70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Yksi järkyttävä muisto äitini ''valistuksesta''. Emme olleet koskaan puhuneet mistään seksuaalisuuteen edes viittaavastakaan ja olin ns. kunnollinen tyttö. Harrastin kaikenlaista, olin kympin tyttö ja sitä rataa.
No, minulla oli sitten yksi poikaystävä viimein ja kuten joku täällä mainitsikin, äidin maireuden tunnistan. Ja sen, että oltiin enemmän jotenkin kiinnostuneita sen pojan olemisesta, kuin omastani. Oli jotenkin tosi friikkiä. Ihan kuin äitini olisi heittänyt minut ''susille syötäväksi'', jos joku voi käsittää mitä tarkoitan. Katkaisi jotenkin kokonaan kontaktin minuun äitini eikä ollut mitenkään tukena.
Kerran menimme mökille ja boyfriend mukaan. Oli tarkoitus, että jäämme Bf:n kanssa vielä pariksi päiväksi aikaa viettämään.
Yhtäkkiä äitini vie minut sivummalle ja avaa narisevan mökinoven ja osoittaa kosmetiikkalaukkua, että tiedäthän sitten, että tuolla on NIITÄ!! OmF G... mikä töksäytys! MITEN NOLOA!!
Viime sekunnin pikaopastus siihen, että varmaan te nyt harrastatte sitten sitä likaista s x i ä, kun oven suljemme ja muista sitten --- !! Olin kuitenkin vielä neitsyt ja hyvin siveä niinsanotusti eikä tarkoitus vielä siirtyä vaiheeseen2.. vai onko se jo 3!!
Tuo kohtaaminen sai minut yrjöämään äitiäni, sillä hän teki kahden nuoren kahdenolemisesta jotain likaista ja tunkeutui alueelleni äärimmäisen tökerösti. No toisaalta se ei ole ihme, sillä sitähän hän on tehnyt iät ajat, ilman ymmärrystä perusasioista, kuten tyttären rajoista. Ja asioista, jotka kuuluvat vain hänen päätettäväkseen. En tiedä, kykeneekö kukaan muu käsittämään tilanteen absurdiuden ja fiiliksen, mikä siitä jäi.
Olisi ollut aivan eri asia, jos seksuaalisuudesta ollisi edes joskus puhuttu kaksi sanaa. Mutta tuommoinnen likainen tyrkkäys kaapinovelle, että tuolla noita nyt on; sai nuoren tytön yökkäämään äitinsä tahdittomuudelle.
Vastaavia kokemuksia?
[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 01:59"]
väärinpäin laitttu side, oh nou :D sorry kun alko naurattaan!
onhan muuten kulttuureja, jossa naiseksi tuloa oikein juhlitaan.. meillä tämä salailun ja häpeän kulttuuri; oiva tapa kasvattaa naiseksi tulemiseen, että siihen liittyy joku kamala häpeä!
[/quote]
Minä pystyn palauttamaan sen häpeän tunteen, kun eräällä urheiluleirillä kehittelemäni vessapaperiside petti istuessani uuden leirituttavuuden sängyllä. Minulla oli leirillä mukana vain kaksi sidettä. Ne käytin loppuun ja sitten piti kehitellä jotain muuta. Siitä häpeästä en ole tainnut koskaan pääsyä eroon. Kuukautisten aikaan pelkään todella sitä, että side pettää. Usein, jos lähden jonnekin kuukautisten aikaan, minulla on side ja tampooni tai kuukuppi. Ei sentään näitä kaikkia. ;) Vessassa juoksen jatkuvasti tarkastamassa, että kaikki on ok. Tuolta leiriltä tämä on peräisin. Siinä oli neljä tyttöä tuijottamassa sänkyä järkyttyneenä ja hokivat: hyi oksettavaa, verta, menkkaverta, hyi yök... No olihan se tietenkin!
