Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
70-luvulla syntyneiden äidit - onko teillä muilla samanlaista?
Olipa outo otsikko :) Mutta kyse on siis äidistäni, joka on syntynyt 40-luvulla ja tullut äidiksi 70-luvulla. Suhteemme on päällisin puolin ok, äiti hoitaa lapsiani välillä ja ihana mummo, tapaamme aina lasten kanssa ja puhumme lapsista. Joskus juttelemme jostain sisustusjutuista tai kerromme tuttujen kuulumisia (juoruilemme ;)), mutta muuten kommunikaatio on pinnallista. Koskaan kumpikaan ei esim. kysy, mitä oikeasti kuuluu tai onko toinen voinut hyvin.
Tämä kaikki juontaa lapsuudesta. Meillä oli kaikki periaatteessa hyvin ja olen kiitollinen siitä, että vanhempani ovat korostaneet koulutuksen merkitystä, minulle on luettu lapsena ja viety kulttuuritapahtumiin, olen harrastanut eri liikuntalajeja ja paljon muutakin, en ole aina saanut kaikkea haluamaani, olen "joutunut" kesätöihin, on ollut selvät rajat ja perusturvallisuus.
Äidiksi tultuani olen alkanut pohtia oman äitini äitiyttä. Hän oli tosi ahkera, meillä oli lapsena aina tuoretta leipää, itse tehtyjä leivonnaisia, hyvää kotiruokaa jne. Mutta, sitten oli varjopuoliakin. Kun esimerkiksi kerroin kuukautisten alkaneen (olin 12 silloin), äiti meni ihan noloksi ja sanoi "nyt sitten sinulla on alkanut uusi vaippa-aika", ja siinä se! En saanut rahaa siteisiin, enkä tajua, miten hän kuvitteli minun niitä hankkivan! Säästin rahaa ja valehtelin ostavani jotain muuta, joskus jouduin käyttämään pelkkää vessapaperia, siis aivan kauheaa!
Yläasteen terveystarkastuksen lähestyessä äiti tajusi, että piti ostaa rintaliivit. Hän tiuski ("terveystarkastuskin tulossa, pitäisi sun ostaa itsellesi liivit") ja osti yhdet toppimalliset liivit. Yhdet! Jouduin pesemään niitä käsin niin kauan, että lopulta sain uusia kesätyörahoillani. Meillä ei ollut pulaa rahasta, mutta seiskaluokasta asti jouduin ostamaan kaikki vaatteet kesätöistä ansaitsemilla rahoilla. En käsitä tätä vieläkään, vaatteiden ostaminen vain loppui - eikä syynä todella ollut raha! Jos tarvitsin uudet talvikengät, jouduin todella todistelemaan niiden tarpeellisuutta. Tätä en äitinä voi käsittää - ymmärrän, että vanhemmat rajoittavat shoppailua ym., mutta että perusjuttuja ei voitu ostaa alaikäiselle.
Äidillä oli tapana tutkia kirjoituspöytäni laatikoita, lukea päiväkirjaa, kirjeitä ja koulun aineita ym. koulussa tuotettua matskua. Jos kirjeissä oli jotain hänen mielestään ikävää, hän otti asian kanssa kanssani esille ja saattoi suuttua. Koin tämän tosi noloksi ja häpesin itseäni. Vasta vanhempana tajusin, että hän ei tietenkään olisi saanut niitä lukea. Tästä johtuen hävitän nykyisin aina kaiken, mistä joku voisi lukea ajatuksistani.
Yksi asia on säilynyt läpi elämän. Äidillä on ollut jotenkin pilkallinen tapa suhtautua niihin asioihin, joista olimme eri mieltä. Halusin esimerkiksi käydä koulun diskossa yläasteella. Aina, siis ihan aina, jouduin pyytämään rahaa ja luvan äidiltä, joka näytti todella kyllästyneeltä ja sanoi "arvasinhan minä, että sinne sitä taas ruinataan". Pääsin kyllä aina, mutta sama kurjuus toistui joka kerta. yllätyin todella paljon, kun kuulin ystäväni äidin toivottavan tyttärelleen hauskaa iltaa ;) diskoiltojen jälkeen sain kuulla seuraavana aamuna siitä, että kai sitä väsyttää, kun on koko yön riehunut... Öh, olin maailman kiltein tyttö ja tulin kotiin kymmeneksi...
Tämä viimeinen asenne on jatkunut siis läpi elämän. Viimeksi se tuli esiin niin, että äiti viikko sitten puuskahti avoimeen vierailukutsuuni "ai mitä, nytkö sinne pitää heti tulla" (kutsuin hänet vaan käymään jossain vaiheessa, kun jaksaa ja ehtii). Kun toivoin, että vatsatautia ei tuotaisi pienille lapsilleni, ja että pidettäisiin ihan selvä väli vierailuissa, hän tiuskaisi "kuule ei työssäkäyvät voi mitään kahta viikkoa olla menemättä töihin" (niin, eivät voi, mutta olin toivonut ettei sairastunut siskoni tulisi viikkoon meille) ja kun vatsatauti sitten tarttui (sisko ei noudattanut mitään varovaisuutta), ja äitikin sairastui, niin tauti oli muka tullut minulta... Nämä nyt ovat irti asiayhteydestä, joten näitä on aika vaikeaa avata, mutta pointti lienee se, että hän saattaa ihan ystävällisiin sanomisiini tiuskia aika pahastikin. Koskaan hän ei ole pyytänyt anteeksi.
