusti. Repeäminen ja episiotomian leikkaaminen kävi minulle kaikista kipeimmin, mutta se oli hetkessä ohi se kipu. Ponnistusvaihe kesti 9 minuuttia, sen jälkeen kipu hellitti (siinä vaiheessa kyllä sitten jo alapää puudutettiinkin tikkejen ompelua varten).



Ap. Valan sinuun niin paljon uskoa omaan kehoosi kuin ikinä mahdollista :) Naisen keho on mieletön kapistus. Se osaa toimia synnytyksen hetkellä juuri kuten sen kuuluukin. Keho vapauttaa omia mielihyvähormoonejaan ja kaikki hoituu omalla painollaan. Missään vaiheessa synnytystä kipu ei mennyt sellaiseksi, etten olisi ymmärtänyt täysin sen kuuluvan asiaan ja olevan ok.



Paljon tsemppiä, rohkeutta ja voimia sinulle ap :) Hyvin se menee! :)

Eri ääliön kanssa olet päätynyt yhteen. Jos työntäisit jonkun jättikokoisen kepakon sen peräreikään.

Onko teillä ollut joku puudutus tms. jos ette ole sitä(repeämistä) tunteneet?

Minä sain juuri ennen h-hetkä välilihaan jonkun puudutuspiikin ja en kyllä olisi tuntenut vaikka kätilö olisi vesurilla väylää vauvalle tehnyt!