Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Muita, joita ei kiinnosta työelämä? (olen kyllä töissä)
04.10.2014 |
Masentaa. En ole koskaan ollut kiinnostunut mistään töihin liittyvästä. Olen vain ajelehtinut johonkin koulutuksiin ja töihin. Aina vituttaa mennä töihin ja se on täyttä pakkopullaa. Opiskelen kolmatta ammattiani tässä sivussa, mutta tuskin sekään työ kiinnostaa. Olenko joku luonnonoikku? Haluaisin niin olla innostunut tai edes vähän kiinnostunut töistäni. Olen todella kateellinen ihmisille, jotka sanovat tykkäävänsä työstään!! Minä vain odotan eläkkeelle pääsyä. Siihenkin vuosikymmeniä...
Kommentit (132)
Tervehdys, Allekirjoitan kaikki edellisten kommenttien kirjoittajien ajatukset työn teosta. Työtä olen koko elämäni aikana tehnyt yhteensä 3vuotta. Ja nyt täytän jo 50 v. En ole koskaan tuntenut kuuluvani tämän yhteiskunnan jäseneksi. Jos olisin lapsena tiennyt että peruskoulua käymällä et saa haluamaasi ammattia. En olisi käynyt peruskoulua päivääkään. Tekee mieli polttaa kaikki tutkinto todistukset toiselta sateelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsopas, en olekaan ainoa!
Olen kohta 40 v. ja inhoan syvästi töissäkäymistä. Tuntuu että elämäni on pilalla, kun täytyy käydä töissä. Työelämä imee mehut, ihan totaalisesti, rnkä työpäivien jälkeen jaksa tehdä muuta kuin palautua. Ei johdu huonosta kunnosta eikä työn fyysisestä kuormittavuudesta, vaan siitä että näivetyn henkisesti kun joudun tekemään töitä, siis toistamaan päivästä toiseen samoja muiden sanelemia työtehtäviä, jotka eivät voisi oikeasti vähempää kiinnostaa.
Enkä ole edes laiska! Olen hyvin ahkera ja toimelias, ja teen pitkäpiimäisiä ja raskaitakin hommia, mutta vapaa-ajalla ja omasta halusta, kun mulla on motivaatio, into ja tavoite siihen. Työelämässä ei ole mitään mikä motivoisi tai innostaisi. Ei koskaan, ei mitään.
Kadehdin niitä, jotka tulevat innolla työhönsä ja saavat työelämästä sisältöä elämäänsä, jopa nauttivat työstään.
Enkä voi vilpittömästi käsittää ihmisiä, jotka sanovat tarvitsevansa työelämää saadakseen päiviinsä sisältöä ja rytmiä sekä mielekkyyttä?!? En ymmärrä, en yhtään.
Itselläni elämässä on sisältöä, rytmiä ja mielekkyyttä vain loma-aikoina, eikä pitkäkään loma/työelämästä pois oleminen saa minua masentumaan sohvan pohjalle elämän sisällöttömyyttä manaten, kuten ilmeisesti muille, työstään tykkääville jutuistaan päätellen käy.
Mä keksin hyvinkin sisältöä päiviini työttömänä, tekemistä, tavotteita, rytmiä, elämä tuntuu elämältä vain silloin kun en ole töissä. Saan paljon aikaiseksi, kuntoni kohoaa, keksin omia projekteja, opettelen uusia asioita, käyn kursseilla, Elän. Ja nautin todella suuresti siitä vapauden tunteesta, kun päivänsä aikataulun, tekemiset, tauot, kaikki saa päättää itse. Herään yleensä aikaisin, jotta saan tehtyä kaiken mitä haluan. Aikaisemmin kuin työssäkäyvänä.
Alaakin olen vaihtanut jo kolmasti, luullen että löytyy se oma juttu, työ johon meno ei olisi aina yhtä p*skaa, mutta ei auta.
Ainoa ratkaisu/kompromissi on ollut se, että elän aivan järjettömän nuukaa elämää, jotta tarvitsen mahdollisimman vähän rahaa, jotta töissä tarvitsee käydä mahdollisimman vähän. Elän todella köyhää elämää, mutta se on todellakin sen väärti, ettei tarvitse tehdä kokoaikaista työtä.
Olen jopa vakavasti harkinnut asunnottomaksi ryhtymistä, jossain teltassa asumista, tiedän että se olisi vaivalloista ja mitään mukavuuksia ei olisi, vaan kylmää, pimeää ja märkää, mutta sekin kuulostaa toisinaan kestettävämmältä kuin työssäkäynti. Siitä ehkä tajuatte, kuinka vastenmielistä työssäkäynti minulle on.
