Jonain päivänä vielä tinttaan lapseni tarharyhmän häirikkö-poikaa.

kiusaamista olevan vaikka totuus oli jotain muuta.



Poika sai järkyttäviä raivareita pihalla ja äitinsä oli neuvoton, joutui pyytämään naapurin miehen kantamaan poikansa kotiin jne.



Olin yllättynyt miksi tämän vammaisen äiti ei ollut mukana ulkoilemassa vaan jätti lapsensa muiden huolehdittavaksi lukemattomia kertoja. Toisaalta ymmärrän että oli väsynyt välillä poikaansa.



Raskas taakka vanhemmille saada vaikeasti kehitysvammainen jälkeläinen.

ja kieltää lapsensa kaltoinkohtelu. Kokeile voisi toimia teilläkin.



Ymmärrän täysin vihastuksesi.

TE olette syy miksi lapsenne kiusaavat minun lastani. Asenteellisuus näkyy tässä ketjussa erinomaisesti.

Miksi ihmeessä te samaistatte kaikki erityislapset jokisin hakkaajiksi? lapseni ei taatusti lyö ketään!!!

Ja jos vanhemmat suu vaahdossa haukkuvat erityislapsia niin kyllä se asenne taatusti tarttuu lapseen. Ja ne ovat sitten niitä tulevia koulukiusaajia.

Eli lapseni päiväkotiryhmään tuli 1,5v pienempi poika jonka kanssa oli tosi kiva leikkiä kaikkia rajuja leikkejä. Meidän poika oli tälle pojalle tosi "hyvä" kaveri ja hän kuulemma kotonakin aina kertoi mitä olivat leikkineet yhdessä yms. Pojat leikkivätkin usein yhdessä koska tämä pienempi hakeutui aina poikamme seuraan (näin hoitotädit kertoivat). Tosi usein poikamme kertoi kuinka "Kalle" oli lyönyt tai purrut päivän aikana ja yritin suhtautua siihen niin että lapset välillä riitelee ja onhan se pienempi kuin oma poikamme. Tätä kuitenkin jatkui ja jatkui ja tämä "Kalle" terrorisoi" kaikkia muitakin ja lopulta yhden aikuisen oli kokoajan oltava tämän "Kallen" seurassa. Otin asian puheeksi lastentarhanopettajan kanssa ja hän pahoitteli tilannetta ja sanoi että asiaan puututaan ja on otettu yhteyttä jo psykologiin jne. Pari päivää tämän jälkeen kuultiin että tämä "Kalle" oli muina miehinä mennyt poikani luo joka istui lattialla rakentelemassa jotakin ja potkaisi häntä suoraan kasvoihin. Tähän asti olimme koko ajan puhuneet pojallemme että muista että "Kalle" on pienempi eikä vielä ymmärrä ja että ei saa lyödä ketään. Mutta nyt sanoimme pojallemme että jos "Kalle" lyö niin lyö takaisin. Ei ketään saa pitää nyrkkeilysäkkinään, ei edes erityistarpeinen lapsi. Aikuisten asia olisi vahtia ettei tällaista systemaattista pahoinpitelyä pääse tapahtumaan mutta ei riitä hekilökunta. Lastentarhanopettajalle kerroin että pojallamme on meidän lupa lyödä takaisin jos "Kalle" käy kimppuun ja hän totesi vain että hän ymmärtää hyvin vaikkei sitä ammatillisesti voi hyväksyä. Itsestänikin tuntui tosi pahalta antaa lapselleni tällaiset toimintaohjeet vastoin kaikkia periaatteitani. Mutta pakko lapsen on saada puolustaa itseään jos aikuiset eivät siihen kykene. Onneksi tämä "Kalle" pääsi muutaman kuukauden päästä erityisryhmään missä sai hänelle kuuluvaa hoitoa. Tiedän ettei monet näistä lapsista pysty hallitsemaan itseään mutta en voi hyväksyä sitä että sillä verukkeella kenenkään muun lapsen tarvitsisi kokea jatkuvaa pahoinpitelyä.

