Mies purki kihlauksen mutta ei tahdo erota?
Eli tilanne on sellainen että mies oli yhden riidan aikana ottanut sormuksen pois sormesta (tästä on aikaa nyt jo muutama kuukasusi).
Riita kesti muutaman päivän, olin vähän kriisissä itseni kanssa ja aiheutin koko riidan.
No riita selvitettiin kyllä.
Kysyin sitten sormuksesta että miksi on pois ottanut jne. Mies vastasi siihen että on vähän sitä mieltä ettei tahdo naimisiin mennä. Ei näe siinä mitään järkeä.
Tämä tietysti satutti minua enkä oikein ymmärrä miksi tahtoo olla kanssani vaikkei naimisiin tahdokkaan.
Meillä on siis takana 14vuotta yhteiseloa, kaksi lasta, oma talo jne... Kihloissa ollaan oltu jo useampi vuosi, tai oltiin oltu.
Nyt menee muuten ihan hyvin mutta tämä asia painaa edelleen mieltäni. Olen hyvin tarkasti kertonut miehelle että minä tahtoisin naimisiin ja mielestäni hän ei voi olla ihan tosissaan kanssani jos voi purkaa kihlauksen noin vain.
Mies vaan sanoo että on ihan yhtä tosissaan kuin ennenkin muttei vaan tahdo naimisiin.
Mielipiteitä tilanteesta? Mitä mieltä itse olisitte jos puolisonne tekisi samalla lailla kuin mieheni?
Kommentit (113)
Toki voi jatkaa painostamista ja vaarantaa sen 14 vuotta jatkuneen suhteen sitten loppumaan kokonaan.
Hyvä tilanne vaan elellä ilman sen kummempia miettimättä. Kyllä kai sitä nyt puolisonsa mieliksi edes voisi mennä naimisiin, JOS ja KUN ei se kerran mitään edes muuta.
niinkuin joku tuolla sanoi. En ole oikeastaan koko tämän kahden kuukauden aikan puhunut koko asiasta.
Kerran vain maininnut että asia vieläkin vaivaa minua.
Riita on oikeasti selvitetty. Se ei ole jäänyt miehen hampaan koloon ja kun koko riita koski oikeastaan minua ja sitä miten minä itseeni suhtaudun. Ja minä siinä lähinnä kiukuttelin yksikseni. Ja suutuin miehelle hölmöistä asioista. Meillä nuorempi lapsista on vielä vauva joten hormoonit vielä vähän heitteli tuossa imetysaikana...
Tilanne on vaan ikävä kun mä en ymmärrä miksi mies ei voi mennä naimisiin kun kerran tosissaan on mun kanssa ja on ollut jo niin kauan. Ja mies ei taas ymmärrä miksi mä en voi vaan jatkaa näin.
ap
Halu avioitua tulee selkarangasta ja sen tekee kun on oikea ihminen kohdalla. Ehkä mies alitajuntaisesti tietää että sinä et ole se oikea. Tuossa tilanteessa itse varmaan ilmoittaisin et suhda kannattaa laittaa katkolle ja miettisin asiaa ihan perinpohjin. Ei se ole vaan se miehen haluaminen, kyllä sinullakin on oikeus totetuttaa unelmiasi. Jos haluat jatkaa ja mies on noin ehdoton on sinun pakko haudata tämä haave ja unohtaa koko juttu. Jos mietin sitä ja katkeroidut niin siitä ei ole sinulle mitään hyötyä
Heillä on kaksi lasta, molemmat vahinkoja tai ainakin yllätyksiä miehelle. He ovat olleet melkein 10v yhdessä ja kihloissa ekan lapsen syntymästä. Nainen olis halunnut naimisiin jo vuosia, mutta mies ei ollut valmis. Mulle mies on sanonut moneen kertaan, että hän ei halua naimisiin tämän naisen kanssa, vaikka häntä rakastaakin, koska naimisiin hän aikoo vain kerran elämässään ja tää lastensa äiti ei vaan miehestä tunnu Elämänsä Naiselta, ei siltä jonka kanssa haluaa koko elämänsä viettää.
Sittemmin nainen on saanut kuitenkin miehen pään kääntymään ja he ovat naimisissa nykyään.
En tiedä haluaisinko itse olla naimisissa sellaisen miehen kanssa, joka ei usko mun olevan Elämänsä Rakkaus? Siksi en aio pakottaa tai vaatia miestäni menemään naimisiin kanssani.
että ei sitä nyt pakottaa todellakaan tahdo. Ja kyllä mäkin tahdon että mies menee mun kanssa naimisiin siksi että tahtoo sitä eikä siksi että miellyttää mua.
