Elämäsi pahin virhe?

Jospa onkin niin monta pahaa virhettä, ettei voi valita sitä pahinta?

En ole tehnyt virheitä, joitakin asioita olis vaan saanu jäädä tekemättä. Mut ilman tätä kokonaisuutta en olis tällänen ja nyt tässä. Mitä vittua vatvomaan?

Annan miesten käyttää minua hyväkseni..
Viimeisen kerran edellispäivänä annoin kamalan oksettavan vanhan portsarin viedä minut kotiin ja hän käytti minua hyväkseen. Nyt loppui juominen, tää oli pohjakosketus.

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 22:17"][quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 17:27"][quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 16:38"]

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 15:49"]

Pikkulikkana pahoinpitelin erästä kissaa :( ja useita kertoja. sitä kadun koko loppuelämäni. En pysty antamaan itselleni sitä koskaan anteeksi. En edes ansaitse anteeksiantoa, se teko oli anteeksiantamaton!!! :'(

[/quote] Miten kisun kävi? Oliko oma?

[/quote]

katkoimme jalat ja lopulta poltimme sen turkin ja jätimme kitumaan puunoksaan. Äidille sanoimme, että kisua ei enää näy.
[/quote]

Voi hyvä luoja. Toivottavasti et koskaan anna tuota itsellesi anteeksi. Tuli kyyneleet silmiin ja oksennus kurkkuun. En pysty käsittämään :(
[/quote]
Mua kaduttaa myös yks kissajuttu. Laitettiin serkun kans kuminauha kissanpennun alavatsan ympärille, tiukalle. Oli muka hauska juttu. Unohtui sitten uutta se nauha pois ja muutaman viikon päästä kissan takapää kuihtui ja Se laahasi takajalkoja. Isä lopetti sitten kissan...

en ees kehtaa kirjoittaa tänne.

M40, turpa kiinni! Hirveää tuubaa!

[quote author="Vierailija" time="28.12.2014 klo 20:45"][quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 22:17"][quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 17:27"][quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 16:38"]

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 15:49"]

Pikkulikkana pahoinpitelin erästä kissaa :( ja useita kertoja. sitä kadun koko loppuelämäni. En pysty antamaan itselleni sitä koskaan anteeksi. En edes ansaitse anteeksiantoa, se teko oli anteeksiantamaton!!! :'(

[/quote] Miten kisun kävi? Oliko oma?

[/quote]

katkoimme jalat ja lopulta poltimme sen turkin ja jätimme kitumaan puunoksaan. Äidille sanoimme, että kisua ei enää näy.
[/quote]

Voi hyvä luoja. Toivottavasti et koskaan anna tuota itsellesi anteeksi. Tuli kyyneleet silmiin ja oksennus kurkkuun. En pysty käsittämään :(
[/quote]
Mua kaduttaa myös yks kissajuttu. Laitettiin serkun kans kuminauha kissanpennun alavatsan ympärille, tiukalle. Oli muka hauska juttu. Unohtui sitten uutta se nauha pois ja muutaman viikon päästä kissan takapää kuihtui ja Se laahasi takajalkoja. Isä lopetti sitten kissan...
[/quote]

Toivottavasti palat Helvetissä.

Olen päättänyt etten murehdi menneisyydessä tekemiäni asioita, sillä en niitä saa muutettua.

Siltikin on muutama asia, joita kadun valtavasti. Seksin harrastaminen erään kaverini kanssa on näistä yksi. En oikeasti ollut siihen valmis, en vaikka muuta väitinkin itselleni. Se että annoin itseni roikkua tilanteessa, jossa minua kohdeltiin väärin, liian kauan. Se että en viheltänyt peliä poikki heti. Nyttemmin koko tilanne ahdistaa enkä edes halua ajatella mitään sen suuntaista.

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 21:33"]

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 20:44"]

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 17:44"]

Odotin avioliittoa lasten tekemiseen eli odotin suurta rakkautta ja lapsien tekemistä hänen kanssaan. Kun viimein löytyi, ei lapsien tekeminen enää onnistunutkaan. Jäimme lapsettomiksi.

[/quote]

Mutta eikö sulla kuitenkin ole se suuri rakkaus? Ei ihan huonosti käynyt kuitenkaan.

[/quote]

Kyllä se on suuri suru.

[/quote]

Mikään "suuri rakkaus" ei korvaa tyhjää syliä/kehtoa. Ei ainakaan naiselle.

M40

Ensimmäisenä mieleeni tuli parit seurustelu- ja ystävyyssuhteet, joissa voin huonosti ja minua ei arvostettu. Toisaalta nyt 30-vuotiaana kun katosin itseäni ja elämääni, olen oikeastaan iloinen että olen oppinut jotain kantapään kautta. Opin arvostamaan itseäni, ja vaatimaan ihmissuhteilta enemmän. Ymmärrän myös, että monilla on sellaisia ongelmia, joita eivät kertakaikkiaan itse kykene näkemään. Harva on täysin paha sisimmiltään, vaan useimmat eivät vaan kykene näkemään mikä omassa ajattelutavassa on kieroutunutta. Ymmärrän tällaisia ihmisiä -mutta en siedä enää. Onneksi en mennyt sentään tekemään lapsia tällaisten kanssa.

