Tulin sitte just jätetyks, puolessa välissä raskautta...

monestihan niissä tilanteissa kun vika on sairastumisessa, pistetään koko elämä uusiksi ja syytetään vaikeaa kotielämää.



terveisin vaimo jonka miehellä oli burn out. lähellä eroa käytiin mekin, kunnes mies meni vihdoin lääkäriin ja alkoi ratkoa oikeita ongelmiaan

En usko vähääkään, että olet provo ja paheksun syvästi näitä, jotka leikkivät täällä Neiti Etsivää hakien mahdollisia epäloogisuuksia kertomuksestasi. Elämä on epäloogista.



En lainkaan tajunnut sen yhden Onnellisessa Parisuhteessa Elävän kotkotuksia, jossa tämä Laupias Sielu ilmoitti " päästävänsä miehensä elämään tarvittaessa yksin onnellisena, koska rakastaa tätä niin" . Tekopyhää itsekorostusta. Aivan kuin sanoisi, että kun laiva haaksirikkoutuu, päästän kyllä kaikki muut pelastusveneisiin, koska rakastan niin ihmiskuntaa.



Täällä palstalla harvoin näkee sitä tukea, jota miehet toisilleen aina antavat - sisarellisuutta ja solidaarisuutta. Nyt sitä näkyy, hienoa naiset. Näitä, jotka tulevat alituisesti etsimään syytä naisesta ja pitävät miehiä jonakin herrakansana, jota pitää palvoa, en ymmärrä lainkaan. Mielestäni he pettävät oman sukupuolensa ja viime kädessä siis myös itsensä.



Olen itse kokenut avioeron kauheudet. Avioero on hirveä prosessi (suosittelen, että luette tänä keväänä ilmestyneen kirjan, jossa kuvataan ero, tekijä oli Kaksplussan kolumnisti, en nyt muista hänen nimeään), ja siinä loukataan ihmistä pahimman kautta, mitätöimällä hänen naiseutensa/mieheytensä, viemällä pois yhteiset muistot, pettämällä luottamus (jota ei koskaan enää saa sellaisenaan kuntoon, se ruukku on peruuttamattomasti särjetty). Riitely lapsista ja heidän asioistaan on se mustin hetki (sellainenkin, luulen, on vielä edessä, kunhan käytte sopimassa elatusmaksuista ja tapaamisista lastenvalvojan luona, on muuten pitkät jonot, varaapa aika, ap). Ensimmäinen yö ilman lapsia on järkyttävä. Ensimmäinen joulu yksin...



Silti olo helpottaa, eikä aina tarvitse ajatella, että tulevaisuus tarvitsisi rakentua parisuhteen ympärille. Voi olla, että tulet samaan lopputulokseen kuin minä: ei halua enää parisuhdetta. Ei halua enää ikuista riitelyä, kinoja, kompromisseja - saa ja voi olla yksin naisena oman elämänsä herra. Se on hienointa yksinhuoltajuudessa.



Ap, luota itseesi, tiedän, että jossakin siellä pohjalla pidät itsestäsi. Se sinun pitäisi löytää voimavaraksesi tällä hetkellä.



terv. sister in crime

Kyllä, kone meni sekasin perjantaina mun viimesimmän viestin jälkeen, enkä saanu sitä toimimaan mitenkään, netti ei auennu ollenkaan. Tänään on ajettu jotkut ohjelmat/päivitykset (mistä mulla ei oo hajuakaan) kokonaan uudestaan ja korjattu sitä langatonta mötikkää. ANTEEKSI ku en oo päässy tänne :(!!!!

Oli tuskanen viikonloppu, ku en päässy keskustelemaan tänne kenellekään. En oo provo!!!