Mutta kyllä mä haluaisin sen oikean syyn tietää että missä mättää kun ei enää tahdo.
ap
kannattais kyl eka rengastuttaa ittensä ja ukkonsa ja sit alkaa niitä ipanoita pykään. Tässä taas nähdään, et moni haluaa oikeesti naimisiin parisuhteessa vaik usein sanotaanki et se on se lapsi joka sitoo paljon enemmän kuin joku avioliitto jne...
Eli tuo on mielestäni ukoltasi ihan selkeä merkki, että ei halua SINUUN sitoutua. LAPSET tietysti ovat hänelle tärkeitä mutta eipä tuo tunnu välittävän sinusta riittävästi.
Vierailija:
Mutta kyllä mä haluaisin sen oikean syyn tietää että missä mättää kun ei enää tahdo.ap
Entäs jos miehen syy haluamattomuuteen olla kihloissa on juuri kuin tuossa aiemmassa viestissä, että mies on mielellään kanssasi, rakastaakin, mutta ei usko sun olevan Elämänsä Nainen. Haluaisitko kuulla sen? Ja voisitko sitten jatkaa hänen kanssaan?
Vaikka se murtaisi minut aivan kokonaan sen tiedän, miehenihän on mun elämäni mies.
Jatkosta en tiedä mitä tapahtuisi jos hän noin sanoisi, luultavasti en enää pystyisi jatkamaan.
Mutta minusta minulla on oikeus tietää mistä on kysymys.
ap
Ei tosin kihloihin. Minua hän kosi ja odottaa häitä yhtä innolla kuin itsekin. Kyllä joskus pari voi olla vuosia yhdessä ihan tavan vuoksi ja mies ei halua naimisiin koska tuntee ettei se olisi oikein. Ja, ei tietenkään tarkoita että usein olisi niin mutta näinkin voi mennä
Jos mies on mennyt kanssasi kihloihin ja teillä on sormukset ja sitten ottaa sormuksen pois ja purkaa kihlauksen niin onhan siihen joku syy. Jos oikeasti mietit asiaa niin siihen voi olla vain kaksi syytä: tuo edellä mainittu ettet ole se nainen jonka kanssa hän haluaa viettää loppuelämänsä ja mennä naimisiin tai sit on joku uusi kiikarissa ja petaa asiaa jo valmiiksi. Ei ole muita syitä, miksi mies muuten sinua loukkaisi kun sormukset teillä jo on. Miksi niitä pitäisi laatikossa pitää jos ne on ennen sormissa kulkeneet? Ei todellakaan voi olla muita syitä ja kumminpäin tahansa se on ikävää sinulle. Et sitten mieheltä mitään kysynyt kuitenkaan?
kun tää koko episodi tapahtu. Kiven kovaan väittää ettei ketään muuta ole ja mä olen sille se oikea.
Tottakai mä mietin juuri noita vaihtoehtoja, nehän ne loogisimmilta tuntuu.
Nyt ei olla kahteen kuukauteen otettu puheeksi koko asiaa.
Mutta kyllä meinaan tästä puhua/kysyä suoraan ja vaatia vastausta mieheltä. Varmaankin menee kyllä viikonloppuun tuo puhuminen että saadaan rauhassa puhua.
ap
Varmaan helpoin tapa, koska sä olet tätä miettinyt ja nyt tää juttu tulee miehelle vähän niinkuin puun takaa...ehkä homma selviää
" katso kulta, mä olen vähän vatvonut tätä meidän suhdetta netissä, mitäs mieltä olet?"
ei varmasti tykkäis että netissä vatvon meidän asioita.
ap
Mä saan vääntää kaiken aina rautalangasta ja silti se ymmärtää väärin ja ottaa itseensä. Olenkin todennut ettei mistään erityisestä tän tason jutuista kannata puhua vaan keskityn itseeni. Mies jonka kanssa on hyvä keskusteluyhteys on kyllä kullanarvoinen.
Mitenkäs lesket ja sinkkuvanhemmat? Ovatko heidän lapsensa ihan hunningolla, kun vanhemmalla ei ole aviosuhdetta?
Vierailija:
Mitenkäs lesket ja sinkkuvanhemmat? Ovatko heidän lapsensa ihan hunningolla, kun vanhemmalla ei ole aviosuhdetta?
yh äideillä on elatusmaksut. Mitä on avoliitossa? Puolet laskuista ja turvaton tulevaisuus?! Miksi ostaa talo jonkun vieraan asuinkumppanin kanssa puoliksi, tämä ihminen voi lähteä millä sekunnilla tahansa ja sinulla ei ole mitään lainsuojaa vaan kotisi menee myyntiin, ei edes avioeroon tarvittavaa puoltavuotta. Toinenhan voi laittaa talon myyntiin ihan koska vain
Mikä siinä sai miehen ottamaan sormuksen pois?