Tuli yksi surkuhupaisa juttu mieleeni. Minusta tuntuu, että olen vanhemmilleni lähinnä työjuhta. Äitini aloittaa puhelut kysymällä, olenko nyt ollut töissä ja kysyy jopa illalla 7 aikaan, että olenko jo nukkumassa jos olen töistä väsynyt. Ei siinä mitään, että töissä on käytävä, tai en ole mitään, mutta kun sinne töihin pitäisi vielä mennä polkupyörällä. :D Ensimmäiseen työpaikkaan oli matkaa yhteen suuntaan vaivaiset 35 kilometriä ja toiseen 20 kilometriä. Ja kaiken lisäksi mieheni käy töissä samalla suunnalla, joten pääsen kyllä hänenkin kyydissään vallan mainiosti. Jotenkin ei pysty ymmärtämään, miksi omat vanhemmat haluavat, että tyttärellä olisi mahdollisimman vaikeaa ja raskasta. :/
Juu, aika hauskaa tosiaan tuo, että melkein toivotaan tyttärelle hankaluuksia ja vaikeuksia. Pojalle tasoitetaan tie heti valmiiksi ehkä asunnolla kaikilla mausteilla, autoilla ja ylenmäärin muullakin auttamisella. Lapset hoidetaan ilman muuta, mtta entä tyttären?
Miksi äidit ovat tämmöisiä **** ja tyttärilleen ja palvovat poikiensa jokaista liikettä. Toki se pojille käy paremmin kuin hyvin. Palvelee molempia erityisesti, mikäli isä perheestä puuttuu puolustamaan tyttären elämää ja oikeuksia.
Paljon samanalaisia tarinoita monilla sivuilla.
Kiitos, kun jaette hassunkurisiakin kokemuksia, vaikka ei paljon naurattanut silloin.
1199, miksi pitää odottaa siihen asti, että on ihan pakko kertoa nuo asiat ja vieläpä tuollaisessa tilanteessa. Kyllä todellakin osaan kuvitella tuntemuksesi. Saitko sanottua äidillesi mitään? Minä olisin kyllä saanut jonkinasteisen raivarin, niinkuin monta kertaa sainkin vanhempieni tahdittomuudesta. Vaan eipä ollut hyötyä ei, päinvastoin.
Sama homma meillä noiden poikaystävien suhteen. Aina niitä ylistettiin, vaikka minkälaisia olisivat olleet lopulta. Ennen kuin vanhemmat olivat nähneet kyseisen henkilön, epäilivät että on varmaan suunnilleen joku rikollinen tai ainakin siltä aidsin saa ja sitä rataa... Kuin bf sitten tuli käymään, niin oltiin niin kiinnostuneita sen elämästä... ai urheileileekin vielä, upeaa...
Kun sitten erottiin muutaman vuoden kuluttua, tivattiin että miksi menit jättämään mukavan pojan ja tuollaisesta ei kyllä tule yhtään mitään. Ja sitten tulee taas uusi ym. ym. Vaikka vanhemmilleni kerroin jo aiemmin pojan ajoittaisesta väkivaltaisuudesta minua kohtaan. Ei siis yhtään mitään myötätuntoa tytärtään kohtaan.
Kerran päätin, että nyt keskustellaan siitä miksi vanhemmat ovat aina muiden paitsi tyttärensä puolella ja muutenkin miksi on niin hankala saada järkevää keskustelua aikaan. Isäni käänsi asian tahallaan väärin ja sanoi, että "olet siis sitä mieltä, että ollaan huonoja vanhempia". Perustelin niin hyvin kuin ikinä osasin, ettei kyse ole millään tavalla siitä. Perustelut meni kuuroille korville ja itseäni harmitti keskusteluyritys.
