Miksi jotkut antaa lapsistaan tulla tyranneja?

Missä vaiheessa vanhempien pitää alkaa kohdella lasta kuin kanssaihmistä - puhua kauniisti ja ihmisarvoa kunnioittavasti? Missä vaiheessa lapsi ei ole enää vain vanhempien kasvatuksen kohde, jolle saa huutaa ja pahimmassa tapauksessa vielä tukistella ja luunapitella?



Missä lapsen ikävaiheessa vanhempien pitää alkaa käyttäytyä sivistyneen ihmisen tavoin?

että vanhemmat "pelkää" lapsensa kiukkua tai ennemminkin niitä tunteita mitä se kiukku heissä itsessään herättää.



Ja pikkuhiljaahan tollaset etenee, pikkasen periksi siellä vähän täällä ja avot.

he eivät kestä lastensa mielipahaa ja haluavat olla enemmän kavereita kuin aikuisia kasvattajia lapsilleen.

Kuvailemasi "lapsityranni" voi olla normaalisti ihan hyvätapainen lapsi, joka vain innostuu, kun äidillä on vieraita. Unohtaa siinä tilanteessa käyttäytyä hyvin? Temperamenttinen lapsi helposti käyttäytyy näin. Kun ikää tulee lisää, ei enää sekoa vieraista. Eikä kai kahvipöytärohmuilu ole pahin asia mitä maailmassa tapahtuu? Hyvät käytöstavat kun ovat hieman enemmän kuin pelkkä hiljaa istuminen.



Minua puolestaan ihmetyttävät ne lapset, joka tottelevat äitiä kuin koirat. Pakostikin alkaa miettiä, että onko noita lapsia lyöty tai jotenkin niin henkisesti nujerrettu, että niistä ei irtoa enää henkäystäkään. Menevät ja tulevat kuin varjot pitkin seiniä.



Miten meidän on niin vaikea toisten ymmärtää, että kaikilla on erilaiset lapset, erilaiset vanhemmat ja kasvatusajatukset? Jos sinä arvostat sitä, että lapsi toimii kuten aikuinen haluaa koko ajan ja sinulla on sellainen lapsi, niin fine. Ehkä joku muu arvostaa lasten vilkkautta, ja muistaa, että se saattaa myös merkitä rohkeutta ja oma-aloitteesuutta myöhemmin elämässä. Loppujen lopuksi mä kuitenkin olen sitä mieltä, että se kovaäänisempi puolensapitäjä kahvipöydässä löytää helpommin paikkansa tässä maailmassa kuin se, joka tarvitsee aina äidiltä hyväksynnän kaikkeen.

kyse ei ole siitä, että lapset olisivat kunkkuja ta tyranneja. Kyse on vain siitä että SINÄ et ole. Tasa-arvoisessa yhteisössä kaikilla on oikeus sanoa sanottavansa ja syödä pullansa. Myös lapsilla. Ja kaikilla on oikeus siihen, että heille puhutaan ystävällisesti ja kohteliaasti eikä heitä komennella komentelun takia eikä heille huudeta.



Sä nyt vaan koet sen noin, koska sulla itselläsi on autoritaarinen kuva omasta asemastasi.

Ja tämä äitikaverini vain yrittää kasvattaa "lempeästi" toruen?

mutta tätä lempeästi torumista mä en ymmärrä. Joskus esim. bussissa lapsi ei osaa käyttäytyä niin äiti sössöttää!!! lapselle että nyt pitäisi olla nätisti. Paljon mielummin sitä kuuntelisi äidin suusta "nyt istut selkä suorassa ja olet hiljaa!" kun sössöttelyä tyyliin "voi, voi, voisitko istua hetken nätisti hiljaa".

Ja kun olet oikein pontevasti sanonut lapsellesi tuon käskyn, ja SILTI se kiemurtaa tai kikattaa siinä bussin penkissä tai mitä nyt tekeekään. Mitä sinä sitten teet? Haluaisin aina näissä hyvää tarkoittavissa neuvoissa kuulla myös sen vikan vaihtoehdon. Pysäytät bussin ja laitat lapsen kävelemään? Kiellät katsomasta pikku kakkosta viikkoon?



