Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8042)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos vaikka jonkun puoliso sanoo, että haluaa erota eikä enää rakasta, niin väitän, että jokainen muistaa ne sanat ja sen tilanteen. "
Ikävää, ettei miehesi kestänyt kaltaistasi niuhottajaa.
Haista paska.
Sinä ilkeilet ihan joka viestissäsi muille kirjoittajille ja kun heitän yhden vastapallon, raivohan siitä tietysti repeää.
Miksi luulet, että olen ainoa kirjoittaja?
Olet ollut jo vähän aikaa ainoa 70-lukulainen tässä putkessa, siis viimeisen tunnin ainakin. Jokainen sinä aikana lähtenyt veetuilu on lähtenyt sinun näppiksestäsi. Vanhempia kirjoittajia on tunnin aikana ollut kolme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos vaikka jonkun puoliso sanoo, että haluaa erota eikä enää rakasta, niin väitän, että jokainen muistaa ne sanat ja sen tilanteen. "
Ikävää, ettei miehesi kestänyt kaltaistasi niuhottajaa.
Haista paska.
Sinä ilkeilet ihan joka viestissäsi muille kirjoittajille ja kun heitän yhden vastapallon, raivohan siitä tietysti repeää.
Miksi luulet, että olen ainoa kirjoittaja?
Olet ollut jo vähän aikaa ainoa 70-lukulainen tässä putkessa, siis viimeisen tunnin ainakin. Jokainen sinä aikana lähtenyt veetuilu on lähtenyt sinun näppiksestäsi. Vanhempia kirjoittajia on tunnin aikana ollut kolme.
Ikävä tuottaa pettymys, mutta kommentteja kirjoittaa jotkut muutkin.
Olipa harvinaisen typerä kommentti.
Kun käytät sanaa "pullamössöt", tarkoitatko sitä sukupolvea, joka kaikessa viisaudessaan ruokki lapsiaan maitoon sekoitetulla pullalla vai sitä sukupolvea, joka tuota mössöä joutui syömään?
Vierailija kirjoitti:
Kun käytät sanaa "pullamössöt", tarkoitatko sitä sukupolvea, joka kaikessa viisaudessaan ruokki lapsiaan maitoon sekoitetulla pullalla vai sitä sukupolvea, joka tuota mössöä joutui syömään?
Kahviinhan pullamössö tehtiin, siihen vielä reilusti sokeria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun käytät sanaa "pullamössöt", tarkoitatko sitä sukupolvea, joka kaikessa viisaudessaan ruokki lapsiaan maitoon sekoitetulla pullalla vai sitä sukupolvea, joka tuota mössöä joutui syömään?
Kahviinhan pullamössö tehtiin, siihen vielä reilusti sokeria.
Kahviin, maitoon tai mihin nyt ikinä mössääntyi. Tyylinsä kullakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ketjussa ollut yhtään 1970-lukulaista naista, jolla ei olisi korkeakoulututkintoa? Mehän ollaan Suomen koulutetuin ikäryhmä.
Luulet, että se korkeakoulutettu vähemmistöosuus ikäluokasta viihtyy täällä vauva-palstalla? Tuskin. Enemmän tämä palsta vetää puoleensa vähän koulutettua osaa.
Ja joo, olet siinä oikeassa etten ole maisteri vaikka yliopistosta olenko valmistunut ylemmällä loppututkinnolla. Siinä sinulle jumppaamista loppuillaksi kun mietit koulutustani. 😁
Taisi enkeli kirjoittaa juuri isoon kirjaan, että valehtelit.
