4½v. poikani teki päiväkodissa äitienpäiväkortin ex mieheni vaimolle.
Tämä nainen ei ole kovin läheinen lapsilleni vielä ja aika tuore tuttavuus(vuoden tunteneet). Toinen poikani teki minulle ja toinen näköjään tehnyt sitten exäni naiselle kortin. Miten päiväkodissa on edes tälläiseen " kannustettu" ? Eihän tämä nainen ole lapseni äiti, eikä edes äitipuoli vielä millään tavalla! Luulisi että olisivat ohjanneet lasta tekemään kortin minulle.
Olen loukkaantunut kyllä, en tiedä mitä ajatella asiasta.
Kommentit (142)
Vierailija:
Mutta neljän lapsen äitinä olen joutunut yllättymään niin monesti sekä iloisesti että vähemmän iloisesti, että en todellakaan väittäisi tietäväni mitä lapseni tekevät.
82
Kuin myös. En voi väittää tietäväni takuuvarmasti mitä lapseni tekevät / tulevat tekemään. Tai sitten olisin jotenkin voinut ennakoida sen, että arka lapseni nelivuotiaana karkasi minulta kauppaan (painui ovesta ulos ja sanoi lähtevänsä, en uskonut hänen lähteävän, sillä oli silloin hirmu arka, mutta ilmeisesti sosiaalistuminen alkoi just sillä hetkellä, lapsi ehti aika " pitkälle" ).
Minä en jaksaisi elämää, jossa on noin tarkkaan määritelty kuka on lapsesta vastuussa. Eli jos olisin eronnut ja ottanut uuden miehen elämääni, olettaisin ja haluaisin, että hän on yhtälailla vetovastuussa arjesta kuin minäkin. Samoin jos ex-miehelläni olisi uusi nainen, haluaisin, että hän on siinä määrin arjenjakaja, että hän haluaa hakea lapseni tarhasta tarvittaessa.
Mä en myöskään ymmärä tuota äitipuoli-vauhkoamistasi, tuskinpa tosiaan kenekään perheessä ketään kutsutaan nimellä äitipuoli/isäpuoli :D
Se on vaan sellainen käsite, että kun isällä on siellä kotona uusi nainen, hän on lasten äitipuoli, ja outoa olisikin jos häntä sillä nimikkeellä kutsuttaisiin, mä oon kans ns äitipuoli, mutta tasan vaan sillä nimellä täällä kun kerron asiasta eli suhteestani mieheni edellisen liiton lapseen, lapsi kutsuu mua etunimi-tätiksi (Mirja-täti) ja omaa äitiään kutsuu omaksi äidikseen kun hänestä puhuu.
Silti mä olen ns äitipuoli, hoidan kyllä lasta mieheni kanssa ja yksin ja jos häneen liittyy jotain murhetta tms niin ei se ole yksin mieheni murhe, yhdessä me mietimme lapsen asioita koska olemme yhdessä ja tämä on meidän perheemme. Olen myös isän uusi rakas, mutta ei lapsi minua silläkään nimikkeellä kutsu :D
En siis ymmärrä mikä vouhotus sulla ap on tuosta itipuoli nimikkeestä, sillä sehän se uusi kumppani on, en voi uskoa että exäsi on suhteessa naiseen joka ei liity lasten elämään millään lailla, tai sitten ei ole ihan normaalit kuviot kellään siellä, ja sinun uusi miehesi, ei millään tavalla liity lasten elämään, paitsi että on lasten kaveri?! Ei ota lainkaan hoitovastuuta eikä elä kanssasi lapsiarkea...
Asiat on yhdessä sovittu lasten isän, uuden naisen, minun ja mieheni kanssa. He eivät ole äiti/isäpuolia meidän mielestä. MEILLÄ NÄIN TEILLÄ EHKÄ TOISENLAILLA! He kyllä ovat vastuussa lapsista ja osallistuvat heidän elämään(siis nämä " äiti ja isäpuolet" ), mutta päävastuu lapsista on minulla ja lasten isällä, TIETENKIN! He ovat lapsen tukijoita, turvallisia aikuisia heidän elämässään, mutta mitään äidin/isänkorvikkeita he eivät ole koska lapsilla on äiti ja isä.
