Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?

Vierailija
05.07.2014 |

Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.

Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus. 

Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa! 

Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.

Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani. 

Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...

Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.

Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.

Kommentit (8042)

Vierailija
5621/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos 35 vuotta on vatvonut samaa jotain heittoa että nyt olet naisten vaivat saanut tai häpeän rintsikoista  voihan sitä jatkaa vielä kuolemaansa asti.  Tai nähnyt isän Jallun.

Tuosta tuli mieleen, olen 15-20 vuotta nuorempi kuin veljeni.  Heillä saattoi nuorilla miehillä olla Jallu tai Kalle ja tex willereitä kun tulivat kotona käymään.  Äiti niitä laittoi heidän kassiinsa, älkää nyt esillä pitänyt.  Ne olivat muistaakseni aikalailla miedompia kuin mitä lapset pystyvät nykyisin netistä hakemaan.   Kaikissa kodeissa ei estoja lasten kännyköissä.

Jos ei elämässä muita mielenkiinnon kohteita, katkeruudella vaan eteenpäin.

Teet tälle ketjulle saman, kuin teit koronaketjulle. Imet muilta hapen ja tilan, sitten uhriudut ja esität herttaista vanhusta. Kaappaat koko ketjun, koska haluat päteä. Todellisuudessa se muita ihmisiä

En ole mihinkään koronakeskusteluihin ikinä osallistunut.    Lakkaa tuommoinen muka tunnistaminen.   Etsi elämää muualtakin kuin näistä keskusteluista.

Vierailija
5622/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulle pitäis maksaa palkkaa kun pidän keskustelua yllä.   Tosin muilta menee työaikaa kun eivät tee töitään vaan pohtivat lapsuuttaan ja  tiuskivat  näppäimistöllään.

Onnittelut päivän narsistisimmasta viestistä. Luoja mitä tekstiä! Ja kahdeksankymppiseltä mummolta/papalta vielä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5623/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on sitä samaa, jota moni meistä 70-luvulla syntyneistä on kokenut jo lapsuudesta saakka. 

Vaikeat ja hankalat asiat vaietaan tai huudetaan hiljaisiksi. Lytätään, vähätellään, haukutaan, naureskellaan, mennään henkilökohtaisuuksiin, vältellään, paetaan. Marttyyrin elkein selitetään kuinka heillä itsellään on ihan varmasti ollut vaikeampaa, eikä koskaan tarvinnut mistään puhua, eikä koskaan valitettu. 

Niinpä niin. 

No, hehän itse kertovat itsestään täällä enemmän kuin me, joita heidän käytöksensä on koskettanut. 

Osaat kyllä uhriutua tosi hyvin. Eikö sinulla ole aikuisena ihmisenä itselläsi mitään vastuuta elämästäsi?

Oletpa tyhmä.

Se ei ole itsestää vast

Luuletko todella, ettei kukaan 70-luvulla syntynyt äiti ole siirtänyt tuota traumaa eteenpäin lapsiinsa? On todellakin! Siitähän nämä nuorten ongelmat juuri kertoo. Mutta, osa on tiedostanut ongelman ja olisi mahtavaa, jos tietoisuus tästä asiasta lisääntyisi entisestään! Tässäkin keskustelussa vaan osa vanhemmista ihmisistä yrittää tehdä kaikkensa estääkseen tätä. Näettekö itse? Osa on tiedostanut, että tunnekylmyys, pilkka, ilkeys, henkinen alistaminen ja väkivalta on sukupolvien ylittävä trauma - miten reagoit siihen? Tunnekylmyydellä, pilkkaamisella, ilkeydellä? Toivottavasti asiat muuttuu parempaan ja yhä useampi ymmärtää mistä on kyse.

Vierailija
5624/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle pitäis maksaa palkkaa kun pidän keskustelua yllä.   Tosin muilta menee työaikaa kun eivät tee töitään vaan pohtivat lapsuuttaan ja  tiuskivat  näppäimistöllään.

Onnittelut päivän narsistisimmasta viestistä. Luoja mitä tekstiä! Ja kahdeksankymppiseltä mummolta/papalta vielä. 

No et vastaisi mulle, narsismini saisi siten nenälleen näpäyksen  😂

Vierailija
5625/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

KYLLÄ! Nimenomaan on kyse sukupolvet ylittävästä traumasta. Ihmeellistä, ettet ole sitä vielä sisäistänyt tässä vaiheessa ketjua. Ei ole kyse siitä, etteikö yksikään 70-luvulla syntynyt olisi siirtänyt traumaa eteeenpäin kuten hänen vanhempansa tekivät. Sinullla on päällä jokin ihmeellinen suojautumisreaktio, joka kääntää kaiken väärinpäin ja muuttaa mustan valkoiseksi. Asia on nyt vasta tiedostettu, asioita käsitellään ja niistä puhutaan. Vie oman aikansa, että näistä traumoista päästään eroon, mutta se vaatii työtä.

