Uuden äidin pieni purkaus

Kun sinulla on niin valtavasti kärsimystä takana, että olet varmasti nyt jotempi ylväämpi ja jalompi ja parempi kuin kaikki muut.

Kaikki lapset ovat erilaisia, ja tulee niitä vaikeuksia, vaikka niitä nyt ei niin odottelisikaan.



Mutta kyllä sekin on totta, että esimerkiksi masennus on yleisempää lapsettomuudesta kärsineillä lapsen saaneilla kuin muilla. Ehkä juuri tuon päätöksen takia, että kaikesta, myös vaikeuksista, pitää jotenkin nauttia. Joskus sitä on äitinä ihan oikeasti pohjalla. On tukistanut lastaan, vaikka kuinka on päättänyt, ettei ikinä (enää) sellaista tee, tai muuten tuntuu että oikeasti kaikki kaatuu päälle. Ja siitäkin pitää sitten jatkaa eteenpäin.



Hyvin sinä pärjäät, ja pohjalta noustaan aina ylös, mutta koita ymmärtää muiden huoli siitä, että he ovat nähneet, miten rankkaa voi olla äidillä, joka on etukäteen jo päättänyt nyt olla vihdoin onnellinen elämästään.



Mutta hyvää vappua sinullekin, onnea lapsestasi, ja kyllä se suurin onni elämässä löytyy oikeasti siitä arjesta, ja lapsista ja muista läheisistä. Neljän lapsen kokemuksella voin sanoa, ettei mikään ole maailmassa arvokkaampaa ja ihmeellisempää kuin se oma pikku ipana.

Eikä mulle tule mieleenkään alkaa heittää noita idiootti " odotapas vain" -läppiä kenellekään. Itse olen kuullut niitä jonkin verran, ja vieläkin odottelen niitä kaikkia kauheuksia, mitä lapset tuo tullessaan. Ei ole parisuhde pilalla, ei ole ura pilalla, ei ole seksielämä pilalla ei sitä eikä tätä.



Meillä on ihan tavalliset lapset, sellaiset jotka huutaa ja kiukuttelee ja riehuu välillä, on kipeitä välillä enemmän välillä vähemmän, eivät ole nukkuneet laitokselta lähtien täysiä öitä jne. jne. Mutta mitä sitten? SELLAISTA SE ELÄMÄ LASTEN KANSSA ON!!! Pitääkö sitä koko ajan sitten märistä ja valittaa?



Mun mielestä meillä on elämä mallillaan ja me keskitytään niihin positiivisiin asioihin, ja nautitaan niistä. Tehdään itse elämästämme mukavaa, eikä vain valiteta joka asiasta.

Tämän oli tarkoitus olla vain pienen ihmisen pieni purkaus, ei maalata enää yhtään enempää piruja seinälle.



Nyt mennän ulos, niin kaunis ilma tänäänkin.

tulipahan tuo laulu mieleen kun lueskelin tätä ketjua..

näin voi myös viestittää toiselle, että jos niitä vaikeitakin aikoja tulee, niin löytyy ihmisiä, joiden kanssa niistäkin voi keskustella



Realiteetti elämässä lienee kuitenkin se, ettei se lapsenkaan kanssa ole aina yhtä päivänpaisetta. Ei se tarkoita sitä, ettei se koskaan voisi sitä olla, mutta ei sen pitäisi voida estää realiteettejen ymmärtämistä

Onko yhden lapsen äiti jotenkin vähemmän äiti ja kymmenen lapsen äiti taasen joku hypersuperäiti kaikkine viisauksineen.



Ei se ole tyhmyyttä elää hetkessä. Tyhmyyttä on surra ja huolia asioita joita ei ole vielä tapahtunutkaan.



Elämän hyvät hetket antaa voimaa kestää paremmin niitä huonoja hetkiä.



Minun suurin toiveeni tässä maailmassa oli saada hyvä ja rakas mies ja monta omaa pellavapäätä.



Kyllä minä olen monenkin perheen elämää seurannut enemmän ja vähemmän sivusta. En usko että minulla olisi jotenkin epärealistinen kuva vanhemmuudesta.

Nuo " odotapas vaan kun..." -ihmiset haluavat mitätöidä sinun kokemuksesi, koska ovat itse katkeria. Älä sinä vaan koskaan katkeroidu:) Anna heidän " odotella" itsekseen, sano vaikka että harmi ettet sinä pystynyt kokemaan iloa lapsestasi tuolloin. Hyvää kevään jatkoa:)

Ap:n viesti oli ihan normaali ja asiallinen, sinä sen sijaan et ole. Kannattaa miettiä mistä olet repinyt noin negatiiviset tulkintatavat toisten viesteihin.

