Miksi kirkko on olemassa?

että miespapin viittaukset ounasteltuun uskonnolliseen taustaan vähentää ap:n kiinnostusta miespappia kohtaan merkitsevästi



vai kuinka on ap..

mutta en nyt pysty tunnistamaan itsessäni tällaista. Jo edellisessä sepustuksessani mainitsin jotakin, josta tulee hyvä mieli ja myös kokee Hengen yhteyttä, kun kirkossa on ns. elävässä uskossa olevia pappeja.

Terv. ap

että miespapin viittaukset ounasteltuun uskonnolliseen taustaan vähentää ap:n kiinnostusta miespappia kohtaan merkitsevästi

vai kuinka on ap..

Kirjoitan tässä sinulle nyt, niin kuin ihminen ihmiselle.





Toki tiedän että on olemassa eri käytäntöjä vaatetuksen suhteen. Pastorimme onkin harvinaisuus tässä asiassa. Hän on hyvin konservatiivinen muutoin;)



Sairaalamme on keskisuuri ja potilaita tulee laajalta alueelta. Meillä papit ovat sanoisinko kasvoiltaan "julkkiksia" heidät kyllä tunnistetaan kohtalaisen helposti. Ilmoitustaulu kuvineen toimii myöskin tehokkaana niille jotka hakevat erikoispalvelua. Ihmiset ovat tietoisia palvelusta. Enkä tarkoita että papin pitäisi piiloutua.

Vanhusten kohdalla on usein virkapuku toimivampi. Pappi osaa toimia tilanteen mukaan. En ole kurkkinut hänen työkassiinsa mitä se sisältää, Oletan että siellä on kaikki tarvittava .



Papillamme on karisma joka toimii. Sitä ei voi ostaa mistään, seon. Kun näen että ihmiset tulevat autetuiksi on työ tehty hyvin. (palauteena "olipa ihana pappi")



Kuten huomaat arvostan hänen työtään suuresti, vaikka en ole uskova kristitty. En esim. löydä itseäni teksteistäsi. Minulla menee varmast liian hyvin, elämään tyytyväinen ihminen, vaikka olen nähnyt paljon ihmisen kärsimystä ja tuskaa.



Työn voi hoitaa eritavoin vaikka ensituntuma tuntuu vieraalta. Vanha tuttu tyyli on turvallinen. Rajojen rikkominen ei ole helppoa koska siihen sisältyy riskinsä. Kirkko/pappi menettää uskottavuutensa ja siihen ei ole varaa. Kirkko tunnistetaan juuri symboliikastaan ja papin vaatetuksesta.

Saako pappi sitten koskaan olla ihminen ihmisten joukossa. Ja tunteeko pappi joskus väsymystä roolistaan. Sillä eihän pappi saa tehdä kaikkea mitä "normaalit" ihmiset tekevät;)



Hyvää jatkoa ihmisten parissa.



Ps. En työskentele Suomessa.

Ja olen kanssasi samaa mieltä siitä että pappi herättää aina tunteita hyvinkin suuressa skaalassa. Ja esim.surevat omaiset ovat hyvin "särkyviä" tilanteessa jossa elämän on jatkuttava.

Vaikeaa eikö totta.

Hienoa, että keskustelua syntyy kirkon olemassaolosta ja merkityksestä ja viimemmäksi papin roolista ja pappiin kohdistuvista odotuksista. Toki pappi on koulutettu teologi ja virkansa puolesta osaa vastata joihinkin kysymyksiin eri näkökantoja valottaen. SIlti rohkaisisin juuri "tavallisia seurakuntalaisia" osallistumaan kirkkoon liittyviin keskusteluihin. Ei papilla mitään salatietoa ole, eikä pappi ole seurakunnissa ja yhteiskunnassa ainoiden oikeiden näkemysten hallussapitäjä.



