5-vuotiaiden äidit? Puuttuisitko lapsesi käytökseen jos toimisi näin:

Vierailija:

-hajottaisi toisten leluja, ei anteeksipyyntöä

-istuu kylässä kahvipöytään ja ilmoittaa, että otan mehua (ei siis pyydä vaan vaatii)

-sanoo kovaan ääneen että kakku on pahaa, en syö

-hyppii vieraiden sängyllä ja heittelee peitot ja tyynyt lattialle

Näin meillä käyttäytyi eräs lapsi ja äiti vaan hymyile eikä kertaakaan komentanut. Onko normaalia? Itsellä vasta pieni vauva niin ei ole kokemusta tuon ikäisistä mutta aika hurjalta tuntuu...

Meillä juuri tuollainen, joka vieraiden edessä saa noita esiintymiskohtauksia ja ei sellaista vierailukertaa ole lähiaikoina ollutkaan, ettei pitäisi komentaa. Alkanut olemaan pikkuveikasta niin mustasukkainen. Toivottavasti menee pian ohi.

Eilenkin miehen synttäreillä alkoi nuolla tarjoilukulhoa, yök! Ja sit tietenki suuttuu verisesti, ku menin kieltämään ja vieraat tuijottaa et mites tilanne selviää. Siinä tulee itsellekin hiki :)

Vierailija:

-hajottaisi toisten leluja, ei anteeksipyyntöä

-istuu kylässä kahvipöytään ja ilmoittaa, että otan mehua (ei siis pyydä vaan vaatii)

-sanoo kovaan ääneen että kakku on pahaa, en syö

-hyppii vieraiden sängyllä ja heittelee peitot ja tyynyt lattialle

Näin meillä käyttäytyi eräs lapsi ja äiti vaan hymyile eikä kertaakaan komentanut. Onko normaalia? Itsellä vasta pieni vauva niin ei ole kokemusta tuon ikäisistä mutta aika hurjalta tuntuu...

Vahinkojahan sattuu. Mutta on osattava olla pahoillaan ja pyytää anteeksi, vaikka vain vahingossa rikkoisi toisen lelun. Vaikka se lelu olisi jokin rihkamalelu.

Kahvipöydässä varsinkin kolmivuotiaamme saattaa päästää suustaan mitä kummallisimpia vaatimuksia: Onko täällä kakkua/suklaakeksiä/kaakaota jne. Näitä olen häneltä yrittänyt kitkeä pois, mutta vielä ollaan yrittämisen asteella. Onneksi hän on niin pieni, että menee vielä pienuuden piikkiin ;-)

Mistään ruoasta meillä ei sanota, että se on pahaa. Sen sijaan, jos ruoka/syötävä ei maistu lapselle, hänen ei tarvi sitä syödä. Ja kahvipöydässäkin voi vaihtaa mielipidettä ja jättää kakun syömättä ja ottaa keksin tilalle.

Sängyillä ei hypitä, ei kotona eikä kylässä. Kotona saa sohvilla hyppiä. Kylässä ei, ellei toisin luvata. Kyläpaikan sääntöjä kunnioitetaan. Ja asiat varmistetaan. Tietenkin jos kyläpaikan lapsi pyytää johonkin hommaan mukaan, saa omamme mennä ihan vapaasti. Mutta rajat kaikelle.

Meilläkin on käynyt kylässä näitä ap:n kuvaileman kaltaisia lapsia. Minusta on keljua, jos vierailevat lapset hyppivät sängyllä vielä kieltämisenkin jälkeen tai tahalllaan rikkovat lelujamme. Meillä vierailevilla lapsilla on siis aina myös meidän lapset seurana. Eikä siinä mielessä voisi väittää, että ovat ei-huomioituja.

Lisäksi olen sitä mieltä, ettei lasten tarvitse oppiakaan siihen, että heitä koko ajan huomioidaan/viihdytetään.

Hämmästyin itsekin, kun jotkut vaan tepasteli keittiöön ja tokas äidilleni/isälleni että voisin ottaa leipää. Vaikka olinkin pieni, niin mietin mielessäni että en ikinä kehtaisi tehdä noin kylässä.

Joku täällä väittää, ettei 5-vuotias pysty ymmärtämään eri sääntöjä kylässä ja kotona... Tottakai pystyy! Meilä on kotonakin ni8in, että joskus sängyllä saa hyppiä ja joskus ei, siksi lapset kysyvät lupaa siihen ja ymmärtävät perustelut. Kylässä eivät ole koskaan yrittäneetkään, mutta lähtökohtaisesti kieltäisin tietenkin kylässä sängyllä hyppimisen.



