Miksi pienten lasten äidit pettävät?

Tämä oli erittäin fiksu kirjoitus,juuri näinhän tämä monesti menee! Ollaan ensin kotona monta vuotta ja pyöritetään arkea ja sitten kun palataan töihin,niin miespuoliset työkaverit onkin niin fiksuja ja ihania,ei osata suhteuttaa ihastumista. Kälylleni kävi juuri näin,oltuaan 6 vuotta kotona ja mentyään töihin,hän oli niin järjettömän rakastunut omien sanojensa mukaan. Romanssi ei kestänyt montaa kukautta,mutta 1 perhe saatiin hajotettua ja pienet lapset ihmetteli äidin käyttäytymistä. Tähän lisäksi vielä se että kälyni ja hänen miehensä olivat seurustelleet teinistä asti,joten halusi kokemuksia,jotka olisi kyllä pitänyt kokeilla sillon 20-v sinkkuna eikä 37-v perheenäitinä. Nyt hän on saanut tämän kauan kaipaamansa sinkkuelämän ja kas,hän on huomannut että sellaisia miehiä mitä hänen aviomiehensä on,sellasia ei ole jaossa,mutta kokemuksien puutteessa ei osannut antaa arvoa tälle kunnolliselle perheenisälle. Vaikka hän itse lähti toisen miehen matkaan ja oli todella varman tästä uudesta rakkaudestaan,niin hän onjärjettömän mustasukkainen exästään. Nuorin lapsi oli vasta 2-v kun äitykkää alkoi jalkovälissä kutittamaan. Kehtaa meille sukulaisille paasata lapsenedusta,siinä ei takuulla lapsenetua ajateltu kun kylille lähdettiin työkaveria n....aan.



i]Työelämään palaavat pienten lasten äidit ovat tosi otollisia ihastumiselle, koska kotona on vaativaa (lapset roikkuu lahkeissa, miehen kanssa ollaan juututtu arjesta selviytymisen asteelle) ja omat tarpeet on työnnetty pakon edessä sivuun. Kun sitten työpaikalla/harrastuksessa tms. joku mies alkaa osoittaa kiinnostusta, imartelee, kehuu kauniiksi ja hauskaksi, on yhtälö valmis.



Tähän omien tarpeiden kieltämiseen pikkulapsivaiheessa johtaa mielestäni osittain tälläkin palstalla viljelty äitimyytti, johon yhdistyy jumalaksi nostettu käsitys lapsen parhaasta: imetä 2-vuotiaaksi, käy ainoastaan puistossa, tee luomuruokaa ja puuhaile lapsesi kanssa päivät pitkät. Missään vaiheessa älä vie lasta hoitoon kenellekään äläkä edes haaveile omista harrastuksista tai matkoista. Siinähän se otollinen alusta sitten onkin - parisuhteelle ei kerta kaikkiaan ole tilaa, kun lapsi on kaiken keskus.



Mikään ei sitten herätäkään uinuvia omia tarpeita paremmin eloon kuin jonkun ulkopuolisen kiinnostus. Ystäväni esimerkiksi sanoi ihastuttuaan työkaveriinsa: "Tunnen olevani pitkästä aikaa taas kiinnostava, haluttava nainen, en mikään maitosammio ja kotiorja!"



Ystävälleni siis kävi juuri tämä tyypillinen tarina ja paljon on juteltu asiasta. Perhe hajosi ja nyt elää uusioperheessä. Ei sekään kyllä helppoa tunnu olevan.

[/quote]

että työkavereista näkee usein vain ne parhaat puolet: ei sitä rähmäsilmäistä pörröpäistä piereskelijää joka kipuaa aamulla kiukkuisena sängystä, vaan huolitellun, hyväntuoksuisen, fiksun ja osaavan kollegan. Jos kemiat kohtaa, se voi todellakin olla menoa. Kokemusta on, valitettavasti.

Jep, kantapään kautta on opittu tämä asia,vaihdoin työpaikkaa ja opin kerrasta.Helpommalla pääsee kun ei syö omasta kuormasta ja sitä toista ei takuulla opi tuntemaan työpaikalla,koska kaikkihan me esitämme siellä ns.parhaita puoliamme.

onko parisuhde toimiva. Meilläkin mies hoitaa lapsia lähinnä silloin kun kyläillään. Ja pesee lapsen kakkapyllynkin suosiolla vaan silloin kun on vieraita talossa. Itse käytän tätä hyväksi ja laiskottelen ja esitän pyyntöjä miehelle silloin kun on vieraita kylässä/ ollaan kyläilemässä. Todellinen arki on aivan toista. Mies enimmäkseen töissä, ei "ehdi" osallistumaan kotitöihin ja valittaa aina suunnattomasti jos pyydän vaihtamaan lapsen kakkavaipan.



