Otin alivuokralaisen ja täysi kaaos päällä!!
Omistan omakotitalon ja otin nyt sitten tyhjillään olevaan yläkertaan vuokralaisen. mutta mutta.. ei toimi homma kunnolla. Sovimme, että vuokralaisen käyttöön tulee vain yläkerta ja keittiö ja pesutilat ovat yhteisessä käytössä. Ja oletin toki, että molemmat siivoavat jälkensä yhteisissä tiloissa. Mutta ei, vuokralainen tuntuu ajattelevan olevansa jonkinlaisessa täysihoidossa, koska jättää tavarat hujan hajan. Roskapussit lojuu keittiön lattioilla ja siivouksesta ei ole tietoakaan. Lisäksi sitä hänen tavaraa on keittiön kaapeissa niin paljon ettei omani edes mahdu kaappeihin. Toisekseen hän kulkee alakerrassa minun omissa asuintiloissani kuin omissaan. Makuuhuonetta myöten. Lisäksi hänen koira on jo repinyt eteisen seinät remonttikuntoon.. eikä elettäkään omistajan puolelta että korjaisi kuntoon.
Ihmetys on suuri. Itselle ei tulisi pieneen mieleenkään valloittaa koko taloa jos jollakulla asuisin alivuokralla. Olen aika kiltti ihminen ja en jaksaisi koko ajan sanoa asioista, jotka itselleni olisivat päivänselviä. Mutta kai se on vain sanottava? Hyväksikäytettäväksi en kuitenkaan halua joutua. Ja vuokra on todella pieni, luulin että se kannustaisi pitämään jo paikoista huolta.
Vuokralaista selvästi sapettaa koska olen joutunut jo puuttumaan hänen elämiseensä mm. viemällä hänen tavaroitaan hänen omiin tiloihinsa. Kuinka muuten voisin toimiakkaan, kun toinen ei itse ymmärrä siivota jälkiään?
Kommentit (149)
Samaa mieltä minäkin. Mutta eikös normaali ihminen osaa siivota jälkensä ilman kehoitustakin?
Ihan typerintä mitä olet voinut tehdä, on olla tekemättä kirjallista vuokrasopimusta. Sen teet nyt ihan heti. Ja siihen kirjataan kaikki kohdat, jotka sinua v*tuttavat. Sitten on mustaa valkoisella sovistusta. Eikä tarvitse täällä vinkua, kun et kumminkaan pistä rikkaa ristiin. Jos vuokralaista ei sotkunsa sun tiloissa haittaa, niin se ei ole hänen ongelmansa, vaan sinun.
OK. Tehdään se ensitilassa. Mutta kuinkas sitten menetellään, jos ja kun tuo yleinen siisteys ei toteudu hänen puoleltaan? Onko se irtisanomisen peruste?
Juu ja vuokralaista ei sotkut haittaa. Kuinka siihen puutun, jos sanominen ei auta?
Katselin noita vuokrasopparipohjia. Niissä on eritelty tilat jotka on yksinomaan vuokralaisen käytössä sekä ne tilat joita hänellä on oikeus käyttää. Elikkäs meneekös se nyt niin että kun hänellä on yläkerta kokonaan käytössä ja vain oikeus keittiöön ja pesutiloihin, niin minä kuitenkin vastaan keittiön sisustuksesta eli en ole velvollinen ottamaan sinne mitään roinaa säilytykseen? Tyhmä kysymys, mutta haen sitä että kun on vain oikeus käyttää esim. keittiötä se ei tarkoita aivan samaa kuin se että keittiö olisi täysin oma.
Alivuokralainen on taas henkilö joka asuu vuokralaisen vuokraamana eli siis jälkimmäinen ei omista taloa/asuntoa, vaan asuu itsekin vuokralla....
Jossain lukee, että vaikka omistaa talon ja vuokraa vain osan siitä on se alivuokraamista. Jälleenvuokraaminen taas tarkoittaa että vuokraa jo vuokratun kohteen eteenpäin.
Eli pieni vuokra ei kannusta pitämään paikkoja kunnossa, vaan se kannustaa välinpitämättömyyteen. Vuokralainen ajattelee jotakuinkin, että koska tässä on näin pieni vuokrakin, niin ei tää oo kovin arvokas talo.