Mulla oli lapsena kahden lääkärivanhemman siskokset, jotka koko elämänsä katkerana muistelevat, kuinka isä ja äiti aina langettivat kaikesti koko ajan rangaistuksia. Vilkkaat tytöt eivät kun muuten uskoneet. Eivät koskaan nössöiksi taipuneetkaan, mutta tänä päivänä ovat erittäin katkeria vanhemmilleen "suoraselkäisestä" kasvatuksesta.

Jotkut mistään mitään tietämättömät luuserit ovat väittäneet meidän4-vuotiasta poikaamme tyranniksi, mutta sitä hän ei ole. Poikani on määrätietoinen, päättäväinen ja voimakastahtoinen. Sellaiseksi olen hänet kasvattanut ja olen tyytyväinen.

Joskus toki poikani sattaa piloillaan tehdä poikamaisia kolttosia, pojat kun ovat poikia ;-) eikä minulle silloin tulisi mieleenkään komentaa tai kieltää häntä kuin jokin barbaari, vaan torua häntä lempeästi ja kertoa, ettei esimerkiksi tuttavapariskunnan akvaarion rikkominen ollut heidän mielestään kovinkaan hauskaa. Kyllä poika aika usein minua myös kuuntelee.

Nykyajan (ja aivan varmasti myös tulevaisuuden) yhteiskunnassa ei nöyristelevät hissukat pärjää, joten olen päättänyt kasvattaa hänestä miehen, joka tietää mitä tahtoo ja miten sen saa. En aio nujertaa poikani itsetuntoa kielloilla ja käskyilä, vaan annan hänen toteuttaa itseään ja luovuuttaan, vaikka joku ahdasmielinen naapuri siitä joskus nipottaisikin.

Sitä paitsi minusta on vain niin tavattoman hauskaa toteuttaa hänen pikku oikkujaan!

Jotkut mistään mitään tietämättömät luuserit ovat väittäneet meidän4-vuotiasta poikaamme tyranniksi, mutta sitä hän ei ole. Poikani on määrätietoinen, päättäväinen ja voimakastahtoinen. Sellaiseksi olen hänet kasvattanut ja olen tyytyväinen.

Joskus toki poikani sattaa piloillaan tehdä poikamaisia kolttosia, pojat kun ovat poikia ;-) eikä minulle silloin tulisi mieleenkään komentaa tai kieltää häntä kuin jokin barbaari, vaan torua häntä lempeästi ja kertoa, ettei esimerkiksi tuttavapariskunnan akvaarion rikkominen ollut heidän mielestään kovinkaan hauskaa. Kyllä poika aika usein minua myös kuuntelee.

Nykyajan (ja aivan varmasti myös tulevaisuuden) yhteiskunnassa ei nöyristelevät hissukat pärjää, joten olen päättänyt kasvattaa hänestä miehen, joka tietää mitä tahtoo ja miten sen saa. En aio nujertaa poikani itsetuntoa kielloilla ja käskyilä, vaan annan hänen toteuttaa itseään ja luovuuttaan, vaikka joku ahdasmielinen naapuri siitä joskus nipottaisikin.

Sitä paitsi minusta on vain niin tavattoman hauskaa toteuttaa hänen pikku oikkujaan!

Mutta se nyt on ainakin takuuvarmaa, että ton kirjoittaneella on MAAILMAN HILJAISIN; KILTEIN JA onnettomin pikkutyttö.

Minkä ikäsistä lapsista on kyse?



Ja sitten kiinnostaa että minkä ikäsiä lapsia sinulla?

Onko kaverin lapsilla eri temperamentti kuin sinun lapsilla?

Ja kasvatatko lapsesi juuri kovaa ja korkealta?



Omat lapset on alle 5- vuotiaita. Huutaa joskus päälle, keskeyttää puhetta ja innokkaasti syö pöydässä (tosin syö laidasta laitaan kaikkea, ei siis ainoastaan herkkuja: mainitsen koska kaverin hissukka lapsi on nirso..).

Minusta on normaalia että lapset syö, ne on äänekkäitä ja keskeyttää koska ne äkkiä muistaa että Lepakkomies on kaikista vahvin ja voittaa Supermiehen -tämä asia on PAKKO kertoa muillekin! :D



Jostain olen lukenut että lapsi joka vastustaa ja uhmaa kokee vanhempansa turvallisiksi, ei ole kokenut eroa jne.