Ulkopuolisen silmissä varmaan näyttää siltä että mies hoitaa lapset ja äiti vaan laiskottelee aina eikä tee mitään :)



Silti en ole pettänyt miestäni. En ainakaan vielä. Tosin usein mietin kuinka kaipaisin toista aikuista joka olisi oikeasti läsnä ja edes paikan päällä. Joku joka antaisi edes henkistä tukea ja näyttäisi että välittää...nyyh.

Itse olen nyt kotiäitinä, voisin kyllä itseni näistä kirjoituksista tunnistaa. Siis parisuhde tällä hetkellä ok, ainakin vuoden olen vielä kotona. Mutta osaisin kyllä kuvitella itseni flirttaamassa kollegalle.. Pitänee yrittää elvytystoimia suhteelle vielä ennen töihin menoa

vaan juuri tuota jonkun edellä kuvaamaa itsetuntobuustia, pakoa arjesta, tunnetta siitä, että on yhä vetovoimainen - eikä silti siis halua hajottaa perhettään. Eihän tämä oikein ole, mutta näin se usein menee.

Tätä on nähty usein,varsinkin omalla työpaikallani ja 5 pikkuvaimoa harrastaa juuri tätä ja varsinkin ne jotka ovat seurustelleet puolisonsa kanssa todella nuoresta (teini-iästä)lähtien. Se on aika kiusallista kun nämä salarakas pariskunnat on ns.julkisia salaisuuksia työpaikalla,kukaan ei puhu niistä ja mutta kaikki tietää,kun ne näkyvät niin kovin selvästi. Kiehnätään sylikkäin firman juhlissa,saunailloissa yksikin suht tuore rouva makasi biksut päällä saunanlauteilla ja se mukava työkaveri hieroi takareisiä ja kanniskeli sylissään uima-altaalla. Yhteisiä jatkoja vietetään,hotellihuoneet ovat yhteisiä työreissuilla yms. silti nämä rouvat ovat omasta mielestään kovin hyviä vaimoja ja perheenäitejä ja ikää 25-v-32-v.

ihastumistaipumukseen. Juuri niin minullekin kävi: jo pelkästään se, että aloin jälleen pukeutua hyvin ja laittaa itseäni, muutti paljon. Ja tosiaan ne huomionosoitukset ja flirtti, josta kotiäitinä oli jäänyt paitsi, iskivät aika lujaa.



Peräänkuuluttaisin kuitenkin kaikilta ihastuvaisilta vastuuta ja pitkän tähtäimen ajattelua. Tunteita tulee ja menee, mutta älkää hyvät ihmiset pilatko niiden takia sitä, mikä elämässänne on pysyvää ja tärkeintä! Ajatelkaa lastenne, puolisoidenne ja itsennekin parasta, joka hyvin harvoin on uusi suhde jonkun epämääräisen työpaikkaihastuksen kanssa.



Jos saa sanoa olevansa johonkin valinnoissaan tyytyväinen, niin minä olen tyytyväinen siihen, etten antanut näiden asioiden mennä alkua pitemmälle! Nyt kun olen käynyt töissä pari vuotta, olen jo löytänyt tasapainon koti- ja työminäni välille sekä oman naiseuteni eri osa-alueille. Nykyään olen tyytyväinen parisuhteeseenikin, eikä se sulje pois iloa myös muilta miehiltä saamastani huomiosta.

Mistä äidit löytävät aikaa toiselle miehelle? Eikö arjen ja perheen hoitamisessa ole ihan tarpeeksi?

Ei ainakaan meidän työpaikoilla,kun on niin JÄNNITTÄVÄÄ kun on sutinaa. Yritin yhdelle äitykälle hienosti vihjata että et oo kuule ensimmäinen tässä talossa ketä x on yrittänyt.... ei olisi pitänyt sanoa yhtään mitään. Äitykkä oli niin ihastumisen tunteensa varassa että pääkopassa ei ollut järjenhiventä,ihmetteli vielä suureen ääneen että nauraako hänelle joku... (koko talo). Lisäksi äitykkä väitti tässä suuressa rakastumisentunteessaan että kyllä hän parhaiten x:n tuntee.... No,kantapään kautta oppi tämäkin äitykkäliini,että asiat ei oo aina niin vaalenapunaisia kuinka ne itse näkee. Sälli että tässäkin tapauksessa hajosi 1 perhe ja herra x jatkaa vokottelua,mihinkä se siitä olisi muuttunut,vaikka meidän firman pikku äitykkäliini halusi niin naiviudessaan uskoa.