Viikonlopun tosiaan laitoin paikkoja kuntoon ja sain tehtyä paljon, mutta vielä on paljon tehtävää (lasten pienet vaatteet pois, pyykkivuoret jne. ). Mies oli lasten kanssa äidillään ja tuli sunnuntaina taas tänne. Erittäin kylmä ilmapiiri täällä vallitsee :(. Tänään olin töissä ensimmäistä päivää sairasloman jälkeen ja kotiuduin iltavuorosta äsken. Töissä oli kivat työkaverit samassa vuorossa, joten uskaltauduin heille kertomaan tän mun tilanteen. Oli jotenki helpompi olla ku sai sanotuks mikä mieltä painaa ja työkaverit oli todella ymmärtäväisiä ja auttavaisia, eivätkä kuitenkaan kohdellu mua mitenkään omituisesti :). Töissä oli yllättävän helppoa olla, ei ehtiny yhtään ajatella tätä paskaa tilannetta.

Nyt on mies taas töissä ja tulee kuulemma tänne nukkumaan joskus yöllä. Kysyin mieheltä eilen illalla mitä meinaa tehdä jos/kun kämpän saaminen venyy, niin ei oikein tienny ja vihjas siihen suuntaan että olis täällä sinne asti. Eihän se oo enää edes kirjoilla täällä.

Apuja lasten kanssa kyllä antaa täällä ollessa, mutta käyttäytyy mua kohtaan todella ylimielisesti ja kylmästi myös vähättelevästi :(, se on todella raskasta, koska mä oon kuitenki kohdellu koko ajan sitä ku ihmistä.

On todella hermoja raastavaa ku tarvitsee ne avut, mutta joutuu samalla sietämään ilkeilyä.

ap



Oon todella pahoillani/harmissani ku en oo päässy tänne ja todella kiitollinen ku ootte jaksanu tsempittää ja pitää ketjua yllä!!!

Älä vähättele miehen vastuuta- vaikka ootte tuossa tilanteessa, hänen kuuluu vastata 50% lastensa hyvinvoinnista- eikä avittaa vähän mitä huvittaa. Siis nää jutut kääntyy niin helposti siihen että miesrassu jotuu olemaan naisen apulainen ja kai nainen osaa nöyrästi arvostaa jos hän jotenkin suvaitsee huolehtia lapsistaan tai jopa laittaa ruokaa kerran kuussa. Miehillä on ihan se 50% vastuu jälkeläisistään ja heidän hyvinvoinnistaan- johon kuuluu myös näiden äidin inhimillinen kohtelu.



Useimmitenhan on vaan sääntö että pitäis olla kiitollinen jokaisesta pikku armopalasta minkä herra suvaitsee antaa. Vaikka oikeesti asia on niin että herrat keskimäärin törkeesti laiminlyövät ihan perusvastuutaan.



Että ap ihan hyvällä omallatunnolla vaan- ukkos on joka tapauksessa miinuksen puolella, eikä sun tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä että hän kantaa vastuutaan.

sinusta ei mitään kuulunut. tulethan taas kertomaan uusimmat tunteet ja tapahtumat.



kauniita unia! :)

Aivan mahtavaa että olet jo noin hyvässä vedossa. Koitahan jaksaa sitä miestäs jotenkin, ja voisit painostaa sitä lähtöä, koska ainakin itselläni lopulta, vaikka olin siihen jo valmis, että hän lähtee, niin se todellisuus tuli sitten vasta kun tämä lähti.



Hienoa että olet päässyt töihin ja että pystyit siellä puhumaan. On todella tärkeetä että on myös joku todellinen ihminen kenelle voi jutella.

Harmistuin todella siitä teidän ravintola reissusta, hyvä yritys, mutta inhottava loppu :(



Olet ap vahva! Selviät kyllä! Iso voimahali! Ja tulehan kertomaan mitä kuuluu huomennakin :)

Huomenna aamuvuoro, äitysneuvola ja vielä lyhyt keikkatyö siihen perään. Tuun sitte taas myöhemmällä illalla käymään täällä (mikäli tämä halvatun kone suostuu toimimaan). Keskiviikkona on sitte se ensimmäinen perheneuvolakäynti, vähän jännittää, toivottavasti ei tuu riitaa mistään.

ap

Täällä ei enää jakseta tätä!