Lisäksi on hyväksyttävä se, että on erilailla suuntautuneita pappeja, riippuen persoonallisuudesta, hengellisestä taustasta (onko esim. lapsuuden koti ollut herätyskristillinen, "joulukirkkoluterilainen", ateistinen jne.) ja opintojen ja elämänkokemuksen myötä muotoutuneista teologisista painotuksista. Seurakuntalaisilla on myös erilaisia odotuksia siitä, millainen on "oikea pappi". Yhdelle se on ""Hengessä vahva aito uskovainen", toiselle rento motskarilla ajava nahkarotsirokkipappi, kolmannelle kuunteleva, ei-julistava sielunhoitaja. Mahdoton on olla kaikille kaikkea. Jos sitä yrittää, ei ole kenellekään mitään, vaan yrittää miellyttää ja muuttuu epäpersoonaksi ja marionetiksi.



Itse määrittäisin itseni pohdiskelijaksi ja elämän ilmiöiden ihmettelijäksi, kätilöksi , rinnallakulkijaksi ja tukijaksi, kun kohtaamani ihminen kyselee elämänsä merkitystä ja suuntaa. Minulla on sisäinen Jumalaan kiinnittynyt luottamus ja toivo, jota on toki testattu ja koulittu monien elämän kriisien kohdalla. Jonkun mielestä voin olla ihan kerettiläinen pappi, jo sillä perusteella, että olen nainen. Tiedän itse kuitenkin seisovani sanojeni takana, mitä kahdenkeskisissä keskusteluissa tai alttarilta sanon, joten en anna kaikkien mielipiteiden heiluttaa pappeuttani.



Itselleni on luovuttamatonta jokaisen ihmisen ihmisarvo ja haluan, että tapaamani ihmiset voisivat kokea, että annan heille aidosti tilaa ja arvon olla sellaisia kuin he ovat. Se, että jokainen ihmisen tekee vääriä valintoja, ei poista ihmisen ytimen pyhyyttä. PInnalla voi olla rapaa, mutta sisällä on kultaa ja sitä kaivetaan yhdessä esiin. Jokainen ihminen on minulle Jumalan iäisyyttä heijastava helmi.



Pappi lupaa pappisvihkimyksessä mm. elää esikuvana seurakunnalle. Tämä tietenkin asettaa myös moraalisia velvoitteita. Pappi toimii julkisessa virassa, hän ei ole pappina yksityishenkilö ja hänen tulee kilvoitella, jotta olisi tehtävänsä arvoinen. Yhtä tärkeänä näen myös esikuvallisuuden siinä, että kun pappi mokaa, julkisesti tai pienemmissä piireissä, hänen tulee pyrkiä korjaamaan virheensä ja luottaa, että Jumalan armo ja anteeksianto koskee myös häntä. Media rakastaa erilaisia draamoja ja moni nauttii, kun papeista saadaan törkylööppejä. Missä ovat silloin seurakuntalaiset, joille pappisvihkimyksen yhteydessä piispa sanoo: "Nämä Jumalan palvelijat [NN, NN...] on vihitty pappisvirkaan. Ottakaa heidät rakkaasti vastaan, tukekaa heitä heidän työssään ja kantakaa heitä rukouksissanne Jumalan eteen." Papiksi vihittäville piispa sanoo pappislupausten jälkeen: "Kaikkivaltias Jumala auttakoon teitä pitämään sen, minkä olette luvanneet." Teen siis työtäni Jumalan avun ja läsnäolon, en oman erinomaisuuteni varassa, vaikka ammatillista osaamista toki voi jatkuvasti lisätä.



Seurakunta ja kirkko eivät siis rakennu missään tapauksessa vain seurakunnan työntekijöistä, vaan kaikista seurakunnan jäsenistä. Olkaa kriittisiä ja edellyttäkää hyvää osaamista ja hyvään pyrkimistä papeiltanne, mutta antakaa myös oma panoksenne yhteiseksi rakentumiseksi. Luterilaisesta kirkosta on joskus sanottu, että se on jääkiekko-ottelu, missä työntekijäjoukko pelaa hikipäissään ja seurakunta istuu ja huutaa ja moittii huonosta pelaamisesta. Tulkaa rohkeasti kohti ja asettukaa kasvokkaiseen keskusteluyhteyteen!