Meillä on asiat sovittu näin, mikä on nyt vaikeeta ymmärtää? Neljä aikuista ja kaksi lasta on tyytyväisiä tähän järjestelyyn, muutammeko me nyt asioita vain koska teistä tämä on omituista?
tää on surkee provo, lasten isällä on vaimo jota lapsesi eivät tunne, no eipä sitten paljoa ole isällään käyneet viimeiseen vuoteen, duh? Päiväkotipaikka siellä odottelee vaikka alpset eivät koskaan siellä ole, tai eikö isän vaimo ole koskaan kotona kun lapset ovat siellä käymässä? Vai miten eivät tunne naista muka? Sä olet niinku niin outo jos tää ei oo provo..
Ja millainen sun uusi mies on, ei ota mitään vetoa arjessa sun lapsiin liittyen kuten ei isänkään uusi nainen? Lapset 4.5v ja ?v puhuvat heistä isän/äidin uusi rakas =) Ja olette ihan exät keskenänne sopineet että uudet kumppanit eivät sitten liity lapsiin millään lailla, ovat vaan puolituttuja kavereita...Vai olivatko nämä uudet jo kuviossa silloin ja mukana sopimassa että koska siittäjä ja synnyttäjä on olemassa,e i muilla ole osaa eikä arpaa lapsiin liittyen, jokainen hoitakoon itse lapsensa jotka on alulle laittanut. Hih hih.
aloituksessa sanoit ettei lapset edes kunnolla tunne isän vaimoa, ja nyt vouhkaat että hän on sopinut kanssanne olevansa isän uusi rakas, ei äitipuoli, nimität häntä kuitenkin tutuksi ja turvalliseksi aikuiseksi lasten elämässä, naista jota lapset eivät tunne edes kunnolla mielestäsi, oisko tossa nyt joku ristiriita?
Mitä susta tarkoittaa sana äitipuoli? Kun olette nimeomaan sopineet (kjeh) että lapsille ei tule isä/äitipuolia, luuletko että se on nimike jota joku ihan käyttääkin, onko tarhaan kerrottu sama sopimus, että isän vaimo ei saa eikä halua hakea lapsia eikä hänestä saa puhua hoivaajana kun hän on vain lähes tuntematon kaveri lapsille, ai niin paitsi onhan hän turvallinen aikuinen elämässä, vaikkei sinun mukaasi lasten elämään liitykään kun on niin tuore juttu ;)
Ja sanoit että 4 aikuista ja 2 lasta on tyytyväisiä näin, mä luen kyllä että 1 aikuisista ei ole lainkaan tyytyväinen :D
Sitä paitsi isän uusi vaimo on äitipuoli olitte te sopinut mitä vaan.
Kerran koulussa 3.luokalla mun kaverini pakotettiin tekemään äitienpäiväkortti vaikka hänen äitinsä oli kuollut. Hänellä ei ollut enää mummojakaan joille olisi kortin antanut. Eipä paljoa ajateltu...
Vierailija:
Mua loukkaisi tuollainen toiminta ihan kauheasti, siis se, että tarhassa kannustettaisiin tekemään kortti äitipuolelle eikä äidille, ihan kuin he pitäisivät äitipuolta äitiä tärkeämpänä.
Jos lapsi haluaa tehdä kortin äitipuolelle/isän vaimolle, niin eivät varmasti lähde päiväkodissa kyselemään, kuinka usein lapsi näkee ko. naista ja onko nainen hänelle riittävän läheinen.
Ymmärrän kyllä, että AP oikeana äitinä loukkaantuu, mutta lapsi tuskin on mitään pahaa tarkoittanut. Oikeastaan ele on aika hellyttävä - lapsi toivottaa uuden vaimon tervetulleeksi.