Vierailija
5626/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kukaan lukenut kirjaa: Lapsuuden kehityksellinen trauma, Juha Klaavu 2023? Itse yritin lainata kirjastosta, mutta varauksessa oli 45 lainaajan jono. Olisi mielenkiintoista kuulla aiheesta, löytyykö tästä kirjasta selitystä 40-lukulaisen käytökseen?

Kirja ei toki sovellu varmaankaan niille, jotka haluavat velloa 35 vuotta lapsuutensa epäkohdissa ja vonkua ja vinkua aiheesta, mutta esittelytekstin mukaan "kirja on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat lisätä omaa tai läheistensä hyvinvointia ja jotka haluavat ymmärtää ja tutkia arvottomuuden, häpeän ja syyllisyyden kokemuksiaan".

https://seura.fi/terveys/terveystarinat/kehityksellinen-trauma-syntyy-l…

Onpa tyhmästi sanottu tuo että k

Olen varmaan ymmärtänyt sinun aiemmat kirjoituksesi väärin, mutta sinähän olet antanut ymmärtää, että sille 40-luvulla syntyneelle äitisukupolvelle se omien traumojen käsittely olisi ollut selvää pässinlihaa ilman mitään työkaluja tai terapioita, jos vain olisivat halunneet. Olet kirjoittanut mkuinka kylmyys ja tunteiden näyttämättömyys on ollut heille VALINTA.  Tuossa artikkelissa tuo pappi kuitenkin sanoo selkeästi;"Ei ole kuitenkaan syytä syyllistää äitejä ja isiä, sillä kehityksellinen trauma on aina ylisukupolvinen. Kun miettii maamme historiaa sotineen, on ymmärrettävää, että isovanhempamme ja heidän vanhempansa ovat itse rikottuja."

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5627/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun äitini on ottanut sellaisen käytännön, että kaikki miehettömille naisille johtuvat ikävät asiat johtuvat siitä, että näillä ei ole miestä. Tätä sitten hoetaan ja hierotaan kaiken aikaa miehettömän siskoni naamaan. 

Esimerkiksi äitini sisko kuoli siihen, ettei hänellä ollut miestä (eronnut). Siihen päälle sitten sellainen merkitsevä katse valikoidun uhrin silmiin. Vierestä yritin sanoa, että minä kun luulin että täti kuoli siksi että oli masentunut, alkoholisoitunut, eristäytynyt ja saanut aivoinfarkteja. Tässä kohdin sitten sanottiin, että minä olen aina ollut tuollainen ihan kamala. 

Huomenna olen menossa hautajaisiin. Olen ollut siinä luulossa, että vainaja menehtyi koska kuoliot levisivät useasta raaja-amputaatiosta huolimatta. Ihan oikeasti hän menehtyi siihen, että hänellä ei enää ollut miestä. 

Onko tiskikone hajonnut? No semmoista se on elämä noin vaikeeta kun ei ole miestä. Miehellisissä talouksissa ilmeisesti kodinkoneetkin kestävät ikuisesti? 

Ilmeisesti äitini kokisi monenlaiset normaalit asiat suunnattomia stressinlähteinä jos ei olisi sitä miestä. Olen kyllä superiloinen siitä, että äidilläni on mies, sillä muuten varmaan meillä lapsilla olisi aika raskasta. 

Miehen valinnassa kuulemma oleellisinta on se, että ei saa olla liian kranttu vaan pitää ottaa ensimmäinen sopiva. Minusta tuo oli erityisen kammottava toteamus, sillä tajusin että juuri noinhan äitini on elämässään toiminut sekä oman isäni että nykyisen miehensä kanssa. Ensimmäinen kohdalle osuva sopiva. Ei todellakaan ole rakkaudesta tietoakaan, tärkeintä että on se mies. 

Vierailija
5628/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos 35 vuotta on vatvonut samaa jotain heittoa että nyt olet naisten vaivat saanut tai häpeän rintsikoista  voihan sitä jatkaa vielä kuolemaansa asti.  Tai nähnyt isän Jallun.

