Tulin sitte just jätetyks, puolessa välissä raskautta...

Minkäikäisiä ne sun lapset olikaan ja miten ne on hoidossa?

Lapset on koulussa ja päiväkodissa, tosin tämän viikon mulla on joka päivä ollu joku kotona kuumeilun ja oksentelun takia, josko sitä ens viikon sais hoidettua itseäkin jollain tavalla.

ap

ja huomioida myös miehen tarpeita?

Harvinaiset tyhma kommentti. Olisiko nyt aika katsoa sita omaa alykkyytta ja hoitaa se kuntoon? Ettei se aly ihan lahde ja jata kokonaan.

ei parisuhdetta yksin pelasteta eikä pilata, se vaatii kaksi.

Ja huom. kumpi tässä tapauksessa on jäämässä (ja valmis tekeen asialle jotain) ja kumpi pakenee paikalta yrittämättäkään korjata tilannetta.



on keksitty parisuhdeleirejä, perheneuvoloita, terapeutteja, harkinta-aikoja, asumuseroja yms. mutta ei, sanotaan että nyt mä lähden, ja se on siinä.

Mistä sinä mahdat tietää miten ap on miestään huomioinut tai parisuhdetta hoitanut? Tunnet kaiketi hänet hyvinkin?







" Ap oisko kannattunut hoitaa parisuhdetta ajoissa

ja huomioida myös miehen tarpeita?"

Mun tilanne on vaan silleen hieman monimutkaisempi ku teen vuorotyötä, joten ainakaan vielä (ennen äitiyslomaa), mulla ei niitä vapaita viikonloppuja pahemmin ole, koska miehen täytyy olla lasten kanssa mun työviikonloput. Lisäks miehen täytyy olla lasten kanssa mun iltavuorot, joten vaikka sovitaan noi pidennetyt viikonloput joka toinen viikko, niin ne täytyy jotenki hyödyntää mun työaikoihin (ei oo varaa palkata lastenhoitajaa). Joudutaan siis jonkunlaisessa " symbioosissa" elämään. Ehkä tilanne selkiytyy hieman ku jään kotiin ja mies saa sen kämpän, mutta joudun kuitenki ainaki alussa olemaan vauvan kanssa ilman vapaapäiviä ja silti pitää ne pyykit/ostokset yms. huolehtia. Mulla ei tosiaan oo ajokorttia, se helpottais elämää kyllä huomattavasti.



Soitin tänään sinne perheneuvolaan, siellä oli nimetty asioidenhoitajat meidän perheelle. Soitin sille toiselle asioidenhoitajalle, jonka numeron sain, mutta eipä ollut paikalla ja jätin viestin vastaajaan (tylsää tää epätietoisuus). Nyt vaan odotellaan.

Täyttelin päivällä Kelan papereita valmiiks odottelemaan niitä " virallisia liitteitä" .

Kävin pienellä kävelyllä vesisateessa ja kävin myös ostamassa vitamiineja ku tuntuu, että yleiskunto on ihan nollissa.

Eipä tässä päivässä mitään sen erikoisempaa, paha mieli vaan on ku kaipais hieman läheisyyttä (toisen kainaloa), tottakai lapsia hellin ja heiltä myös hellyyttä saan, muttei se oo sama asia...

ap

Kaikkea hyvää teille ja sinulle jaksamista!

Eivät soittaneet perheneuvolasta :(, soitan taas huomenna ja jätän uuden viestin vastaajaan.

Mä en pysty ottamaan 2 viikkoa saikkua lisää (oon ollu jo 5 viikkoa saikulla selän takia), alkaa palkka tippumaan ja pakko säästellä saikkupäiviä, jos tulee raskauden kanssa jotain ongelmia ennen kotiin jäämistä :(. Vaikka kuinka haluisin, niin en voi jäädä saikulle miehen takia ja tällä hetkellä kyllä tuntuu, että omankin jaksamisen takia on päästävä töihin. Päiväkotia en halua vaihtaa, koska se on niin lähellä kotia, vuoropäiväkotiin on liian pitkä matka. Pakko tää on jotenki vaan mennä miehen avustuksella :( ja toivoa, että asiat järjestyy muulla tavalla.