Tätä siis jatkui kuukausia ennen kuin käskin lyödä takaisin ja reilu vuosi ennenkuin "Kalle" pääsi erityisryhmään. Ja kokeilimme aeimmin tuota kasvotusten sanomista mutta eipä "Kalle" siitä ollut moksiskaan, naureskeli vain. Niinkuin teki kaikille hoitotädeille ja äidilleenkin.

Minua ihmetyttää, että viha ilmenee lynkkaamisfantasioina. Ei tarvitse sietää eikä hyväksyä toisten häiriökäyttäytymistä, mutta aika kapeaa ajattelua vanhemmalta, jos alkaa demonisoida ja nimitellä toista lasta hirviöksi ja v-mäiseksi. Suuttua saa, vihasta saa voimaa puuttua asioihin, mutta ei niillä samoila keinoilla, mitä kiusaava lapsi (tai aikuinen) tekee. Jämäkkyyttä, ei barbaarimaista teilaamista. Opettakaa lapsenne (ja itsenne) ymmärtämään, että kiusaajalla on itsellään jostain syystä niin turvaton tai pelokas olo tai hän ei ole saanut aikuisilta riittävää ohjausta tunteidensa kontrolliin ja sosiaalisiin taitoihin, että hän toimii niillä vajailla keinoilla, mitkä hänellä on hallussa. Tarkoitus ei ole puolustaa väärää käyttäytymistä, vaan opastaa lapsia elämään tässä yhteiskunnassa, jossa on ihmisiä joka lähtöön.

Ihmetyttää myös polarisoituminen: toiset lapset ovat kauheita, minun lapseni on uhri. Lapset ovat vuorovaikutussuhteissa toisiinsa, eikä tilanteet synny tyhjiössä. Syyllisten hakeminen ei ratkaise tilannetta. Jos tästä maailmast syylliset voitaisiin lähettää maata kiertävälle radalle, olisi mukavaa, mutta kenen kriteereillä sukkulat täytettäisiin? Ei pahan raja kulje ihmisten välillä: tuo on paha, tuo on hyvä, vaan se kulkee jokaisen ihmisen sisimmässä. On oman pahuuden projisointia, jos tarvitsee lapsiryhmästä poimia pahikset ja enkelit.

"Kun sinun tekee mieli vastata tuleen tulella, niin muista, että palokunta käyttää yleensä vettä."

Terveisin

87

87, uskotko sinä äitimyyttiin? Kuinka kauan "rakastaisit" oman lapsesi kiusaajaa, joka sylkee lapsesi päälle, nauraa tämän vaatteille, odottaa koulun jälkeen että voi kiusata matkalla kotiin, juonii koko luokan mukaan kiusaamiseen??

Sydämeni on todella nykyään erittäin pieni. Pienempien sisarusten kohdalla olen oppinut sen, että en enää hyysää ketään vittumaista kakaraa. Annan upoa paskaan ihan rauhassa. Ei ole minun ongelma. Olen vain sanonut, että ei kannata leikkiä niiden kanssa, että siitä ei tule kuin vaikeuksia vain. Etsikää itsellenne hiukan paremmista perheistä olevia kavereita

Taitaa palstan kiusaajalasten äidit eka kerta hätkähtää nyt kun tajuavat, mitä heidän lapsistaan ihan oikeasti ajatellaan.

Tähän asti he ovat luulleet, että heidän pikku kiusaajanicopetterinsä on erityissuojeluksessa ja sitä ymmärretään kun sillä on niin vaikeaa.



Kannattaa ihan oikeasti siinä vaiheessa kun koulusta tulee viestiä, että kakaranne kiusaa toisia, opettaa lapsille, että joku päivä voi tulla takaisin ja lujaa.



Enää ei kansaan uppoa tämä kukkahattutätimeininki, että kiusaajaa täytyy ymmärtää, koska hänellä on sisällä suuria tunteita, mitä pitää päästä näyttämään nyrkillä.