Olisi paljon muutakin, mutta varsinkin nyt aikuisena nuo tiuskimiset ovat tehneet sen, etten oikein uskalla ehdottaa mitään ja olen alkanut vetäytyä entistäkin enemmän. Mietin, että onkohan tällainen suhde tavallistakin 70-luvulla syntyneiden joukossa? Äiti ei todellakaan ole minulle läheinen ihminen, vaikka näemme usein. En uskalla puhua hänelle asioitani, emme harrasta mitään yhdessä, emme käy shoppailemassa tai mitään muutakaan. Hän on tosi sulkeutunut yksityisasioistaan, vaikka muuten hän kyllä on sosiaalinen. Jos minulla ei olisi lapsiani, niin eipä taitaisi olla kovin paljon asiaa äidille. Olen kyllä hyväksynyt tämän. Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia, nimenomaan tuon aikakauden naisista äiteinä? Haluaisin ehkä ymmärtää äitiäni enemmän.
Kommentit (8044)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni on sosiaalipuolen sossutantta. Hän ei työstään puhu kuin yleisellä tasolla vaikka asuu kaukana toisessa kaupungissa.
Kuitenkin nyt menee huostaan meidän 40- luvulla syntyneiden lastenlasten lasten ikäluokkaa.
Vieläköhän se 40- luvulla syntyneiden isoisoäitien tunnekylmyyden syytä?Ja tietysti eroa, nämä lapset nykyaikana ovat kärsineet muusta kuin äitinsä häveliäisyydestä mensuista, kielletyistä discoilloista tai huonoista rintsikoista.
Täytyy kysyä tyttäreltä, en yhtään muista hänen rintsikoitaan. Sen muistan että hän yläasteella oli äidittömän ( kuollut) tytön kanssa ostamassa sille tytölle
rintsikoita kun isänsä oli sanonut että pyydä vaikka tuo ninni mukaan.
Lähikaupassa oli tili, luultavasti tyttö kävi sieltä hakemassa siteitä jos kotona ei ollut.Kaikkea sitä vanha ihminen nyt miettiikin , oliko lapsilla riittävän hyvät synttärit, vaatetta, saivatko huomiota.
Juu, juu, paino sanalla vanha. Joko ottaa pumpusta? Kun pitäisi puhua asioista?
Kenen syy että kaksvitosten taaperoita otetaan huostaan, sota-aikabs syntyneiden ?
Keskustelu on nyt jakautunut, aloitus ei ollut pahoinpitelystä eikä vanhempien alkoholismista vaan vain muuten äidistä joka ei osannut miellyttää lastaan.
Ihan varmaan olen nähnyt alkoholistikotien/ erokotien/ jne. elämää. Heillä on oikea syy olla katkeria ja onnettomia.
Mutta alkupään kommentit vaan muuten valittavat ja syyllistävät 40- luvulla syntyneitä.
Onko se sitä isompaa teemaa: suuret ikäluokat yhteiskunnan taakka ja haitta?Ei kyse ole lapsen miellyttämisestä, vaan äidin harjoittamasta systemaattisesta henkisestä väkivallasta.
Kyllä nimenomaan systemaattinen, jatkuva väkivalta lasta kohtaan. Alkaa henkisellä väkivallalla, eli äiti alkaa hylkimään lastaa imettämisestä lähtien, muita lapsen tarpeita äiti alkaa delegoimaan isälle tai ketä lähellä onkin. Tai ohjeistaa vallan ottaneena sanoen, ettei tarvi välittää. Kuten lapsen tunnin kestävä itku pinnasängyssä herättyään, lapsen fyysinen loukkaantuminen leikeissä, lapsen kontaktit aikuiseen, lapsen nälkä, lapsen sosiaaliset tarpeet jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä veljen suosimisjutut koskettaa itseä syvältä. Olin poika, jolla oli 2 vuotta nuorempi sisko, ja persoonallisuutemme menivät ristiin niin, että siskoni oli villi, päähänpälkähdystensä vietävissä oleva poikatyttö, ja minä taas olin merkittävästi hiljaisempi ja rauhallisempi "tyttöpoika". Minua suosittiin, tällä useamman kuin yhden kirjoittajan yllä kuvaamalla tavalla, ja koska olin tavallinen lapsellinen lapsi jonka moraalikäsitykset olivat osittain hyvin erilaiset kuin nyt aikuisena, olin siitä silloin lähinnä vahingoniloinen.
Mutta koska olin paitsi poika, myös isompi, minulla oletettiin jotenkin olevan sananvaltaa siskoni tekemisiin, nimenomaan äitini mielestä. Niinpä jos olimme yhdessä tehneet jotain tyhmyyksiä, niin lähes poikkeuksetta minä ja vain minä sain huudot. Ja ainakin kaksi kertaa muistan, että siskoni oli yksinään tehnyt jotain tosi ison luokan hölmöilyä, mutta saimme molemmat isän nahkavyöstä takalistolle, koska minun olisi pitänyt jotenkin pystyä muka estämään se - pelkästään sen perusteella, että olin ollut jossain lähistöllä.
Niinpä nyt aikuisena on kaksinkertaiset huonot tunteet asiasta. Tunnen samanaikaisesti sekä syyllisyyttä siitä osakseni saamastani puolueellisesta suosimisesta, että katkeruutta siitä, että vastapainona tälle suosimiselle minulle sysättiin myös vastuuta siskostani, kysymättä onko siinä mitään järkeä. Ja kysymättä haluaisinko esim. vaihtaa sen suosimisen siihen, että siitä luopumalla vapaudun samalla myös siitä vastuusta.