Vuosi sitten exä tapasi naisensa ja pikku hiljaa lapset siihen tutustuivat. Eivät heti alussa tätä naista tavanneet. Nyt vajaa puolen vuoden ajan ovat joka kerta tietenkin naisen kanssa olleet kun isällään ovat. Lapset ovat päiväkodissa joka toinen viikko muutaman päivän ja kyllä se päiväkotipaikka siellä kuule odottelee. ;) Isän nainen kyllä on kotona varmastikkin kun lapset isällään ovat. Eivät lapset kumminkaan vielä varmasti tätä naista kunnolla tunne, eivät niin pitkään ole hänen kanssaan olleet. En minäkään tunne ystäviäni vuodessa enkä kahdessakaan jos niitä sillon tällön parin viikon välein näkee.
Ja sanoin kyllä että minun mieheni ja tämä lasten isän nainen kyllä on arjessa mukana, tietenkin. Hoitaa lapsia ihan yhtälailla kun minäkin, mutta minulla on päävastuu lapsista. Nämä on tuoreita juttuja, joten ei voi ihan heti kaikkea odottaa aikuisilta eikä lapsiltakaan. Pikkuhiljaa suhde kehittyy aikuisen ja lapsen välille. Ja kyllä lapset puhuttelet nimillä näitä " isä ja äitipuolia" . Jos lapsilta kysyy kuka on Mirja sanovat että isän rakas ja jos kusuu kuka minun mieheni on sanovat että äitin rakas ja naurahtavat päälle. :)
Missä olen sanonut ettei nykyiset kumppanimme liity lapsiimme mitenkään? Sanoinhan että he ovat lapsille arjessa turvallisia aikuisia, tukijoita ja ystäviä.
Vierailija:
tää on surkee provo, lasten isällä on vaimo jota lapsesi eivät tunne, no eipä sitten paljoa ole isällään käyneet viimeiseen vuoteen, duh? Päiväkotipaikka siellä odottelee vaikka alpset eivät koskaan siellä ole, tai eikö isän vaimo ole koskaan kotona kun lapset ovat siellä käymässä? Vai miten eivät tunne naista muka? Sä olet niinku niin outo jos tää ei oo provo..Ja millainen sun uusi mies on, ei ota mitään vetoa arjessa sun lapsiin liittyen kuten ei isänkään uusi nainen? Lapset 4.5v ja ?v puhuvat heistä isän/äidin uusi rakas =) Ja olette ihan exät keskenänne sopineet että uudet kumppanit eivät sitten liity lapsiin millään lailla, ovat vaan puolituttuja kavereita...Vai olivatko nämä uudet jo kuviossa silloin ja mukana sopimassa että koska siittäjä ja synnyttäjä on olemassa,e i muilla ole osaa eikä arpaa lapsiin liittyen, jokainen hoitakoon itse lapsensa jotka on alulle laittanut. Hih hih.
Minun vanhempani ovat eronneet ja molemmilla uudet aviopuolisot, kumpikaan näistä puolisoista ei ole minun isä tai äitipuoli koska minulla on isä ja äiti ihan hyvissä voimissaan. =) Kun taas mieheni isä on kuollut, hänellä on isäpuoli. Näin meillä, toisin teillä.
sai " vain" toiselta lapselta ja kiukuttelee nyt kuin pikkulapsi... " miksen saanut enempää, miksi x sai, yhyy..."
Kyllä uskon että jokainen äiti loukkaantuisi jos ei saisi lapseltaan äitienpäiväkorttia varsinkin jos tietää että niitä päiväkodissa/kerhossa/koulussa askarrellaan. Eikö tulisikin pettynyt olo ja ihmettelisi miksei lapsi korttia antanut?
Ja se nyt on vaan ihan varma että jos ero on tuore ja lapsi tekee äitipuolelle kortin niin varmasti ihan joka ikinen teistä siitä kumminkin sisimmässään loukkaantuisi. Kehtaattekin väittää muuta.