Rooleista vielä sen verran, että koen välillä väsymystä papin roolistani. En siksi, että joutuisin kieltämään itseltäni jotain sellaista, mitä voisin ilman pappeutta tehdä. Olen sinut pappeuteni kanssa, enkä koe joutuvani jäämään mistään kivasta paitsi siksi, että olen pappi. Väsyttävää sen sijaan on kirkkoon kohdistuva, välillä armoton ja kyltymätön kritiikki. Vaikka tiedän, että pappeihin ja kirkkoon heijastetaan paljon omia epärealistisia toiveita ja pettymyksiä, ei maalitauluna oleminen ole aina mukavaa - joskus ansioton kritiikkipurkaus turhauttaa ja sattuu. Jos jotain saisin toivoa, pyytäisin kaikkia kriitiikkiä esittäviä muistamaan, ettei liperit kaulassa kulkeva pappi ole pelkkä kirkonedustaja, vaan hän on ihminen, joka toivoo vastavuoroista ja molemmin puolin kunnioittavaa asennetta. Pappia ei pidä pokkuroida eikä mielistellä (eikä varsinkaan kysyä, onkos ollut viime aikoina paljon hautajaisia), normaali ihminen-ihmiselle -kohtaaminen tuottaa parhaan sadon.



Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti (meillä papeilla tuntuu aina olevan paljon sanottavaa)!

Kiitoksia mieheni puolesta keskustelijoille. Hän ei valitettavasti töiltään ehdi vastaamaan. Eilen oli vapaapäivä, mutta töiksi meni silloinkin ;)



Kiitos tämän päiväiselle naispapille; uskon, että mieheni olisi kanssasi monesta asiasta samaa mieltä. Eli vastasit tavallaan hänenkin puolestaan.



Itseni on vielä ihan pakko kirjoittaa vähän tuosta papin "rooli" -kysymyksestä. Ihmisillä kun tuntuu välillä olevan niin kummallisia käsityksiä papeista. Että nämä olisivat - tai yrittäisivät olla - jotenkin "tavallisia" ihmisiä parempia. Ihan niin kuin papit eivät sitten olisi tavallisia ihmisiä. Pappikin voi välillä olla väsynyt, huonolla tuulella, ihan oikeasti kiireinen (tarkoituksena ei tosiaankaan ole tärkeillä tai olla töykeä, jos pappi ei ehdi jäämään hautajaisten muistotilaisuuteen. Joskus vain ihan oikeasti on liikaa töitä) Papilla voi myös olla outo huumorintaju tai ärsyttäviä tapoja jne. Tämä kaikki johtuu siitä, että he ovat ihmisiä, ei heidän pappeudestaan. (No, omien kokemuksieni perusteella teologiseen tosin tuntuu välillä hakeutuvan melko mielenkiintoisia persoonia...) Välillä ihmiset vaan tuntuvat yhden papin käytöksen perusteella tuomitsevan koko ammattikunnan ja luterilaisen kirkon. "Pappi haukotteli meidän Nico-Petterin ristiäisissä. Se ei välitä seurakuntalaisistaan ja me erotaan koko perhe kirkosta" :)



Kuten naispappi kirjoittikin, papin asema tuo luonnollisesti mukanaan tiettyjä velvoitteita ja odotuksia kirkon ja seurakunnan taholta. Se, miten raskaiksi ne yksittäiselle papille muodostuvat riippuu ennen kaikkea hänestä itsestään ja hänen persoonastaan. Ja tietenkään kaikkia seurakuntalaisia ei koskaan voi miellyttää. Aina on liian fundamentalisti tai liberaali, saarnat ovat liian pitkiä tai liian lyhyitä, pappi keskittyy liiaksi lapsi/nuoriin/ vanhuksiin/vasenkätisiin jne. Ja kaiken lisäksi se pappi-pahus vielä jätti tervehtimättä seurakuntaneuvoston puheenjohtajan veljen vaimoa tämän tullessa vastaan iltalenkillä sen sammuneen katuvalon kohdalla :)



t: Keskustelua ja papin työtä sivusta seurannut miespastorin naisvaimo ;)