Ja nirsous on pitkälti opittu tapa: jos et tarjoa lapselle muikkuja ja niitä saadessaan vanhemmat irvistää niin siinä on mallia kerrassaan, tai kuljuu nähdessään hämähäkin.

Ja kun olet oikein pontevasti sanonut lapsellesi tuon käskyn, ja SILTI se kiemurtaa tai kikattaa siinä bussin penkissä tai mitä nyt tekeekään. Mitä sinä sitten teet? Haluaisin aina näissä hyvää tarkoittavissa neuvoissa kuulla myös sen vikan vaihtoehdon. Pysäytät bussin ja laitat lapsen kävelemään? Kiellät katsomasta pikku kakkosta viikkoon?

Mulla oli lapsena kahden lääkärivanhemman siskokset, jotka koko elämänsä katkerana muistelevat, kuinka isä ja äiti aina langettivat kaikesti koko ajan rangaistuksia. Vilkkaat tytöt eivät kun muuten uskoneet. Eivät koskaan nössöiksi taipuneetkaan, mutta tänä päivänä ovat erittäin katkeria vanhemmilleen "suoraselkäisestä" kasvatuksesta.

julkisissa käyttäydytään. Näkeehän lapsi myös ympärillensä miten esim. bussissa ihmiset istuu. Ei siellä ketään kilju ja huuda saaden vielä itkupotkuraivareita vaan istutaan nätisti, katsellaan ikkunasta ulos ja jutellaan. Jos nyt kuitenkin on "huono päivä", niin kyllä, bussista pääsee ulos, samoin metrosta ja ratikastakin. Me ei tosin olla ikinä poistuttu, lapsi on tykännyt mielummin jäädä paikoilleen.

Kolme vaihtoehtoa:

Sinulla ei taida olla lapsia ollenkaan.

Sinulla on 1 lapsi, joka on ehkä noin 1-vuotias.

Tai sitten olet niin ankara ettei lapset uskalla päästää ääntäkään ilman lupaa.

julkisissa käyttäydytään. Näkeehän lapsi myös ympärillensä miten esim. bussissa ihmiset istuu. Ei siellä ketään kilju ja huuda saaden vielä itkupotkuraivareita vaan istutaan nätisti, katsellaan ikkunasta ulos ja jutellaan. Jos nyt kuitenkin on "huono päivä", niin kyllä, bussista pääsee ulos, samoin metrosta ja ratikastakin. Me ei tosin olla ikinä poistuttu, lapsi on tykännyt mielummin jäädä paikoilleen.

ja sekin alle 2v. Nyt kun on kaksi voimakastahtoista uhmaikäistä poikaa, niin on tullut omatkin ajatukset hieman avarakatseisemmiksi. Temperamentti on synnynnäistä; jos lapselle on annettu luja tahto, ei sitä kasvatuksella voi muuttaa. Käytöstapoja pitää opettaa tietysti, mutta se miten lapsi reagoi esim. kieltoon riippuu täysin hänen temperamentistaan. Toinen polkee jalkaa, joku saa hillittömät raivarit, joku taas hymähtää hiljaisesti "hö" ja alkaa mököttää. Itsellä on näitä jalkaa polkevia raivarilapsia, joten pitää aina tilanteen mukaan yrittää luovia mistä asioista kieltää. Kannattaa vähän lukea temperamentista ennen kuin kaataa lokaa vanhempien niskaan. Mutta tietysti rauhallisten helpon temperamentin omaavien lasten vanhempien on niin helppo syyllistää niitä, kenellä tällaisia lapsia ei ole.

Eipä sillä, että kukaan tälläinen tunnustaisi olevansa. Hehän vaan antavat lapsen olla lapsi eivätkä halua tuottaa lapselle pettymyksiä. Näin he siis itse asian näkevät, totuus on toinen. Pari esimerkkiä lähipiiristä:

- lapsi n. 2,5 v päättää itse milloin menee nukkumaan. Klo 22 lapsi näyttää vähän väsyneeltä, mutta klo 23 kierrokset lisääntyvät: "katsos vaan väsymys meni ohi! Jokos haluat mennä nukkumaan? Etkö? No kerro sitten kun mennään nukkumaan".