Tuosta tuli mieleen, olen 15-20 vuotta nuorempi kuin veljeni.  Heillä saattoi nuorilla miehillä olla Jallu tai Kalle ja tex willereitä kun tulivat kotona käymään.  Äiti niitä laittoi heidän kassiinsa, älkää nyt esillä pitänyt.  Ne olivat muistaakseni aikalailla miedompia kuin mitä lapset pystyvät nykyisin netistä hakemaan.   Kaikissa kodeissa ei estoja lasten kännyköissä.

Jos ei elämässä muita mielenkiinnon kohteita, katkeruudella vaan eteenpäin.

Teet tälle ketjulle saman, kuin teit koronaketjulle. Imet muilta hapen ja tilan, sitten uhriudut ja esität herttaista vanhusta. Kaappaat koko ketjun, koska haluat päteä. Todellisuudessa se muita ihmisiä

Olen eri kirjoittaja, mutta ainakin tänään nimittelypuolen on hoitanut pelkästään tuo 70-luvun sukupolvi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5629/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä tuo yksi kirjoittaja on erittäin helposti tunnistettava. Useimmat eivät sitä ole, hän todellakin on. Eikä hän kerran ketjuun löydettyään siitä irrota, valitettavasti. Täyttää sen omalla tauhkallaan. Sääli. 

Vierailija
5630/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä 70 luvulla syntynyt kiroilee ja nimittelee toisia tyhmiksi?

Siksi kun se ei pysty keskustelemaan asiallisesti mummujen kanssa. Kun jää alakynteen, mennään aina henkilöön ja nimittelyyn.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5631/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keskustelun loppupäätelmä.  70-luvulla syntyneillä ei ole mitään vastuuta,  elämästään, lapsistaan,  heidän lastensa ongelmat johtuvat boomeri-isoäidistä.  

Vierailija
5632/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuo yksi kirjoittaja on erittäin helposti tunnistettava. Useimmat eivät sitä ole, hän todellakin on. Eikä hän kerran ketjuun löydettyään siitä irrota, valitettavasti. Täyttää sen omalla tauhkallaan. Sääli. 

Suottapa me hänelle vastailemaan. Siinä meuhkatessaan todentaa ketjun aiheen olevan oikeassa: boomerit on ennenkuulumattoman kamala sukupolvi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5633/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai vai 70-luvun sukupolvi hoitaa nimittelyn? Eilen kyllä pilkattiin rumasti naisia vaihdevuosista eikä ne kommentit olleet viisikymppisten näppäimistöltä lähtöisin.

Vierailija
5634/8042 |

Jos vaihdevuosista puhumisen kokee pilkaksi,  on juuri kuin isoisoäitinsä.   Ei saa puhua luonnollisista asioista.    Dinulle arka paikna?8

Kun olet mummiässä olet ne, jos eliniviä piisaa, väistämättä kokenut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
5635/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjun idea on hieman kadonnut siinä vaiheessa, kun tänne on pesiytynyt boomer, joka ei ymmärrä asiaa ja käyttäytyy kuin pikkulapsi. Hän kokee tekevänsä hyvää työtä häiriköidessään ja sabotoidessan tätä keskustelua ja kokemuksien jakamista. Ironista keskustelussa, jossa puhutaan tunne-elämän kehittymättömyydestä.

Viiskymppiset asiallisuuden perikuvia ja korrekteja?    Ehkä tarkoitat minua mutta kaikki iltapäivänkään boomerien kommentit eivät ole minulta.  Hyvin paljon muidenkin kommentteja 

Älkää olko noin harhaisia jos ei ole varhaista alzheimeriä.

Viiskymppiset asiallisuuden perikuvia ja korrekteja? = Itse olet! Kritiikki käännetään peilikuvana toista kohti ja asia käännetäänkin toisinpäin. Tuttua.

Ehkä tarkoitat minua mutta kaikki iltapäivänkään boomerien kommentit eivät ole minulta. Hyvin paljon muidenkin kommentteja = Muutkin teki! Vastuu omasta tekemisestä siirretään muiden syyksi. Tuttua. 

Älkää olko noin harhaisia jos ei ole varhaista alzheimeriä. = Mitään kokemaasi ei ole tapahtunut. Kaikki johtuu siitä, että olet harhainen tai sairas. Ah, niin tuttua.

Jatka vaan, lisää esimerkkejä kiitos!

Vierailija
5636/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos 35 vuotta on vatvonut samaa jotain heittoa että nyt olet naisten vaivat saanut tai häpeän rintsikoista  voihan sitä jatkaa vielä kuolemaansa asti.  Tai nähnyt isän Jallun.

