Miksi kirkko on olemassa?

Mistä se kertoo?



Löytyisikö kirkolle muuta merkitystä kuin olla projektioiden kohteena tai herättää ihmisissä halun osoitella toisten ihmisten heikkouksia, syntejä tms.?

upea ajatus tuo, että jumalallinen viisaus kanavoituu tieteen kautta. Heti vain törmään ristiriitaan tämän ajatuksen ja otsikointisi kanssa.

Jos tiede saa viisautta Jumalasta, silloin tiede ei voi olla viisaampi kuin raamattu, joka siis on Jumalan ilmoitus. Tällä logiikalla raamattu menee viisaudessaan tieteen edelle. Raamattua tutkittuani Jumala sanoo: "maa ja taivas katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa." Mikäli kirkon ylin ohje on muuttuvainen, mitään absoluuttista kiintopistettä ei ole olemassakaan. Silloin ainakin minun on taas palattava ensimmäiseen kysymykseeni: miksi kirkko on olemassa?

Toinen asia on hengellisyys. Kristillisen kirkon ydinsanoma on syntien sovitus. Tämä ja moni muu asia ovat puhtaasti hengellisiä. Raamatussa on vaikka kuinka paljon yliluonnollisuuksia, yksi keskeisimmistä neitseestä syntyminen. Mielestäni juuri tästä syystä tiede ja raamattu ovat aina törmäyskurssilla keskenään. Jumalan ilmoitus vaatii uskossa vastaanottamista, tiede taas perustuu tutkimukseen ja faktaan.

Taas ovat toisaalta usko ja toisaalta varma konkreettinen tieto käsissämme. Tiede edustaa konkretiaa ja usko taas haastaa näkemään yliluonnolliseen ja jumalalliseen. Näistä tämän ketjun vierailija nro 7 kirjoitti osuvasti.

Alkuperäisen kysymykseni rinnalle voisin esittää toisen kysymyksen: onko kristinusko todellista?

Miksi jumalallinen viisaus ei kanavoituisi tieteen kautta?

Kirkon "ylin ohje" on muuttuvainen ollut aina, yksi auktoriteetti on Raamattu, yksi tunnustuskirjat ja yksi kirkolliskokous.

Kirkko voi olla aivan hyvin hengelllinen olematta silti fundamentaali

19

Mitä on totuus (totuudellisuus)? Millainen on uskonnollinen kieli? Miten se eroaa tieteellisestä kielestä?

Eksegetiikan ja systemaattisen teologian kysymyksiä sen sijaan on kysymykset Raamatusta: Miten Raamattu on syntynyt? Mitä tarkoittaa, että se on Jumalan sanaa, mutta sen on kirjoittaneet ihmiset? Mistä voi tietää, milloin Jumala on antanut viestin välitettäväksi jollekin kirjoittajalle, milloin se Jumalaan uskovien omaa ajattelua ja pohdintaa? Miten voidaan ymmärtää Raamatun ristiriitaisuuksia? Miten Raamattua tulisi tulkita nykyaikana, talvihuurteisessa, it-aikakauden Suomessa, kun Raamatun kirjoittamisesta on kulunut yli 2000-3000 vuotta ja yhteiskunnalliset olosuhteet ovat olleet ihan toisenlaiset?

Oletko ajatellut teologian opiskelemista, esim. avoimessa yliopistossa?

upea ajatus tuo, että jumalallinen viisaus kanavoituu tieteen kautta. Heti vain törmään ristiriitaan tämän ajatuksen ja otsikointisi kanssa.

Jos tiede saa viisautta Jumalasta, silloin tiede ei voi olla viisaampi kuin raamattu, joka siis on Jumalan ilmoitus. Tällä logiikalla raamattu menee viisaudessaan tieteen edelle. Raamattua tutkittuani Jumala sanoo: "maa ja taivas katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa." Mikäli kirkon ylin ohje on muuttuvainen, mitään absoluuttista kiintopistettä ei ole olemassakaan. Silloin ainakin minun on taas palattava ensimmäiseen kysymykseeni: miksi kirkko on olemassa?