Kiitoksia mieheni puolesta keskustelijoille. Hän ei valitettavasti töiltään ehdi vastaamaan. Eilen oli vapaapäivä, mutta töiksi meni silloinkin ;)

t: Keskustelua ja papin työtä sivusta seurannut miespastorin naisvaimo ;)

on olemassa myös siksi, että sen laajalle toiminnalle tarvitaan puitteeet; rahaa, rakennuksia, työvoimaa. Ja toiminnalle on syynä se, että hyvin iso ihmisjoukko haluaa edelleen että heidän uskoaan ruokitaan jumalanpalveluksen ja muiden kirkon toimintojen kautta. Näitä ovat esimerkisi päiväkerhot ja perheneuvonta, jotka ovat avoimia kaikille, myös kirkkoon kuulumattomille ja kristillistä uskoa arvostamattomille. Ateistit ja kirkostaeroajat pitävät kyllä kovaa meteliä, mutta kirkolla on edelleen paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kirkon julkisuus ja laitosmaisuus on myös hyvä asia. Se estää pahat harhaoppisuudet ja väärinkäytökset, joita esiintyy herkemmin ei-julkisissa, suljetummissa yhteisöissä.



Kirkkoon kuulumalla ei vältä helvettiä sinänsä. Kirkkoon voi kuulua ihminen, joka ei usko lainkaan sen opetuksiin. Meillä ei ole muuta tietoa Jumalan tahdosta kuin Raamattu, ja sen mukaan sellainen ihminen pelastuu helvetiltä, joka on antanut pelastaa itsensä ja uskoo Jeesukseen syntiensä maksajana. Siksi myös kirkkoon kuulumaton kristitty eli Kristuksen oma pelastuu.



Sinäkin pelastut, riippumatta kirkkoon kuulumisestasi, kun ymmärrät tarvitsevasi rauhaa Jumalan kanssa ja käännyt Jeesuksen puoleen saadaksesi syntisi anteeksi. Silloin voit varmasti luottaa, että menet Taivaaseen. Voihan olla, että sen jälkeen löytyy kirkon piiristä jokin paikka, missä koet olosi kotoisaksi ja missä saat hengellisesti jotain. Tai paikka voi löytyä jostain muualta.



En kuulu itse kirkkoon, mutta ajattelin liittyä.

suurimmalle osalle kirkkoon kuuluminen ei ole tuollainen vakaumukseen perustuva asia. Ja sama koskee suurinta osaa kirkon työntekijöitäkin. Tuntuu siis siltä, että kirkko on pystyssä pelkästään kirkollisten toimitusten takia ja suurelle osalle suomalaisista kirkon tilaisuuksissa käynti rajoittuu niihin. Onko se vain tapa nämä toimitukset (kaste, häät, hautajaiset) vai merkitsevätkö ne jotakin enemmän? Onko siellä taustalla ajattelu, että jospa sittenkin se Jumala on olemassa ja jospa sittenkin helvetti on olemassa...



Terv. ap

aikanaan monet samoin ajattelevat uskovaiset liittyivät yhteen, organisoituivat ja alkoivat hoitaa tärkeinä pitämiään asioita - kuten jumalanpalvelusten järjestämistä, pappien palkkausta ja köyhäinhoitoa, orpokoteja, rukouksien järjestämistä (=luostarit) - yhdessä. Kun toiminta laajeni, sitä hoitamaan nimettii ntietyt ihmiset. Näin syntyi organisaatio. Kun organisaatio oli syntynyt, sen sisällä olevat ihmiset alkoivat ajaa siellä oman mielensä mukaista politiikkaa siitä, kuinka näitä asioita pitäisi hoitaa ja mitä suuremmaksi organisaatio kehittyi, sitä varmemmin siellä oli mukana myös henkilökohtaisia tai sukukohtaisia tai aluekohtaisia politiikkoja.