- Mitä haluat syödä? Eikö ruoka maistu, no ota vaikka vanukas, että syöt edes jotain.

- lapsi saa joka kerta kaupasta jotain leluja, karkkia tms. ettei se ala kiukutella. Nykyisin, lapsi kohta 6 v, mankuminen alkaa jo heti kun puhutaan, että mennään kauppaan.

- lasta ei saa rajoittaa eikä kieltää ollenkaan. Arvatkaa onko tällä lapsella ollut ongelmia päivähoidon aloittamisessa?



Suurin osa vanhemmista kasvattaa lapsiaan ihan järkevästi. Toki lasten temperamentti vaikuttaa asiaan, mutta minusta se ei poista sitä, että on vanhemman VELVOLLISUUS asettaa lapsille rajat ja opettaa miten maailmassa toimitaan. Paljon puhutaan siitä, miten lapset/nuoret eivät kunnioita opettajia koulussa. Miksi sitten käytöstapojen ja aikuisen kunnioittamisen opettaminen tuomitaan tässäkin keskustelussa lasten alistamiseksi?

Meilläkin tyttö on todella vilkas ja äänekäs ja aina suuna päänä joka paikassa. Erittäin sosiaalinen eikä jännitä uusia tilanteita. Ei myöskään toisten kahvipöydässä istumista. Osa lapsistahan kylään mennessä jähmettyy seinäruusuksi kun ovat niin ujoja. Siinä voi sitten vanhemmat ylpeillä hienolla kasvatuksellaan. Kun eivät lapset tosiasiassa uskalla keksiä pöydässä ottaa ellei vanhemmat käske. Meidän kysyy jo etukäteen ennen kahville pyyntöä... ja luuletko ettei ole puhuttu siitä, että omaa vuoroa odotetaan jne jne. Kyllä on. Mutta hän on niin tohkeissaan uusista asioista ja utelias ja spontaani. Ja varmasti oppii odottamaan vuoroansa ajan kanssa. Mutta eipähän tarvitse rohkaista joka välissä ja varmasti tulee pärjäämään elämässä ja osaa pitää puolensa.

Entäs meidän poika... onkin rauhallinen ja ujompi ja vaatii totuttelua uusissa paikoissa. Saattaa vaikuttaakin paremmin kasvatetulta kuin tyttö??? Mutta näin se vaan on, että lapset on erilaisia, samassakin perheessä.

Meillä tyttö on selvästi enemmän äitinsä, spontaani ja temperamentiltaan räiskyvä ja poika enemmän kuten tasainen isänsä. Näin se vaan on, että kuten aikuisiakin niin myös lapsia on erilaisia. Eivät ne lapset ihan tyhjiönä synny ja ole pelkästään vanhempien muokkaamia.

Meillä tyttö oli vauvanakin räiskyvä ja huono nukkumaan jne. Poika nukkuu kellon tarkasti ja paljon enemmän. ja molemmat on hoidettu samalla tavalla. Rytmisyys ym tällaiset jutut ovat myös osa temperamenttia.

Tytölle kaikki asiat pitää selittää sata kertaa ja komentaakin kovasti. Pojalle riittää paljon pienempi komennus. Poika meillä osoittaakin eleillään että on tehnyt väärin ja ymmärtänyt sen, mutta tyttö on varsinaisen kovapäinen ja tosiaan saa selittää ja selittää kaiken moneen kertaan.

Ja tämä äitikaverini vain yrittää kasvattaa "lempeästi" toruen?

mutta tätä lempeästi torumista mä en ymmärrä. Joskus esim. bussissa lapsi ei osaa käyttäytyä niin äiti sössöttää!!! lapselle että nyt pitäisi olla nätisti. Paljon mielummin sitä kuuntelisi äidin suusta "nyt istut selkä suorassa ja olet hiljaa!" kun sössöttelyä tyyliin "voi, voi, voisitko istua hetken nätisti hiljaa".

Tuon voi sanoa ihan fiksustikin, myös siten että katsoo, että sanomaan noudatetaan. Töykeästi komentelu on minusta aika hurjaa kuunneltavaa.