Toinen asia on hengellisyys. Kristillisen kirkon ydinsanoma on syntien sovitus. Tämä ja moni muu asia ovat puhtaasti hengellisiä. Raamatussa on vaikka kuinka paljon yliluonnollisuuksia, yksi keskeisimmistä neitseestä syntyminen. Mielestäni juuri tästä syystä tiede ja raamattu ovat aina törmäyskurssilla keskenään. Jumalan ilmoitus vaatii uskossa vastaanottamista, tiede taas perustuu tutkimukseen ja faktaan.

Taas ovat toisaalta usko ja toisaalta varma konkreettinen tieto käsissämme. Tiede edustaa konkretiaa ja usko taas haastaa näkemään yliluonnolliseen ja jumalalliseen. Näistä tämän ketjun vierailija nro 7 kirjoitti osuvasti.

Alkuperäisen kysymykseni rinnalle voisin esittää toisen kysymyksen: onko kristinusko todellista?

Miksi jumalallinen viisaus ei kanavoituisi tieteen kautta?

Kirkon "ylin ohje" on muuttuvainen ollut aina, yksi auktoriteetti on Raamattu, yksi tunnustuskirjat ja yksi kirkolliskokous.

Kirkko voi olla aivan hyvin hengelllinen olematta silti fundamentaali

19

oletko opiskellut teologisessa? Minä en ole, enkä perheenäitinä voi sitä tehdäkään, valitettavasti. Kerro jotakin, mitä vastauksia mainitsemasi fundamentaaliteologia antaa esillä oleviin kysymyksiin.



Terv. ap

...alkuperäiseen kysymykseen joillakin ajatuksilla. Vaimo havaitsi ketjun (olen siis miespuoleinen) ja vihjaisi, että voisin sanoa jotakin.



Miksi opiskelin teologiaa ja lähdin tälle alalle? En voi sanoa, että kutsumukseni olisi ollut erityisesti papiksi. Minulle ei vain lukioaikana jäänyt muita vaihtoehtoja, mitkä olisivat kiinnostaneet yhtä paljon. Teologiaa luin ja kutsumuksekseni on lukiosta lähtien varmistunut opettaminen - erityisesti Raamatun ja kristinuskon. Tällä hetkellä se toteutuu parhaiten tässä työssä.



Miksi kirkko on olemassa? Osmo Tiililän klassikkosanoituksin: "Kirkko on olemassa, koska täällä kuollaan." Vähän purettuna voisi sanoa, että kysymys on siitä, että Jumala haluaa pelastaa luomansa ihmisen, joka on eksynyt pois hänen luotaan. Tästä sitten päästään Jeesuksen merkitykseen, eli syntien sovitukseen. Jeesuksen seuraajat kokoontuivat yhteen ja tukivat alusta asti taloudellisesti sitä, että sanomaa pelastuksesta viedään joka puolelle. Alusta asti seurakunnilla on ollut myös johtaja/johtajia, eli organisaatio. Tämä on palvellut sitä, että homma pysyy kasassa, ja kristityt voivat yhdessä rakentua uskossa ja elämässä. Ajan myötä organisaatio on sitten kasvanut ja monimutkaistunut. Kuitenkin keskeisintä on edelleen se, miten sanoma pelastuksesta voisi tavoittaa mahdollisimman monet ihmiset, ja että heitä vahvistetaan ja hoidetaan, jotka jo sen sanoman uskovat. Ja toki tämä ulottuu myös heihin, jotka eivät usko - seurakuntalaisia tai ei.



Voiko sillä, että kuuluu kirkkoon ja kastattaa lapsensa, välttää helvetin? Voisi toki, jos pelastuminen olisi jäsenkortilla tai omilla tekemisillä saavutettavissa. Jeesus nollasi molemmat vaihtoehdot. Pelastuksessa on kysymys suhteesta Jeesukseen. Kirkon jäsenyys ja lapsen kastaminen ovat seurauksia.