Siskoon olen tänä päivänä ihan hyvissä väleissä, ja olemme hänen kanssaan puhuneet asiat läpi. Mutta äidin kanssa ei, ja tuntuu todella paljon vaikeammalta ottaa asiaa puheeksi hänen kanssaan, koska hän on juuri se "sellainen" äiti joista tässä on ketjussa paljon puhuttu.
Vierailija kirjoitti:
Täällä tytär -69, äiti -45. Olen usein miettinyt, onko äitini narsisti. Sitten löysin tämän ketjun. "Ei välttämättä, vain 40-luvulla syntynyt" :/ Juu en tiedä. Tai molempia... Suurin osa näistä kirjoituksista sopii tismalleen. Äiti on kuin negatiivisen energian pulppuava lähde, mustaa kaiken, joka pääsee hänen lähelleen. Olen myös syyttänyt omaa syntymääni, kun äiti minun vuokseni lihoi, vieläkin syyttää lihomisestaan minua. Näitä juttuja täällä:
- lapsen oikeuksien mitätöinti
- lasta ei kuunnella
- lapsi sopeutuu aikuisiin, ei toisinpäin
- valehtelu kontrollointi (vain isän ja äidin tarpeilla väliä ei minun, tuhansia valheita jotta saavat haluamansa/ voivat hyväksikäyttää minua)
- naiseus on jotain heikkoa, hävettävää
- olin kiltti 9-10 tyttö mutta isän mielestä "narttu" koska kerran myöhästyin 5 minuuttia kotiintuloajasta, hakkasi minut
- kun lapsena kerran, muistan, menin kellariin ja sain syvän itkun ulos itsestäni, juoksi äiti rappusia pitkin perään ja näytteli itkua "BYÄÄÄ-äää!" hän matki ilkeästi. Muistan jotenkin tukehtuneeni. Se, että olin saanut itkun ulos, oli tuntunut hetken hyvätä.
- ilkkuivat tunteitani (vain heidän tunteillaan oli väliä)
- ostivat itselleen kalliita vaatteita jopa turkkeja, minulla paikatut housut
- ei mitään paikkaa minne mennä tarhan jälkeen, avain kaulassa
ja 30 asteen pakkasessa palellutin jalkani kun en uskaltanut mennä yksin kotiin, pelkäsin pimeää
- ruumiillinen kuritus
- äidin halveksunta ja negatiivisuus kaikessa
- äidin kateus omaa tytärtään kohtaan jos tämä joskus saa jotain uutta itselleen
- vain työnteko tärkeää, vain työkaverit tärkeitä, nytkin 8-kymppisenä vanhuksena puhuu vain työnantajastaan
- äiti lätkyttää puhelimessa koko päivän ja odottaa että minä passaan, kun yritän kohteliaasti kysyä kuulumisiaan, tiuskii
- koen olevani hyväksikäytetty palvelija, en ainut tytär
Äitisi kuulostaa ei-äidiltä. Narsistiltakin, jopa pahemmalta omaa tytärtään kohtaan. Kaksisuuntainen mielialahäriö. Se, että itse tiedostat tuon noilla speksein, kertoo että olet itse viisaampi, kun ymmärrät miten huonosti äitisi on sinua kohdellut. Tyhmät, narsistit ym. eivät edes ymmärrä tai halua ymmärtää, miten surkeita vallanhimoisia lapsiaan kohtaan ovat. Älykkäät lapset kyllä hoksaavat varhainkin nämä jutut, vanhemman jatkeet eivät ehkä ikinä. Googleta narsistisuudesta ym. sieltä kyllä löytyy yleistietoa näihin ketjun äiti kokemuksiin. Tosin, näihin todellisiin, tosi sairaan äidin suhtautumista tyttäreen en tiedä, onko vielä mediajuttuja tehty. Niitä todella kaivattaisiin, ongelman julkituomiseen, tietoisuudeen lisääntyessä ainakin pieniä tyttöjä kohtaan havannuttaisiin heitä puolustaen. Mutta kelaa oikeasti, tätä on tässä maassa ja paljon, miten voi olla mahdollista, miksi tämä piilotetaan? Täytyy tämäkin sanoa ääneen, verorahoja lykätään muiden maiden avustuksiin, biljoonia yhteensä. Samaan aikaan täällä uutisoidaan mm. nuorten mielenterveysongemista ja vanhusten yksinäisyydestä. Molempiin hakataan rahaa, mutta oikeita ihmissuhteita, niitä luonnollisia ja terveitä vanhemman ja lasten välillä ei tueta. Sitä luonnollista, ei paneuduta aitoihin ihmisen tunteisiin, tarpeisiin. Tässä junttikulttuurissa pidetään yllä sairaanhoitoa, mutta ihmisten luonnollista persoonallisuutta ei tueta, aina haetaan jotain ongelmaa joka asiassa, mikä täällä kukoistaa? Luonto, perheet, ihmissuhteet, harrastukset, taide, valtio, alv, sähkön hinta, puolueet, tukirahat ym? Äiti; koska viimeksi kerroit aidosti rakastavasi lastasi? Siis viimeksi, normaalisti noita kertojahan on lapsen syntymästä lähtien ehkä satoja, kymmeniätuhansia tai enemmän.
