Voiko muka 16-vuotiaana aloitettu seurustelu kantaa läpi elämän?

jos parisuhteessa annetaan molemmille tilaa sekä " kasvunvaraa" aikuistua, voi onnistuakkin. itse olin 16v ja edelleen olemme yhdessä (yli 30vuotias olen nyt), mutta valitettavasti nyt alkaa olemaan viimeiset hetket yhdessä, emme enää löydä yhteistä säveltä ja haluamme elämältä tulevaisuudessa eri-asioita. surullista mutta totta. Ystäviä olemme varmasti läpi elämän.

Miehen isovanhemmat ovat menneet naimisiin 19v, sitä ennen seurustelua pari vuotta. Viettivät 50.hääpäiväänsä ja parisuhde se sama eikä ketään välissä. Että ap, kyllä se (muka) voi kestää.

Olin juuri täyttänyt 17v ja syksyllä tulee 16v täyteen. Mieheni minua 7v vanhempi. Aviossa pian 8v ja 2 lasta joista vanhempi aloittaa elokuussa koulun.

Mutta tuskin mikään suhde on auvoisaa alusta loppuun saakka. Rakentamisenkin kesti, työttömyyden ja toisen ammatin opiskelun on kestänyt ja 5 lasta.

oltiin niin lapsellisia ja sinisilmäisiä. 10v oltiin yhdessä ja sitten tuli ero.

olin 16-vuotias kun aloin seurustella mieheni kanssa. Nyt minulla ikää 31 vuotta, ollaan aviossa, kaksi lasta, yhteinen ihana koti ja paljon rakkautta.

Vakaasti uskon että ollaan aina yhdessä:)



Nuoruus vietettiin yhdessä bailattiin ja nautittiin, kumpikaan ei kaipaa mitään sinkkunuoruutta.

me ollaan mieheni kanssa oltu jo alasateella samalla luokalla...

yläasteella 16vuotiaina alkoi seurustelu.

(molemmilla oli ollut muutamia seurustelukumppaneita ennen, eli ei nyt ihan neitsyitä oltu!)

nyt on yhteistä taivalta takana 17 vuotta, toivottavasti paljon edessä!

kerittiin elää nuoruutta, kasvaa aikuisuuteen ennen lapsia 9 vuotta, nyt lapsia 2.

naimisissakin vasta 4 vuotta ja hyvin pyyhkii!

toki joka suhteessa on omat alamäkensä, mutta tosissaan ei olla meinattu koskaan erota!

15-vuotias kun aloimme seurustella ja mieheni 19. Tällä hetkellä minä 34 ja mies 37. Olemme aidosti todella onnellisia, seksi paranee koko ajan, lapsia on monta, oma talo, harrastukset erikseen ja yhdessä. Ei ole koskaan ollut vielä sellaista hetkeä, että olisi joutunut miettimään eroa, toivottavasti ei tulekaan. Olemme sielunkumppanit :) ja uskon vakaasti siihen, että ihminen ei tarvitse mitään hurjaa menokautta, on esimerkiski upeaa harrastaaa seksiä, kun tietää että toinen varmasti terve ja vain minua varten, ei vanhat suhteet haudu alitajunnassa. Myös molemmat isovanhempani ovat olleet pitkässä onnellisessa suhteessa, samoin mieheni isä ja äiti. Sellaisia liittoja todella ihana seurata sivusta :)

Ikää nyt 28, ollaan oltu onnellisia ja parisuhde kukoistaa edelleen. Ollaan naimisissa, 1 lapsi löytyy ja toinen tulossa, vasta valmistunut talo ja elämä mallillaan.

vakavasti just 16-vuotiaana 3 vuotta vanhemman " pojan" kanssa ja erohan siitä tuli. Ja hyvä niin.

Nyt ollaan 3-kymppisiä ja kaksi lasta, naimisissa. Ollaan kyllä molemmat muututtu ihmisinä ja paljon, mutta hyvään suuntaan toisiamme ajatellen. Tämä oli kyllä hyvää tuuria, toisinkin olisi voinut käydä. Ei sitä yleensä pysty 16v:sta sanomaan että millainen se on esim. 3-kymppisenä.

Parikymmentä vuotta takana, kolme lasta ja yksi lapsenlapsikin jo. Mä olin 15, kun " alettiin" , mies 16 vuotta vanhempi. Nyt mä 36 ja mies 52 ja hyvin menee. Sain ekan lapsen kun oli 16.



Se, että meillä menee hyvin, on kyllä ihan täysin fiksun mieheni ansiota. Mies pakotti mut silloin ekan lapsen jälkeen opiskelemaan ja töihin, mä oisin jääny leikkiin kotia ja tehny heti vaan lisää lapsia. Lapsilla on isot ikäerot ja aina siinä välissä mä opiskelin lisää. Jos oisin jääny " normaaliks teiniäidiks" ei todellakaan oltais enää yhdessä.



Onhan meilläkin ollu vaikeutemme. Kymmenen vuotta sitten meillä meni tosi huonosti. Sen jälkeen ollaan menty naimisiin ja saatu toi meidän kuopus, joka on nyt 4-vuotias. Epäilen, että loppuun asti ollaan yhdessä, mihinkä sitä tässä enää osais lähteäkään.