Toihan on kun mun suusta,mulla sama homma ystäväpiirissä,aika ahdistavaa

ja nämä "juoruakat" kyllä sellaisesta kertoisivat :) enkä itsekään jaksaisi enkä kyllä haluakaan..

että nykysin asioista puhutaan vaan enempi.

Samahan koskee lähes kaikkea: rikollisuutta, väkivaltaa.. Miksei sitten seksiä?

Eli ehkä ennen vanhaankin perheenäiti saatto pitää hauskaa jonkun mukavan miehen kanssa.



Tartteeko seksiin jotain syitä? Jos on tilaisuus ja tekee mieli ja alkoholia ehkä veressä niin miksei? Joskus tilanne on että oot sinkku, joskus seurustelet, joskus oot naimisissa, joskus perheellinen, joskus liitto hajoaa -joskus harrastaa seksiä kolmannen osapuolen kanssa --kun liitto voi hyvin.

Onko muka huonosta suhteesta kielivä asia jos harrastaa seksiä jonkun ulkopuolisen kanssa? Mites jos käy maksullisissa tai elää avoliitossa?

Minulle seksi ei ainakaan ole mustavalkosta.

Johan sen jokanen määrittelee mikä on pervoa ja mikä pettämistä.



En käsitä miksi sitten seksi olisi joku rikos jonka takia tarttisi vielä erota kumppanistakin!

Toki virheistä ja tyytämättömyydestä kannattaa puhua, mutta olisi se aika naurettavaakin erota jos ihastuu tai pettää. Voi parisuhdetta hoitaa sen jälkeenkin. Varmaan suuri osa "petoksista" on ns. vahinkoja joissa ajaudutaan baarissa mukavaan seuraan -miten ihmeessä erota sitä ennen?

Tartteeko seksiin jotain syitä? Jos on tilaisuus ja tekee mieli ja alkoholia ehkä veressä niin miksei? Joskus tilanne on että oot sinkku, joskus seurustelet, joskus oot naimisissa, joskus perheellinen, joskus liitto hajoaa -joskus harrastaa seksiä kolmannen osapuolen kanssa --kun liitto voi hyvin.

Onko muka huonosta suhteesta kielivä asia jos harrastaa seksiä jonkun ulkopuolisen kanssa? Mites jos käy maksullisissa tai elää avoliitossa?

Minulle seksi ei ainakaan ole mustavalkosta.

Johan sen jokanen määrittelee mikä on pervoa ja mikä pettämistä.

En käsitä miksi sitten seksi olisi joku rikos jonka takia tarttisi vielä erota kumppanistakin!

Toki virheistä ja tyytämättömyydestä kannattaa puhua, mutta olisi se aika naurettavaakin erota jos ihastuu tai pettää. Voi parisuhdetta hoitaa sen jälkeenkin. Varmaan suuri osa "petoksista" on ns. vahinkoja joissa ajaudutaan baarissa mukavaan seuraan -miten ihmeessä erota sitä ennen?

Kaikissa näissä tietämissäni tapauksissa suhteet ovat kestäneet jo pitkään. Pisin ainakin 2 vuotta, ja tämä tuoreinkin varmaan viime kevät-kesästä. Jos baari-iltana pikkaisessa huppelissa joku tulee iskemään, niin voi paljon helpommin lähteä hairahdukselle. Se on tietysti väärin, mutta vielä mahdollisesti anteeksiannettava teko. Mutta jos suhteessa on tunteet kovastikin mukana, oma perhe jää toiseksi ja pitää tehdä oikeasti töitä, että saa peiteltyä valheensa ja pääsee paneskelemaan, niin minusta se on moraalitonta!

-Ap

Todella asiaa! Näitä seikkoja kun moni miettisi,niin ei menisi se lasten elämä niin sekaisin isän tai äidin jännityksen hakemisen takia. Tuttava-ystäväpiirissäni 2 äitiä on harmitellut pöhköyttään jälkikäteen,mutta minkäs teet, tuli mokattua ja paluuta ei ole.

ihastumistaipumukseen. Juuri niin minullekin kävi: jo pelkästään se, että aloin jälleen pukeutua hyvin ja laittaa itseäni, muutti paljon. Ja tosiaan ne huomionosoitukset ja flirtti, josta kotiäitinä oli jäänyt paitsi, iskivät aika lujaa.