Oon tänään saanu vähän sisua itseeni (söin suklaata ja sitte alkoi tapahtua), oon saanu siivoiltua/imuroitua/järjesteltyä ja sitä kautta olo on vähän parempi ;).

ap

Ja aina täällä on noita pissipäisiä huutelijoita, ei niistä kandee välittää!

että joudut vaihtamaan työpaikkaa tai ainakin luopumaan vuorotyöstä. Miehesi varaan ei kannata ihan kauheasti laskea. Saattaa lupailla vaikka mitä, mutta käytännössä sitten vetäytyykin vastuusta. Pienimmäisesi saat vuoropäivähoitoon, mutta entäpä koululaiset?

Tietenkin haluaa toisen läheisyyttä ja haleja mutta saitko niitä haleja silloinkaan tarpeeksi kun erosta ei vielä ollut tietoa? Moni asia miehessäsi romantisoituu nyt kun et hänen kanssaan ole paljoa tekemisissä.

si isommassakin mittakaavassa, jos tosiaan perhemallisi pysyvästi muuttuu. (Onneksi voit ap-vapaalla tämän tehdä.) Kenties vuorotyöstä luopuminen ja normaalipäiväisen työn hakeminen olisi yksinhuoltajana järkevää. Et todellakaan voi laskea sen varaan, että jatkossa, vuosia eteen päin, mies olisi käytettävissä juuri työvuorojesi aikaan. Ja kyllä minä ainakin pienen vauvan yh:na sain niitä vapaaöitä myös vauvavuotena. Ei ole mitään syytä, miksei vauva voisi viettää yötä isänsä kanssa; maitoa voi pumpata, varastoida (vaikka isän kotiin pakkaseen) ja juottaa pullosta (kun totuttaa vauvan heti alusta asti MYÖS isän pulloruokintaan). Eikä satunnainen korvikekaan vauvaa pilaa. Vauvan yö silloin tällöin isän kanssa ei imetystä romuta; hanki hyvä rintapumppu.



Eiköhän moni asia selkiydy ja muokkaudu tarkoituksenmukaiseksi ajan kanssa, mutta älä lähde siitä, että " se ja se on mahdotonta" ja kaikki tulee olemaan hankalaa. Tiedän, että nyt masentaa, mutta se ei ahdistukseen auta, että teet asioista tarkoituksella vaikeita. Mietit jokaisessa kohdassa, jokaisen päätöksen kohdalla, onko tämä realistista (myös pitkällä aikavälillä), onko tämä lasten kannalta paras vaihtoehto, onko tälle muita vaihtoehtoja ja auttaako tämä omaa jaksamistani. Esim. tuo vuorotyö ei minusta vastaa myöntävästi yhteenkään edellä mainittuun kysymykseen.

hoitaa lapsia kun sullla on iltavuoro?? Eihän hän ehdi toipua todennäköisestä masennuksestaan kunnolla. Kysy esimieheltä voisitko sinä tämän loppuraskauden ajan olla pelkässä päivävuorossa jos ei onnistu niin hae vaikka lääkärintodistus pelkkään päivävuoroon siirtymiseen- en kyllä tiedä onko sellainen mahdollista. Se neuvoo ken tietää.

Etkö saisi muuta hoitajaa pariksi viikoksi? Mies voisi huomata sen parin viikon aikana, mitä perhe merkitsee. Ei varmaan osaa ajatella asiaa pitkällä tähtäimellä, jos joka päivä käy.

Halusin vaan sanoa, että voimia ap:lle ja koko perheelle!! En mitenkään puolustele miestä, mutta masentuneelta mies kyllä kuulostaa. Me ei olla erottu, mutta on mun on masentunu, tosin tällä hetkellä ihan hyvässä kunnossa ja elämä tasaista, onnellistakin. Mutta muutaman kuukauden sisällä meillä/miehellä on ollut paljon samantapaisia juttuja kuin teillä. Ahdistaa, haluaa pois, haluaa erota, " turta" olo, räjähtelee esim lapsille, siis mies, ja on ollut todella ilkee mulle. Mut silloin oli masennus pahimmillaan, ja mies lopulta haki apua ja halusi yrittää. Nyt siis eteenpäin mennään, vaikkei aina niin hyvin jaksetakaan. Tästä aiheesta voisin kirjoittaa kokemuksia vaik kuinka, tosin päästiin eteenpäin ilman eroa. Voihan tauko perhe-elämästä miehelle hyvää tehdäkin, mutta ongelmat voi olla paljon syvemmällä, joten mieskin tarvitsee apua. Mutta voimia siis teille molemmille, toivottavasti kirjoitukseni ei ollut liian sekava näin illalla väsyneenä..