Mutta alunperin siis kirkko syntyi siksi, että ihmiset halusivat hoitaa tärkeitä asioita yhdessä toisten samanmielisten kanssa. Ja tavallaan se on olemassa siksi vielä nytkin, sillä kaikki nekin, jotka "haluavat hautapaikan ongelmitta" katsovat tämän siis parhaaksi tavaksi järjestää tämän(kin) asian.



Kukaan ajatteleva ihminen ei sensijaan kuulu kirkkoon "siltä varalta että Jumala ja Helvetti olisikin olemassa". Jos näin ajattelisi, pitäisi kuulua kaikkiin maailman uskontoihin "siltä varalta" ja se taas ei käy päinsä, koska monet niistä määrittelevät toisiin uskontoihin kuulumisen kielletyksi.



Ja silti vastaus on, että EI, "tästä kaikesta" EI voi olla varma. Ihminen voi vain päättää, että hän haluaa uskoa epätietoisuudesta ja epävarmuudesta (ja tietynasteisesta epätodennäköisyydestä) huolimatta. Usko on uskoa ja tieto on tietoa, eivätkä ne määritelmällisesti yhteneviksi voi tulla. Henkilökohtaisesti mulle ei ole mikään ongelma USKOA esim luomiseen ja TIETÄÄ silti evoluutiosta. Usko ja tieto ovat kaksi toisistaan riippumatonta ajatuksellista järjestelmää. Ja mulla on siis teologisen koulutuksen lisäksi toisen alan "perinteisempi" tieteellinen tiedollinen koulutus.

kirkko on pystyssä sitä varten, että sekä hengessä että materiassa köyhät saisivat avun



kirkon tehtävä on palvella ihmisiä, kuuluivat he kirkkoon tahi eivät.



diakoni

Tässä yksi näkökulma: miksi ihminen "homo religiosus" eli uskonnollinen ihminen? Miksi ihmisillä - toisin kuin eläimillä, ehkä - on kyky pohtia elämään liittyviä ns. peruskysymyksiä: Onko muuta todellisuutta kuin aistein havaittava? Jos on, millainen? Miten elämä on syntynyt maapallolle, onko se sattumaa vai ohjaako sitä joku, kuka? Minne ihminen menee/ mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen? Miksi maailmassa on pahaa ja kärsimystä? Miten kuuluisi elää elämäänsä oikein? jne jne.



70-luvulla uskontotieteilijät ennustivat, että uskonnot häviävät maailmasta, kun ihmiskunnan sivistystaso nousee. Onko näin käynyt? Ei, VIivi ja Wagner -sarjakuvan Wagnerkin sai eräänä tylsänä uutenavuotena kuningasidean: perustetaan uusi uskonto! Uusia uskontoja ja vanhojen päälle rakentuneita muunnelmia syntyy jatkuvasti.



Sitten jos pohditaan sitä, miksi on kristillinen kirkko (josta syntyi myöhemmin myös esim. Suomen ev.lut. kirkko), yksi vastaus on, että se syntyi Jeesuksen seuraajien ylösnousemususkoon ja sen välittämiseen.



Olen pappi ja itselläni on kristillinen vakaumus. Uskon Jumalaan, kun en muuta voi. Ei uskoni ole minusta poistunut elämän koettelemuksissakaan, vaikka on toki muovautunut paljon elämän myötä. Ehdottomuus ja oikeassaolemisen paine on poistunut. Teen työtäni, koska haluan jakaa tätä uskoani niiden kanssa, jotka myös uskovat - kuka mitenkin itselle tärkeitä asioita painottaen. Haluan myös kulkea murheellisten ja elämänkolhimien rinnalla ja kannatella toivoa, silloin kun inhimillistä toivoa ei näy.



