Miksi ihmiset muuttavat korpeen, jossa on täysin auton varassa eikä palveluita lähimaillakaan?
Kommentit (40)
oma ihana kyläkoulu, rakkaat naapurit, joista huolehdimme ja he huolehtivat meistä. Lapset saavat tutustua sukupolvienketjuun luonnollisisti, eikä vuokramummoja tarvita :) Ja luonto ja rauha!!!!
Tietenkään en halua asua ympäristössä jossa en viihdy pätkääkään. Enkä edes kaipaa palveluja nurkilleni, osaan hoitaa asiani kauempanakin ja yhdellä kertaa enemmän.
Kysymys ei ollut, miksi muutatte Helsingin ulkopuolelle, vaan miksi muutatte niin kauas kaikista palveluista, että tarvitsette välttämättä autoa. Taajamia on Suomi pullollaan, ei Suomi siitä autioidu, että ihmiset asuvat taajamissa, tai kävelymatkan päässä kouluista.
Autoa tarvitsee vaikka asuisi taajamassa. Jokaiseen paikaan ei pääse julkisella ja niitä käyttäen menee paljon aikaa. En kyllä jaksaisi kantaa ruokakasseja bussilla liikkuean. Lapseni harrastavat ja kamojen kuljettaminen yleisillä olisi mahdotonta.
Ja työpaikat siirtyvät aika usein pois taajamista ja keskustoista.
Esim. minun anoppini käy kaupungissa noin joka toinen-joka kolmas viikko. Ostaa kerralla pakastimeen ruokaa, leipää jne. Maito tulee kun heillä on navetta, muut maitotuotteet tilaamalla kotiin asti, samoin kuin lihaa saa kotiin tilaamalla.
Me muutamme myös tulevaisuudessa maalle, syy on se, että tuleva elantomme tulee maataloudesta, sekä metsätaloudesta.
Mitä ympäristön saastuttamiseen tlee, niin ainakin auton käyttö on vähäistä, jos osaa sitä hieman järkeistää, eli ei käy joka päivä, eikä edes kerran viikossa välttämättä.
Toki maatalous itsessään on jo saastuttava tekijä, mutta investointeja erilaisiin ympäristön kannalla oleviin ratkaisuihin on jo tehty ja meidän aikanamme tullaan tekemään enemmänkin.
Muut ihmiset, jotka muuttavat maalle ilman sen suurempaa syytä (eli ei siis työn takia jne) muuttavat sinne varmaan sen takia että lapset pääsisivät hyvään kouluun, on tilaa ja raitista ilmaa. Ei ole naapurit häiritsemässä jne.
Töihin pääsee bussilla, kävellen, pyöräillen, mieheni lenkkeilee töihin. Ja kauppakasseja voi kuljettaa myös apuvälinein. Meillä on auto, kaksikin, mutta kyllä oikeasti pärjäisimme ilmankin. Jos viitsisimme nähdä vaivaa. 39
Vierailija:
Töihin pääsee bussilla, kävellen, pyöräillen, mieheni lenkkeilee töihin. Ja kauppakasseja voi kuljettaa myös apuvälinein. Meillä on auto, kaksikin, mutta kyllä oikeasti pärjäisimme ilmankin. Jos viitsisimme nähdä vaivaa. 39
Me emme pärjäisi ilman 2 autoa.
2 autoa on pakko olla. Lapsi ei pääse itse kouluun, harrastuksiin eikä kylään, aina tarvii autoa.
Loppukesästä viimeistään muutetaan, kun syksyllä tulee perheenlisäystä.
Oon jo nyt ihan ylikypsä tähän... 15 vuoden jälkeen :) Viimeiset 4 vuotta on ollut jo yhtä tuskaa.
Kaikkea se rakkaus saa tekemään :D
ihmiset asuvat niin ahtaasti että pierukin kuuluu naapuriin(sitte pähkäillään voiko mennä ulos jos vaikka naapuri tulee vastaan)
Eihän sitä olisi kenenkään pakko tehdä, mutta onhan se kiva, että meillä on Suomessa omavaraista lihaa ja viljaa. Ettei tarvitse kaikessa olla tuontitavaran varassa.
Vai saammeko tulla karjamme ja lantamme kanssa sinne keskustaan?
eikä kamalia betonilaatikoita vieri vieressä.
Ei Helsinki, mutta kaupungiksi tämäkin lasketaan, noin 50 000 asukasta. Oma ok-talo, puiston vieressä, päättyvän kadun varrella.
Ollaan kuitenkin ostettu tontti ja rakennetaan maalle. Merenrantaan näköyhteys ja matkaa puoli kilometriä, lasten koulu lähempänä kotia kuin nyt, vaikka muutetaan Jumalan selän taakse. Kylällä kauppa, postipalvelut ja koulu; ihan riittävät palvelut. Tähän samaan kaupunkiin ajaa autolla 20 minuutissa.
Tämä tuntuu oikealta :)
Itse viihdyn täällä, missä on jopa elämää...
Valitettavasti julkinen liikenne ei toimi missään päin Suomea niin hyvin kuin pääkaupunkiseudulla. Olen asunut monessa Suomen suurimmista kaupungeista ja vain pääkaupunkiseudulla tulimme toimeen ilman autoa. Tampereella, Oulussa jne. tarvitset oman auton, vaikka et asuisi kuin parin kolmen kilsan päässä kaupungissa.
Olisimme ehkä pysyneetkin pääkaupunkiseudulla, jos sieltä vain olisi löytynyt töitä...
parin kolmen kilsan päässä kaupungissa
SIIS parin kolmen kilsan päässä kaupungin keskustasta!
Siksi että saimme muutaman hehtaarin tontin, siksi että se oli ainut keino päästä asumaan wanhaan hirsitaloon, siksi että se merkitsee meille parempaa elämänlaatua, siksi että pääsemme irrottautumaan työstämme, jne. syitä kyllä riittää miksi vaihdoimme kaupungin maaseutuun.
Kolme vuotta on asuttu eikä ole kertaakaan kaduttanut. Autolla pääsee juuri sinne minne haluaa, eipä tullut kaupungissakaan liikuttua bussilla neljän lapsen kanssa.
pärjää jos vain sattuu asumaan juuri bussilinjan varrella. Valitettavasti kaikki eivät voi.
Vierailija:
Hyvä, että olet valmis tinkimään muista menoistasi saadaksesi asua lämpimästi siellä missä nyt asut.
Ja pointti onkin tuo autolla ajaminen. Kyllä sitä osataan ajaa mutta saako/onko varaa enää ajaa autoa 2040-luvulla?
vähemmän kuluttavia autoja. Nykyinenkin autoni kuluttaa 4,5 litraa satasella yhdistetyllä kaupunki- ja maantienajossa.