Ja ne jotka eivät halua tehdä numeroa käytössääntöjen opettamisesta kylässä, niin alle kouluikäiselle se on tärkeää nimenomaan kyseisessä tilanteessa, eikä vasta joskus myöhemmin kotona. Meillä jo 2-vuotiaasta alkaen tuommoisessa mehunvaatimistilanteessa hiljaa muistutettaisiin, että " Miten pyydät kauniisti?" ja kyllä lapsi osaa sen heti korjata, kun on aiemmin asiasta puhuttu uudestaan ja uudestaan. Samoin hiljaa huomauttaisin siitä kakun moittimisesta, ettei kuulu tapoihin.



Ja sitten tämä ikuisuuskysymys... Miten te jotkut ette ymmärrä, että [b]anteeksi kuuluu pyytää vaikka lelu menisi rikki vahingossakin![/b] Tekö olette niitä, jotka ruuhkassa toista tönäistessään tokaisevat vain " Oho" tylsä ilme naamallaan? Aina pyydetään anteeksi, jos toista ihmistä vahingoittaa tai hänen omaisuuttaan, oli se sitten tahallaan tai ei!



Hyvät tavat tekevät kaikkien elämästä paljon mukavampaa, kyllä näillä tapakasvatuksen ulkopuolelle jääneillä lapsukaisilla elämässään vaikeuksia tulee...

Itselläni on 7- ja-vuotiaat pojat, ja uusperheeseemme kuuluu myös mieheni 6-vuotias poika. Meillä on käytöstavat opeteltu pienestä pitäen ja niistä huomautetaan, jos unohtuu - ja huomauttaminen auttaa. Lisäksi, kun ollaan menossa kylään tai esim. konserttiin tai ulos syömään, ajomatkalla autossa vielä kerrataan käyttäytymissäännöt, jotta ne ovat tuoreina mielessä. Meidän poikien kanssa on kiva ja helppo lähteä minne vain, koska he yleensä aina käyttäytyvät hienosti. En usko, että he ovat mitenkään " alistettuja" , kyllä vauhtia ja iloa löytyy. Tavallisia, villejä poikia!

Toisten omaisuutta ei tietenkään rikota. Vahinkoja sattuu, mutta anteeksi täytyy osata pyytää. Kylässä ei missään nimessä mennä toisten sänkyihin hyppimään, eikä muutenkaan olla epäkohteliaita.

Hyvät käytöstavat pienestä pitäen ovat sitä pääomaa, jota ei voi rahalla mitata, ja jonka avulla selvitään monista elämän ongelmista helpommalla.

Lapset eivät synny tähän maailmaan valmiina, vaan he tarvitsevat meitä aikuisia kovin paljon kaikessa mahdollisessa, jotta siivet kantavat koko elämän ajan.

Onneksi on vielä perheitä jossa käytöstapoja opetetaan.

Mitä hyötyä jostain tauottomasta huomauttelusta on? Tulee äidille parempi mieli kun edes yrittää?

Vierailija:

Huomauttaminen on ihan turhaa lässyttämistä. Joko on sääntö mitä noudatetaan tiukasta, tai sitten annetaan olla.

Mitä hyötyä jostain tauottomasta huomauttelusta on? Tulee äidille parempi mieli kun edes yrittää?

Olet väärässä! Nimenomaan alle kouluikäiselle pitää toistaa yhä uudelleen niin käyttäytymissääntöjä kuin muitakin toimintaohjeita. Pikkuhiljaa ne menevät perille. En tarkoita mitään tauotonta huomauttelemista, mutta asiasta pitää kyllä sanoa, ja sen voi tehdä ystävällisestikin (menee paremmin perille kuin valittaminen tai haukkuminen).

Eli jos pomppii sohvalla (mikä on kiellettyä), niin kiellät kerran ja estät seuraavaa kertaa tulemasta.



Toki on paljon mukavampaa hörppiä kahvia pöydän ääressä ja huudella minuutin välein " kalle, eikö äiti kieltänyt sohvilla hyppimisen" , kun estää rimpuilevaa lasta menemästä sinne sohvalle.

Tietysti niin, että lapsi tajuaa että ollaan tosissaan mutta en halua siitä kauheaa showta nostaa niin että kaikkien kahvihetki menee pilalle.

Vaatisin siis myös anteeksipyynnön vaikka joku rihkamalelu menisi rikki vahingossa normaalileikissä. Minulla on monta lasta, neljänneksi vanhin on tällä hetkellä 5-vuotias mutta vielä ei ole kukaan lapsista rikkonut kylässä mitään, sen vuoksi tämä oli minulta ihan teoreettista pohdintaa. Eikä niin loppuunasti ajateltua. Ajattelin lähinnä siltä kannalta että en varsinaisesti olisi lapselle vihainen jos lelu menee vahingossa rikki, mutta tottakai se anteeksipyyntö on paikallaan.