Vielä pahempi kuin se maitobaari- ketju tai ärsyttää, kun jani tilasi sen lehtipihvin ja pepsin- ketju.

Minä käyn joka ilta tai aamu lukemassa uudet viestit.



Jaksamista äiti-kiljuselle

Minä ainakin luen tätä ketjua aina kun täällä käväisen, mutta ei mulla mitään tarvetta ole sen takia ruveta jotain muita palstoja seuraamaan. Eihän niille voi edes kirjoittaa kuin rekisteröityneet...



Ap:lle iso iso tsemppi!



Ja 623, kyllä niillä sossuilla vaan on aika pitkä KOKEMUS ja TIETOA asioista ja siitä, miten ne USEIN etenevät. Toki on hienoa ja loistavaa, jos vanhemmat pystyvät eron jälkeenkin sopimaan asioista sovussa ja hoitamaan lapsia yhdessä, mutta kun PITKÄLLÄ AIKAVÄLILLÄ näin tapahtuu hyvin harvoin. Välittömästi eron jälkeen yleensä on vielä kovin voimakas se perhehenki ja tunto siitä, että kuuluu tähän perheeseen, ja lapsia hoidetaan yhdessä. Valitettavan usein se ajan kanssa kuitenkin muuttuu, ja yksi iso riskiaika tähän on se hetki, kun jomman kumman elämään tulee uusi kumppani. Silloin on todella tärkeää, että on paperilla jotain konkreettisesti sovittua. Nimittäin siinä vaiheessa, kun neuvotteluyhteys katkeaa. Ja jos se ei katkeakaan, ja kaikki menee hyvin seuraavat 15 vuotta, uusien parteneriden ja uusien perhekuvioiden puitteissakin, niin MITÄ HAITTAA niistä sossussa allekirjoitetuista papereista on ollut? Ei mitään. Eihän niiden mukaan ole mikään pakko toimia silloin jos voidaan sopia asioista keskenäänkin. Elämä ja ihmiset yllättävät, ja aika usein nimenomaan erotilanteessa ja sen jälkimainingeissa.

Mies toi lapset päiväkodista kotiin, äiti tuli meille ja lähdettiin viettämään kahdenkeskeistä aikaa. OLI TYLSÄÄ!!!! Minne se hohto on kadonnut??? Käytiin syömässä meidän " omassa" ravintolassa (eli paikassa, joka on ollu meille romanttisuuden tyyssija) ja oltiin ku kaks kaveria. Vähän muistelin menneitä ja yritin virittää pientä hempeyttä ilmaan ja mitä sanoo mies... tuntuu kuulemma painostukselta. Mies vaan lappoi ruokaa suuhunsa ku viimeistä päivää ja ähkyissään röyhtäili ku porsas :(. Eipä ollu mitään puhuttavaa. Syönnin jälkeen mies meni käymään kaupassa ja mä jäin autoon yksin miettimään asioita ja kuuntelemaan musiikkia. Tuli jotenki sellanen henkinen " lamaantuminen" ja mietin, että onks tää kaikki todella sen vaivan arvoista ku toinen ei kerran halua tehdä yhtään mitään avioliiton säilyttämiseks. Jotenki " törmäsin seinään" ja aloin kuvittelemaan tulevaisuutta ilman miestä, tuli sellanen uho, että pitäis saada joku kainaloon ja katsoa katuuko mies tekojaan. Haluisin, että mies halkeis mustasukkasuudesta!!!

Joo tiedän ettei näissä ajatuksissa oo järjen hiventäkään, joku pieni sisukohtaus iski. Kyllähän se kohottais omaa itsetuntoa, jos joku toinen olis minusta kiinnostunu, mutta mahdotontahan se on, enkä muutenkaan lähde millekään kostolinjalle.

Mies on taas yötä myöten töissä (pomonsa kanssa), tulee tänne nukkumaan ja vie lapset aamulla päiväkotiin.

Nyt on ilta aikaa mietiskellä, aionko yhtään enää tuhlata omia voimavaroja ajatukseen miehen mahdollisesta järkiintymistä, vai " painanko kaasua ja ajan ohi" .