Tunnen yhden pariskunnan, jotka tapasivat riparilla. Ovat olleet nyt yhdessä 20 vuotta. Eikä tainnut kummallakaan olla suuremmin seurustelukokemuksia ennen tätä.

tiedän useamman pariskunnan, jotka ovat menneet yhteen 15-16-v. ja eronneet siinä 30-vuotiaina.

muutettiin hyvin pian yhteen, ja saimme ekan lapsen kun olin 20v, lapsia syntyi sitten vielä 2 lisää ja oltiin yhdessä 12 vuotta...



Kasvoimme kyllä jonkin verran erillemme, oli paljon näkemys- ja arvoeroja, mutta uskoin kyllä että me olla MFEO eikä koskaan erota,



Mieheni ihastui kaveriini ja jollain tasolla huomasin tämän kyllä, mutta ajttelin että ei se ole sen pahempaa, mutta muutaman vuoden ihasteltuaan lähestyi häntä ja jätti minut pian saatuaan vastakaikua kaveriltani. He ovat nyt yhdessä ja mä olen 3 lapsen yh. Ei ole tullut baarivaihetta eikä kyllä juuri muutakaan sen jälkeen eli viimeiseen 5 vuoteen.

ja aikaa tästä 10 vuotta. Meillä kaksi lasta ja rakastan miestäni.

Meillä on tällä hetkellä menossa kriisivaihe, ei kolmansiin osapuoliin liittyen, vaan miehen työhön. Se kiristää meidän välejä. Meillä on yhdessä hauskaa, esim. eilen pelattiin ilta korttia kun lapset nukuivat, kutiteltiin ja naurettiin. Seksi on upeaa ja rakkautta on.

Mutta, tällä hetkellä en siltikään ole varma ollaanko aina yhdessä, koska mies on jonkinsortin työnarkomaani, ei kerta kaikkiaan oikein osaa olla jouten.

Miehellä oli ollut pari seurustelusuhdetta ennen minua, minulla varmaan 5 lyhyttä suhdetta, jotka kaikki loppuivat aina ennen seksiä koska kukaan heistä ei tuntunut oikealta/hyvältä.

Yhdessä ollaan juhlittu/bailattu, krapulassa nukuttu- en usko että kumpikaan ainakaan vielä kokee, että olisi jostain jäänyt paitsi.

Alettiin seurustella kun olin 16 ja mies 18, tosin täytettiin juuri molemmat vuosia kuukauden päästä. Rakastuin vahvasti jo kuukauden päästä tapaamisesta, ja vielä tässä ollaan, n.6.5v myöhemmin :) Naimisiin ei olla keretty, mutta lapsi on. Yhteinen asunto on ja tulevaisuus yhdessä on " varma" . Edelleen pidän miestä parhaana, onhan sitä riitaa mutta aina saadaan sovittua ja ollaan toisillemme läheisimpiä ihmisiä jolle voi kertoa kaiken.



Siitä että " onko muita" , niin minä ihastuin tässä vuosien varrella ja petinkin kerran pussailemalla ihastuksen kanssa...:( Siitä oli kriisi ja mietin mitä haluan elämältä, mutta onneksi jatkoimme ja suhde vaan parani! Nyt hävettää tuo tapaus. Muita kohtaan siis voi matkan varrella tulla tunteita, ihan sama millon tapaa puolisonsa..Yhdessä ollaan remuttu ja nuoruus riehuttu niin ei ole ainakaan siitä kyse että tartteis päästä ulos :) En ole oikeastaan koskaan sinkkuseksiä yms kaivannut, kaikkea saa kotoa mitä haluan ;)

Minä aloin seurustelemaan mieheni kanssa 9-luokan keväällä, paria kuukautta vaille 16-vuotiaana. 18-vuotiaina menimme kihloihin, 23-vuotiaina naimisiin. Nyt olemme 25-vuotiaita molemmat, ja ensi keväänä tulee kymmenen vuotta yhteistä taivalta täyteen. :) Ja rakastan puolisoani valtavasti! Tottakai joitakin ohimeneviä ihastuksen tunteita muihinkin miehiin on tullut vastaan, mutta ne ovat hävinneet yhtä nopeasti, kuin ovat tulleetkin. Eli vastaus on kyllä: Uskon, että näinkin nuorena aloitettu suhde voi kantaa läpi elämän.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2008 klo 23:33"]

Siis saman miehen/naisen kanssa olla loppuikänsä yhdessä?
Olla yhdelle uskollinen ja perustaa perhe?
Eikä koskaan muita?

[/quote]

Noh, kuluneet 31 vuotta ovat sujunete hyvin.

Loppuikää on yhä kuitenkin jäljellä joten ihan satavarma en tietenkään voi olla... ihmettelisin kuitenkin jos joskus tahtoisin vaihtaa upean mieheni johonkin huonompaan.

tiedän yhden parin, joka on aloittanut seurustelun 14-vuotiaana. Ovat nyt päälle viisikymppisiä. Naimisiin menivät vasta vuosi sitten. Perhettä eivät ole koskaan perustaneet, en tiedä syytä, onko omasta halusta vai lapsettomuudesta johtuvaa.

Onnellisilta vaikuttavat ja keskinäinen arvostus ja kunnioitus on silmin havaittavaa.