70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh, onneksi se hullu ei ole vielä ehtinyt poistamaan mestariteostani! Nyt kyllä laitan sen varmuuden vuoksi talteen!
-kynätaituri vm81
Miksi nyt luulet, että joku täällä on -81 vuonna syntynyt? Asuuko joku tuon ikäinen vihaamasi henkilö kouvolassa?
Tähän ei eilen vielä saatu vastausta.
Käy huutamassa pihalla, jos joku tietäisi?
Vierailija kirjoitti:
Ketjun otsikon voisi muuttaa "Puuta heinää"
Tämä.
Outoa käytöstä äidiltäsi. Älä anna toisen käytöksen pilata koko elämääsi. Luo oma elämäntapasi ja tee päinvastoin kuin äitisi monessa asiassa.
Edellä kuvattu kuulostaa äidiltäni, joka syntyi 1928. Naisen asema oli huono silloin; mies päätti, saako vaimo mennä töihin.
Olen saanut 2 lasta nuorena 70-luvulla. Kunnioitin lapsiani yksilöinä ja he saivat kaiken tarvitsemansa täyii-ikäiseksi asti. Kehoitin miettimään oikeaa ja väärää aina ja kyseenalaistamaan vanhoja asenteita.
Omat rajat kannattaa laittaa syyllisyyttä tuntematta. Hyvä elää sovussa kaikkien kanssa, muttei tarvitse toisten tahtoon taipua silloin, kun kokee sen vääräksi. Se on oppimisen paikka äidillekin!
Voi vattu mitä jaapatusta kirkkohuiveista ja karjakkohuiveista.
Tämähän on varsinainen aivojen mädäntämö koko ketju.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aivan liian hempeä, mutta mua säälittää tuo palstaboomeri. Päivällä jutteli jonkun aikaa melkein asiallisesti. Selvästi hän on yksinäinen, haluaa jakaa noita lapsuusmuistojaan kuten kuinka hän teki hiusten kotivärjäyksen vuonna ja haluaa selvästi saada yhteyden toisiin ihmisiin ja seuraa. Siis sellaisia ihmisen normaaleja tarpeita! Hänellä vaan ole sosiaalisia taitoja hakea seuraa ja yhteyttä kuten ihmiset yleensä tekevät, joten hän hakee sitä huutaen ja reuhaten kuten jotkut vanhukset geriatrisella osastolla.
Palstaboomerin vointi kohenisi huomattavasti muutamassa päivässä kun siirtyisi tuettuun asumiseen tms, missä olisi ihan oikeita tapahtumia ja virikkeitä ja toivon mukaan myös seuraa.
Mummo kävi vatukossa ja saunassa mutta ei riittävä virike?
Ihminen tarvitsee toisten ihmisten seuraa. Ihan poikkeuksetta erakoituville ihmisille muodostuu mitä eriskummallisimpia ajatuskulkuja, kuvitelmia ja luuloja.
Vierailija kirjoitti:
Mikä sinua noin 50 v oikein vaivaa? Jaksat ja jaksat jauhaa netissä kuin tylsämielinen vanhus jonka elämä on kutistunut?
Varmaan masturboinnut liikaa? Koko ajan jutut pyörii toisten alapäissä. Miettii mummojen pyllyjä yms.

Jep, taisi viisikymppinen palstariehuja saada orgasmin äsken kun sai taas ilmiannettua viestin.
Vierailija kirjoitti:
Voi vattu mitä jaapatusta kirkkohuiveista ja karjakkohuiveista.
Tämähän on varsinainen aivojen mädäntämö koko ketju.
Semmosia mätiä tyyppejä ne jotku 70-luvulla syntyneet on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aivan liian hempeä, mutta mua säälittää tuo palstaboomeri. Päivällä jutteli jonkun aikaa melkein asiallisesti. Selvästi hän on yksinäinen, haluaa jakaa noita lapsuusmuistojaan kuten kuinka hän teki hiusten kotivärjäyksen vuonna ja haluaa selvästi saada yhteyden toisiin ihmisiin ja seuraa. Siis sellaisia ihmisen normaaleja tarpeita! Hänellä vaan ole sosiaalisia taitoja hakea seuraa ja yhteyttä kuten ihmiset yleensä tekevät, joten hän hakee sitä huutaen ja reuhaten kuten jotkut vanhukset geriatrisella osastolla.
Palstaboomerin vointi kohenisi huomattavasti muutamassa päivässä kun siirtyisi tuettuun asumiseen tms, missä olisi ihan oikeita tapahtumia ja virikkeitä ja toivon mukaan myös seuraa.
Samaa mieltä. Ihminen höperöityy (anteeksi termi, en keksi parempaa) todella nopeasti, kun on yksinään.
Niin sen huomaa kun on lapseton ja eronnut, ei työtä, istuu netin vieressä, jutut on mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sinua noin 50 v oikein vaivaa? Jaksat ja jaksat jauhaa netissä kuin tylsämielinen vanhus jonka elämä on kutistunut?