Peräänkuuluttaisin kuitenkin kaikilta ihastuvaisilta vastuuta ja pitkän tähtäimen ajattelua. Tunteita tulee ja menee, mutta älkää hyvät ihmiset pilatko niiden takia sitä, mikä elämässänne on pysyvää ja tärkeintä! Ajatelkaa lastenne, puolisoidenne ja itsennekin parasta, joka hyvin harvoin on uusi suhde jonkun epämääräisen työpaikkaihastuksen kanssa.

Jos saa sanoa olevansa johonkin valinnoissaan tyytyväinen, niin minä olen tyytyväinen siihen, etten antanut näiden asioiden mennä alkua pitemmälle! Nyt kun olen käynyt töissä pari vuotta, olen jo löytänyt tasapainon koti- ja työminäni välille sekä oman naiseuteni eri osa-alueille. Nykyään olen tyytyväinen parisuhteeseenikin, eikä se sulje pois iloa myös muilta miehiltä saamastani huomiosta.

Joillekin ihmisille tuntuu vain olevan ylivoimaista harjoittaa itsekontrollia.

että aidan takana ruoho on vihreämpää, eivätkä nykyajan ihmiset kestä arkea.

Vauvan syntymän jälkeen ennen niin fiksu mies taantui vuosia. Kotityöt jäävät tekemättä, koneella vaan istutaan. Jos pyydän siivoamaan, mies alkaa järjestelemään "Hauskat kuvat"-kansiotaan tietokoneella. Naurattaisi jossei tämä olisi arkea meidän perheessä.



Lapsemme on kohta 2-vuotias ja mies on ollut vuorostaan kotona hänen kanssaan jo kuukausia. Ei saa mitään tehtyä, ei koe myöskään tarpeelliseksi kaikkia varatoimenpiteitä. Naureskelee "hölmöille" pyynnöilleni, sortuu epäjohdonmukaisuuksiin ja kiukuttelee kuin murrosikäinen jos vaadin häntä ottamaan vastuuta kodista. Tässä vähän aikaa sitten mietinkin että jännä kun miehiä pitäisi aina kehua vaikkapa vain roskapussin viemisestä, mutta kuinka moni mies puolestaan katselisi naista joka ei saa muuta aikaiseksi kotona ollessaan kuin sotkua..? Niinpä, ei kovin moni!!



Minä en ole koskaan ollut missään totaalisymbioosissa lapsen kanssa johon ei mahtuisi lapsen isäkin. Anoppi on läheinen lapselle, lapsi menee sinne ainakin kerran kuussa yöksi mielellään. Olen huomannut että vapaailtoina ei enää huvita tehdä miehen kanssa yhtään mitään...varasin viime vuoden puolella hotellisviitin miehen synttäreiden kunniaksi, kävimme kaupungilla jne. kivaa mutta jo samana iltana ajattelin että ihan turhaa rahanmenoa sekin oli (yleensä en edes ajattele rahaa jos hemmottelen läheisiäni). Asioista on keskusteltu, riidelty, tapeltu fyysisestikin joskus- mies on niin raivostuttava että haluaisin vain läimäyttää häntä kun katson sitä mutristunutta naamaa, kun muistutan että voisiko hoitaa kotityönsä koska hän ei ole niitä tehnyt viikkoon.



Minä olen pettämisen rajalla. Kaipaan edes yhdeksi illaksi kontaktia AIKUISEEN mieheen, jossei sitten seksiä olisikaan (sitäkään meillä ei juuri ole). Pelkkä halaaminenkin tuntuisi hyvältä.

että aidan takana ruoho on vihreämpää, eivätkä nykyajan ihmiset kestä arkea.

Oikeasti mä en oikeasti tiedä, mikä saa kenetkään pettämään puolisoaan. Tunnen näitä tyyppejä kyllä, mutta en mä heidän motiivejaan ymmärrä. Tuskinpa ymmärtävät itsekään!

Minäkin aloin oikein miettiä, että tuttavapiirissäni NELJÄ pariskuntaa, joilla on lapsia, ovat eronneet muutaman vuoden sisällä juuri sen takia, että nainen on löytänyt toisen. Ja eroomista ennen tietenkin pettänyt miestään useita kertoja.