Vierailija:

" Minä olen päässyt äidiksi nääääin valtaisan kärsimyksen ja odotuksen kautta ja nyt nautin nääääin paljon ja lapsi kehittyy nääääin valtavasti ja yöllä masu kipuili näääääin paljon ja silti olen nääääääin positiivinen ja minä nautin jopa vapusta näääääin paljon ja olen siinäkin niiiiin paljon parempi kuin koko muu maailma yhteensä...."

Itsetuntokaan ei liene parhaimmasta päästä, jos noin alkaa heti ahdistaa, että joku saattaisi luulla olevansa ihan hyvä äiti, kenties parempi kuin sinä... hui sentään... jos olisi sulla kaikki kohdallaan, niin eipä tuo mitään haittaisi. vaikka ap:n viestissä ei edes ollut mitään tuollaista " olen parempi kuin muut" -meininkiä.

Vierailija:

Suosittelen! Se on fiksu taito tässä maailmassa. Tuolla " muut on mulle kateita, muut on vaan katkeria" -mantralla kun ei pääse kovin pitkälle.

Ap sen sijaan on tainnut mennä nupistaan sekaisin niinä piiiitkinä odotuksen vuosina. Nyt on pakko olla suu virneessä vaikka väkisin ja parempi äiti kuin kukaan lapsensa helpommalla saanut.

Toivottavasti lapsi kasvaa täyspäisemmäksi.

kuin sanoisi just terveystarkastuksesta puhtaat paperit saaneelle, että odotapa vain, kyllä se syöpä vielä suhunkin iskee...

joilla on niin kamalan hankalaa ja vaikeaa niiden kahden ihan normaalin lapsensa kanssa. Ja senkin olen huomannut, että jos ei itse lähde siihen valitusvirteen mukaan, niin siitä usein jollain tapaa loukkaannutaan. Tai sitten saa kuulla, kuinka kaikki johtuu vain lasten luonteesta tms. Ikinä, ikinä vikaa ei voi olla siinä valittajassa ja hänen asenteessaan/kyvyssä hallita arkeaan.

T: kolmen lapsen äiti.

Vierailija:

Onko yhden lapsen äiti jotenkin vähemmän äiti ja kymmenen lapsen äiti taasen joku hypersuperäiti kaikkine viisauksineen.

Ei se ole tyhmyyttä elää hetkessä. Tyhmyyttä on surra ja huolia asioita joita ei ole vielä tapahtunutkaan.

Elämän hyvät hetket antaa voimaa kestää paremmin niitä huonoja hetkiä.

Minun suurin toiveeni tässä maailmassa oli saada hyvä ja rakas mies ja monta omaa pellavapäätä.

Kyllä minä olen monenkin perheen elämää seurannut enemmän ja vähemmän sivusta. En usko että minulla olisi jotenkin epärealistinen kuva vanhemmuudesta.

Vierailija:

joilla on niin kamalan hankalaa ja vaikeaa niiden kahden ihan normaalin lapsensa kanssa. Ja senkin olen huomannut, että jos ei itse lähde siihen valitusvirteen mukaan, niin siitä usein jollain tapaa loukkaannutaan. Tai sitten saa kuulla, kuinka kaikki johtuu vain lasten luonteesta tms. Ikinä, ikinä vikaa ei voi olla siinä valittajassa ja hänen asenteessaan/kyvyssä hallita arkeaan.

T: kolmen lapsen äiti.

Vierailija:

Onko yhden lapsen äiti jotenkin vähemmän äiti ja kymmenen lapsen äiti taasen joku hypersuperäiti kaikkine viisauksineen.

Ei se ole tyhmyyttä elää hetkessä. Tyhmyyttä on surra ja huolia asioita joita ei ole vielä tapahtunutkaan.

Elämän hyvät hetket antaa voimaa kestää paremmin niitä huonoja hetkiä.

Minun suurin toiveeni tässä maailmassa oli saada hyvä ja rakas mies ja monta omaa pellavapäätä.

Kyllä minä olen monenkin perheen elämää seurannut enemmän ja vähemmän sivusta. En usko että minulla olisi jotenkin epärealistinen kuva vanhemmuudesta.

Ei elämä yleensäkkään ole aina helppoa ja kivaa (oli niitä lapsia tai ei). Ja kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään rankasta alakulosta - suunnattomaan iloon ja riemuun. Kyllä elämän " rankkuus" on paljolti vaan omasta asenteesta kiinni. Tämän huomaan esim. työssäni ms-potilaiden parissa.



Minusta ainakin pahinta olisi tasaisen tylsä elämä - joskus oikein huonon päivän jälkeen laitan " Zen Cafeen - Antaa vituttaa vaan" ja oiken ryven siinä pahassa olossani:)

Ja kyllä pikkulasten äitinä usein tuntuu, että sitä valittamisen aihetta riittää.