Kellään tuskin on tarve saada hoitoa terveisiin perhesuhteisiin pillereillä tai muutaman viikon oleskelulla jossain laitoksessa. Puhutaan avoimesti ja välitetään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä tytär -69, äiti -45. Olen usein miettinyt, onko äitini narsisti. Sitten löysin tämän ketjun. "Ei välttämättä, vain 40-luvulla syntynyt" :/ Juu en tiedä. Tai molempia... Suurin osa näistä kirjoituksista sopii tismalleen. Äiti on kuin negatiivisen energian pulppuava lähde, mustaa kaiken, joka pääsee hänen lähelleen. Olen myös syyttänyt omaa syntymääni, kun äiti minun vuokseni lihoi, vieläkin syyttää lihomisestaan minua. Näitä juttuja täällä:
- lapsen oikeuksien mitätöinti
- lasta ei kuunnella
- lapsi sopeutuu aikuisiin, ei toisinpäin
- valehtelu kontrollointi (vain isän ja äidin tarpeilla väliä ei minun, tuhansia valheita jotta saavat haluamansa/ voivat hyväksikäyttää minua)
- naiseus on jotain heikkoa, hävettävää
- olin kiltti 9-10 tyttö mutta isän mielestä "narttu" koska kerran myöhästyin 5 minuuttia kotiintuloajasta, hakkasi minut
- kun lapsena kerran, muistan, menin kellariin ja sain syvän itkun ulos itsestäni, juoksi äiti rappusia pitkin perään ja näytteli itkua "BYÄÄÄ-äää!" hän matki ilkeästi. Muistan jotenkin tukehtuneeni. Se, että olin saanut itkun ulos, oli tuntunut hetken hyvätä.
- ilkkuivat tunteitani (vain heidän tunteillaan oli väliä)
- ostivat itselleen kalliita vaatteita jopa turkkeja, minulla paikatut housut
- ei mitään paikkaa minne mennä tarhan jälkeen, avain kaulassa
ja 30 asteen pakkasessa palellutin jalkani kun en uskaltanut mennä yksin kotiin, pelkäsin pimeää
- ruumiillinen kuritus
- äidin halveksunta ja negatiivisuus kaikessa
- äidin kateus omaa tytärtään kohtaan jos tämä joskus saa jotain uutta itselleen
- vain työnteko tärkeää, vain työkaverit tärkeitä, nytkin 8-kymppisenä vanhuksena puhuu vain työnantajastaan
- äiti lätkyttää puhelimessa koko päivän ja odottaa että minä passaan, kun yritän kohteliaasti kysyä kuulumisiaan, tiuskii
- koen olevani hyväksikäytetty palvelija, en ainut tytär
Äitisi kuulostaa ei-äidiltä. Narsistiltakin, jopa pahemmalta omaa tytärtään kohtaan. Kaksisuuntainen mielialahäriö. Se, että itse tiedostat tuon noilla speksein, kertoo että olet itse viisaampi, kun ymmärrät miten huonosti äitisi on sinua kohdellut. Tyhmät, narsistit ym. eivät edes ymmärrä tai halua ymmärtää, miten surkeita vallanhimoisia lapsiaan kohtaan ovat. Älykkäät lapset kyllä hoksaavat varhainkin nämä jutut, vanhemman jatkeet eivät ehkä ikinä. Googleta narsistisuudesta ym. sieltä kyllä löytyy yleistietoa näihin ketjun äiti kokemuksiin. Tosin, näihin todellisiin, tosi sairaan äidin suhtautumista tyttäreen en tiedä, onko vielä mediajuttuja tehty. Niitä todella kaivattaisiin, ongelman julkituomiseen, tietoisuudeen lisääntyessä ainakin pieniä tyttöjä kohtaan havannuttaisiin heitä puolustaen. Mutta kelaa oikeasti, tätä on tässä maassa ja paljon, miten voi olla mahdollista, miksi tämä piilotetaan? Täytyy tämäkin sanoa ääneen, verorahoja lykätään muiden maiden avustuksiin, biljoonia yhteensä. Samaan aikaan täällä uutisoidaan mm. nuorten mielenterveysongemista ja vanhusten yksinäisyydestä. Molempiin hakataan rahaa, mutta oikeita ihmissuhteita, niitä luonnollisia ja terveitä vanhemman ja lasten välillä ei tueta. Sitä luonnollista, ei paneuduta aitoihin ihmisen tunteisiin, tarpeisiin. Tässä junttikulttuurissa pidetään yllä sairaanhoitoa, mutta ihmisten luonnollista persoonallisuutta ei tueta, aina haetaan jotain ongelmaa joka asiassa, mikä täällä kukoistaa? Luonto, perheet, ihmissuhteet, harrastukset, taide, valtio, alv, sähkön hinta, puolueet, tukirahat ym? Äiti; koska viimeksi kerroit aidosti rakastavasi lastasi? Siis viimeksi, normaalisti noita kertojahan on lapsen syntymästä lähtien ehkä satoja, kymmeniätuhansia tai enemmän.
Kellään tuskin on tarve saada hoitoa terveisiin perhesuhteisiin pillereillä tai muutaman viikon oleskelulla jossain laitoksessa. Puhutaan avoimesti ja välitetään!
Suomen valtion koko budjetti tälle vuodelle on 64,8 miljardia euroa. Biljoona taas on tuhat miljardia. Jo yksikin biljoona, yksikössä, on siis yhtä suuri summa kuin valtion kaikki menot kaikkiin tarkoituksiin 15 vuoden ajalta.