Yksi juttu on kyllä sellainen, minkä poistaisin samantien jos voisin: koulukiusaamisessa mukana olo. Siis ihan samantien kyllä pyyhkisin tämän jos voisin. Mikään asia ei ole kaduttanut samalla tavalla ikinä. Onneksi kiusattu on päässyt elämässä tietääkseni eteenpäin, siis niin että nuo muistot eivät kohtuuttomasti ole haitanneet hänen elämässä etenemistään. Vaikka totta kai urasta ja ystävistä huolimatta ihminen saattaa toki olla masentunut. Noh ehkä elämä antoi minullekin jotain takaisin, kun sairastuin työuupumukseen. Vaikka eipä se sen kiusatun kokemuksia poista.

Tosi monella on kyllä naimisiin meno ja lasten teko väärän miehen kanssa. Vaikka siis tietenkään kukaan ei haluaisi lapsistaan päästä eroon, niin ymmärrän kyllä tuon. Jos itse olisin tehnyt lapsen nuoruuden poikaystäväni kanssa, niin varmasti jakaisin saman tunteen. Itse olen omille lapsilleni (teinejä) sanonut, että maltti on valttia perheenperustamisasioissa. Se on sellainen asia, missä kannattaa mieluummin odottaa kuin kiirehtiä. Alkuhuumassa (ekat pari-kolme vuotta jopa) toinen näyttää niin eriltä. Siis tavallaan sitä kuvittelee, että toisen huonoja puolia kestää ja sietää vaikka millä mitalla kun vaan rakastaa, ja saattaa kuvitella että sitten lapsen myötä toinen muuttuu jne. Tosiasiassahan se rakastumisen tunne vain vähenee (varsinainen rakkaus toki hyvissä suhteissa vahvistuu), ja suhteessa pitää olla myös syvää ystävyyttä ja toisen kunnioittamista. Mutta eihän sitä oikeasti vaan tajua noita asioita monestikaan kuin vuosien jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 17:27"][quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 16:38"]

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 15:49"]

Pikkulikkana pahoinpitelin erästä kissaa :( ja useita kertoja. sitä kadun koko loppuelämäni. En pysty antamaan itselleni sitä koskaan anteeksi. En edes ansaitse anteeksiantoa, se teko oli anteeksiantamaton!!! :'(

[/quote] Miten kisun kävi? Oliko oma?

[/quote]

katkoimme jalat ja lopulta poltimme sen turkin ja jätimme kitumaan puunoksaan. Äidille sanoimme, että kisua ei enää näy.
[/quote]

Voi hyvä luoja. Toivottavasti et koskaan anna tuota itsellesi anteeksi. Tuli kyyneleet silmiin ja oksennus kurkkuun. En pysty käsittämään :(

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 22:13"]

Tosi monella on kyllä naimisiin meno ja lasten teko väärän miehen kanssa. Vaikka siis tietenkään kukaan ei haluaisi lapsistaan päästä eroon, niin ymmärrän kyllä tuon. Jos itse olisin tehnyt lapsen nuoruuden poikaystäväni kanssa, niin varmasti jakaisin saman tunteen. Itse olen omille lapsilleni (teinejä) sanonut, että maltti on valttia perheenperustamisasioissa. Se on sellainen asia, missä kannattaa mieluummin odottaa kuin kiirehtiä. Alkuhuumassa (ekat pari-kolme vuotta jopa) toinen näyttää niin eriltä. Siis tavallaan sitä kuvittelee, että toisen huonoja puolia kestää ja sietää vaikka millä mitalla kun vaan rakastaa, ja saattaa kuvitella että sitten lapsen myötä toinen muuttuu jne. Tosiasiassahan se rakastumisen tunne vain vähenee (varsinainen rakkaus toki hyvissä suhteissa vahvistuu), ja suhteessa pitää olla myös syvää ystävyyttä ja toisen kunnioittamista. Mutta eihän sitä oikeasti vaan tajua noita asioita monestikaan kuin vuosien jälkeen.

[/quote] No, mä tein lapsen 8vuoden jälkeen ja silti se heti kohta siitä meni persiilleen...

Voi saatanansaatana tota kissajuttua, miten helveissä ton mielikuvan saa nyt pois päästä!? Tekijän mielessä se saa kyllä kummitella aina, toivottavasti et ikinä pääse siitä eroon!! Tollanen teko on anteeksiantamaton, on aivan oikein että kärsit siitä edelleen.

