Lue keskustelun säännöt.
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Vierailija kirjoitti:
Esiintyykö tässä ketjussa nykyisin lomapäivien ratoksi yhye Seitsemän Seinähullua. Peukutuksista päätellen on kyllä vajaa orkesteri, mutta hyvin osataan soittaa samaa kappaletta, uudelleen ja uudelleen. Vois vaihtaa levyä välillä.
Hyvin sanottu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minä, mutta kun tytöt.
No niinpä! Itessä ei mitään vikaa!
Yritetäänpä mennä asialliseen suuntaan. Olen lukenut aika ällistyneenä viime päivinä juttuja miten karmeaa oli kun pakotettiin lapsena marjametsään. Jos vanhempanne menivät marjastamaan, olisiko teille lapsille ensinnäkin ollut joku muu paikka mihin mennä, paitsi siis olla vanhempienne mukana? En tietenkään kiellä teidän inhoanne noista reissuista, ihmettelen vain miten eri tavalla metsäreissut on voineet mennä ja miten eri tunnelmassa.
Oma kokemus:
Vanhempani olivat himo marjastajia ja sienestäjiä. Sieniä ja marjoja oli ruokapöydässä myös ihan joka päivä tarjolla. Vanhemmat myös myivät paljon metsämarjoja ja sieniä tietylle kauppiaalle.
Kun oltiin alakouluiässä, muistan näitä marjareissuja. Mentiin kahdella mopolla. Minä istuin isän mopon tankin päällä, sisko oli äidin mopon kyydissä. Matkat tuntuivat välillä lapsista pitkiltä, mutta seikkailuilta. Oikeasti ei varmaan edes käyty kovin kaukana. Mukana oli aina eväät. Isä ja äiti hoitivat lähinnä sen marjankeruun, me siskon kanssa leikittiin metsässä tai pientareella. Oli meillä mukit marjankeruuta varten mukana, mutta ei niihin paljoa marjoja tarvinnut saada. Vanhemmilla ei ollut meille hoitajaa, joten mukaanhan meidät silloin piti ottaa.
Kerran löysin ämpärillisen korvasieniä. Tämä on jäänyt lopuksi ikää mieleeni. Korvasienetkin myytiin kauppiaalle ja sain siihen aikaan siitä ämpärillisestä tosi paljon rahaa. Minkä sain omaan käyttööni kun olin kerran sienet löytänytkin.
Tämä ketju on saanut miettimään näiden reissujen tunnelmaa. Vanhemmat olivat harvinaisen onnellisia siellä metsässä. Retket oli kivoja. Olen aina tykännyt liikkua luonnossa. Jossakin välissä aikuisena ei ensin tullut itse marjastettua, mutta kun ruuhkavuodet helpottivat, löysin metsät ja marjastuksen uudestaan.
Ruuhkavuosina en juuri metsässä käynyt, joten omat lapset eivät "joutuneet" marjastamaan. Nykyään hekin välillä menevät marjaan ja sieneen.
Minä kerron myös mustikkareissuista lapsena. Minä ja veljeni olimme aina äidin mukana. Isä ja mummo oli kyllä kotona, mutta halusimme mukaan pienten koriemme kanssa. Meille se oli kuin metsäretki. Matkaa metsään oli ehkä kilometri ja kuljimme jalan. Siellä sitten kuljimme pieniä polkuja pitkin. Musti-koira oli aina mukana. Äiti keräsi marjoja, mutta meille lapsille oli ehkä eväiden syönti tärkeintä. Joskus eksyimme vähän, mutta ei hätää, äiti kutsui Mustia ja sanoi, että nyt Musti kotiin joutuisasti. Mustihan löysi heti oikean polun ja johdatti meidät pois metsästä.
Me lapset teimme kotiin päästyämme omista saaliistamme mustikkamaitoa ja äiti leipoi piirakkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritetäänpä mennä asialliseen suuntaan. Olen lukenut aika ällistyneenä viime päivinä juttuja miten karmeaa oli kun pakotettiin lapsena marjametsään. Jos vanhempanne menivät marjastamaan, olisiko teille lapsille ensinnäkin ollut joku muu paikka mihin mennä, paitsi siis olla vanhempienne mukana? En tietenkään kiellä teidän inhoanne noista reissuista, ihmettelen vain miten eri tavalla metsäreissut on voineet mennä ja miten eri tunnelmassa.