Pidetään poliittinen julistaminen pois tästä hienosta, korvaamattomasta, kultaakin arvokkaammasta vertaistukiketjusta. Kiitos.
Onko tässä ketjussa 40-luvlla syntyneitä äitejä, joista yksikään olisi pyytänyt tai haluaisi pyytää anteeksi tyttäreltään, jota kohteli kaltoin tai edelleen kaltoinkohtelee tyttölastaan vastoin äitiyttään? Lapsi syntyy puhtaana, vanhempi muokkaa lapsen luonteen, rakkaudella tai rakkaudettomuudella, vanhemman valinta miksi lapsi kasvaa. Jos rakkaudettomuudella, on syytä mennä vanhempana itseensä, hakea apua. Lapsen ei kuulu siitä koskaan kärsiä. Lapsi ymmärtää, mutta vanhemman ymmärrystä kaivataan. Ketjussa on paljon näitä äitien "minun välit lapseeni hyvät, minä en ainakaan jne.". Ne ei auta mitään, päinvastoin. Missä meidän äidit, jotka kaltoinkohtelivat meitä pahoin, ettekö nyt kehtaa vai ettekö pysty käsittelemään asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kun lapsena kerran, muistan, menin kellariin ja sain syvän itkun ulos itsestäni, juoksi äiti rappusia pitkin perään ja näytteli itkua "BYÄÄÄ-äää!" hän matki ilkeästi. Muistan jotenkin tukehtuneeni. Se, että olin saanut itkun ulos, oli tuntunut hetken hyvätä.
Tämä osui minuun lujaa. Olen kokenut saman. Tuli niin voimakas flashback, että sain hetkeksi tuon tukehtumisen tunteen.
Sodasta tulleiden isien ja äitien lapset, 40- luvulla syntyneet harva täällä someilee. Sodan varjo oli heidän päällään.
He eivät ole täällä kertomassa elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sodasta tulleiden isien ja äitien lapset, 40- luvulla syntyneet harva täällä someilee. Sodan varjo oli heidän päällään.
He eivät ole täällä kertomassa elämästään.
Onhan ketjussa noiden 40 luvulla syntyneiden lasten äitien kommentteja, haukkuvat lapsiaan ilman argumentteja, yleistaju heikko - puolustavat itseään kehumalla, eivät kykene ottamaan vastuuta lastensa kaltoinkohtelusta, eivät kommunikoi. Vain me-me-me.
Vierailija kirjoitti:
Sanon nyt jotain yhden koulukaverini isästä. En tiedä, minä vuonna hän syntyi. Mutta hänen lapsensa, hänen tyttärensä, täytyi olla epärehellinen. Koska hänen isänsä hakkasi häntä aina, kun hän sai huonon arvosanan koulussa. Siksi lapsi piti kahta eri vihkoa, toisessa oli hyvät numerot, ja opettaja kirjoitti huonot numerot toiseen vihkoon tietämättään, että vihkoja oli kaksi. Ja se oli vain siksi, ettei häntä hakattaisi. Tosin tyttärestä tulee myöhemmin lääkäri. Voisi siis sanoa, että hänet hakattiin hyvään ammattiin.
Koulukiusaamisen kokeneena ja lapsena ympäristössä havainneena muut pahemmin koulukiusatut, niin voit pitää mielikuvitusvihkosi. Päiväkirjavihkoja ei voinut olla kotona, jos oli , vanhempi tutki ja kritisoi niitä, et kirjoittanut enää mitään oikeista tutneistasi. Hakatuista lapsista tuli tunneälyn hallitsija. Pidä sää lääkäris, ne vasta yksinkertaisia onkin, rahan ja mielenkiintoistsen ihmisten perässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodasta tulleiden isien ja äitien lapset, 40- luvulla syntyneet harva täällä someilee. Sodan varjo oli heidän päällään.
He eivät ole täällä kertomassa elämästään.Onhan ketjussa noiden 40 luvulla syntyneiden lasten äitien kommentteja, haukkuvat lapsiaan ilman argumentteja, yleistaju heikko - puolustavat itseään kehumalla, eivät kykene ottamaan vastuuta lastensa kaltoinkohtelusta, eivät kommunikoi. Vain me-me-me.
Viiskymppiset ovat suurelta osin jo koulutettuja ja silti yleistävät omat kokemuksensa niin että kaikki kuuden vuoden 45- 50 aikana syntyneet naiset olisivat toistensa kopioita.
Luulisi nykyisten nuorten naisten voivan paremmin kuin näiden viiskymppisten, kuitenkin he voivat yhtä huonosti mt-kuntoutujina ja lapsensa ongelmakoululaisia.
Kun panee, synnyttäen lapsen, silloin on pakko olla äiti ja huolehtia lapsestaan rakkaudella ja välittävyydellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko tässä ketjussa 40-luvlla syntyneitä äitejä, joista yksikään olisi pyytänyt tai haluaisi pyytää anteeksi tyttäreltään, jota kohteli kaltoin tai edelleen kaltoinkohtelee tyttölastaan vastoin äitiyttään? Lapsi syntyy puhtaana, vanhempi muokkaa lapsen luonteen, rakkaudella tai rakkaudettomuudella, vanhemman valinta miksi lapsi kasvaa. Jos rakkaudettomuudella, on syytä mennä vanhempana itseensä, hakea apua. Lapsen ei kuulu siitä koskaan kärsiä. Lapsi ymmärtää, mutta vanhemman ymmärrystä kaivataan. Ketjussa on paljon näitä äitien "minun välit lapseeni hyvät, minä en ainakaan jne.". Ne ei auta mitään, päinvastoin. Missä meidän äidit, jotka kaltoinkohtelivat meitä pahoin, ettekö nyt kehtaa vai ettekö pysty käsittelemään asioita?