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 22:21"]

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 22:13"]

Tosi monella on kyllä naimisiin meno ja lasten teko väärän miehen kanssa. Vaikka siis tietenkään kukaan ei haluaisi lapsistaan päästä eroon, niin ymmärrän kyllä tuon. Jos itse olisin tehnyt lapsen nuoruuden poikaystäväni kanssa, niin varmasti jakaisin saman tunteen. Itse olen omille lapsilleni (teinejä) sanonut, että maltti on valttia perheenperustamisasioissa. Se on sellainen asia, missä kannattaa mieluummin odottaa kuin kiirehtiä. Alkuhuumassa (ekat pari-kolme vuotta jopa) toinen näyttää niin eriltä. Siis tavallaan sitä kuvittelee, että toisen huonoja puolia kestää ja sietää vaikka millä mitalla kun vaan rakastaa, ja saattaa kuvitella että sitten lapsen myötä toinen muuttuu jne. Tosiasiassahan se rakastumisen tunne vain vähenee (varsinainen rakkaus toki hyvissä suhteissa vahvistuu), ja suhteessa pitää olla myös syvää ystävyyttä ja toisen kunnioittamista. Mutta eihän sitä oikeasti vaan tajua noita asioita monestikaan kuin vuosien jälkeen.

[/quote] No, mä tein lapsen 8vuoden jälkeen ja silti se heti kohta siitä meni persiilleen...

[/quote]

Niin, en toki tarkoittanut etteikö niinkin voi käydä. Mutta kahdeksan vuoden jälkeen on kuitenkin reippaasti pienempi todennäköisyys että miehestä kuoritutuukin väkivaltainen pipipää. Vaikka toki elämään mahtuu monenlaista: sairastumisia, kriisejä jne. Ei sitä millään tavalla voi ennustaa. Mutta kyllä se odottaminen mielestäni takaa siltikin paremmat lähtökohdat keskimäärin hyvälle ja terveelle perhe-elämälle, mutta mikään onnen tae se ei totta kai ole. Aivan samalla lailla on niitäkin, jotka onnistuvat nopeaa etenemisestä huolimatta, mutta en sitä silti suosittelisi kellekään.

73

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 22:21"]

Voi saatanansaatana tota kissajuttua, miten helveissä ton mielikuvan saa nyt pois päästä!? Tekijän mielessä se saa kyllä kummitella aina, toivottavasti et ikinä pääse siitä eroon!! Tollanen teko on anteeksiantamaton, on aivan oikein että kärsit siitä edelleen.

[/quote]

Jos et vielä tiedä the human centipeden juonta niin sen lukemalla lähtee. 

Aikaisin aloin seurustelemaan vanhemman miehen kanssa. Menin naimisiin ja tein lapset. Sitten täytin 30 v ja tajusin kuinka oon tehnyt vain huonoja ratkaisuja.

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 15:40"]

En pyytänyt apua itselleni, luulin että on pakko yksin pärjätä. Olen ottanut vakavasti ihmisten puheet ja neuvot, vaikka olivat oikeasti mistään tietämättömiä höpisijöitä. Olen etsinyt liikaa hyväksyntää itseni ulkopuolelta, enkä tajunnut rakastaa ja arvostaa itseäni.

[/quote]

Olisin voinut kirjoittaa juuri noin omasta elämästäni. Sitä haluaisin korostaa, että ei todellakaan kannata ottaa vakavasti kaiken maailman neuvojia ja tietäjiä. Useinkaan ihmiset eivät paljon mieti, mitä puhuvat ja joillakin on jopa tarkoitus vahingoittaa toisen elämää.

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 22:55"]

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 15:40"]

En pyytänyt apua itselleni, luulin että on pakko yksin pärjätä. Olen ottanut vakavasti ihmisten puheet ja neuvot, vaikka olivat oikeasti mistään tietämättömiä höpisijöitä. Olen etsinyt liikaa hyväksyntää itseni ulkopuolelta, enkä tajunnut rakastaa ja arvostaa itseäni.

[/quote]

Olisin voinut kirjoittaa juuri noin omasta elämästäni. Sitä haluaisin korostaa, että ei todellakaan kannata ottaa vakavasti kaiken maailman neuvojia ja tietäjiä. Useinkaan ihmiset eivät paljon mieti, mitä puhuvat ja joillakin on jopa tarkoitus vahingoittaa toisen elämää.

[/quote]

Voi, niin totta. Yhdyn.

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 22:51"]

[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 22:21"]

Voi saatanansaatana tota kissajuttua, miten helveissä ton mielikuvan saa nyt pois päästä!? Tekijän mielessä se saa kyllä kummitella aina, toivottavasti et ikinä pääse siitä eroon!! Tollanen teko on anteeksiantamaton, on aivan oikein että kärsit siitä edelleen.

[/quote]

Jos et vielä tiedä the human centipeden juonta niin sen lukemalla lähtee. 

[/quote]

Äh, luettu ja nähty kauan aikaa sitten, ei tunnu missään... Lisää neuvoja?