Tähänhän tämä rikollisten ja kiusaajien hyysääminen on vienyt.

vaan juuri näitä supattelijoita ja sipittelijöitä, niitä jotka parista narusta vetäisemällä saavat "häirikön" karkaamaan toisten silmille. En väitä etteikö itsestäänkin "räjähtäviä" häirikköjä olisi olemassa, mutta koko totuus ei tosiaan ole se että x löi y:tä - useimmiten ainakaan.



Mun erityislapseni ei osaa puhua. Ja on jo sen ikäinen että tosiaankin pitäis. Kukaan ei tietääkseni ole häntä sen takia lyönyt, eikä hänkään koskaan lyö tai mitenkään fyysisesti loukkaa toisia. Mutta näitä supattelevia kullannuppuja riittää...



Itse "vahdin" aina lapseni leikkiä kavereiden kanssa, vaikka ikänsä puolesta voisi hyvin leikkiä yksinkin, mutta siis valmiudet muuten eivät ole sitä luokkaa että voisi olla toisten kanssa ilman valvontaa (paitsi omien sisarusten, jotka ymmärtävät sanoittakin). Ja siinä pääsen oikein aitiopaikalta seuraamaan miten suvaitsevaisia 4-6 vuotiaita oikein onkaan onnistuttu kasvattamaan, ja kuinka kohteliaita lapsia!!!! "mä en jaksa kuunnella tota sun höpötystä" "sä et voi tulla mukaan koska olet ihan vauva" "hei toi otti yhden lelun vaikka nää kaikki viisi oli mulla..."(kyse siis mun lapsen leluista, helppo ottaa kun toinen ei osaa puolustautua)



Jos tämä herkkä ja hieman hidasälyinen lapseni joutuu vuosia kuuntelemaan tällaista, niin mitä arvelette hänen päässään liikkuvan? MInkälainen on tulevaisuus? Tuleeko hänestä ennen pitkää häirikkö? Tätä pelkään. Avustajaa hän ei päiväkotiin saa niin että joku aikuinen siellä voisi tukea häntä näissä leikki/ryhmätilanteissa, koska "hänestä ei ole mitään ylimääräistä häiriötä" ..... vielä.



Ja voitte uskoa että olen hoitanut häntä kotona niin pitkään kun oli taloudellisesti mahdollista, myöskään omaishoidon tukea en saa koska lapsi sopeutuu hyvin päiväkotimaailmaan (ottaa vastaan supattelut ja dissaamiset tulistumatta).



Kyllä mullakin joskus pistää niin vihaksi että - nämä (yleensä muuten tyttöjä!) herrantertut jotka heti äidin/isän silmän välttäessä lyttää toiset mennen tullen. Ne on niitä pahimpia.

Sydämeni on todella nykyään erittäin pieni. Pienempien sisarusten kohdalla olen oppinut sen, että en enää hyysää ketään vittumaista kakaraa. Annan upoa paskaan ihan rauhassa. Ei ole minun ongelma. Olen vain sanonut, että ei kannata leikkiä niiden kanssa, että siitä ei tule kuin vaikeuksia vain. Etsikää itsellenne hiukan paremmista perheistä olevia kavereita

Taitaa palstan kiusaajalasten äidit eka kerta hätkähtää nyt kun tajuavat, mitä heidän lapsistaan ihan oikeasti ajatellaan.

Tähän asti he ovat luulleet, että heidän pikku kiusaajanicopetterinsä on erityissuojeluksessa ja sitä ymmärretään kun sillä on niin vaikeaa.

Kannattaa ihan oikeasti siinä vaiheessa kun koulusta tulee viestiä, että kakaranne kiusaa toisia, opettaa lapsille, että joku päivä voi tulla takaisin ja lujaa.

Enää ei kansaan uppoa tämä kukkahattutätimeininki, että kiusaajaa täytyy ymmärtää, koska hänellä on sisällä suuria tunteita, mitä pitää päästä näyttämään nyrkillä.

Tähänhän tämä rikollisten ja kiusaajien hyysääminen on vienyt.