Minulla vanhempien tahdittomuus johti siihen, että todella hävetti heidän puolestaan. Jossain vaiheessa olin niin nolona, etten enää heille paljon asioistani puhunut enkä myöskään kehdannut näyttäyä heidän kanssaan juuri missään. Asialliset välit säilyi ja kun nähdään niin puhutaan ilmoista, töistä ym. joutavaa diipa daapaa. Vierailuiden jälkeen on voipunut olo.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 23:53"]Joskus olen miettinyt, että miten vanhempani saivat lapset alulle kun oli niin noloa ja mahdotonta keskustella esim. kuukautisten alkamisesta ym. Siihen aikaan on ollut varmaan jokin muu tapa lapsentekoon. Mahdoton ajatus, että olisivat oikein seksiä harrastaneet... eihän minun vanhemmat sellasta :D :D :D
[/quote]
Samanlaiset ajatukset.
Joskus ennen kolmeakymmentä tuli mieleeni jopa ajatus, jospa en olekkaan heidän biologinen lapsensa. Ovatkin adoptoineet tai jotain.
Meilläkin isoäiti on kovin huolissaan suvun miesten jaksamisesta. Ettei mieheni vaan väsy tai uuvu kun pitää käydä töissä. Minun jaksamiseni ei kylläkään ole huolenaiheena. Järkeilen asian niin, että miehet ovat ainakin ennen saaneet "oikeutuksen" juoda, masentua, suuttua, käyttää jopa väkivaltaa ihan vaan sillä varjolla, että heillä on ollut liian raskasta. Mutta jos nainen yrittää kaikkensa, tasoittelee miehen arkea kaikin mahdolisin tavoin, niin mies ei ehkä uuvu ja pura sitä uupumistaan muuhun perheeseen.
Eikö juuri noin mene perhedynamiikka perheissä, joissa on perheväkivaltaa? Väkivaltainen löytää aina syyn ja oikeutuksen väkivallan käyttöön, ja se heikompi osapuoli muuttuu lähes näkymättömäksi ja yrittää lukea toisen ennakkomerkkejä räjähtämisestä. Jos nyt olen hiljaa, jos nyt teen asiat oikein, niin ehkä sopu säilyy tämän päivän. Ehkä se ei lyö.
Sitä ei ole koskaan ääneen sanottu, mutta luulen ukkini olleen väkivaltainen. Ainakin alkoholisti hän oli ja äärimmäisen paha suustaan.
Oli vähän hankala räjähtää kyseisessä tilanteessa, kun BF oli viereisessä huoneessa eikä mitään tajua hänellä äitini äkkipuuskastta infota. Näitä tahdittomuuksia on ollut pilvin pimein ja olen todellakin räjähdellyt äidilleni - ilman kuitenkaan MITÄÄN varsinaista käsitystä, että äitini olisii koskaan käsittänyt toimineen loukkaavasti tai tahdittomasti. Ilkeitä sananparsia, jotka haavoittivat muiden kuullen, mutta hänelle vain ''huumoria''.
Opin niin vihaamaan äitiäni, kun tuntui siltä että minun tunteeni, minun tarpeeni - ja mitkään minulle tärkeät asiat eivät merkanneet mitään. Sabotoi urani ja ihmissuhteeni aina, jos mahdollista. Jopa eräs ulkopuolinen sanoi minulle puhuttuaan äidilleni, että ymmärtää minua täysin nyt - ja turhautumistani.
Sillä hän ei koskaan nähnyt mitään tahdittomuutta omassa käytöksessään. Ihan sokea piste. Ja palvoi tosiaan meilläkin veljeäni. Ja niin, juuri sitä, joka oli / on väkivaltainen. Eipä ole ollut halua enää tavata. Kaikenlaista on muutakin selkäni takana puuhailtu, mutta siihen kuitenkaan menemättä.
Kunpa nämä äidit joskus joutuisivat kohtaamaan silmästä silmään sen kaiken pahan, jota tyttärilleen aiheuttaneet!!
Kiitokset tälle ketjulle! Viimeiset lomapäivät: en siis mennyt mustikkametsään, niin kuin "kunnon ihmisen kuuluu", vaan pystytin pihalle uima-altaan, siemailen drinkkejä ja laiskottelen!