Miksi et kysy äidiltäsi suoraan tai jos ei toimi, niin kehoita kirjoittamaan oma näkemyksensä tälle palstalle. Ja onko teidän yli 73 vuotiailla äideillä noin yleisesti ottaen edes nettitaitoja. Monella vanhuksella ei ole. Toisaalta, eikö täällä nimenomaan ole ajettu pois jos joku äiti on suunsa avanut.
Disclaimer, puhun alla vain kylmistä 40-60-luvulla syntyneistä:
Jos 40-60-luvulla syntyneiden kylmä käytös oikeutetaan sillä, että he syntyivät sodan jälkeen, niin minkä ihmeen takia tätä kylmä äiti -ilmiötä ei ole olemassa niillä naisilla, jotka oikeasti kokivat sodan itse? Miksi lottana suolia kerännyt, amputaatioita sitonut, verilammikoita luutunnut mummi on lämmin – kun taas vapaan Coca-Cola- ja rock-sukupolven äiti on kylmä ja häijy?
Mikä on tämä juttu, että 40-60-luvuilla syntyneet uhriutuvat muka joinain kovan onnen ihmisinä, kun faktuaalisesti koko heidän elämänsä on ollut Suomen historian nousujohteista kautta?
Miksi monet 40--60-luvulla syntyneet ihmiset suorastaan omivat 30-luvun laman ja sodat kokeneiden muistot ja puhuvat puutteesta kestämisestä ja jälleenrakennusajan raatamisesta ikään kuin omina saavutuksinaan? Aivan kuin he olisivat kokeneet jotain takapajuisuutta ja nälänhätää – niitä ilmiöitä, mitä Suomessa oli ennen heidän syntymäänsä?
Miksi tämä uhrin ja marttyyrin puhe kiihottaa 40-60-luvulla syntyneitä? Esim. naapurini on seitsemänkymppinen nainen, jolle on perheensä mukaan riittänyt duunia koko elämänsä ajan, jolla on sijoituksia ja elelee velattomana isossa omistusasunnossa ja käy jumpissa, tanssimassa, museoissa ja taidenäyttelyissä sekä matkustaa useamman kerran vuodessa ulkomaille kylpylöihin ja konsertteihin. Kuitenkin aina kun tähän naiseen törmää, hän puhuu ihan kiihottuneena eläkkeen pienuudesta, lääkkeiden kalleudesta, vanhusten huonosta asemasta jne., "mummojen väheksymisestä".
Suomessa on väheksyttyjä mummoja, mutta he eivät pidä itsestään meteliä. Miksi nämä pystyvät boomerit pitävät? Miksi he laittoivat omat vanhempansa suurin piirtein vaivaistaloon, ja nyt vakavaraisina puhuvat itsestään joinain köyhinä säälittävinä vanhuksina? Hehän ovat samassa kunnossa kuin viisikymppiset ennen. Todella naurettavaa kuunnella tätä vanhusvaikerrusta joltain pyntätyltä boomerilta, joka on juuri tulossa kosmetologilta ja matkalla dinnerille!
Ja se avainasia:
Miksi, kun pullamössöboomerin lapset ja lapsenlapset pyytävät, että pullamössöboomeri edes pahoittelisi kylmyyttään heitä kohtaan, vastauksena on tuota nautiskelevaa, suorastaan hekumallista huutoa siitä, miten hän on se uhri tässä ja häntä tulisi sääliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi et kysy äidiltäsi suoraan tai jos ei toimi, niin kehoita kirjoittamaan oma näkemyksensä tälle palstalle. Ja onko teidän yli 73 vuotiailla äideillä noin yleisesti ottaen edes nettitaitoja. Monella vanhuksella ei ole. Toisaalta, eikö täällä nimenomaan ole ajettu pois jos joku äiti on suunsa avanut.
2020-luvun 73-vuotias on henkilö, jonka koko elämä on ollut erilaisten modernien viestintävälineiden käyttöä. Käytännössä jokainen 73-vuotias suomalainen on kokenut kaikki innovaatiot sähkökirjoituskoneesta maksuautomaattiin ja kännyköiden evoluutioon ja osaa käyttää selainta. Minun sekatyömies-isäni on kahdeksankymppinen ja osaa kaiken nettipankista someen. Kuten myös kaikki hänen kaverinsa, siksihän hän somessa onkin.
Toki on tämä seitsemänkymppisen rouvien trendi, että kiukutellaan hirveästi, kun ei saada uusimmasta iPhonesta näppäinääniä tarpeeksi kovalle tai jotain instafiltteriä toimimaan, ja kun luonto ei anna periksi katsoa käyttöohjeita, aletaan kirkua, miten ollaan "tietokoneita osaamaton vanhus" ja "yhteiskunnan digitalisaation syrjäyttämä mummi parka". Uusavuttomuutta ja uhriutumista.
Mitä tulee siihen, ovatko seitsemänkymppiset naiset halukkaita tulemaan av:lle, niin jakohan on ihan selvä: ne, jotka ovat kylmiä, kyllä jaksavat tulla tänne siilipuolustautumaan, kun taas ne, jotka eivät ole kylmiä, ymmärtävät, että tämä on vertaistukiketju, ja pysyvät lempeästi poissa, antaen tilaa ja kuunnellen, kunnioittaen.