Tuli jotenki sellanen tympääntyminen sillä kahdenkeskeisellä ajalla ku toinen ei osoittanu mitään kiinnostuksen merkkejä ja oli todella etäinen (pyysi jopa anteeks ku vahingossa hipaisi mun kättä), hyvänen aika sehän tässä kosketukselle on allerginen, en mä.

Kaikki nää töihin pakenemisetki on alkanu ärsyttää. Ehkä mä todella otan kaikki avut vastaan, mitä siltä lastenhoidossa saan ja alan muuten elämään omaa elämääni.

Tää nyt on taas tämmönen kiukunpuuska mikä muhun iski, mutta ehkä kuitenki järkevä vaihtoehto näissä olosuhteissa.

Kiitos ku saan purkaa teille näitä tuntemuksia ja saan teiltä ajatuksia/myötätuntoa/empatiaa ja kaikkea niin paljon!!!!

ap

Saatan olla päätymässä samaan tilanteeseen kuin sinä. Kaksi lasta ennestään, kolmatta odotan 6. kuulla. Mies on yllättäen osoittautunut niin mahdottomaksi, etten taida tätä enää jaksaa. Pelkään, että suhteen jatkaminen olisi tällä hetkellä suurempi stressi kuin ero. Eli, jos eroamme, se tapahtuu minun päätöksestäni, mutta miehen oivallisella " avustuksella" :-(



Huoh. Tsemppiä sinulle!

katsomaan, mitä sulle kuuluu? Pääseeköhän tänne loppuun jotenkin suoraan, sillä mä ainakin käyn aina koko jutun läpi? MUTTA pikkujuttuhan tuo on. Toivon todella aurinkoisia päiviä elämääsi ja lapsillesi!

Mä oon kans miettiny tota oikotietä ketjun loppupäähän, mutta en tiedä sellasta, oon niin kädetön näis konehommissa, hyvä ku osaan kirjottaa ja lähettää nää asiat ;).

ap

valitkaa sieltä lopusta sivunumero!

Valitse ketjun ensimmäisen sivun alalaidasta kohdasta " näytä 10 25 jne viestiä" vaikka 25 tai 50, mene sitten takaisin sille sivulle missä kaikki keskustelut ovat, ja klikkaa tämän otsikon alta suoraan sitä viimeistä sivua (nyt 25 viestin per sivu-jaotuksella jotain 24. sivu menossa).



Todennäköisesti aika sekavaa, mutta viimeiselle sivulle siis pääse suoraan:-)

Sä olet miehelle mielenkiintoinen jos sä alat elämään omaa elämääsi ja näytät et sulle on yks hailee mitä miehesi tekee. Pyydä tauko ja kysy voiko äitisi auttaa muutaman viikon ettei sun tarvitse nähdä miestäsi. Todellakin ilmoita sille et alat katselemaan uutta iskää lapsille!!! Tee selväksi ettet ala homehtumaan itseksesi ja heti kun vauva on pihalla haluat ulos tuulettumaan ja uusia miehiä treffaan (vaikka olisi vale) Seikoita miehen pasmat kunnolla. Mies ei halua sinua mutta ei saisi kukaan muukaan mies haluta! Tiedäthän tämän. Tee miehelle myös selväksi et kaikki tulee muuttumaan. Sano et tulee tietty aina olemaan biologinen mies mutta uusi ystäväsi tulee kuitenkin elämään lasten arjessa ja vaikuttamaan päätöksiin koskien lasten kasvatusta yms. Ammu kovilla. Olet minusta ollut jo todella kärsivällinen ja kiltti ja onko siitä ollut sinulle miotään hyötyä, ei! Ja älä lähde syömään enää sillä sinulla olisi taatusti ollut hauskempaa kaverisi kanssa.

En ehkä ihan noin kovilla ala ampumaan, mutta jotain tervettä itsekkyyttä alan kyllä " harrastamaan" . Tuntuu hyvältä ku pitkän ajan jälkeen hymy jo pyrkii huulille.