Kyse ei ollut tällaisesta ap:n kuvailemasta villimiestyylistä, vaan sellaisesta lapsesta, joka määräsi vanhempiaan _kaikessa_. Esim. määräsi, mitä musiikkia heillä kuunnellaan, milloin isi saa puhua kaverinsa kanssa puhelimessa ja kuinka kauan, miten perheen vapaa-aika käytetään jne. Oikein hyvin käyttäytyvä tyttö muuten. ;) Mä luulen, että tässä tapauksessa kyse oli siitä, että tyttö oli sairaalloinen vauva, ja vanhemmat pelkäsivät hänen puolestaan kuukausia ja kuukausia. Eivät hennoneet sitten myöhemminkään pitää kuria, vaan halusivat antaa lapselleen kaiken. Jollain lailla hyvin ymmärrettävää. Mutta onneksi vanhemmat ovat viime vuosina ryhdistäytyneet, lapsestakin on tullut paljon miellyttävämpi. :)

Minkä ikäinen tyttösi on? Miten on mennyt päivähoidossa?

Meilläkin tyttö on todella vilkas ja äänekäs ja aina suuna päänä joka paikassa. Erittäin sosiaalinen eikä jännitä uusia tilanteita. Ei myöskään toisten kahvipöydässä istumista. Osa lapsistahan kylään mennessä jähmettyy seinäruusuksi kun ovat niin ujoja. Siinä voi sitten vanhemmat ylpeillä hienolla kasvatuksellaan. Kun eivät lapset tosiasiassa uskalla keksiä pöydässä ottaa ellei vanhemmat käske. Meidän kysyy jo etukäteen ennen kahville pyyntöä... ja luuletko ettei ole puhuttu siitä, että omaa vuoroa odotetaan jne jne. Kyllä on. Mutta hän on niin tohkeissaan uusista asioista ja utelias ja spontaani. Ja varmasti oppii odottamaan vuoroansa ajan kanssa. Mutta eipähän tarvitse rohkaista joka välissä ja varmasti tulee pärjäämään elämässä ja osaa pitää puolensa.

Entäs meidän poika... onkin rauhallinen ja ujompi ja vaatii totuttelua uusissa paikoissa. Saattaa vaikuttaakin paremmin kasvatetulta kuin tyttö??? Mutta näin se vaan on, että lapset on erilaisia, samassakin perheessä.

Meillä tyttö on selvästi enemmän äitinsä, spontaani ja temperamentiltaan räiskyvä ja poika enemmän kuten tasainen isänsä. Näin se vaan on, että kuten aikuisiakin niin myös lapsia on erilaisia. Eivät ne lapset ihan tyhjiönä synny ja ole pelkästään vanhempien muokkaamia.

Meillä tyttö oli vauvanakin räiskyvä ja huono nukkumaan jne. Poika nukkuu kellon tarkasti ja paljon enemmän. ja molemmat on hoidettu samalla tavalla. Rytmisyys ym tällaiset jutut ovat myös osa temperamenttia.

Tytölle kaikki asiat pitää selittää sata kertaa ja komentaakin kovasti. Pojalle riittää paljon pienempi komennus. Poika meillä osoittaakin eleillään että on tehnyt väärin ja ymmärtänyt sen, mutta tyttö on varsinaisen kovapäinen ja tosiaan saa selittää ja selittää kaiken moneen kertaan.

että hiljaa ja nätisti sanominen = lepsu kasvatus ja huutaminen = oikeaa kunnon kasvatusta. Minulla on tällainen kaveri. Räyhää ja nalkuttaa koko ajan lapselle, sivusta katsojana se on aika halventavan kuuloista. Lapselle voi sanoa tiukasti, mutta ei huutamalla.



Ja tämä äitikaverini vain yrittää kasvattaa "lempeästi" toruen?

[/quote]

mutta tätä lempeästi torumista mä en ymmärrä. Joskus esim. bussissa lapsi ei osaa käyttäytyä niin äiti sössöttää!!! lapselle että nyt pitäisi olla nätisti. Paljon mielummin sitä kuuntelisi äidin suusta "nyt istut selkä suorassa ja olet hiljaa!" kun sössöttelyä tyyliin "voi, voi, voisitko istua hetken nätisti hiljaa".

[/quote]

Tuon voi sanoa ihan fiksustikin, myös siten että katsoo, että sanomaan noudatetaan. Töykeästi komentelu on minusta aika hurjaa kuunneltavaa.

[/quote]