Kiitos teille kaikille, olen oppinut ymmärtämään monta asiaa paremmin :)
- t: eräs ketjuun kirjoittanut, pahasti vaurioitunut lapsi. Ehkä nyt jo aikuinen.
Iso kiitos kaikille kirjoittajille. En olekaan ainoa tämmöistä kokenut. Vielä jokin aika sitten luulin niin.
T. Tarja -70, Aila-44:n tytär
Olen aina aikaisemmin ajatellut, ettei vanhemmat voi lapsilleen olla kateellisia, hehän haluavat vain jälkikasvulleen kaikkea hyvää. Kunnes eräs tapahtuma elämässäni, siihen sen enempää menemättä todisti sen, että kyllä näin voi tosiaan olla. Kuulin jatkuvaa piikittelyä asiasta. Ei kerro muusta, kuin kateudesta.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 08:02"]
[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 02:31"]
Omat ensimmäiset seurustelukokemukset olivat hämmentäviä, koska äitini muuttui maireaksi poikaystävien läsnäollessa. Kohteli minua aivan eri tavalla ja oli oikeastaan enemmän kiinnostunut poikaystävien -hyvinvoinnista - kuin omastani.
En kykene kuvailemaan tarkemmin. Äidistäni tuli täysin vieras minulle poikaystävieni läsnäollessa.
[/quote]
Saatan tunnistaa ruon "maireuden". Oma äitini kohtelee miestäni ja ystäviäni paljon paremmin kuin minua. Tarjoaa kahvipöydässä kahvia, saunan jälkeen oluen tai mehua jne... Minut ohittaa. Tätä on joskus miehen kanssa naureskeltukin, kun on niin ilmiselvää. Lisäksi äiti rakentaa "supermummouden" kulissia. Kun lapset sinne menee, katsotaan telkkaria tai pelataan tietokoneella ( ikärajoista välittämättä) ja mummo tekee omia juttujaan. Omien sanojensa mukaan hän nauttii lasten kanssa olemisesta. Taitaa olla hienoinen sokea piste. ;)
[/quote]Muistakaa tää sitten, kun olette vastaavassa iässä. Itsekin aikuistuvien tytärten äitinä olen ajatellut, että kuinka osaan olla tällaisessa tilanteessa, kun oikeastikin haluaisin antaa vävylle kivan kuvan itsestäni, anoppisuhteethan perinteisesti tiedetään.. Ja joo, tähän ikään mennessä itsetunto ei -kas kummaa- ole automaattisesti pompsahtanut täydelliseksi vaikka elämässäni olen sen eteen paljon yrittänyt tehdäkin.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 15:02"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2014 klo 13:27"]
Voi mikä inhomuisto tuli mieleen tuosta ratsastustunnista. Joku äijä oli äitille kertonut tyttärensä heppahaaveesta näin: nuorempana ne tykkää hevosista, mutta kun tulevat vanhemmaksi, eivät tiedä, mitä sinne jalkoväliinsä oikeen tukkisivat. Ja se oli niin hauskasti ja osuvasti sanottu mun vanhempien mielestä. Hyi hitto.
[/quote]
Satula hieroo klitorista ja terskaa ja ratsastavat lapset vain masturboi -teoriaansa luennoi yhä edelleen Tampereella Hatanpään lukion reksi. Uskonnon ja psykologian opettaja, eläkeikää lähestyvä mies. Opettanut Pirkanmaan eri kouluissa kolmattakymmentä vuotta. Saman runkkausjutun ovat eri kouluissa tämän äijän tunneilla kuulleet sadat lapset ja nuoret ja kaikki me Tampereen seudun hevosharrastastajat. Vanhemmillani on ratsuhevosia, niin kysyin itse äijältä, mihin hän teoriansa perustaa, onko itse ratsastanut. Vastasi, että oma tyttärensä on saanut talutusratsastuksessa hänen mielestään orgasmin, siitä sitten hän keksi tämän teorian.