Mietin tosin tällä hetkellä toisiin töihin siirtymistä, koska olen väsynyt siihen kirkkoon kohdistuvaan pilkkaamiseen ja moralistiseen omahyväisyyteen. Minä tiedän hyvin, että kirkkomme on hyvin vajavainen - erehtyväisiä kuin ovat sekä työntekijät että jäsenet, mutta haluaisin, että joku näyttäisi täydellisen yhteisön maan päältä. Paratiisia ei löydy tämän maailman kamaralta.



Ehkä olisikin hyvä, että kirkko "alasajettaisiin" tällaisena laitoksena, missä tyytymättömyys on loputonta, mutta silti pitäisi kaikki palvelut ja herkut saada heti ja ilmaiseksi ilman vastavuoroista toisten ihmisten huomioimista. Voisin hyvin vetäytyä johonkin "maanalaisen hiljaisuuden retriitti -tyyppisen kirkon jäseneksi" ja vaientaa marisevat ja ristiriitaisia vaatimuksia syytävät äänet kuuloetäisyyden ulkopuolelle. Olisi oikeasti mielenkiintoista nähdä, mitä syntyisi nykyisen ev.lut. kirkon tilalle, jos joidenkin suurin fantasia toteutuisi ja kaikki eroaisivat kirkosta.



Toivon tässä keskustelussa asiallisia kommentteja ap:n kysymyksiin. Kirkon sylkeminen ja nilkkaan pohtiminen ei tuo kuin hetkellistä tyydytystä näin kirkkoon suhtautuville.

on hullun uskoa. Paavalikin sanoo, että "minä tiedän Lunastajani elävän ja Hän on viimeisenä seisova multien päällä." Ja luomisuskosta: "uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on luotu Jumalan Sanalla, että se mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä."



Mielestäni uskominen johonkin, joka ei olisikaan varmasti olemassa, on turhaakin turhempaa.

Eli ottamalla vastaan Jeesuksen tarjouksen eli armahduksen. Hän tarjoaa sitä jokaiselle ihmiselle kautta historian ja maailman.



Se mitä tulee pappeihin ja muihin srk:n työntekijöihin, niin kommentoin vaan, että heistä osa on täysateisteja eivätkä näin ollen palvele seurakuntaa siinä missä heidän pitäisi.

olen tutkinut paljon raamattua ;). Tämä vaan selvennyksenä keskusteluun.

jos et voi uskoa mihinkään, mitä ei ehkä olisikaan varmasti olemassa. Vähänkään kun mietit, niin ethän sä ole takuuvarmasti olemassa edes itse...

että pitäisi olla jotenkin superuskovainen ja tunnustuksellinen kuuluakseen ja halutakseen kuulua kirkkoon. Itselleni kirkkoon kuuluminen on poliittinen valinta, sillä haluan tukea alueellisia toimintoja ja palveluita, vahvaa lapsiin, nuoriin ja vähäosaisiin kohdistuvaa auttamistyötä ja sitä, että auttamiskanavat kyetään organisoimaan nopeasti pystyyn ilman vuosien jahkaamista.



Tähän kirkko pystyy mutta julkinen sektori ei. Sen vuoksi maksan mielelläni kirkollisveroa ja osallistun vieläpä kaikenmoisiin keräyksiin.

jos tarkoituksesi oli vastata asiallisesti, tarkennatko, ole hyvä.

minuakin kiinnostaa kovasti tuo sana tunnustuksellinen. Mitä se pitää sisällään? Itse kuvittelen, että tunnustuksellisuus on juuri sitä, että allekirjoittaa raamatun sanoman uskomalla siihen. Onko tunnustuksellisuus sinusta superuskovaisuutta? Mitä on superuskovaisuus?