Vierailija kirjoitti:
Disclaimer, puhun alla vain kylmistä 40-60-luvulla syntyneistä:
Jos 40-60-luvulla syntyneiden kylmä käytös oikeutetaan sillä, että he syntyivät sodan jälkeen, niin minkä ihmeen takia tätä kylmä äiti -ilmiötä ei ole olemassa niillä naisilla, jotka oikeasti kokivat sodan itse? Miksi lottana suolia kerännyt, amputaatioita sitonut, verilammikoita luutunnut mummi on lämmin – kun taas vapaan Coca-Cola- ja rock-sukupolven äiti on kylmä ja häijy?
Mikä on tämä juttu, että 40-60-luvuilla syntyneet uhriutuvat muka joinain kovan onnen ihmisinä, kun faktuaalisesti koko heidän elämänsä on ollut Suomen historian nousujohteista kautta?
Miksi monet 40--60-luvulla syntyneet ihmiset suorastaan omivat 30-luvun laman ja sodat kokeneiden muistot ja puhuvat puutteesta kestämisestä ja jälleenrakennusajan raatamisesta ikään kuin omina saavutuksinaan? Aivan kuin he olisivat kokeneet jotain takapajuisuutta ja nälänhätää – niitä ilmiöitä, mitä Suomessa oli ennen heidän syntymäänsä?
Miksi tämä uhrin ja marttyyrin puhe kiihottaa 40-60-luvulla syntyneitä? Esim. naapurini on seitsemänkymppinen nainen, jolle on perheensä mukaan riittänyt duunia koko elämänsä ajan, jolla on sijoituksia ja elelee velattomana isossa omistusasunnossa ja käy jumpissa, tanssimassa, museoissa ja taidenäyttelyissä sekä matkustaa useamman kerran vuodessa ulkomaille kylpylöihin ja konsertteihin. Kuitenkin aina kun tähän naiseen törmää, hän puhuu ihan kiihottuneena eläkkeen pienuudesta, lääkkeiden kalleudesta, vanhusten huonosta asemasta jne., "mummojen väheksymisestä".
Suomessa on väheksyttyjä mummoja, mutta he eivät pidä itsestään meteliä. Miksi nämä pystyvät boomerit pitävät? Miksi he laittoivat omat vanhempansa suurin piirtein vaivaistaloon, ja nyt vakavaraisina puhuvat itsestään joinain köyhinä säälittävinä vanhuksina? Hehän ovat samassa kunnossa kuin viisikymppiset ennen. Todella naurettavaa kuunnella tätä vanhusvaikerrusta joltain pyntätyltä boomerilta, joka on juuri tulossa kosmetologilta ja matkalla dinnerille!
Ja se avainasia:
Miksi, kun pullamössöboomerin lapset ja lapsenlapset pyytävät, että pullamössöboomeri edes pahoittelisi kylmyyttään heitä kohtaan, vastauksena on tuota nautiskelevaa, suorastaan hekumallista huutoa siitä, miten hän on se uhri tässä ja häntä tulisi sääliä.
Nyt taitaa täti taas puhua asioista joista ei ymmärrä yhtään mitään.
Suuret ikäluokat ovat n. 1900 - ( synnytettiin 50- vuotiaiksi asti) 1925 syntyneetkin ehtivät jo suuria ikäluokkia synnyttämään. Ja 1800- luvun puolella syntyneet kasvattivat ne isoisoäitinne.
Olivatpa suurten ikäluokkien vanhemmat sodassa tai ei, elämä oli naisillekin kovaa ja isät eivät tulleet terveinä sodasta. Sodan varjo, puute, yhteiskunnallinen eriarvoisuus oli suurten ikäluokkien nuoruutta.
Hyvä vaan että nykyisin on mielenterveyshoitoa saatavissa, tosin sillä ei voi korjata kenenkään yhteiskunnallista tietämättömyyttä.
Jokainen voi selvittää äitinsä kanssa välinsä syyttelemättä kuuden vuoden ikäpolvea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodasta tulleiden isien ja äitien lapset, 40- luvulla syntyneet harva täällä someilee. Sodan varjo oli heidän päällään.
He eivät ole täällä kertomassa elämästään.Onhan ketjussa noiden 40 luvulla syntyneiden lasten äitien kommentteja, haukkuvat lapsiaan ilman argumentteja, yleistaju heikko - puolustavat itseään kehumalla, eivät kykene ottamaan vastuuta lastensa kaltoinkohtelusta, eivät kommunikoi. Vain me-me-me.
Viiskymppiset ovat suurelta osin jo koulutettuja ja silti yleistävät omat kokemuksensa niin että kaikki kuuden vuoden 45- 50 aikana syntyneet naiset olisivat toistensa kopioita.
Kuten juuri pääsin huomauttamasta viime perjantaina (viesti 4368), tällaista ei ole koskaan tapahtunut koko tämän ketjun lähes kymmenvuotisen historian aikana – kun taas perusteeton väite, että niin olisi muka tapahtunut, on esitetty yhä uudestaan ja uudestaan.
Nyt ei mennyt kuin neljä päivää siihen, kun se esitettiin taas seuraavan kerran. Sykli näköjään vain kiihtyy.