Tuosta tuli mieleen, olen 15-20 vuotta nuorempi kuin veljeni.  Heillä saattoi nuorilla miehillä olla Jallu tai Kalle ja tex willereitä kun tulivat kotona käymään.  Äiti niitä laittoi heidän kassiinsa, älkää nyt esillä pitänyt.  Ne olivat muistaakseni aikalailla miedompia kuin mitä lapset pystyvät nykyisin netistä hakemaan.   Kaikissa kodeissa ei estoja lasten kännyköissä.

Jos ei elämässä muita mielenkiinnon kohteita, katkeruudella vaan eteenpäin.

Teet tälle ketjulle saman, kuin teit koronaketjulle. Imet muilta hapen ja tilan, sitten uhriudut ja esität herttaista vanhusta. Kaappaat koko ketjun, koska haluat päteä. Todellisuudessa se muita ihmisiä

Yksikään vanhempi ihminen ei ole ainakaan tänään nimitellyt ketään idiootiksi tai törkyturvaksi. Toisin päin on nimitelty kyllä. Koko pitkästä ketjusta minulla ei ole käsitystä eikä kiinnostusta.

Edelleen täällä kirjoittaa tälläkin hetkellä useita kirjoittajia, joten voisit luopua tuosta naurettavasta kuviteltuihin vanhoihin kirjoituksiin viittaamisesta. Tai jatka vain, mikäs siinä, omaa uskottavuuttasipa syöt.

Vierailija
5637/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai vai 70-luvun sukupolvi hoitaa nimittelyn? Eilen kyllä pilkattiin rumasti naisia vaihdevuosista eikä ne kommentit olleet viisikymppisten näppäimistöltä lähtöisin.

Jos vaihdevuosista puhumisen kokee pilkaksi,  on juuri kuin isoisoäitinsä.   Ei saa puhua luonnollisista asioista.    Dinulle arka paikna?8

Kun olet mummiässä olet ne, jos eliniviä piisaa, väistämättä kokenut.

Kyllä se on pilkkaamista kuumista aalloista ihan samoin kuin vitsailla nuoremmista naisista miten sillä taitaa olla kuukautiset tulossa, jos nainen pitää puolensa. Jostain kumman syystä naisen hormonitoiminta on se, johon tartutaan, kun halutaan tölväistä.

Vierailija
5638/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep, täysin narsistin oppikirjasta. Eiköhän se näy muussakin kanssakäymisessä. Sääliksi käy läheisiään, varmasti on ollut kestämistä. 

Vierailija
5639/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus voisi olla sometauko paikallaan jos muistelee kaikkia vanhoja keskusteluja ja hakee joka keskustelusta jotakin tiettyä kirjoittajaa.

Mulle nää ei merkitse mitään,  sitä ihmettelen että työikäisille niin tärkeitä.   "Silloinkin  kirjoitit niin," ,,,syyttävät vaikka harvoin keskusteluissa käyvää.

En muista kauanko olen näitä lukenut, en ehkä vuottakaan.   Ohitan suuremman osan keskusteluista avaamatta.

Tuohon kyy-mummon vainoaja on nyt sattunut silmiin jostain muustakin keskustelusta.  Koska pakkomielteisesti hokee sitä 

Vierailija
5640/8042 |
10.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjun idea on hieman kadonnut siinä vaiheessa, kun tänne on pesiytynyt boomer, joka ei ymmärrä asiaa ja käyttäytyy kuin pikkulapsi. Hän kokee tekevänsä hyvää työtä häiriköidessään ja sabotoidessan tätä keskustelua ja kokemuksien jakamista. Ironista keskustelussa, jossa puhutaan tunne-elämän kehittymättömyydestä.

Viiskymppiset asiallisuuden perikuvia ja korrekteja?    Ehkä tarkoitat minua mutta kaikki iltapäivänkään boomerien kommentit eivät ole minulta.  Hyvin paljon muidenkin kommentteja 

Älkää olko noin harhaisia jos ei ole varhaista alzheimeriä.

Sinun kannattaisi nyt pitää pieni tauko. Tai voit lukea ajatuksella vaikka tämän päivän viestit ja niiden nimittelyjen suhteen. Vain nuorempi polvi on nimitellyt muita, tätä et voi mitenkään projisoida ympäri toisen laiseksi, kun se on kaikkien tarkistettavissa.

Täällä on monta kirjoittajaa, vaikka sinä luulet saman kirjoittavan kaikki kommentit.  Kukaan ei kiellä sinun tunteitasi tai kokemuksiasi, mutta ihan aikuisten oikeasti, lopeta muiden kirjoittajien nimittely ja niputtaminen samaksi henkilöksi tai kuvittelemiksisi persooniksi. Annat itsestäsi siten ainoastaan vainoharhaisen kuvan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi seitsemän