Oma kokemus:
Vanhempani olivat himo marjastajia ja sienestäjiä. Sieniä ja marjoja oli ruokapöydässä myös ihan joka päivä tarjolla. Vanhemmat myös myivät paljon metsämarjoja ja sieniä tietylle kauppiaalle.
Kun oltiin alakouluiässä, muistan näitä marjareissuja. Mentiin kahdella mopolla. Minä istuin isän mopon tankin päällä, sisko oli äidin mopon kyydissä. Matkat tuntuivat välillä lapsista pitkiltä, mutta seikkailuilta. Oikeasti ei varmaan edes käyty kovin kaukana. Mukana
Kiva että on tullut asiallisiakin kommentteja. Olen syntynyt 70-luvulla ja me myös kävimme metsässä, sienestysreissut oli mahtavia. Kuin aarteen etsintää, opin tuntemaan sienet ja vietettiin mukavia hetkiä yhdessä koko perheellä. Myös marjastusreissut oli mukavia. Toisinaan sain pikkuisen rahaa siitä että kävin poimimassa äidille marjoja piirakkaan tai muuhun.
Kotona äiti laittoi hyvää kotiruokaa, leipoi ja hoiti kasvimaata. Jouduin tekemään kotitöitä, esim. tiskaamaan, siivoaman, leipomaan ja perkaamaan ja kastelemaan kasvimaata, eikä siitä ole mitään traumoja jäänyt. Siitä on päinvastoin ollut hyötyä, kun on oppinut kotona asioita, toisin kuin hemmotellut uusavuttomat.
Äitini kertoi kuukautisista hyvissä ajoin neuvoi ja ohjasi. Tarvikkeet ostettiin ilman muuta. Ei ollut siinä mitään ongelmaa. Olen voinut puhua äidin kanssa aina tällaisista asioista ja muistakin. Itselläni on enimmäkseen hyvää sanottavaa sen ajan ihmistä. Ihmetyttää se että moinen vihakampanja on voitu saada ketjussa aikaan, vain sen perusteella että jollakulla on huonoja kokemuksia sen ajan vanhemmista. On kyllä yleistetty ja rankasti.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon syntynä tasan vuonna -70. Isä oli ahkera, aina töissä. Äiti ei halunut tehdä muuta kuin leikkiä kotirouvaa. Isä oli duunari, pieni palkka. Haukkui isää aina, ei tienannu tarpeeksi eikä muutenkaa olla äidin mielen mukaien. Piti mua isän haukkumis kaverinaan ja olin syypää ettei voinut erota kun ei halunnut töihin.
Joka asiasta syyllisti ja haukkui, syödäkin piti hänen mielikseen ettei hälle tullu paha mieli. Haukkui mut huoraksi jo teniinä- en ollut. Yritti käännyttää ja etäännyttää isästä, tuota en silloin tajunnut. Ja samalla minä olin se vika ja syypää miksi hänen piti isän kanssa kärsiä.
Kuukautisilleni nauroi, siteitä osti mulle alussa yhdenn paketin, enempää ei. Olin 12v eikä omas rahaa. Kaikki muukin oli täysin häiriintynyttä.
Nyt on jo vanha ja hoitokodissa, valittaa kun en juuri käy ja olen huono tytär, muilla parempia lapsia. Oon ajatellu etten enää mene.
Kurjaa on ollut. Lähdit tuolta varmaan heti litomaan kun se oli mahdollista. Sinulla oli kuitenkin isääsi parempi suhde? Erosiko nuo myöhemmin? Menikö äitisi myöhemmin töihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kahdeksan ylänuolta inhottavaan kiusaamisviestiin.
Noin nopeasti ei ole voinut tulla muilta tykkäyksiä. Ehkä trolli haastaa tahallaan riitaa.
Perkeleen trolli, häivy täältä pilaamasta tätä ketjua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon syntynyt 2000-luvulla ja voin samaistua erittäin paljon....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisköhän näiden 70-luvulla syntyneiden mennä pikkuhiljaa jo eteenpäin eikä vatvoa jotain nelkytvuotta sitten tapahtuneita asioita?