Mutta ei se tee minusta mitään perusnegatiivista ihmistä! Minä olen aina osannut iloita pienistä asioista: hiirenkorvista, kauniin muotoisesta pilvestä, onnistuneesta ruuasta, lapsen pissasta potassa. Samoin näen tulevaisuuteni valoisana ja olen sinut itseni kanssa.



Ei valittaminen heti tarkoita, että ihminen on perusnegatiivinen. Minun silmissäni elämänasennettaan positiivisiksi kehuvat ihmiset ovat oikeasti varsin negatiivisiä, sillä he valittavat muiden valittamisesta!

Vaikka miten olisit positiivisella asenteella ja rakastat maailmaa niin silti tulee niitä negatiivisiakin tunteita.

Itse rakastan omia lapsiani yli kaiken, mutta silti on niitä päiviä kun tekisi mieli vetää nyrkillä naamaan tai heittää kersa seinään.

Miten omat lapset voivatkaan joskus tuntua niin tyhmiltä, suorastaan idiooteilta. Ja silti väitän itseäni hyväksi ja huolehtivaksi äidiksi.



Rakastan ja vihaan ja kaikkea siltä väliltä.



Oma lapsi saa vanhemmassa kyllä kaikki mahdolliset tunteet pintaan vuoronperään.



Pakko tosiaan sanoa, että odotapas vaan...

Itse ei voi tehdä muuta kun olla ärsyyntymättä toisetn kommenteista ja nauttia olostaan.

t. monilapsinen

Vierailija:

Vaikka miten olisit positiivisella asenteella ja rakastat maailmaa niin silti tulee niitä negatiivisiakin tunteita.

Itse rakastan omia lapsiani yli kaiken, mutta silti on niitä päiviä kun tekisi mieli vetää nyrkillä naamaan tai heittää kersa seinään.

Miten omat lapset voivatkaan joskus tuntua niin tyhmiltä, suorastaan idiooteilta. Ja silti väitän itseäni hyväksi ja huolehtivaksi äidiksi.

Rakastan ja vihaan ja kaikkea siltä väliltä.

Oma lapsi saa vanhemmassa kyllä kaikki mahdolliset tunteet pintaan vuoronperään.

Pakko tosiaan sanoa, että odotapas vaan...

Ehkä joidenkin on vaan niin vaikeaa tajuta, että joku voi olla lapsestaan sydänjuuriaan myöten onnellinen. Se, että ei valita jokaisesta pienen lapsen elämään kuuluvasta vaivasta, ei tarkoita sitä etteikö tietäisi tosiasioita ja olisi realistinen. Kun lapsi on kauan kaivattu, niin osaa arvostaa jokaista hetkeä iloineen ja suruineen.



Itse odotan nyt ensimmäistä lastamme ja arvaa olenko jo heti saanut " hyviä neuvoja" siitä, että raskausvaivoista PITÄÄ valittaa! Että negatiivisille tunteille pitää antaa tilaa tai väsyy totaalisesti. Just ja joo. Jatka samaan malliin vain ap. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

Kyllä minäkin osaan arvostaa äitiyttä, rakastan lapsiani, olisin valmis kuolemaan heidän vuokseen. Sydän pakahtuu onnesta kun katselee pientä vauvaa, kuuntelee taaperon tarinoita tai katselee isompien leikkiä keskenään.

MUTTA... Elämä ei silti ole yhtä hattaraa ja onnenhehkutusta, kuten sinä ja ap tunnutte luulevan!

Joskus on niitä päiviä, kun tekisi mieli lähteä kävelemään katsomatta taakseen. Joskus kaduttaa, että on edes tehnyt lapsia.

Joskus tuntee niin paskaksi äidiksi ettei edes ansaitsisi lapsiaan, tai ehkä ei ansaitsisi edes elää. Joskus vain itkee kun on niin väsynyt ja on niin paha olla.

Vierailija:

Ehkä joidenkin on vaan niin vaikeaa tajuta, että joku voi olla lapsestaan sydänjuuriaan myöten onnellinen. Se, että ei valita jokaisesta pienen lapsen elämään kuuluvasta vaivasta, ei tarkoita sitä etteikö tietäisi tosiasioita ja olisi realistinen. Kun lapsi on kauan kaivattu, niin osaa arvostaa jokaista hetkeä iloineen ja suruineen.

Itse odotan nyt ensimmäistä lastamme ja arvaa olenko jo heti saanut " hyviä neuvoja" siitä, että raskausvaivoista PITÄÄ valittaa! Että negatiivisille tunteille pitää antaa tilaa tai väsyy totaalisesti. Just ja joo. Jatka samaan malliin vain ap. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!