Arvaapas mitä? Minä tässä vähän suunnittelen pientä alanvaihtoa. Olen opiskellut ja tenttinyt jo kaksi ammatillista sertifikaattia tästä uudesta alasta ja nyt on työn alla kolmas ja ylin, ja aika laaja ja vaikea alue se onkin. Ja se ylläri on siinä, että minun äitini ei usko minun näitä sertejä suorittaneen! 🤣 Ne ovat kuulemma jotain ajanvietteenä tehtäviä höpöhöpökursseja ja olen suorittanut ne suullisella tentillä, joka on kiertoilmaisu sille että olen saanut todistuksen harrastamalla seksiä tentaattorin kanssa! Tämä irtoseksi on todellinen syy opiskeluihini. Lisäksi olen kuullut ehdotuksia, että jos on siinä kurssissa jotain vaikeita kohtia niin voin aina kysyä neuvoa yläasteen pojilta! Ajatteles miten ihana muija olenkaan! 😍 Varmaan vielä saan jonain päivänä tuon työn alla olevan, toisen alan arvostetuimmista, sertifikaateista - pelkällä pildellä! 😆🤣
Tänään on ollut vähän huono opiskelupäivä, mutta vielähän tässä on iltaa jäljellä. Muuten on ollut kyllä oikein mukava päivä, kävin lounaalla, kylässä ja kampaajalla ja nyt minulla on aivan ihana curtain bangs! Tilasin vielä viittä erilaista tukkataikapurkkia ja toisessa tilauksessa Amazonilta hiusväriä ja oheen sitä sun tätä että ylsin ilmaisiin postikuluihin. Ainakin hiusten osalta pitäisi siis ammatillisia pätevyyksien olla lisää tulossa! 🤭 Toivottavasti sullakin on ollut oikein mukava päivä. 👍🏻
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos äiti on 40-luvulla syntynyt ja tytär 70-luvulla miksi tytär on vielä riippuvainen äitinsä mielipiteestä ja raportoi äidilleen vaikkapa opinnoistaan? Tiedänhän minäkin tyttären suorittaneen yliopistossa yhden lisäkoulutuksen alalleen ja toinen menossa, mutta miksi ottaisin mitenkään kantaa niihin, keski-ikäisen ihmisen asioihin?
Vierailija kirjoitti:
Kun käytät sanaa "pullamössöt", tarkoitatko sitä sukupolvea, joka kaikessa viisaudessaan ruokki lapsiaan maitoon sekoitetulla pullalla vai sitä sukupolvea, joka tuota mössöä joutui syömään?
Pullamössösukupolvi
Pullamössösukupolvi on tiettävästi Martin Saarikankaan vuonna 1993 ensimmäisenä esittämä käsite ja sittemmin sotien jälkeisten suurten ikäluokkien 1990-luvulta alkaen käyttämä sana, jonka tarkoituksena oli kuvata 1980-luvulla nuoruuttaan elänyttä sukupolvea. Käsite kuvaa sitä, kuinka nuoriso elää helppoa elämää. Vanhempien ikäluokkien mielestä pullamössösukupolvi on saanut elämässään kaiken valmiina, eikä ole juuri joutunut ponnistelemaan saavutustensa eteen. Nimitys viittaa (kuivahtaneesta) pullasta kahvissa liottamalla valmistettuun jälkiruokaan (ks. pullamössö). Joidenkin vanhempien ikäluokkien edustajien mielestä pullamössösukupolveen yhdistetään myös uusavuttomuus. Toisaalta "Pullamössösukupolviksi" on leimattu vuosikymmenestä toiseen uudet sukupolvet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti on 40-luvulla syntynyt ja tytär 70-luvulla miksi tytär on vielä riippuvainen äitinsä mielipiteestä ja raportoi äidilleen vaikkapa opinnoistaan? Tiedänhän minäkin tyttären suorittaneen yliopistossa yhden lisäkoulutuksen alalleen ja toinen menossa, mutta miksi ottaisin mitenkään kantaa niihin, keski-ikäisen ihmisen asioihin?
Jos minä olisin tuo lisäkoulutusta suorittava tytär, niin kertoisin siitä äidilleni. Äiti sanoisi jaa ja alkaisi kertoa, miten Mairen tytär on naimisissa papin kanssa ja miten Maire siitä taas kehui niin, että häntä ihan vihaksi pisti. Tellervon tytär on oikea joka äidin unelmatytär, oli kesällä pessyt äitinsä ikkunat, nyt keräsi viinimarjat ja teki niistä mehua, jotka vei äidilleen. Sitten äiti lisäisi, että lonkka taas on kipeä (on ollut kymmenen vuotta, mutta eihän sen takia lääkäriin mennä).
Jos taas minun lapseni tekisi lisäkoulutusta, niin kysyisin, mitä aihe koskee ja miten hän keksi sellaiseen hakeutua. Sitten me juteltaisiin, onnistuuko sen suorittaminen töiden ohella vai pitääkö ottaa vapaata töistä ja onko siitä millaista hyötyä uran kannalta. Sanoisin olevani ylpeä tyttärestäni. Sanoisin vieväni hänet ulos syömään koulutuksen loputtua.
Että sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti on 40-luvulla syntynyt ja tytär 70-luvulla miksi tytär on vielä riippuvainen äitinsä mielipiteestä ja raportoi äidilleen vaikkapa opinnoistaan? Tiedänhän minäkin tyttären suorittaneen yliopistossa yhden lisäkoulutuksen alalleen ja toinen menossa, mutta miksi ottaisin mitenkään kantaa niihin, keski-ikäisen ihmisen asioihin?