Ei käy. Haluan mietiskellä vielä kuukautissuojia. Halusin aina kovasti sovitella tampoonia. Niistä olisi saanut myös tärkeitä ravinteita kehoon, kuten lyijyä ja kadmiumia.
t. 70-luvulla syntynyt
Eihän sua varmaan kukaan estä noita tekemästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vattuboomerilla ei ole kuin alustava käsitys, että häntä seurataan ja fanitetaan friikkisirkuksena. Kyllä se vielä joku päivä selviää, ja silloin se raivo vasta repeää. Tuskin maltan odottaa.
Noh, annetaan vattubuumerin olla ja odotellaan, että tuleeko palstalle asiallistakin tekstiä kuten tuossa oli muutama mainio esimerkki.
Missä täällä näätte vattubuumerin? Osoittakaa yksikin viesti.
Ei missään, rauhoitu nyt sinäkin. Tuo yksi kaveri kun saadaan vielä rauhoittumaan, joka kuvittelee olevansa 70-luvun seinähullu,niin eiköhän keskustelukin jatku.
No haukkukaa sitä ihmistä nyt lisää, ja ihmetelkää viattomina kun hän ei rauhotu.
Tuo kaveri ei edes ole "se seinähullu", vaan omaa tylsyyttään menee pakoon esittämällä seinähullua. Tai no, en tiedä tarvitseeko esittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa tuo länkytys ja jankutus. Löytyisiköhän asiallisia kommentteja keltään?
No johan niitä asiallisia kommentteja oli, mutta niihin tuli ilkeää ilkkumista ja tuhat lälläti lää hymiötä, jota te kaikki kunnon ihmiset äänestitte 8 kertaa ylös, kun se oli teidän mielestänne niin hienosti ivattu.
Ettei olisi käynyt niin, että juuri sinä kirjoitit sen ilkkumisen hymiöineen ihan itse, tavoitteena saada muut riitelemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa tuo länkytys ja jankutus. Löytyisiköhän asiallisia kommentteja keltään?
No johan niitä asiallisia kommentteja oli, mutta niihin tuli ilkeää ilkkumista ja tuhat lälläti lää hymiötä, jota te kaikki kunnon ihmiset äänestitte 8 kertaa ylös, kun se oli teidän mielestänne niin hienosti ivattu.
Ettei olisi käynyt niin, että juuri sinä kirjoitit sen ilkkumisen hymiöineen ihan itse, tavoitteena saada muut riitelemään.
Ei tuo sitä kirjoittanut, vaan seinähullua esittävä tai "esittävä" sen kirjoitti. Hänellä on hieman vaikeaa, kun ei kukaan enää tartu horinoihin ja kun on monta päivää jo tapellut "the seinähullun" kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon viisikymppinen, oon viisikymppinen
Takana on luja putki palstalla notkuen
Olen viisikymppinen, viisikymppinen
En oo enää teini-ikäinen, vaikka käyttäydyn kuin sellainen
Ois ehkä vieläkin parempi, jos olisi oikea määrä tavuja. Just saying.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon viisikymppinen, oon viisikymppinen
Takana on luja putki palstalla notkuen
Olen viisikymppinen, viisikymppinen
En oo enää teini-ikäinen, vaikka käyttäydyn kuin sellainen
Ehdit vielä opetella käyttäytymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon viisikymppinen, oon viisikymppinen
Takana on luja putki palstalla notkuen
Olen viisikymppinen, viisikymppinen
En oo enää teini-ikäinen, vaikka käyttäydyn kuin sellainenOis ehkä vieläkin parempi, jos olisi oikea määrä tavuja. Just saying.
No ei oteta kauhalla kuitenkaan.
Näin muuten tänään kaupungilla vanhaa lukioaikaista äidinkielenopettajaani. Kyllä sanoisi ketjun runoudesta että ei ole lukio kaikkia varten.
Vierailija kirjoitti:
Näin muuten tänään kaupungilla vanhaa lukioaikaista äidinkielenopettajaani. Kyllä sanoisi ketjun runoudesta että ei ole lukio kaikkia varten.
Ja sanoisi sinun kirjoituksistasi, ettei kielioppi mennyt perille.
Eiku se on ite joka sanoo!