Eli päinvasotoin: Jos haluat, että vuokralainen kunnioittaa sun omaisuutta eli taloa, niin sun pitää periä kovaa vuokraa. Kun vuokralainen panostaa asumiseen paljon rahaa, niin se tarkoittaa, että hän myös arvostaa asumista. Se taas voi tarkoittaa sitä, että häneltä löytyy jotain halua pitää paikkoja kunnossa.
vai miksi ihmeessä olet ottanut jonkun omiin nurkkiin pyörimään. Miksi olet päästänyt tekemään omaa remontia sinne ilman etukäteen kirjoitettua vuokrasopimusta.
Todellakin nyt kuulostaa että olet liian kiltti. Toivottavasti tämä vuokralainen ei vain käytä sinua hyväkseen.
asuntotukea, (pää)vuokralainen saa, asumismuodolla (omakoti-, rivi-, kerrostalo) ei ole merkitystä, syytinki on vieraalla asumista jossa ei makseta vuokraa
Vuokralainen on kaverin kaveri. Ja nyt olen tullut kyllä siihen tulokseen, että saa lähteä. Jälleen kerran olen kulkenut perässä pistäen ovia (sähkölämmitys) kiinni, nostanut likaisia kamppeita pois omista tiloistani jne.
Menee oma mielenterveys elää tällaisen kanssa.
Paljonko teistä olisi sopiva vuokra tällaisesta: 1 huone 16neliötä, 1 huone 8 neliötä. Nämä yksin vuokralaisen käytössä. Lisäksi yhteisessä käytössä keittiö, wc ja sauna. Mikä on sopiva hinta?
jossain Helsingissä voisin maksaa tuosta vuokraa 200-300 Euroa. Pienemmissä kaupungeissa maksimi 150. Ei kai kukaan aikuinen halua asua tuollaista jaettua asuntoa nykyään. Omat keittiöt on oltava ja suihkut. Jotkut opiskelijat asuvat soluissa, mutta yhteiskeittiötä en aikuisena ja työssäkäyvänä enää huolisi paitsi, jos kämppis olisi todella hyvä kaveri ja asunto olisi niin hieno, ettei mulla olisi siihen yksin varaa.
No niin, eipä tässä montaa päivää mennytkään kun olen taas täällä itkemässä..
Tein valmiiksi vuokrasopparin ja laitoin laskut mukaan ja jätin samaan pinoon kuin missä vuokralaisen postit ovat. Postit ovat kyllä hävinneet, mutta vuokrasopimus laskuineen pysynyt edelleen paikallaan..
Piste iin päälle tuli tänään, kun en suostunut lainaamaan vuokralaiselle autoani (omansa katsastus kun juuri päättynyt) sekä en laskenut häntä enää tietokoneelleni. Sain vain hirveät vittuilut tästä, kun sanoin asiallisesti hänelle, että en lainaa.
Nyt sitten saa lähteä vuokralainen lopultakin. Enää en katsele. Voinko sanoa, että pakkaa kamansa ja häipyy vuodenvaihteeseen mennessä?
No niin, eipä tässä montaa päivää mennytkään kun olen taas täällä itkemässä..
Tein valmiiksi vuokrasopparin ja laitoin laskut mukaan ja jätin samaan pinoon kuin missä vuokralaisen postit ovat. Postit ovat kyllä hävinneet, mutta vuokrasopimus laskuineen pysynyt edelleen paikallaan..
Piste iin päälle tuli tänään, kun en suostunut lainaamaan vuokralaiselle autoani (omansa katsastus kun juuri päättynyt) sekä en laskenut häntä enää tietokoneelleni. Sain vain hirveät vittuilut tästä, kun sanoin asiallisesti hänelle, että en lainaa.
Nyt sitten saa lähteä vuokralainen lopultakin. Enää en katsele. Voinko sanoa, että pakkaa kamansa ja häipyy vuodenvaihteeseen mennessä?
Mä soitan sille ja sanon suorat sanat sun puolesta.
Siis suuttui ettet lainannut autoa?
Suuttui suuttui. Alkoi vinkumaan, että minä vain muka aina vittuilen hänelle. Itse häivyin siinä vaiheessa takavasemmalle...
Voinko vaatia, että vuoden vaihteessa ulos?
Kyllä se jonkun paikan löytää, miksei se mene sen miehen luokse, joka remontinkin on maksanut? Omituinen kuvio.
Se on varmaa. Lähti nyt sillä omalla katsastamattomalla autollaan reissulleen. Kun palaa sanon että ulos mahdollisimman pian. Ei nyt pienen lapsen kanssa viitsi heittää heti kuitenkaan.
tarvitaan myös puhumista