Oikeassa elämässä pidän suuni supussa ja hoidan osa-aikatyöni mukisematta, eihän tällaisia mietteitä voi ääneen sanoa. Pidetään laiskana ja kummajaisena, paheksutaan "kun ei työt maistu".
Töissä on aika paskaa, tai ei olisi jos itse saisi vaikuttaa työvuoroihin. Siis viihtyisin töissä jos se ei uuvuttaisi niin totaalisesti. Toisaalta tykkään rahasta. Nyt olen lomautettuna ja alkaa kyrsimään se ettei ole yhtään rahaa. Kohta pitää päättää hakeeko johonkin muihin töihin, huonommalla palkalla vai jääkö yhteiskunnan elätiksi.
Vierailija kirjoitti:
Se siinä onkin ongelma, kun en ole missään hyvä. En osaa mitään erityistä enkä ole kiinnostunut paljon mistään. Voisin hyvin työskennellä vaikka kaupassa hyllyttäjänä, mutta sinnekään ei tänä päivänä oteta! Yrittänyt olen kyllä vaikka mihin. Ja nyt opiskelen AMK:ssa. Paljon työmahdollisuuksia, mutta nekin vain ahdistaa. Kunpa voisi tehdä jotain työtä vuoddn, sitten taas vaihtaa. Ja taas vuoden päästä...
Ap
Tein hyllyttäjän työtä opiskeluaikana ja se oli tosi mukavaa! Sain tehdä omaan tahtiin ja yksin, aika harvoin joku asiakas kysyi jonkun tuotteen sijaintia. Toki olin reipas enkä hidastellut ja sain siitä aina hyvää palautetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katsopas, en olekaan ainoa!
Olen kohta 40 v. ja inhoan syvästi töissäkäymistä. Tuntuu että elämäni on pilalla, kun täytyy käydä töissä. Työelämä imee mehut, ihan totaalisesti, rnkä työpäivien jälkeen jaksa tehdä muuta kuin palautua. Ei johdu huonosta kunnosta eikä työn fyysisestä kuormittavuudesta, vaan siitä että näivetyn henkisesti kun joudun tekemään töitä, siis toistamaan päivästä toiseen samoja muiden sanelemia työtehtäviä, jotka eivät voisi oikeasti vähempää kiinnostaa.
Enkä ole edes laiska! Olen hyvin ahkera ja toimelias, ja teen pitkäpiimäisiä ja raskaitakin hommia, mutta vapaa-ajalla ja omasta halusta, kun mulla on motivaatio, into ja tavoite siihen. Työelämässä ei ole mitään mikä motivoisi tai innostaisi. Ei koskaan, ei mitään.
Kadehdin niitä, jotka tulevat innolla työhönsä ja saavat työelämästä sisältöä elämäänsä, jopa nauttivat työstään.
Enkä voi vilpittömästi käsittää ihmisiä, jotka sanovat tarvitsevansa työelämää saadakseen päiviinsä sisältöä ja rytmiä sekä mielekkyyttä?!? En ymmärrä, en yhtään.
Itselläni elämässä on sisältöä, rytmiä ja mielekkyyttä vain loma-aikoina, eikä pitkäkään loma/työelämästä pois oleminen saa minua masentumaan sohvan pohjalle elämän sisällöttömyyttä manaten, kuten ilmeisesti muille, työstään tykkääville jutuistaan päätellen käy.
Mä keksin hyvinkin sisältöä päiviini työttömänä, tekemistä, tavotteita, rytmiä, elämä tuntuu elämältä vain silloin kun en ole töissä. Saan paljon aikaiseksi, kuntoni kohoaa, keksin omia projekteja, opettelen uusia asioita, käyn kursseilla, Elän. Ja nautin todella suuresti siitä vapauden tunteesta, kun päivänsä aikataulun, tekemiset, tauot, kaikki saa päättää itse. Herään yleensä aikaisin, jotta saan tehtyä kaiken mitä haluan. Aikaisemmin kuin työssäkäyvänä.
Alaakin olen vaihtanut jo kolmasti, luullen että löytyy se oma juttu, työ johon meno ei olisi aina yhtä p*skaa, mutta ei auta.
Ainoa ratkaisu/kompromissi on ollut se, että elän aivan järjettömän nuukaa elämää, jotta tarvitsen mahdollisimman vähän rahaa, jotta töissä tarvitsee käydä mahdollisimman vähän. Elän todella köyhää elämää, mutta se on todellakin sen väärti, ettei tarvitse tehdä kokoaikaista työtä.