Terv. ap

tuollaista motiivia kirkkoon kuulumiselle kunnioitan. Äärettömän hyviä kysymyksiä ja perustelua, miksi kuulut kirkkoon.

terv. ap

Tässä yksi näkökulma: miksi ihminen "homo religiosus" eli uskonnollinen ihminen? Miksi ihmisillä - toisin kuin eläimillä, ehkä - on kyky pohtia elämään liittyviä ns. peruskysymyksiä: Onko muuta todellisuutta kuin aistein havaittava? Jos on, millainen? Miten elämä on syntynyt maapallolle, onko se sattumaa vai ohjaako sitä joku, kuka? Minne ihminen menee/ mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen? Miksi maailmassa on pahaa ja kärsimystä? Miten kuuluisi elää elämäänsä oikein? jne jne.

70-luvulla uskontotieteilijät ennustivat, että uskonnot häviävät maailmasta, kun ihmiskunnan sivistystaso nousee. Onko näin käynyt? Ei, VIivi ja Wagner -sarjakuvan Wagnerkin sai eräänä tylsänä uutenavuotena kuningasidean: perustetaan uusi uskonto! Uusia uskontoja ja vanhojen päälle rakentuneita muunnelmia syntyy jatkuvasti.

Sitten jos pohditaan sitä, miksi on kristillinen kirkko (josta syntyi myöhemmin myös esim. Suomen ev.lut. kirkko), yksi vastaus on, että se syntyi Jeesuksen seuraajien ylösnousemususkoon ja sen välittämiseen.

Olen pappi ja itselläni on kristillinen vakaumus. Uskon Jumalaan, kun en muuta voi. Ei uskoni ole minusta poistunut elämän koettelemuksissakaan, vaikka on toki muovautunut paljon elämän myötä. Ehdottomuus ja oikeassaolemisen paine on poistunut. Teen työtäni, koska haluan jakaa tätä uskoani niiden kanssa, jotka myös uskovat - kuka mitenkin itselle tärkeitä asioita painottaen. Haluan myös kulkea murheellisten ja elämänkolhimien rinnalla ja kannatella toivoa, silloin kun inhimillistä toivoa ei näy.

Mietin tosin tällä hetkellä toisiin töihin siirtymistä, koska olen väsynyt siihen kirkkoon kohdistuvaan pilkkaamiseen ja moralistiseen omahyväisyyteen. Minä tiedän hyvin, että kirkkomme on hyvin vajavainen - erehtyväisiä kuin ovat sekä työntekijät että jäsenet, mutta haluaisin, että joku näyttäisi täydellisen yhteisön maan päältä. Paratiisia ei löydy tämän maailman kamaralta.

Ehkä olisikin hyvä, että kirkko "alasajettaisiin" tällaisena laitoksena, missä tyytymättömyys on loputonta, mutta silti pitäisi kaikki palvelut ja herkut saada heti ja ilmaiseksi ilman vastavuoroista toisten ihmisten huomioimista. Voisin hyvin vetäytyä johonkin "maanalaisen hiljaisuuden retriitti -tyyppisen kirkon jäseneksi" ja vaientaa marisevat ja ristiriitaisia vaatimuksia syytävät äänet kuuloetäisyyden ulkopuolelle. Olisi oikeasti mielenkiintoista nähdä, mitä syntyisi nykyisen ev.lut. kirkon tilalle, jos joidenkin suurin fantasia toteutuisi ja kaikki eroaisivat kirkosta.

Toivon tässä keskustelussa asiallisia kommentteja ap:n kysymyksiin. Kirkon sylkeminen ja nilkkaan pohtiminen ei tuo kuin hetkellistä tyydytystä näin kirkkoon suhtautuville.

siitähän ihmiset vääntävät kättä, mikä on keskeistä ja mikä ei.



En minä esimerkiksi usko neitseestä syntymiseen ja mielestäni kirkon pitäisikin tarkistaa käsityksiään seksuaali ja sukupuolivähemmistöistä, mutta sitoudun ajatukseen lähimmäisen rakkaudesta, uskon rukouksen voimaan ja katson hyväksi ihmisten pohtivan omaa syntisyyttään ja pyrkivän parempaan.



En siis täytä tunnustuskirjojen mukaista tunnustuksellisuutta, mutta identifioin itseni kristityksi.