[/quote]
Kyllä oli kolkkoa lukea, että opettaja puhuu tuolla tavalla. Ja vielä omasta tyttärestään. Tyypillinen tilanne, kun tulee kertoneeksi enemmän omasta ajatusmaailmastaan kuin totuudesta.
Taitaa olla turha tälle suurelle ajattelijalle ja hengen jättiläiselle valottaa, että satulassa istutaan ihan pepun päällä eikä sukukalleuksien.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 00:29"]
Leskellä on asumissuoja, muu omaisuus ei siihen kuulu eli ensin ositus ja sitten perinnönjako ja jos leski ei suostu niin pitää vaatia perinönjakoa. Sillä näistä eukoista pääsee irti. Jos ei vaadi niin nämä tölvää kaiken omaisuuden.
[/quote]
Meillä ainakin eukko matkasi koko maailman ympäri. Joka vuosi monta matkaa. Sitä ennen hyvä kun oltiin Ruotsit ja Norjat koluttu perheen kanssa. Kas isä halusi säästää lapsilleenkin tulevaisuutta varten.
Eukko tietenkin ajatteli, että omiaan tuhlaa. Jos kuolinpesä jaettuna, ei taatusti olisi tuhlannut.
Olin aivan liian kiltti ja maksan hintaa siitä. Sairastuin ja luuletteko, että Eukko tuon taivaallista sitä miettii. Ei, vaan tod.näköisesti odottaa lisää omaisuutta kavaltaakseen itselleen. Sisariensa omaisuudenhan isäni omaisuuden lisäksi onkin jo kavaltanut.
Itse sai kuitenkin heti isänperintönsä käyttöönsä omalta äidiltään. Mutta kun on perheen iltatähti, on kai tottunut käyttäytymään ihan miten lystää. Kaikki hänelle, muille ei mitään. Paitsi almuja tietenkin. Ja nekin tarkasti merkittynä, jos.
saimaantaka
6.8.2014 22:57
0
SULJE
Perusasenne kasvatuksessani oli ihan sama poikaan ja tyttäreen. Lapset vain ovat paljolti erilaisia, heidän kasvamisensa myötä tulee vastaan ihan eri jutut joten voi ehkä näyttää siltä että lapsiin suhtaudutaankin eri tavalla.
Ainakin olen yrittänyt välttää ne 'vääryydet' mitä koin oman äitini ja/tai vanhempieni kasvatusmetodeissa. Voipi tietysti olla että kun lähti sutta pakoon niin karhu tuli vastaan, mutta on tällä välillä maailmakin ehtinyt muuttua! Vaikeuksiakin on ollut, mutta - luoja paratkoon - niistä on selvitty ja elämä hymyilee kahden potran lapsenlapsen ihanissa naurusilmissä.
PS anteeksi mutta linkkiä en lukenut, enkä enää viitsi ;-(
****************************************************************************************************
Yksi ainoa vastaus 60+ suomi24n sivulla osoittaa edes minimaalista kiinnostusta, mutta ei kuitnkaan viitsi avata linkkkiä?
Typical?
Kaikki muut aloitukset muutn tälle sivulle tai ketjuun poistettiin. Varmaankin toisen 60-70+ luotsin toimesta..
ttä sellaista.
Joskus minulle on tullut tunne, että oma äiti kasvatti epäonnistumista varten. Luomalla siis mahdollisimman huonoja kokemuksia onnistumisista. Kympin oppilas oli ihan vain normijuttu. Samoin muilla alueilla, ei mitään ihmempää. Jopa avointa kapinointia oli nähtävissä äitini käyttäytymisessä, kun jossain todellakin kiistattomasti onnistuin ulkopuolistenkin silmissä. Sitä vähättelyn määrää tai käytöstä, että ei oikeastaan huomioida millään tavalla ei voi muuten selittää kuin kateudella omaa tytärtään kohtaan.
Sitten toisaalta jotain miniää huomioidaan sitäkin enemmän tyttären kustannuksella. Oikein alleviivataan, että kyllä minä muista tyttäristä huolehdin, kunhan nyt en vaan sinusta. Samoin ihannoidaan jotain muita ulkopuolisia ihmisiä oikein huutaen: näetkö miten erinomaisia NUO ovat.