Tämä nyt tässä vaiheessa. Kysyttäessä voin yrittää selventää tai vastata johonkin muuhunkin. t: ev.lut. pappi (mies)

Jos tiede saa viisautta Jumalasta, silloin tiede ei voi olla viisaampi kuin raamattu, joka siis on Jumalan ilmoitus. Tällä logiikalla raamattu menee viisaudessaan tieteen edelle.

Miten Jumalan viisaus olisi eroteltavissa tieteestä, miten olisi mahdollista, ettei Jumala olisi tieteessä läsnä?

Jos tiede ei voi olla loogisesti viisaampi kuin Raamattu, miten Raamattu olisi sitten loogisesti viisaampi kuin tiede? Mikä olisi peruste tähän logiikkaan?

Mun mielestä tieto ja viisaus eivät ole sama asia. Tiedeyhteisöt ja uskonnolliset yhteisöt käsittelevät tietoa eri tavoin, ja uskonnollisten yhteisöjen ongelma helposti on, että ne perustuvat hyvin subjektiivisiin totuuksiin. Tiedeyhteisö taas pyrkii yleistämään ja todistamaan. Tästä syystä tiedeyhteisön tuottama tieto on testatumpaa ja luotettavampaa kuin se, mitä uskonnolliset yhteisöt ovat Raamatusta tulkinneet.

Tämä ei suoraan kumoa sitä, etteikö Raamatusta löytyisi viisaus, mutta subjektiivisilla tulkinnoilla vesittyy koko asia.

Ja mitä tulee neitseestä syntymiseen; mun mielestä Jeesuksen tarina on juuri upea sen rosoisuuden vuoksi. Elämänkerta saa merkityksensä Marian poikana, yhteiskunnallisesti ala-arvoisena ilmauksena ja arvona, miehenä, joka ei koskaan voi olla mitään, isättömänä. Tämä siis puhtaasti oma mielipiteeni, enkä halua estää ketään uskomasta neitseestä syntymiseen, itsellleni se ei vain ole mitenkään merkityksellistä.

19

Monet eivät kestä sitä, että elämä on täynnä paradokseja: elämä on yhtä aikaa upeaa ja kaunista sekä raadollista ja julmaa, ihminen on yhtä aikaa vahva ja hengissäsäilymisensä puolustaja sekä hauras ja haavoittuvainen, lapsi herättää sekä hoivaamisen että vihan tunteita, puoliso on sekä rakas että raivostuttava jne.

Miksi uskonnollisuus eroaisi näistä elämän laeista? On sääli, jos uskonnolliset kysymykset täytyy yrittää tiristää johonkin pakkomuottiin tai jos ei siihen onnistu, vaan aina joku osa kimpoaa hallinnasta, ne täytyy heittää kaikki romukoppaan.

Puolustan kirkkoa monessa asiassa, vaikka se onkin vajaavainen, mutta siinä kirkolla olisi sarkaa, että se lähtisi rakentamaan sellaista keskusteluyhteyttä, missä opetettaisiin myös raaputtamaan asioita hieman pintaa syvemmältä.

Ja mitä tulee neitseestä syntymiseen; mun mielestä Jeesuksen tarina on juuri upea sen rosoisuuden vuoksi. Elämänkerta saa merkityksensä Marian poikana, yhteiskunnallisesti ala-arvoisena ilmauksena ja arvona, miehenä, joka ei koskaan voi olla mitään, isättömänä. Tämä siis puhtaasti oma mielipiteeni, enkä halua estää ketään uskomasta neitseestä syntymiseen, itsellleni se ei vain ole mitenkään merkityksellistä.