Oon miestä vannottanu, että niin kauan ku ollaan viel naimisissa (asumuserosta huolimatta), ei toisella oo asiaa alkaa uutta kumppania hankkimaan, joten ei myöskään mulla. Enkä uskalla lähteä kauheesti uhoilemaan, ettei tuu sitte turhia riitoja lasten asioista, mutta jotain omaa elämää tässä täytyy kyllä kehitellä.

ap

Vierailija:

voi vattu mikä ketju...

Joku oli toisessa ketjussa tehnyt hieman " tausta-työtä" ... kopioin sen nyt tähän. Aiemmin olin ap:n puolella, mutta nyt säälittää lähinnä mies. Ihan oikeasti, onko AP:n mielestä " yhdessä lastan hankinnasta päättäminen" sitä, että itkee, mankuu ja painostaa lasten hankintaan. Ja kun toinen haluaa abortin, niin eikun vielä lisää lapsia tekemään....



Äiti-kiljunen valittaa, kun mies jätti kesken raskauden, väittää, että mies halusi viisi lasta niinkuin hänkin.. just joo

Tälläisiä viestejä äiti-kiljuselta:



äiti-kiljunen - 22.06. 00:24 vastaa tähän viestiin (5/11)

Pillereillä tuppaa olemaan vähän paremmat mahkut pettämiseen, kun joskus unohtaa.

En siis itse ole tahallaan unohtanut, mut kolme ns. " vahinkolasta" meil on ja mieskin niitä rakastaa yli kaiken, vaik se oliskin halunnu abortit. Tokihan niitä kierukkavahinkojakin sattuu, mut ehkä harvemmin. Onks miehes niin allerginen asialle, ettei suostu edes keskustelemaan asiasta, jos vaik saisit tosi hyvin perusteltua toivees?







äiti-kiljunen - 22.06. 00:40 vastaa tähän viestiin (7/11)

Kurjaa, otan osaa!!! Kinkkinen tilanne.

Keksitkö mitään vastavetoa, jostain miehelles tärkeestä asiasta, " että mihin me sitä tarvitaan" -juttuun? Jos vaik sanoisit, että " me nyt vaan tarvitaan se kolmas lapsi mun mielenrauhan saavuttamisesk ja mun kans on helpompi elää, jos pääkoppa on kunnossa" . Tosi vaikeeta keksii mitään järkevää, miten vois auttaa. Meidän eka muksu oli suunniteltu ja max. kolmesta oltiin puhuttu, sitte tulikin ylläri tuplat ja asian piti jäädä siihen, kunnes muhun iski samanlainen haave salaa neljännestä muksusta. Olin puhunut miehen kanssa asiasta ja hän ei suostunut. Jauhoin ja jankutin ja perustelin ja itkin, kunnes päästiin harkinta-asteelle, sitten yht äkkiä olinki raskaana. Mies ehdotti aborttia, mut en suostunu ja kyl ois mieskin katunu sitä päätöstä, koska nuorimmainen on oikein miehen kullannuppu.











äiti-kiljunen - 25.02. 10:57 (2/3)

Heipparallaa! Saiskos teidän joukkoon tulla? Kirjoitin tälle palstalle aloituksen ja olisin kiitollinen, jos joku vaikka teistä jaksaisi lukea/vastata, siitä selvinnee hieman...

mun/meidän taustoja.



nimimerkki: äiti-kiljunen

oma ja miehen ikä: just tuli 30v. täyteen ja mies täyttää kohta 32v.

paikkakunta: Helsinki

Lasten iät: 8v.(tänä vuonna 9v.), kaksoset 5v. ja nuorimmainen 1,7v.

monesko haaveena: viides





Meillä on kaikki lapset saaneet alkunsa erittäin helposti (kahdesti jopa yllättäen), eli kokemuksia pettymyksistä siltä saralta ei ole, vaan tällä haavaa pettymyksen syynä on mies, joka on haluton viidenteen lapseen.