Jos voitat Nobelin, se ei kuitenkaan ole kuin vain kirjallisuuden Nobel. Naapurin Kaija voitti sentään Rauhan Nobelin! Voi sinua lapsikulta..
Terve äitihän tekisi kaikkensa, että tytär varmasti onnistuisi ja tulisi kokemaan onnellisuutta.
Liian monta sairasta äitiä edellisessä sukupolvessa jopa siinä määrin, että siitä käytöksestä on tullut normi. Vaikea erottaa terveestä käytöksestä, joka tukee tyttäriään kaikin tavoin lapsesta asti ajattelemaan itsestään positiiviesesti ja iloitsemaan onnistumisistaan.
[quote author="Vierailija" time="07.08.2014 klo 00:29"]
Leskellä on asumissuoja, muu omaisuus ei siihen kuulu eli ensin ositus ja sitten perinnönjako ja jos leski ei suostu niin pitää vaatia perinönjakoa. Sillä näistä eukoista pääsee irti. Jos ei vaadi niin nämä tölvää kaiken omaisuuden.
[/quote]
Leski muistutti minulle kerran ihan 'out of the blue', että kotivakuutus ei muuten korvaa oikeuskäsittelyä perintöasioissa. Oli näemmä ottanut itse selvää asiasta etukäteen. Nice..
Tuo sukupolvi sai kuitenkin oman äitiensä huolenpidon ja muunkin tuen varmasti ihan eri tavalla kuin mitä itse omilleen antoivat.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2014 klo 18:50"]
Pullantuoksuinen äiti suomi24:sen foorumilla siitä, kun aikuiset lapset eivät käy katsomassa:
"Varauduin vanhuuteeni jo lastentekoiässä ja hankin varmuusvarastoa. Useampi lapsi kun on, niin aina jonkun kanssa jotain jutun juurta. Se vaan on pahempi juttu, kun ovat kuin sian jalat. Jos mulla on poikkipuolista sanottavaa yhdestä, niin kaikki on sen puolella ja mua vastaan. Siinä tuli kasvatusvirhe."
Että tuommoista puhetta näiltä oman elämänsä sankariäideiltä.
[/quote]
Noita kasvatusvirheitähän nämä mutsit ovat tehtailleet. Omani sanoi minulle parisen vuotta sitten päin naamaa, että minut on huonosti kasvatettu! Öh, vieläkin mietin, että miksi hän minua moitti omasta pieleen menneestä työstään. En saanut tuossa tilanteessa häkellykseltäni sanaa suustani, vedin vain takin päälleni ja kengät jalkaan ja painelin sateeseen parkumaan. En ole sittemmin käynyt, enkä ole aikeissa mennä.
Tämä huono kasvatukseni tuli esille tilanteessa, jossa hän ihasteli minulle ystävättärensä tyttären mukavaa luonnetta ja halua istuskella tätien kanssa päivisin kahviloissa. No jotkut meistä käyvät töissä päiväsaikaan, ja kaikilla meillä ei ole tyttäreensä positiivisesti suhtautuvaa äitiä, jonka kanssa kahvittelu ja shoppailu voisi olla ankaran vittuilun sijaan mukavaa rupattelua, ja hassujen hattujen kokeilua.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2014 klo 18:05"]
1195, en ole mikään asiantuntija kylläkään.
Jokaisella on biologinen äiti, ainakin joskus ollut. Et ole koskaan häntä nähnyt etkä tiedä minkänäköinen ihminen. Ehkä alitajunta nukkuessasi on jotenkin koittanut käsitellä asiaa...
[/quote]
Olen tuntenut äitini siis lapsuuskodistani asti. Yhteys katkennut kauan sitten. En ole adoptoitu siis.
Kammo oli siinä, etten kyennyt näkemään äidilläni kasvoja lainkaan. Minkäänlaisia.