19

Ei minustakaan tieto ja viisaus ole sama asia. Ja unohdetaan ne subjektiiviset tulkinnatkin. Jos jumalallinen viisaus tulee esiin tieteen kautta, silloin väistämättä on tunnustettava, että raamattu on viisauden lähde, koska mitään muuta Jumalan ilmoitusta ei ole kuin raamattu. Tiede itsessään ei siis edusta jumalallista viisautta. Tiedekin voi toki sitä edustaa, mutta ainoastaan silloin, kun se ei ole ristiriidassa raamatun (hengellisen ja uskolla vastaanotettavan) ilmoituksen kanssa. Tätä tarkoitin sanoessani, että mielestäni tiede ja raamattu ovat pysyvästi törmäyskurssilla keskenään.

Nämä yliluonnolliset asiat todella ovat uskon asioita ja niiden suhteen löytöretkeilyni jatkuu.

Terv. ap

Jos tiede saa viisautta Jumalasta, silloin tiede ei voi olla viisaampi kuin raamattu, joka siis on Jumalan ilmoitus. Tällä logiikalla raamattu menee viisaudessaan tieteen edelle.

Miten Jumalan viisaus olisi eroteltavissa tieteestä, miten olisi mahdollista, ettei Jumala olisi tieteessä läsnä?

Jos tiede ei voi olla loogisesti viisaampi kuin Raamattu, miten Raamattu olisi sitten loogisesti viisaampi kuin tiede? Mikä olisi peruste tähän logiikkaan?

Mun mielestä tieto ja viisaus eivät ole sama asia. Tiedeyhteisöt ja uskonnolliset yhteisöt käsittelevät tietoa eri tavoin, ja uskonnollisten yhteisöjen ongelma helposti on, että ne perustuvat hyvin subjektiivisiin totuuksiin. Tiedeyhteisö taas pyrkii yleistämään ja todistamaan. Tästä syystä tiedeyhteisön tuottama tieto on testatumpaa ja luotettavampaa kuin se, mitä uskonnolliset yhteisöt ovat Raamatusta tulkinneet.

Tämä ei suoraan kumoa sitä, etteikö Raamatusta löytyisi viisaus, mutta subjektiivisilla tulkinnoilla vesittyy koko asia.

Ja mitä tulee neitseestä syntymiseen; mun mielestä Jeesuksen tarina on juuri upea sen rosoisuuden vuoksi. Elämänkerta saa merkityksensä Marian poikana, yhteiskunnallisesti ala-arvoisena ilmauksena ja arvona, miehenä, joka ei koskaan voi olla mitään, isättömänä. Tämä siis puhtaasti oma mielipiteeni, enkä halua estää ketään uskomasta neitseestä syntymiseen, itsellleni se ei vain ole mitenkään merkityksellistä.

19

Palaan vielä tekstiisi, joka on todella hyvä.



terv. ap

Ei minustakaan tieto ja viisaus ole sama asia. Ja unohdetaan ne subjektiiviset tulkinnatkin. Jos jumalallinen viisaus tulee esiin tieteen kautta, silloin väistämättä on tunnustettava, että raamattu on viisauden lähde, koska mitään muuta Jumalan ilmoitusta ei ole kuin raamattu. Tiede itsessään ei siis edusta jumalallista viisautta. Tiedekin voi toki sitä edustaa, mutta ainoastaan silloin, kun se ei ole ristiriidassa raamatun (hengellisen ja uskolla vastaanotettavan) ilmoituksen kanssa. Tätä tarkoitin sanoessani, että mielestäni tiede ja raamattu ovat pysyvästi törmäyskurssilla keskenään.

Nämä yliluonnolliset asiat todella ovat uskon asioita ja niiden suhteen löytöretkeilyni jatkuu.

Terv. ap

jos subjektiivisuus unohdetaan, et voi vedota samassa aiheyhteydessä hengelliseen ja uskolla vastaanotettavaan ilmoitukseen.

Haluatko sanoa, että Raamattu on tiedettä itsessään? Miten selität sen, että Raamattu on itsessään ristiriitaisia käsityksiä ja tulkintoja sisältävä teos? Onko Jumala kenties ristiriidassa itsensä kanssa?