Olen jopa vakavasti harkinnut asunnottomaksi ryhtymistä, jossain teltassa asumista, tiedän että se olisi vaivalloista ja mitään mukavuuksia ei olisi, vaan kylmää, pimeää ja märkää, mutta sekin kuulostaa toisinaan kestettävämmältä kuin työssäkäynti. Siitä ehkä tajuatte, kuinka vastenmielistä työssäkäynti minulle on.
Oikeassa elämässä pidän suuni supussa ja hoidan osa-aikatyöni mukisematta, eihän tällaisia mietteitä voi ääneen sanoa. Pidetään laiskana ja kummajaisena, paheksutaan "kun ei työt maistu".
En tuosta kommentista tajunnut sitä miten vastenmielistä työssäkäynti on. Sen tajusin, että kommentti oli todella naivi.
Osa-aikatyössäkävijä on oikeutettu ansioon suhteutettuun päivärahaan. Silloin ei tarvitse niin nuuka olla, eihän työttömänkään sitä tarvitse olla. Työttömälle jää noin 125€ viikkoa kohden hummausrahaa.
Elämässä on vaihtoehtoja. Jos työ ei maita, miksi tehdä sitä...
Työ kiinnostaisi vain jos rahaa vois takoa minkä kerkeää mielellään hikihatussa eikä istua jossain toimistossa katsomassa kelloa milloin pääsee pois ja saa surkean palkkansa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukekaa Karl Marxia esim. Pääomaa. Marx kirjoittaa laajalti tästä "vieraantumisesta" (alienation), jossa työläinen on kapitalistisessa yhteiskunnassa pikemminkin tavara kuin ihminen ja jossa työstä on tehty jotain epätoivottavaa ja epäinhimillistä.
En voisi olla vähempää kiinnostunut työelämästä. Työ on minulle vain väline, jolla saa enemmän rahaa taskuun kuin työttömänä ollessa. Rahalla hankin oman paikan elää rauhassa.
Opiskelen vielä yliopistossa (olen aiemmin ollut työelämässä) ja skippaan maisteriopinnot näillä näkymin, kun en halua työtä jossa joutuisi olemaan vastuussa yhtään mistään enemmästä. Kanditason hommat riittää aivan hyvin haluamani elintason ylläpitoon. Uran kehittäminen ei ole millään tavalla mielekästä. Hankkiuduin yliopistoonkin vain, koska vanhempani toivovat minulle "parempaa elämää" kuin mitä heillä, duunareilla, oli. Se vaan että heidän elämässään ei ole ollut mitään vikaa.
Nautin hiljaisuudesta ja rauhallisesta elämästä, mikä monelle olisi varmaan aina pirun tylsää. En matkustele, käy tapahtumissa (mitä nyt jonkun legendan konsertti silloin tällöin) enkä juurikaan syö ulkona. Eilenkin istuin sohvalla hiljaisuudessa ja neuloin sukkaa. Ei musiikkia, ei ohjelmaa taustalla. Kissan touhuja kattelin välillä.
Joku kirjoitti että voisi muuttaa telttaan ettei tarvitse käydä töissä. Olen miettinyt ihan samaa! Itse tosin olen suunnitellut pakettiautossa elämistä, olisi vähemmän luonnon armoilla. Perhe pitää minua ihan hulluna, mutta olen ollut meidän perheen lapsista ainoa, joka on tyytynyt siihen mitä on. Ja vähempäänkin. Koen tälläkin hetkellä eläväni yltäkylläisyydessä vaikka tuloni ovat minimaaliset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama homma. Tiesin sen jo lapsena, kun tutkin vanhempieni työntekoa ja arjen ongelmia, mitkä tulivat suoraan työelämästä. Arki perhe-elämä ei sovellu työelämän kanssa yhteen.
Tiesin pienenä etten tule nauttimaan työnteosta.
Puuhastelu on ok, mutta vuosia ja kuukausia sama homma ja sen toisto mestariksi tuleminen ei innosta.
Asiaan ei auta se, että palkat on niin huonoja että kannattavuus kuulua koko yhteiskuntaan on heikko.
Mitään kannustimia ei enää ole. Vaikka olisit mestari työssäsi, niin työ tehdään niin nopeasti ja alipalkatusti, että työnjälki on kuraa ja se masentaa, kun työnteosta tulee sellainen mieli, että olet huono ja kaikki työkaveritkin on huonoja. Meidät on pakotettu tekemään halvalla huonoa.