Et ehkä arvaa, että muutkin huomaavat sinun olevan ainoa jauhaja täällä. Voimia sen kanssa :)
Aamupäivällä joskus kävin täällä. 50 v lateli hirveitä herjoja ja hävyttömyyksiä ja poistatti ne. Nyt viineissään hihittelee sitten.

Jätä ensi kerralla poistattamatta, viiniäkin sun kannattaa ottaa harkitusti :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi vattu mitä jaapatusta kirkkohuiveista ja karjakkohuiveista.
Tämähän on varsinainen aivojen mädäntämö koko ketju.
Semmosia mätiä tyyppejä ne jotku 70-luvulla syntyneet on.
Se oli hyvä kun tää ei muuta enää keksinyt. Boomerit kävelee huivi päässä. Kiska ei koskaan käy ulkona ja lukenut ja vanhoista valokuvista nähnyt naisilla olleen huivit päässä leuan alta kiinni. Keksi syyttää nykyisiä boomereita huivin pidosta, kolmikymppisinä 70-luvulla panicat mummohuivin päähän.
Hauskaahan täällä on mutta vielä pitäisi saada viinimarjat pakastimeen.
Sullahan on pitkä lista harrastuksia! :)
Minkäs otsalohkon dementia se olikaan luonnoton kiinnostus seksuaalisuutta kohtaan ja härskit jutut? Sekin kuten atzheimer voi alkaa viidenkympin maissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi vattu mitä jaapatusta kirkkohuiveista ja karjakkohuiveista.
Tämähän on varsinainen aivojen mädäntämö koko ketju.
Semmosia mätiä tyyppejä ne jotku 70-luvulla syntyneet on.
Se oli hyvä kun tää ei muuta enää keksinyt. Boomerit kävelee huivi päässä. Kiska ei koskaan käy ulkona ja lukenut ja vanhoista valokuvista nähnyt naisilla olleen huivit päässä leuan alta kiinni. Keksi syyttää nykyisiä boomereita huivin pidosta, kolmikymppisinä 70-luvulla panicat mummohuivin päähän.
Hauskaahan täällä on mutta vielä pitäisi saada viinimarjat pakastimeen.
Viini vai viinimarjat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sinua noin 50 v oikein vaivaa? Jaksat ja jaksat jauhaa netissä kuin tylsämielinen vanhus jonka elämä on kutistunut?
Varmaan masturboinnut liikaa? Koko ajan jutut pyörii toisten alapäissä. Miettii mummojen pyllyjä yms.
Jep, taisi viisikymppinen palstariehuja saada orgasmin äsken kun sai taas ilmiannettua viestin.
Kerro lisää iltariennoistasi :)
En ole kertonut mitään itsestäni. Sinulla on epäilemättä ymmärryksessä vajautta. Ehkä liika masturbointi on mädättänyt viisikymppiset aivosi?
Jankkaat täällä sen verran ahkerasti, että pakkohan noiden on olla sun harrastuksia. :)
Ootteko laudalta tulleet rouvat niin vähissä rahoissa ettette voi maksaa maksullisesta keskustelusivusta vaan siirryitte tänne sen tason juttuinenne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sinua noin 50 v oikein vaivaa? Jaksat ja jaksat jauhaa netissä kuin tylsämielinen vanhus jonka elämä on kutistunut?
Varmaan masturboinnut liikaa? Koko ajan jutut pyörii toisten alapäissä. Miettii mummojen pyllyjä yms.
Jep, taisi viisikymppinen palstariehuja saada orgasmin äsken kun sai taas ilmiannettua viestin.
Kerro lisää iltariennoistasi :)
En ole kertonut mitään itsestäni. Sinulla on epäilemättä ymmärryksessä vajautta. Ehkä liika masturbointi on mädättänyt viisikymppiset aivosi?Eikös siitä kasvanut kämmenet täyteen karvoja? 🤔
Sä oot kyllä aika tragikoominen hahmo, monin tavoin, mutta tuot jotain iloa elämääni, kiitos siitä eli jatka ;D ;D ;D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sinua noin 50 v oikein vaivaa? Jaksat ja jaksat jauhaa netissä kuin tylsämielinen vanhus jonka elämä on kutistunut?
Varmaan masturboinnut liikaa? Koko ajan jutut pyörii toisten alapäissä. Miettii mummojen pyllyjä yms.
Jep, taisi viisikymppinen palstariehuja saada orgasmin äsken kun sai taas ilmiannettua viestin.
Kerro lisää iltariennoistasi :)
En ole kertonut mitään itsestäni. Sinulla on epäilemättä ymmärryksessä vajautta. Ehkä liika masturbointi on mädättänyt viisikymppiset aivosi?Jankkaat täällä sen verran ahkerasti, että pakkohan noiden on olla sun harras
Nyt vasta illalla tulin täällä käymään. Päivän vietin muualla.
Kouvolassa nyt ei ainakaan ole ollut tyypillistä tällainen kasvatus kuin näillä äideillä. 70-lukulainen.