Uskonto, sen harjoittaminen eikä sen tulkitseminen ole irrallaan ihmisyhteisöistä. Luterilaisessakin uskon tulkinnassa ja käsityksissä on paljon sellaista, josta voidaan erottaa ihmisten päätöksillään tekemät "oikaisut" ja loogisuutta palvelevat "teorian muodostukset". Uskominen näihin vaatisi myös sitä, että ihmiset tätä ennen ja tämän jälkeen voisivat olla Jumalan inkarnaatioita, tehdessään päätöksiä uskon teologisista linjauksista. Eihän Raamattukaan ole kirja, joka olisi alusta loppuun asti ollut sama, tai että se mitä tekstejä siellä on valittuna, olisi itsestään selvää. Pajon jäi ulkopuolelle, esim. apokryyffikirjojen mielenkiintoiset naistarinat. Kanonisointi on ollut vain ja ainoastaan ihmisten tekoja, joko pyhitetyllä tiedolla tai ei. Jos uskoo siihen, olisi uskottava siihenkin, että uuden ajan päätökset ovat myös yhtä pyhitettäviä.

Vai onko sillä sittenkään mitään merkitystä? Onko laki uskonnon tärkein funktio? Pelastusvarmuuden saavuttaminen? Vai olisiko uskolla merkittävämpiäkin sisältöjä kuin vain "oikeamielisyys"?

suurimmalle osalle kirkkoon kuuluminen ei ole tuollainen vakaumukseen perustuva asia. Ja sama koskee suurinta osaa kirkon työntekijöitäkin. Tuntuu siis siltä, että kirkko on pystyssä pelkästään kirkollisten toimitusten takia ja suurelle osalle suomalaisista kirkon tilaisuuksissa käynti rajoittuu niihin. Onko se vain tapa nämä toimitukset (kaste, häät, hautajaiset) vai merkitsevätkö ne jotakin enemmän? Onko siellä taustalla ajattelu, että jospa sittenkin se Jumala on olemassa ja jospa sittenkin helvetti on olemassa...

Terv. ap

tästä syystä monet uskoon tulleet ihmiset, ehkä ennen satunnaisesti kirkossa käyneet, liittyvät johonkin ns. vapaan suunnan seurakuntaan, jossa on toimitusten lisäksi myös elämää.

Ap, sinä esität hyviä kysymyksiä ja pystyt pohtimaan teologisia kysymyksiä tyyliin "jos x on näin, niin mitä siitä seuraa y:lle". Eli yksi vastaus herättää jatkokyvymyksiä eikä lukitse aihetta loppuunkäsitellyksi. Usein tällä nettipalstalla pohdinta menee tyyliin "minulla on vastaus, mikä olikaan kysymys, no, vastaus on joka tapauksessa sama ja oikea".

Suosittelen katsomaan teologisen tiedekunnan nettisivuilta opintovaatimuksia ja tenttikirjoja. Voit ehkä löytää niitä lähikirjastostasikin tai kaukolainata. Sieltä ehkä löytyy

Hei 40, oletko opiskellut teologisessa? Minä en ole, enkä perheenäitinä voi sitä tehdäkään, valitettavasti. Kerro jotakin, mitä vastauksia mainitsemasi fundamentaaliteologia antaa esillä oleviin kysymyksiin.

Terv. ap

että ihmiset palaavat tai liittyvät ensimmäistä kertaa luterilaiseen kirkkoon, koska kokevat voivansa hengittää siellä vapaammin kuin todistuspuheenvuorojen ja moraalisen kontrollin vaatimusten puristuksessa. Sekä luterilaisessa kirkossa että ns. vapaissa suunnissa on omat hyvät puolensa. Ihmisen oma persoonallisuus vaikuttaa siihen, tarvitseeko enemmän ulkopuolelta tulevaa auktoriteettiohjausta vai väljempää oman ajattelun tilaa. Usein nämä kirkko/ seurakuntavalinnat perustellaan Raamatulla (esim. vain toisessa on oikea tulkinta kasteesta), mutta kyllä persoonallisuuden rakenteilla on myös iso merkitys.