Vierailija kirjoitti:
Disclaimer, puhun alla vain kylmistä 40-60-luvulla syntyneistä:
Jos 40-60-luvulla syntyneiden kylmä käytös oikeutetaan sillä, että he syntyivät sodan jälkeen, niin minkä ihmeen takia tätä kylmä äiti -ilmiötä ei ole olemassa niillä naisilla, jotka oikeasti kokivat sodan itse? Miksi lottana suolia kerännyt, amputaatioita sitonut, verilammikoita luutunnut mummi on lämmin – kun taas vapaan Coca-Cola- ja rock-sukupolven äiti on kylmä ja häijy?
Mikä on tämä juttu, että 40-60-luvuilla syntyneet uhriutuvat muka joinain kovan onnen ihmisinä, kun faktuaalisesti koko heidän elämänsä on ollut Suomen historian nousujohteista kautta?
Tämä pisti jotenkin pahasti silmään. Ei Suomessa ole ollut mitään "vapaata Coca-Cola- ja rock-sukupolvea" sodan jälkeen! Venytät sitä paitsi turhaan tässä keskustelussa puhuttujen äitien syntumäaikaa 60-luvulle asti.
40-luvulla syntyneet ovat kokeneet lapsuudessaan pula-ajan ja säännöstelyn. Nauloja on säännöstelty vielä 1952, saman vuonna kun suomeen tuli Coca-Cola olympialaisten myötä. Kahvin ja sokerin säännöstely loppui vasta vuonna 1954.
Täällä on oltu oikeasti köyhiä ja töitä on tehty paljon. Lapset ovat olleet pienillä tiloilla töissä (esim. perunannostossa) ja asuneet hyvin ahtaasti sekä maalla että kaupungeissa. Lapsia annettiin kasvattilapsiksi, perheistä oli kuollut isä / äiti / isoveli. Ihmisten elämä ei ole todellakaan ollut koko ajan nousjohteista kautta, vaan siitä pulasta ja köyhyydestä on noustu hitaasti ja töitä tekemällä. Sotakorvauksia on maksettu raskaasti, sodan runtelemaa maata on rakennettu uudelleen.
Sota- ja pula-aikana syntyneiden elinaikana yhteiskunnan muutos oli huima kun pula-ajasta päästiin. Vähitellen kaikkien saatavilla ovat olleet esim. neuvolat, kansakoulu, työ koulun jälkeen; äitiyslomat ja lapsilisät; lopulta lähiöt ja omat asunnot ja autot. Tuli televisio. Ja se 70-luku. Tällaisessa maailmassa ovat ne hirviöäidit elämänsä eläneet. Halusin vain selventää em. kommentin asiattomuuksia.
Molemmat vanhempani muistavat lapsuutensa turvallisena ja muistelevat sitä nostalgisesti, vaikka isänsä olivat sodissa ja toinen traumatisoituikin pahasti. En ole saanut kuvaa, että aineellisesta puutteesta johtuen heidän lapsuutensa olisi ollut vaikea tai vanhemmat ilkeitä tai sekaisin. Mummoni joskus tunnusti minulle, ettei ymmärrä miten lapsistaan tuli niin kylmiä. Joo, en ymmärrä minäkään.
Vierailija kirjoitti:
Molemmat vanhempani muistavat lapsuutensa turvallisena ja muistelevat sitä nostalgisesti, vaikka isänsä olivat sodissa ja toinen traumatisoituikin pahasti. En ole saanut kuvaa, että aineellisesta puutteesta johtuen heidän lapsuutensa olisi ollut vaikea tai vanhemmat ilkeitä tai sekaisin. Mummoni joskus tunnusti minulle, ettei ymmärrä miten lapsistaan tuli niin kylmiä. Joo, en ymmärrä minäkään.
Mummosi on siis n. -30 syntynyt jos äitisi ollut nuorimpia, 1950 syntynyt. No, aikaisemmin täytyy olla syntynyt, jos puolisonsa oli sodassa ja traumatisoitui.
Alue: Aihe vapaa
Opin hahmottamaan jo lapsena, millaiset ovat huonot vanhemmat. Tunsin myös, etten olisi ikinä mitenkään kelvannut kilttinä ja hiljaisena tyttönä äidille, en millään muullakaan lailla olisi, en tosin testannut. Minuun kohdistettiin kaikki väkivallan muodot kotona ja kodin piirissä, äiti tuki niitä, ei koskaan suojellut minua. Ihmettelin aina, miksi äiti oli aina täysin hiljaa, kun kerroin lapsena, mitä pahaa joku oli tehnyt, minuakin vahingoittaen. Ymmärsin vasta aikuisena, että kaiken järjestetyn väkivallan takana oli oma äitini, joka oli mustamaalannut minua kaikille lapsuudestani lähtien. Veljeni saa aivan päinvastaista kohtelua osakseen äidiltämme, veljellä ei ole mitään rajoja, kaikki nolous, rikollisuus, ryyppääminen, tunteettomuus, kaikkien ihmisten halveksunta ja mitätöinti äidin ohjauksen mukaan, rahan himo ja muiden ihmisten hyväksikäyttö on äidin mielestä aina ihastuttavaa. Näköjään myös äidin rahojen kuppaus. Veli on äidin jatke, eikä sitä itse ymmärrä. Äiti teki lapsilleen pahaa aina erottaen lapset toisistaan, sisarussuhteita hän ei koskaan tukenut millään lailla. Paha.
En ole oppinut etten ole olemassa, koska opin varhain että äiti oli pahasti vialla päästään ja tunteistaan, olisi kuulunut vankimielisairaalaan lasten kaltoinkohtelun vuoksi.