Jos minä olisin tuo lisäkoulutusta suorittava tytär, niin kertoisin siitä äidilleni. Äiti sanoisi jaa ja alkaisi kertoa, miten Mairen tytär on naimisissa papin kanssa ja miten Maire siitä taas kehui niin, että häntä ihan vihaksi pisti. Tellervon tytär on oikea joka äidin unelmatytär, oli kesällä pessyt äitinsä ikkunat, nyt keräsi viinimarjat ja teki niistä mehua, jotka vei äidilleen. Sitten äiti lisäisi, että lonkka taas on kipeä (on ollut kymmenen vuotta, mutta eihän sen takia lääkäriin mennä).
Jos taas minun la
Toisaalta monessa keskustelussa pidetään 40-luvulla syntyneitä ihmisiä vanhuuden höpsäköinä, saateltavina, autettavina.
Tässä keskustelussa nähdään viiskymppisten noin 80-vuotiaat äidit lastensa tukijoina, kehujina, heidän pitäisi jaksaa kiinnostua lapsensa työtehtävistä, lisäkoulutuksista, konferensseissa tukien ja kannustaen.
Sitten vanhusta moititaan uteliaaksi, ei anna lapsensa olla aikuinen, arvostelee jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Jos minä olisin tuo lisäkoulutusta suorittava tytär, niin kertoisin siitä äidilleni. Äiti sanoisi jaa ja alkaisi kertoa, miten Mairen tytär on naimisissa papin kanssa ja miten Maire siitä taas kehui niin, että häntä ihan vihaksi pisti. Tellervon tytär on oikea joka äidin unelmatytär, oli kesällä pessyt äitinsä ikkunat, nyt keräsi viinimarjat ja teki niistä mehua, jotka vei äidilleen. Sitten äiti lisäisi, että lonkka taas on kipeä (on ollut kymmenen vuotta, mutta eihän sen takia lääkäriin mennä).
Jos taas minun lapseni tekisi lisäkoulutusta, niin kysyisin, mitä aihe koskee ja miten hän keksi sellaiseen hakeutua. Sitten me juteltaisiin, onnistuuko sen suorittaminen töiden ohella vai pitääkö ottaa vapaata töistä ja onko siitä millaista hyötyä uran kannalta. Sanoisin olevani ylpeä tyttärestäni. Sanoisin vieväni hänet ulos syömään koulutuksen loputtua."
Tuota alkuosaa on hyvin vaikea kuvitella suurten ikäluokkiin kuuluvan äidin puheeksi, mutta sitä edellisen, suunnilleen 20-luvulla syntyneen äidin suuhun se menisi hyvin. Sen ikäkauden äidille tyttären koulutus oli enemmän huono kuin hyvä asia.
Jälkiosa kommentistasi on käytännössä melkein sanasta sanaan miten minä itse, boomeriksi täällä haukuttu, olen suhtautunut tyttäreni alanvaihtoon. Tytär siis opiskelee juuri etänä uutta alaa työn ohella.
Vaatimukset äitejä kohtaan ei koskaan lopu. Itsekäs äiti saattaa puhua jopa itsestään ja elinpiirinsä tapahtumista.
Vanhukset eivät välttämättä osaa ottaa kantaa nykyajan työelämän vaatimuksiin. Oma työ saattanut olla toisenlaista, vaikea asennoitua hyvää palkkaa saavan koulutetun tyttären siistin jakkupukutyön olevan raskasta, niin että voimat ihan loppuu.
Kuka kuuntelisi sen vanhuksen asioita joskus kuulevalla korvalla eikä vain ylimielisellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äiti on 40-luvulla syntynyt ja tytär 70-luvulla miksi tytär on vielä riippuvainen äitinsä mielipiteestä ja raportoi äidilleen vaikkapa opinnoistaan? Tiedänhän minäkin tyttären suorittaneen yliopistossa yhden lisäkoulutuksen alalleen ja toinen menossa, mutta miksi ottaisin mitenkään kantaa niihin, keski-ikäisen ihmisen asioihin?