Luterilaisesta kirkosta sanotaan, että siinä on "seinät leveällä ja katto

korkealla". Toinen ihminen kokee, että ilma vaihtuu hyvin, toinen, että tuulee ja paleltaa.

suurimmalle osalle kirkkoon kuuluminen ei ole tuollainen vakaumukseen perustuva asia. Ja sama koskee suurinta osaa kirkon työntekijöitäkin. Tuntuu siis siltä, että kirkko on pystyssä pelkästään kirkollisten toimitusten takia ja suurelle osalle suomalaisista kirkon tilaisuuksissa käynti rajoittuu niihin. Onko se vain tapa nämä toimitukset (kaste, häät, hautajaiset) vai merkitsevätkö ne jotakin enemmän? Onko siellä taustalla ajattelu, että jospa sittenkin se Jumala on olemassa ja jospa sittenkin helvetti on olemassa...

Terv. ap

tästä syystä monet uskoon tulleet ihmiset, ehkä ennen satunnaisesti kirkossa käyneet, liittyvät johonkin ns. vapaan suunnan seurakuntaan, jossa on toimitusten lisäksi myös elämää.

johon ihminen voi pudota, kun menee huonosti. Kirkolla on jalat maassa. Sitä ei ole monilla kirkosta eronneilla järjestöillä. Usein heiltä karkaa mopo käsistä.



Kirkko on myöskin meidän kultturiperinne jota tulisi vaalia.



Kirkossa voi myöskin nähdä seurakuntalaisten paheksuvia ja ihmetteleviä katseita jos kirkko/seurakunta on pieni.





Jos kirkko muuttuu ahdasmieliseksi kertoo se myöskin ahdasmielisestä Jumalasta. Jumalan luokse pääsee vain tietyn henkiset ihmiset.



Raamatulla päähän pätkiminen tuhoaisi kirkon.



Jokainen tietää ettei maapallo ole litteä. Jeesuksen aikakautena se oli sitä. Joutuisimme siis helvettiin, jos emme uskoisi raamattua sanasta sanaan. Maa on litteä sanot mitä sanot ja minä menen taivaaseen, mutta sinä et . Koska et usko mitä raamutussa sanotaan ja väännät raamatun totuutta.

Kirkon 7 tuntomerkkiä:



1) Jumalan sana: sana pyhittää kaiken, mitä se koskettaa; Pyhä Henki vaikuttaa sanassa

2) Kasteen sakramentti; osallisuus Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen

3) Alttarin sakramentti; osallisuus Kristuksen ruumiiseen

4) Avaimet, l. rippi; synnintunnustus ja synninpäästö

5) Virat, piispat, papit tai saarnaajat, jotka harjoittavat em. neljää kappaletta

6) Rukous, ylistys ja kiitos: Isä meidän, uskontunnustus, kymmenen käskyä ja katekismus

7) Pyhä risti: ahdistukset, vainot, onnettomuus, köyhyys, kärsimys, halveksunta



(Lainattu teologisen tiedekunnan systemaattisen teologian sivuilta.)



Mistä löytyy moralismi, toisten paheksunta, itsen korottaminen?

Minua lohduttaa erityisesti seitsemäs kohta: Pyhä risti. Kristittynä elämiseen kuuluu "ristien kantaminen". Ei ole menestysteologiasta kyse. Samaan pakettiin mahtuu kuitenkin ylistys ja kiitos (kohta 6), ei siis ole tarkoitettu elämää pelkäksi synkistelyksi ja otsan kurtisteluksi.



Kirkkoa kuvataan myös näkyväksi ja näkymättömäksi kirkoksi eli vain Jumala näkee, ketkä kirkon jäsenistä aidosti uskovat, ketkä hengaavat muista syistä (edut, tavat, jonkun mieliksi jne.) kirkon jäsenenä. Ei ole ihmisten asia erotella jyviä ja akanoita.



Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumia julistetaan puhtaasti ja sakramentit toimitetaan oikein. Ei sovi elää kuin siat pellossa ja samalla röyhistellä rintaansa omahurskaana. Ja tässäkin kysyvä sormi kannattaa kääntää mieluummin itseen päin kuin niihin, ah, niin pahoihin ja velttoihin kanssaeläjiin. Tämä pyhien yhteisö on mielestäni liikuttavaa: pyhä ihminen ei ole vain joku pyhimykseksi julistettu, vaan jokainen joka etsii Jumalaa ja turvautuu häneen.

Lisäksi ihmisen koti ja perinteet vaikuttavat.



t. 48

Tarkoitukseni ei olekaan vedota, vaan etsiä vastauksia. Tarkastelen tässä kirkon olemassaolon mielekkyyttä. Lähtökohtani ja oletusarvoni on se, että raamattu on Jumalan ilmoitus ja asetan Jumalan täydellisyyden ja muuttumattomuuden absoluuttiseksi kiintopisteeksi. Jos ihnminen kokee raamatun ristiriitaiseksi, se on mielestäni sitä matkalla oloa ja keskeneräisyyttä. En usko, että ihmisistä pitäisi tulla Jumalan inkarnaatioita voidakseen selittää hengellisiä asioita ja uskoa niihin, koska Jumala antoi ilmoituksensa syntiinlangenneille ihmisille. Lähtökohtani on myös se, että nykyisen raamatun kanonisoinnin jälkeen ei ole tullut uutta, tämän vertaista ilmoitusta Jumalalta.



Tiede ja raamattu ovat mielestäni myös eri asioita. Kirkon olemassaolon perusta ja totuuspohja on raamattu, ei tiede. Raamatun mukaan usko on myös Jumalan aikaansaannos ihmisessä ja siksi se ei ole pelkästään subjektiivinen. Mielenkiintoni kohde on se, mitä kirkoissa julistetaan ja miten Jumalan todellisuus tulee ilmi tänään. Mielestäni julistajien täytyy uskonsa kautta tietää, että ovat totuuksien kanssa tekemisissä. Tuskinpa kirkon tarkoituksena on luennoida pelkkää tietoa ja teologiaa ja vain saada ihmiset teologisesti mahdollisimman oppineiksi.



Terv. ap

Ajatelkaas niitä kirkon rikkauksia. Rakennukset, taideteokset , kulta, aarteet jne...



Kirkkoa tarvitaan vallan ylläpitämiseen.



Ihminen on sellainen laumaeläin, että sen vallassapitämiseen on aina tarvitttu jokin uhkaava tekijä. Muuten ihminen ei selviydy hengissä hän kuolee.



Ihminen oivalsi kauan aikaa sitten miten kuolemasta selviydytään hengissä.

Kun hän oivalsi tämän alkoi tarinoiden kerronta. Tarinat kulkeutuivat ihmiseltä ihmiselle, heimolta heimolle. Vihdoin tuli luku- ja kirjoitutaito. Tiedonmäärä lisääntyi ja ongelmaksi tulikin mitkä tarinat ja kertomukset olivat tosia ja mitkä ei.



Huomattiin yhteneväisyyksiä ja siitä alkoi tarinoiden kopiointi.

Tiedämme ettei esim. Jeesus ollut ainut vapahtaja ja neitseellisesti syntynyt ihmisten pelastaja/vapahtaja. Heitä oli muita ennnen häntä. Heidän elämänsä oli täydellinen peilikuva Jeesuksen elämästä jopa kuolemaan ja ylösnosemukseen asti. Ihminen tarvitsi lunastajaa. Ihmisiä jopa lapsia uhrattiin Jumalalle.

Ja aivan oikein, ihminen ei halunnut kuolla, vaan jatkaa elämää kuoleman jälkeen. Ratkaista kuoleman mysteeri.



Kirkkoa tarvitaan kuoleman myysterin paljastamiseen.