Omat vanhemmat pilasivat ainoan elämänsä työelämälle. Ajattelin että minä en siihen lähde, mutta olen nyt mukana samassa ja vien mukana myös nähtävästi lapsetkin.
Onneksi nykyään työelämä on pätkätyötä ja saa välillä elää työttömänä ihan oikeaa elämää ja voi tehdä jotain muutakin kuin työtä ja kotona nukkumista.
Aikanaan ei ollut mitään mikä olisi erityisemmin kiinnostanut ja heikon koulumenetyksen pohjalta ei muutenkaan ollut valinnanvaraa. Sitä opiskeltiin, minne pääsi. Työ on pakollinen paha, millä rahoitetaan elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen suhteellisen nuorena päässyt/joutunut eläkkeelle, enkä sitä ennenkään tehnyt paljoa töitä, yksi 5kk työharjoittelu viimeisen 10 vuoden aikana. En kaipaa itse työntekoa, koska en ole tehnyt mielekkäitä töitä koskaan, mutta työyhteisöön kuuluminen olisi erittäin mukavaa. Kärsin aika pahasti yksinäisyydestä, vaikka joka viikko tapaankin 2-3 ihmistä ja nettikavereita on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Olen suhteellisen nuorena päässyt/joutunut eläkkeelle, enkä sitä ennenkään tehnyt paljoa töitä, yksi 5kk työharjoittelu viimeisen 10 vuoden aikana. En kaipaa itse työntekoa, koska en ole tehnyt mielekkäitä töitä koskaan, mutta työyhteisöön kuuluminen olisi erittäin mukavaa. Kärsin aika pahasti yksinäisyydestä, vaikka joka viikko tapaankin 2-3 ihmistä ja nettikavereita on paljon.
Minkä ikäisenä jäit eläkkeelle ja miten kauan olet sillä ollut? Tuliko sulle tulevanajanosuus eläkkeeseen tuon työharjoitteluajan johdosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen että moni myös odottaa työltä liikaa. Useimmille työ on välttämätön paha, sitä tehdään jotta on ruokaa/katto pään päällä/varaa tehdä joskus jotain kivaa.
On sitten ihmisestä kiinni miten pitkälle ajattelee asioita, joskus "kärsimällä" tietyn aikaa, voi saavuttaa sen mitä haluaa.
Yksi tuttu esim. n. 10 vuoden ajan teki paljon töitä, säästi ja osti kerrostaloasunnon (iso kaupunki, mutta ei pk-seutu) ja saavutti taloudellisen riippumattomuuden sillä. Puoliso/lapset ei tuohon oikein sovi, mutta elelee aasiassa ko. asunnon vuokratuloilla +satunnaisilla töillä mitä tekee Suomessa ollessaan (jollon asuu sukulaisilla/kavereilla)
Tuntuu kuin olisin itse kirjoittanut tuon tekstin, niin samaa mieltä..
Ei kai kukaan ilokseen töitä tee. Palkattomaan työhön ei juurikaan jonoja synny.
Työn tarkoitus ei ole tuoda iloa elämään, vaan ruokaa, vettä, vaatteita, taloja, lämpöä ja niin edelleen, jotta voisimme elää.
Kaikki vihaa työtään ja haluaa pois niistä jos vain saisi lottovoiton.
Työ on mennyt niin pahaksi että sen työmäärä on ihmiselle liian ylisuureksi mitoitettu niin ettei kukaan kauaa jaksa. Työmäärä on mitoitettu yli ihmiselle eikä palkka vastaa sitä raatamista ollenkaan. Mitä pienempi palkka niin sitä enemmän otetaan selkänahasta irti.
Et arvaa miten tuttua. Nyt olen keksinyt tilapäisratkaisun. 21.2. Ensi vuonna loppuu määräaikaisuuteni. Aion ihan pokkana jäädä ansiosidonnaiselle päivärahalle ja olla työttömänä ainakin syyskuun loppuun. Kun tulee se pakkohakemisrumba toukokuussa, alan tehtailla niin huonoja hakemuksia, että varmasti ei valita. Vapaa-ajan käyttö ei ikinä ole ollut minulle ongelma. Odotan jo ensi kesää ja sitä, että voin käydä vaikka joka toinen päivä maauimalassa kuntouimassa. Hyvästi työstressi ja sen aikaansaama unilääkekierre.
Alue: Aihe vapaa
En ole työelämässä ja se ei kiinnosta yhtään. Voi olla, että yritän etsiä jonkin osa-aikatyön mikäli enää kelpaan minnekään kun työttömyyttä useita vuosia taustalla.