Kuinka moni teistä pahoittaisi mielensä jos lapsenne ei muistaisi teitä kortilla vaan tekisi kortin toisella?
Kyllä minulle tulisi paha mieli ja selvittäisin ihan taatusti mistä oli kyse, lapsen ajattelmattomuudesta, päiväkodin tyhmyydestä, ex-miehen vittuilusta. Ja aika tyhmä se äitipuoli on jos ihan oikeasti kortin pitää, tietää takuulla, ettei se hänelle kuulu.
Olipa provo tai ei tämä keskustelu niin kyllä taas aivot vapaalla mammat on osoittaneet aivottomuutensa. Ja turha sitten tulla äitienpoäivänä meuhkaamaan kun mies ei muistanut millään lailla tai lahjaksi tuli paistinpannu. Eihän sen miehen oikeastaan edes teitä tarvitse muistaa vaan omaa äitiään.
Ihan idiootteja vastauksia ap saanut. Kyllä minä ihmettelisin jos lapsi tekisi vaikka nyt mieheni nykyiselle äitienpäiväkortin eikä minulle. Varmasti luokkaantuisin asiasta. Äitiähän äitienpäivänä tulee muistaa ei isän eikä äitin uusia kumppaneita.
Sen loukkauksen takana on aikuinen. Mistä teitä idiootteja oikein sikiää?
EI ap.
Ihan ne vaan ap:lle v---tuillakseen varmaan siellä päiväkodissa pakotti lapsen tekemään kortin isän uudelle rakkaalle äidin sijaan. HALOO. Mitäs se päiväkoti siitä olisi kostunut?
Kyllä siinä nenää niistäessä, peppua pyyhkiessä ja voileipää tehdessä oppii lapsen ihan kummasti tuntemaan. Varmasti aika lailla nopeammin kuin ap tuntee omat ystävänsä. Koska äitipuolella on lapsesta vastuu heti minuutista 1 alkaen, aivan sama vanhemman vastuu joka lapsen isälläkin on.
Ei pieni lapsi osaa erottaa, kuka on puoli ja kuka kokonainen. Hän ajattelee, että kutakin taloutta hallitsevat mies ja nainen ovat sen talouden isä ja äiti. Näin ollen hänen isänsäkin taloudessa oleva aikuinen nainen on automaattisesti äiti - nimittäin perheenäiti. Niin se menee, elleivät aikuiset oikaise.
Ap:llä on vakavia vaikeuksia ajatella asioita lapsensa kannalta. Luulee tietävänsä, mitä lapsi ajattelee... onkohan ap:n oma ajatusmalli jäänyt jonnekin synnytyksen jälkeisen symbioosin tasolle?
Lapsille on valtavan tärkeää olla hyvissä väleissä kaikkien elämäänsä vaikuttavien tärkeiden aikuisten kanssa. He ovat valmiit antamaan rakkautta myös muille kuin omille vanhemmilleen, jos nämä sen ansaitsevat huolehtimalla lapsesta. Totta kai lapsi on valmis tekemään kortin ihmiselle, joka asuu isän kanssa ja huolehtii hänestä. Ei siihen päiväkodilta paljon kehotuksia tarvita.
Lapsen kannalta voi olla myös niin, että vaikka joku kaveri elää äitipuolen kanssa 24/7 ja kun tämä kaveri sitten on luonnollisesti väsännyt korttia äitipuolelleen, tämäkin lapsi on innostunut että siinähän hieno keino tehdä äitipuoli iloiseksi.
Lapsen looginen ajattelu ei ole niin pitkällä, että hän tajuaisi, mitä kolmas henkilö ajattelee siitä, mitä hän tekee toiselle henkilölle. Hän haluaa vain, että kaikki hänelle tärkeät ihmiset olisivat onnellisia.
pk:n hoitajat muka ehitisivät jokaisen korttia ja sen taustoja tarkemmin syynäämään? Nyt ei kyllä kukaan ole tehnyt ap:lle mitään pahaa.
Ehkä päiväkoti ei sitten tiennyt että lapsilla on äitikin. :D