ja oireilee talla tavalla niin ajattelisin, etta miehesi tarttis akkia ulkopuolista hoitoa itselleen. Jatkokin kannalta ajattelisin, etta jos mies hoitaisi masennuksensa, voisi olla hyvinkin todennakoista, etta han haluisi viela yrittaa uudelleen perhe-elamaa.



Oletko ap kysellyt yhtaan, miten miehesi voi? Tunteeko han mahdollisesti itsensa masentuneeksi? Tunteeko han itsensa arvottomaksi tai lamaantuneeksi? Jaksaako han toissa?



Kopion tahan eraalta nettisivulta tietoa piilomasennuksesta, jota miehet usein sairastavat. Se voisi selittaa paljonkin miesten outoja ja selittamattomia tekemisia, joita me muut ihmiset emme ymmarra.

lahde: http : // www. valt. helsinki. fi/staff/jproos/depress. htm





" Oma näkemykseni masennuksen ulottuvuuksista muuttui huomattavasti luettuani Terrence Realin kirjan I don' t want to talk about it (1997), joka käsittelee amerikkalaisten miesten masennustiloja uudenlaisesta näkökulmasta. Realin mukaan masennus on paljon yleisempi ongelma kuin luullaan. Varsinkaan miehet eivät edes tunnista olevansa masentuneita. He tuntevat, että elämä on tyhjää, työ raskasta, he kiukuttelevat lähiympäristölleen, saavat selittämättömiä raivokohtauksia, harrastavat pakonomaisesti jotain, juovat liikaa, ovat silloin tällöin masentuneita - ja ajattelevat elävänsä ihan normaalia elämää.



Oikeastaan vasta tämän kirjan ansiosta tajusin senkin, että itse olen kärsinyt samasta vaivasta. Näin selvisi myös mysteeri siitä, miksi olen tuntenut vetovoimaa suomalaisen miehen kurjuuteen, vaikka en yleensä ole tuntenut itseäni kurjaksi, surkeaksi mieheksi. Sen sijaan olen ihmetellyt, mistä johtuvat oma ärtyisyyteni, kyvyttömyyteni keskittyä, tyhjyyden ja arvottomuuden tunteet, välillä aina lähes työkyvyttömyyteen asti vievä kaikenlaisten tunteiden lamaannustilat (emotional numbness, tunnottomuus). Ja sitä, miksi ne tulevat ja menevät ilman jotain selkeää syytä tai tapahtumaa, johon ne voisi kytkeä (usein tilanteissa joissa voisi odottaa pikemminkin päinvastaista). Kaikkeen tähän Realin kirja antaa melko uskottavan selityksen.





Piilodepression määritelmä:



Piilodepressio on ytimeltään itsearvostuksen häiriö. Se on jotain mitä yritetään torjua, peittää, kieltää. Avoimessa depressiossa annetaan häpeän ja arvottomuuden tunteen hallita kun taas piilo depressiossa nämä tunteet näyttäytyvät raivona, ylettömänä itsekorostuksena (grandiosity), addiktiona.

Kun (piilo)depressio muuttuu suruksi, so tunteeksi, niin paran tuminen on alkanut. " Depressio ei ole itse asiassa tunne, se on tila jossa ei tunneta mitään, ollaan lamautuneita."



Paljon jaksamista sulle ap! Enkeleita lahettelen teidan koko perheelle. Tosiaan yrita selvittaa onko miehesi mahdollisesti masentunut ja vaikka sita ei myontaisikaan niin olisi tosiaan tarkeaa etta paasisitte yhdessa terapiaan, jotta voitaisiin selvittaa miehesi tilanne ja mista tallainen tunteettomuus johtuu.

Mulla ei vaan yksinkertasesti oo varaa palkata lapsille hoitajaa, sekä ventovieraan ihmisen huostaan lasten jättäminen tuntuu kohtuuttomalta lapsia kohtaan tässä muutenki vaikeassa tilanteessa :(. Ystäviltä en apua saa, sisaruksia/sukulaisia ei oo ja oma äitikin on vielä työelämässä :(.