Ja voin kertoa vielä, että on ollut kyse tuoreista suhteista ja nuorista pariskunnista. tuntuu ettei nykyään ihmisillä ole mitään halua yrittää yhdessä ja naimisiinkin mennään (jos mennään) sillä asenteella että aina voi erota jos ei mee hyvin.

Minä ainakin olen mennyt naimisiin sillä asenteella, että yhdessä ollaan kunnes kuolema meidät erottaa, vaikka nurena naimisiin meninkin. Pettäminen on kamala asia, enkä itsekän tiedä mitä tekisin jos mieheni mua pettäis, mutta olen luvannut ja TAHDON tehdä kaikkeni sen eteen että olisimme yhdessä aina! Enkä tahdo lastenikaan kokevan mitään uusioperhekuvioita. Tähän ehkä vaikuttaa myös se, että omat vanhempani ovat edelleen yhdessä, tuntuu että eroperheiden lapset saattavat JOSKUS erota itsekin herkemmin...(?)

Työelämään palaavat pienten lasten äidit ovat tosi otollisia ihastumiselle, koska kotona on vaativaa (lapset roikkuu lahkeissa, miehen kanssa ollaan juututtu arjesta selviytymisen asteelle) ja omat tarpeet on työnnetty pakon edessä sivuun. Kun sitten työpaikalla/harrastuksessa tms. joku mies alkaa osoittaa kiinnostusta, imartelee, kehuu kauniiksi ja hauskaksi, on yhtälö valmis.

Tähän omien tarpeiden kieltämiseen pikkulapsivaiheessa johtaa mielestäni osittain tälläkin palstalla viljelty äitimyytti, johon yhdistyy jumalaksi nostettu käsitys lapsen parhaasta: imetä 2-vuotiaaksi, käy ainoastaan puistossa, tee luomuruokaa ja puuhaile lapsesi kanssa päivät pitkät. Missään vaiheessa älä vie lasta hoitoon kenellekään äläkä edes haaveile omista harrastuksista tai matkoista. Siinähän se otollinen alusta sitten onkin - parisuhteelle ei kerta kaikkiaan ole tilaa, kun lapsi on kaiken keskus.

Mikään ei sitten herätäkään uinuvia omia tarpeita paremmin eloon kuin jonkun ulkopuolisen kiinnostus. Ystäväni esimerkiksi sanoi ihastuttuaan työkaveriinsa: "Tunnen olevani pitkästä aikaa taas kiinnostava, haluttava nainen, en mikään maitosammio ja kotiorja!"

Ystävälleni siis kävi juuri tämä tyypillinen tarina ja paljon on juteltu asiasta. Perhe hajosi ja nyt elää uusioperheessä. Ei sekään kyllä helppoa tunnu olevan.

Miehen jo pari vuotta kestänyt totaalinen haluuttomuus MINUA kohtaan. Muut siis sytyttävät, mutta minua kohtaan ei enää mitään kipinää.



Tämän lisäksi jään aina ja joka kerta toiseksi tietokoneelle. Miehen koko ilta menee netin ääreissä; Facebookia, keskustelufoorumeita ja Youtubea.



Tämän vuoden olen päättänyt katsoa loppuun. Määräaika siksi, että voin jälkeen päin varmasti todeta antaneeni tilanteelle aikaa, ja myöskin siksi, että en huomaa roikkuvani samassa tilanteessa parinkin vuoden päästä.

Ja voin kertoa vielä, että on ollut kyse tuoreista suhteista ja nuorista pariskunnista. tuntuu ettei nykyään ihmisillä ole mitään halua yrittää yhdessä ja naimisiinkin mennään (jos mennään) sillä asenteella että aina voi erota jos ei mee hyvin.

Minä ainakin olen mennyt naimisiin sillä asenteella, että yhdessä ollaan kunnes kuolema meidät erottaa, vaikka nurena naimisiin meninkin. Pettäminen on kamala asia, enkä itsekän tiedä mitä tekisin jos mieheni mua pettäis, mutta olen luvannut ja TAHDON tehdä kaikkeni sen eteen että olisimme yhdessä aina! Enkä tahdo lastenikaan kokevan mitään uusioperhekuvioita. Tähän ehkä vaikuttaa myös se, että omat vanhempani ovat edelleen yhdessä, tuntuu että eroperheiden lapset saattavat JOSKUS erota itsekin herkemmin...(?)

-Ap