Tällaisen uskon ja vakaumuksen toivoisi näkyvän ja kuuluvan kaikkien pappien elämässä ja julistuksessa. Miten olet käytännössä nähnyt, että Jumala puuttuu jonkun ihmisen elämään? Otetaan esimerkiksi vaikka se, että "täällä kuollaan." Oletko esim. ollut jonkun kuolemanpelkoa kokevan ihmisen rinnalla ja Jumala on ottanut tämän pelon pois? Tai joku muu asia, rukoukseen on vastattu, jostakin vaikeasta asiasta päästy Jumalan avulla yli, tai vaikkapa asuntoasiat tai perheen ongelmat vain ovat järjestyneet jonkun elämässä, tai on koettu jotakin yliluonnollista Jumalan maailmoista. Tai mitä tahansa, voit kertoa jos haluat.

Minua kiinnostaa Jumalan toiminta ihmisen elämässä. Ja sen näkeminen ja kokeminen, ettei nämä uskonasiat ole jotakin muotomenoa, kirkollisia toimituksia ja joulukirkossa käyntiä. Moni tuttavapiirissäni on sitä mieltä, että mikään ei viittaa siihen, että Jumala olisi olemassa. Ja jos joku kertoo saaneensa rukousvastauksen Jumalalta tai jopa parantuneensa sairaudesta, se kyllä osataan asiantuntemuksella mitätöidä ja selittää pelkäksi kuvitteluksi.

Raamatussa kehotetaan tekemään parannus synneistä ja uskomaan evankeliumi. Miten olet kokenut tämän työssäsi, mitä siitä seuraa, kun ihminen tekee parannuksen?

Terv. ap

...alkuperäiseen kysymykseen joillakin ajatuksilla. Vaimo havaitsi ketjun (olen siis miespuoleinen) ja vihjaisi, että voisin sanoa jotakin.

Miksi opiskelin teologiaa ja lähdin tälle alalle? En voi sanoa, että kutsumukseni olisi ollut erityisesti papiksi. Minulle ei vain lukioaikana jäänyt muita vaihtoehtoja, mitkä olisivat kiinnostaneet yhtä paljon. Teologiaa luin ja kutsumuksekseni on lukiosta lähtien varmistunut opettaminen - erityisesti Raamatun ja kristinuskon. Tällä hetkellä se toteutuu parhaiten tässä työssä.

Miksi kirkko on olemassa? Osmo Tiililän klassikkosanoituksin: "Kirkko on olemassa, koska täällä kuollaan." Vähän purettuna voisi sanoa, että kysymys on siitä, että Jumala haluaa pelastaa luomansa ihmisen, joka on eksynyt pois hänen luotaan. Tästä sitten päästään Jeesuksen merkitykseen, eli syntien sovitukseen. Jeesuksen seuraajat kokoontuivat yhteen ja tukivat alusta asti taloudellisesti sitä, että sanomaa pelastuksesta viedään joka puolelle. Alusta asti seurakunnilla on ollut myös johtaja/johtajia, eli organisaatio. Tämä on palvellut sitä, että homma pysyy kasassa, ja kristityt voivat yhdessä rakentua uskossa ja elämässä. Ajan myötä organisaatio on sitten kasvanut ja monimutkaistunut. Kuitenkin keskeisintä on edelleen se, miten sanoma pelastuksesta voisi tavoittaa mahdollisimman monet ihmiset, ja että heitä vahvistetaan ja hoidetaan, jotka jo sen sanoman uskovat. Ja toki tämä ulottuu myös heihin, jotka eivät usko - seurakuntalaisia tai ei.

Voiko sillä, että kuuluu kirkkoon ja kastattaa lapsensa, välttää helvetin? Voisi toki, jos pelastuminen olisi jäsenkortilla tai omilla tekemisillä saavutettavissa. Jeesus nollasi molemmat vaihtoehdot. Pelastuksessa on kysymys suhteesta Jeesukseen. Kirkon jäsenyys ja lapsen kastaminen ovat seurauksia.

Tämä nyt tässä vaiheessa. Kysyttäessä voin yrittää selventää tai vastata johonkin muuhunkin. t: ev.lut. pappi (mies)

mitä väliä