Tiedän että se 2 viikon tauko olis hyvä miehelle, en vaan saa käytännössä mitenkään sitä järjestymään :(. Mun työpaikalla ei oo mahdollisuutta pelkkään päivävuoroon ja tässä on tosiaan enää 2,5kk jäljellä kunnes jään kotiin. Luuletteko, että siitä olis mitään hyötyä sitte enää ku oon kotona, jos sitte pitäis sen tauon, vai onks se liian myöhästä?



Tiedostan myös nää päivätyöasiat, mutta niitä mietin vasta sitte myöhemmin, koska äitiyslomalla/kotihoidontuella oon ajatellu olla n. 1,5v. (jos suinkin mahd. ), sillon ehtii miettiä mitä seuraavaks tekee. Mulla on tällä hetkellä vakkarityö, enkä luovu siitä ennenku tulevaisuus näyttää mitä tapahtuu.

Masentunu olo on. Tällä hetkellä odotan ens viikon töihin menoa, saa ihan muuta ajateltavaa.

Asunto on ku pommin jäljiltä, yritän pikkusen laittaa paikkoja kuntoon ennen töihin paluuta, tuntuu vaan kauheen raskaalta aloittaa, mutta eiköhän se tästä vähän kerrallaan.

ap

kumpikaan teistä edes TIEDOSTAA asiaa täysin, mutta sitä siinä kuitenkin tapahtuu; henkistä jojotusta. Ja sehän on enemmän kuin luonnollista. Pitkän liiton jälkeen potentiaalisen eron ollessa edessä kenellä tahansa on ristiriitaisia tunteita.

Se, että asia edistyy mihinkään suuntaan, vaatii kuitenkin selkeyttä. Tietoisen päätöksen suuntaan tai toiseen. Jos miehesi päätös on nyt ero, ei hän voi välillä tulla lähellesi, välillä vetää tiukkaa linjaa. Miksi hän suukottelee, miksi käytte yhdessä syömässä, miksi sinä yrität silloin hempeillä, miksi vietätte öitä saman katon alla. Ymmärrän siis, että tunnetasolla tähän on helppo repsahtaa, mutta teidän täytyy olla aikuisia ihmisiä ja kantaa vastuu päätöksistänne ja sanomisistanne. Mies on sanonut haluavansa eron, sitten edetään siinä PROSESSISSA, ellei (ja vähintään siihen asti kun/jos) päätetäänkin yrittää vielä liiton paikkaamista. Parasta teille kaikille on nyt, että mies kertakaikkiaan muuttaa ulos talosta. Eikä enää mitään hempeily-yrityksiä kahdenkeskisillä illallisilla.

Sinä lähdet siitä ajatuksesta, että alat työstää eroa, JOS KERRAN MIES ON EROON PÄÄTYNYT. Jos sitten miehen mieli joskus tulevaisuudessa muuttuu, sinä teet omat päätöksesi siinä tilanteessa. Nyt juuri et kuitenkaan voi oman psyykeesi takia roikkua " mitä jos sittenkin" -tunteessa ja seilata edes takas tunteissasi. Suuri todennäköisyys on myös, ettei mies koskaan muuta päätöstään, ja nämä satunnaiset lähentymiset ovat hänen puoleltaan vain irroittautumisvaiheen ristiriitaisuutta. Sinun on ihan turha sitä spekuloida, tai ainakaan roikkua toivossa siitä, että mies vielä tulee takaisin pyytämään toista mahdollisuutta. Aika moni ei ole tullut.

Ja asia erikseen on edelleen se, miten paljon teillä silloinkin olisi töitä tehtävänä, jotta suhteesta tulisi vielä molemmille osapuolille elämisen arvoinen...



Iso tsemppi sinulle!

ja kun aikaa on vain 2,5 kuukautta. Kysyisinkin sitten esimieheltä että onko heillä mahdollisuus ottaa sairaslomansijaisia mielummin. JOs vuorotyö vaikuttaa raskauteen niin sitten ainakin on annettava pelkkää päivätyötä jos äidin kunto ei kestä vuorotyötä. Tästä on olemassa myös lakikin. Hae kuule lääkäristä todistus että äidin kunto vaatii päivätyön