Jos minä olisin tuo lisäkoulutusta suorittava tytär, niin kertoisin siitä äidilleni. Äiti sanoisi jaa ja alkaisi kertoa, miten Mairen tytär on naimisissa papin kanssa ja miten Maire siitä taas kehui niin, että häntä ihan vihaksi pisti. Tellervon tytär on oikea joka äidin unelmatytär, oli kesällä pessyt äitinsä ikkunat, nyt keräsi viinimarjat ja teki niistä mehua, jotka vei äidilleen. Sitten äiti lisäisi, että lonkka taas on kipeä (on ollut kymmenen vuotta, mutta eihän sen tak
Yleensä kenelläkään ei ole vaikeuksia nähdä eroa kiinnostuneen ja kannustavan vs. uteliaan ja arvostelevan ihmisen välillä.
"Ja vaikka kuinka pidin itseni niin näkymättömänä kuin vain mahdollista, tätä ylireagointia ja show'ta vain tuli ja tuli. Ja tulee vieläkin. Se on todella kuluttavaa. Tämän kuukauden jälkeen, kun äitini on taas ollut elämässäni olen ihan loppu. Harkitsen vakavasti koko lapsuuden perheeni sulkemista elämästäni ulos. En vain jaksa."
Tosi kurjaa ja taatusti myös kuluttavaa. Miten sinä sijoitut perheessäsi lapsikatraaseen? Vanhin/keskeltä/nuorin?
Ymmärrän jos jotakuta vaivaa lapsuudenkotinsa ja äiti silloin.
Ihmetyttää nämä esitetyt vaatimukset näille boomerivanhuksille. Eikö voisi jo armahtaa näitä mummoja eikä vain vaatia koko ajan huomiota, tukea, apua, neuvoja? Moittimalla jos äidin elinpiiri on supistunut eikä enää ymmärrä nykyajan työelämää
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikkien 70-luvulla syntyneiden äidit ole mitään kahdeksankymppisiä vanhuksia. Ja vaikka ovatkin, ei se vanhuus ja mahdollinen höppänäksi tuleminen poista kaltoinkohtelun kokemuksia, jotka ovat saattaneet jatkua ihan siihen höpertymiseen saakka.
Mä olen syntynyt 70-luvun lopulla ja mun äiti on 50-luvun puolenvälin tienoilla. Ihan on tikissä vedossa ilkeilyineen ja manipulaatioineen. Oikeastaan manööverit vain kiihtyivät eläkkeelle jäätyään, olihan sitten aikaa ja energiaa.
Rajojen pitäminen on ihan hirveä rasitus, mutta jos päästän äidin mellastamaan elämääni rasituksesta tulee kestämätöntä. Eikä tämä tästä näytä muuksi muuttuvan.
Kukaan ei tässä ketjussa ole kirjoittanut fiksuista ja järkevistä vanhuksista. Sellaisiakin on. Vanhuksia, jotka ovat olleet hyviä vanhempia, ihania puolisoita, kivoja kollegoita ei käsitellä tässä keskustelussa. Jos vanhuksella on järki tallella hän on vastuussa omasta
Otsikko on 40-luvulla syntyneet äidit. Silloin täyttää tänä vuonna 1949 syntyneet 75 vuotta.
Parhaalla ystävälläni on ollut aivan ihanat vanhemmat. Heidän kotonaan oli aina niin lämmin ja rakastava tunnelma. Äiti ja jopa isä jutteli minunkin kanssa, mutta he ei tuppautuneet koko ajaksi meidän seuraan. Pääsin jopa perheen mukana juhannusreissulle, siitä on vieläkin lämpimät muistot.
Serkkuni anoppi oli aivan ihana. Hän kohteli aikuisia lapsiaan vertaisinaan, niin myös meitä muita. Meillä oli jopa vuokralla kimppamökki muutamana kesänä. Se oli sellaista, johon en ikinä olisi suostunut omien vanhempien kanssa. Ikävä kyllä hän kuoli aivan liian nuorena, hänelle olisin suonut 100 vuotta tervettä elämää. Häntä jäi kaipaamaan iso joukko ihmisiä.
"Yleensä kenelläkään ei ole vaikeuksia nähdä eroa kiinnostuneen ja kannustavan vs. uteliaan ja arvostelevan ihmisen välillä."
Tuo ei pidä paikkaansa, täällä on monia tarinoita missä molemmat ikäluokat kokevat kiinnostuksen arvosteluna. On tarinoita äideistä, joille vaikka lapsen opettajan kiitokset kuullaan arvosteluna, on nuorempia, jotka ilmiselvästi kokevat vanhemman äitinsä kiinnostuksen automaattisesti arvosteluna. Tämä saattaa olla jopa perin suomalainen synti.
Alue: Aihe vapaa
Minä en ole halveksinut toisten tunteita. Sinä halveksut muita kirjoittajia ihan joka viestissäsi. Sinun on pakko huomata se itsekin.